Rv 15+0

Tässä vielä päivän mahakuva, likipitäen työvaatteisiin asti pukeutuneena... Kyllä tuo ilmeisesti on kunnon hyppäyksen ottanut nyt parissa viikossa! Kotona mitaten paino ei ole edelleenkään noussut, hassua... (ja ihan positiivista)

Aamutunnelmia

Aika menee äkkiä, kun on hauskaa... Tai livahtaa joka tapauksessa käsistä, siltä ainakin tuntuu.

K:n juhlat viikonloppuna olivat tosi kivat, ihanaa kun minäkin pääsin mukaan. Kyyditkin onnistuivat hienosti, molempiin suuntiin autokuljetus eikä tarvinnut miettiä taksia tai pimeässä kotiin hiippailemista. Hassua, aiemmin en olisi arastellut yhtään, nyt tuntui että mahan kanssa en halua lähteä pimeässä hiippailemaan keskustaa kohti takaisinpäin. Emännälle veimme muutaman vanhan ystävän kimppalahjana Pentikin kynttilöitä ja kauniin alusen jolla polttaa, mitalin "Olet paras" ja kuohuviiniä. Uusi talo oli aivan ihana ja seura loistavaa, oikein harmitti kun jo ennen kymmentä iski niin hirmuinen väsymys, että oli pakko alkaa miettiä kotiinpaluuta.

Näköjään muuten ihanan holittoman boolin saa niinkin yksinkertaisesti kuin sekoittamalla täystuoremehua ja limsaa. K laittoi sitäkin huomaavaisesti kannun tarjolle, ja minä litkin sitä onnessani koko illan. Ja oli muuten ihan yhtä hauskaa ja yhtä levottomat jutut tällaisenkin lasin kanssa, kuin jos lasissani olisi ollut sitä alkoholia myös...

Tämä viikko on hurahtanut käsistä tosi äkkiä, huomenna jo tasan 15 viikkoa täynnä. Kivaa! Parina iltana olen vähän miettinyt, mahtaisiko se olla liikettä mitä mahassa hetkellisesti tuntuu, eikä jotain eksyneitä ilmavaivoja. Hymyilemään ne saavat joka tapauksessa, kun ilmestyvät. Ja sormissakin on näköjään yllättävän vahvoja valtimoja, kun oikein yrittää pitää mahaa "tarkkailuasennossa" ja kuulostella mahdollisia elonmerkkejä, äkkiä tuntuu oma pulssi ihan hassuistakin kohdista...

Pomon kanssa olimme töissä muutaman päivän aika pahastikin törmäyskurssilla. Onneksi meille tuli kylään Turun myyntipäällikkö muutamaksi päiväksi, joka enemmän tai vähemmän pakotti meidät puhumaan ja tekemään rauhan. Tappelu on ikävää, kun kuitenkin periaatteessa molemmilla on ihan oikeat perustelut toimia niinkuin toimii. Ihan täyttä ymmärrystä ei ehkä löytynyt, mutta ainakin rauhallisempi ja kaverillisempi ilmapiiri taas joksikin aikaa.

Neuvolakuulumisia

Eilen oli pitkästä aikaa neuvolapäivä. Edellisestä kerrasta olikin jo melkein pari kuukautta. Toisaalta mikäs tässä on ollessakaan, kun olo on enimmäkseen väsynyt mutta onnellinen.

Paino oli tipahtanut 700g. Hemoglobiini 119, paineet vähän ylempänä kuin viimeksi (johtunee parin kilometrin reipashenkisestä kävelystä mittauspaikalle), kohdunkaula pitkä ja kiinni. D-vitamiinia saisi alkaa syömään. Kaikki veri- ja pissakokeet puhtaita, ei mitään valittamista niissäkään. Ainoa mitä osasin itse olosta sanoa negatiivista oli juuri väsymys, pahoinvointi on niin harvinainen vieras jo nykyään, kunhan vain lopetan syömisen silloin kun siltä tuntuu. Sekä neuvolatätsy että lääkäri tuntuivat jopa vähän hämmentyneiltä siitä, että minulla ei oikeasti ollut valiteltavia vaivoja, perussairauksia tai mitään verikoejuttujakaan. Tulevatko ihmiset usein sinne valtavan huoli- ja valittelulistan kanssa?

Sydänäänet löytyivät pienellä etsimisellä. Eka kerran kun löytyivät, minua alkoi helpotuksesta naurattaa niin, että muksu pääsi dopplerin alta uudestaan karkuun. Toisen kerran löytyessä sitten vain makailin silmät kiinni ja hymyilin äänelle, kauhean onnellinen olo pienestä naputuksesta. Hauska mielikuva tuli siitä kuuntelun äänimaailmasta, kuin joku tyhjä kaikuva tuulinen rautatieasema olisi kohissut, ja vauvan sydämensyke sitten yksinäinen hyvin vauhdikas korkokengillä kulkeva siellä asemalla...

Illalla oli ihana, kun Kulta tuli useammankin kerran viekkuun, kun lötkötin sohvalla tai sängyllä ja silitteli mahaa. Tekee sitä usein kyllä muutenkin, mutta nyt se tuntui jotenkin vielä korostuneelta. Oli tainnut häntäkin vähän jännittää, mitä neuvolassa sanotaan...

Tänään tasaviikko 14+0. Hassua, enää maksimissaan kaksi samanmittaista pyrähdystä ja sitten pitäisi ihan oikeasti olla muksu sylissä. 3*14 on jo kuitenkin 42, todennäköisemmin luulisi muksun syntyvän jopa vähän aiemminkin. Mie en malta odottaa! Vaikka oikeasti on hyvä näinkin, seesteinen rauha minun ja maailmankaikkeuden välillä senkun jatkuu jatkumistaan.

Ensimmäinen pikku nuttu

Uskalsinpas tehdä tämän likipitäen valmiiksi! Tai no napit puuttuvat vieläkin, mutta muuten olisi nuttu nyt kondiksessa. Aloittelin tuota jo muistaakseni ekan ultran jälkeen, mutta taikauskoisena en uskaltautunut saumojen ompeluun ennen kuin vasta nyt...



Ihan söpöltä näyttää, vaikka vähän kyllä epäilen kokoluokituksen riittämistä. Kaipa tuo hetken aikaa ainakin sitten keväällä tai kesällä sopii, jos on säätä millä tuota voi pitää päällä. Ohje väitti tuota peräti puolivuotiaan kokoiseksi.

Nutun myötä linkkasin tämän blogin pienesti käsityöblogiin, ei mitään salailua enää. Joku sieltä olikin jo tänne eksynyt kurkkimaan :)

Kerroin tänään myös meidän pikku uutisesta parille ystävälleni. Tuli niin ihana mieli, kun molemmat kuulostivat puhelimessa olevan tukehtumaisillaan onnesta meidän puolelle. Tulevan lauantain synttärisankarikin oli puhtaasti onnellisen kuuloinen, hienoa. Ystävät ovat parhautta, siitä ei pääse mihinkään.

Väsypäivä

Tänään ei ollut kovin hyvä päivä... Pahoinvointi hyökkäsi eilisen päivän mittaan takaisin, ja eilisilta ja tämä päivä ovat aikalailla menneet sängyn pohjalla, välillä nukkuen ja välillä lukien. Ei huvita mikään, kun on sellainen olo, että voisi oksentaa tai nukahtaa ihan milloin tahansa.. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi olo, pari viikkoa hyvää oloa saivat jo luulemaan, että pahoinvoinnista olisi selvitty...

Toisaalta muksu oletettavasti voi vallan paksusti, jos vielä jaksaa sysätä ilmoille noin suuria määriä istukkahormonia. Tai sitten tämä on kropan vastaisku työmatkalle ja sitä seuranneelle hektiselle perjantaityöpäivälle. Aamulla odotti mailissa 40 lukematonta viestiä ja sekava kiirus jatkui koko päivän.

Huvitti, kun sisko E soitti tänään kesken päiväunieni hurja into päällä. Jos häneltä kysyttäisiin, minun olisi pitänyt heti pukea ja hypätä junaan, lähteä viettämään Kotkapäivää ja syömään hänen ja äidin kanssa ravintolaan. Sattuneesta syystä en oikein innostunut... Hyvin kuului, kuinka äiti suorastaan ulvoi naurusta, kun minä valittelen että en halua syödä yhtään mitään ja yritän kysyä, onko siellä joku erityinen syy juhlia jotain, ja E vain hehkuttaa, että "saisit jälkkäriäkin!". Hassu sisko, hassu perhe....

Ensi viikolla olisi hyvän ystäväni kolmekymppispäivät. Pitäisi varmaan samalla kun ilmoitan tulostani mainita jotain muksustakin. Kaveri tietää kyllä, että meillä alettiin yrittää keväällä, mutta lopputuloksesta en ole vielä hiiskunut. Saman ihmisen kanssa ollaan joskus itketty ja naurettu yhdessä lapsettomuussurua, nyt minulla on sitten maha kasvamassa... Vähän jännittää, miten tuo suhtautuu, enkä ainakaan haluaisi päivänsankarin juhlaa pilata kertomalla uutista siellä paikan päällä eka kertaa.

Mahakuva

Tässä vielä tämänaamuinen maha, tänään 13+0. Tässä vielä asiallisen kokoinen pömppö, iltaa kohti turpoaa usein hurjasti...

Työreissusta selvitty

Jos osasivat katsoa, nyt tietää meidän töissä periaatteessa kaikki. Olin Tampereella parin päivän koulutuksessa niin, että paikalla oli koko yritysryppään kaikista toimipaikoista joku, ja pari päivää istuttiin samoissa tiloissa. Toimitusjohtaja huomasi heti tiistaina, kun näytti meille majoitustiloja, eilen ihan sanallisesti kerrottiin yhdelle toiselle osakkaalle. Hauskat reaktiot kyllä, tj katsoi pitkään ja totesi "Tahruska on kyllä pyöristynyt kovasti... Etkai sä raskaana ole, vai oletko?" ja sitten vaikutti ihan positiivisen hämmästyneeltä. Eilinen osakas taas kertomiseen katsoi silmät pyöreinä "Ethän?!! Oliko tahallinen vai vahinko?" Hassuja...

Hyvin kyllä huomasi, että tällä reissulla maha selvästi vähän hidasti ja rajoitti normaalisutinoihin verrattuna. Tupakanhaju ällöttää edelleen, ja meillähän kaikki normaalioloissa polttavat likipitäen koko ajan, nyt sentään minun takiani vain ulkotiloissa. Olo oli melkein koko ajan lievästi huono, kun ruokaa sai epäsäännöllisesti ja silloinkin jotain aina yllättävää ravintolaversiota, joka maistui vaihtelevassa määrin. En oikein osannut syttyä rasvaisessa kastikkeessa uiville kanansiiville, kookoksella maustetulle kalalle tai etikassa ja siiderissä marinoiduille kasviksille... Onneksi oli omat hätävaraomenat ja piparit mukana, niillä sai aina sen verran tankattua, etten ihan nälkäkuolemaa alkanut tekemään (2 aamua poissa kotoa ja +800g, ehkä se nälkäkuolema ei muutenkaan ollut kauhean todellinen uhka...). Yöllä oli ikävä Kultaa ja omaa sänkyä, ei oikein löytynyt mukavaa asentoa kumpanaakaan yönä. Eilen tuli istuttuakin ihan liikaa, ensin koko päivä koulutuksessa kamalilla tuoleilla, joissa minä ainakaan en saanut rentoutettua selkääni hetkeksikään, sitten junamatka kotiin joka vei kaikkineen 3,5h. Oli niin kiva päästä lopulta kotiin...

Kannatti kuitenkin reissussa käydä, koulutus oli vielä parempi kuin olisin osannut odottaa! Tosi hyvä! Ja oli ihana saada kasvoja äänille puhelimessa, montaa läheistäkään työkaveria en ollut vielä kertaakaan livenä vuoden aikana nähnyt. Etenkin Turun myyntipäällikkö tuntuu entistä murusemmalta, nyt kun päästiin pari päivää ihan kasvotusten filosofoimaan lasien ääressä. N:llä olutta ja minulla vettä tai limpparia tosin...

Tänään tasan 13+0, kyllä ne viikot tuntuvat pikkuhiljaa kasvavan.

It's alive and kicking!

Tänään käytiin ultrassa, ja saatiin ihan parhaita uutisia. Penska on elossa ja sätkyttelee siellä itsekseen erittäin tyytyväisen näköisenä. Pituutta hömppiksellä on 4,9cm ja niskaturvotusta 0,8mm, ei siis mitään huomautettavaa niissä. Veriseulan tuloksia vielä joudutaan odottamaan pari viikkoa, mutta tuskin niissäkään mitään on, kun kaikki rakenteet ja niskapoimu olivat ihan sen näköiset kuin pitikin. Voi meidän pikkuista, niin suloinen, niin suloinen... Laskettu aika aikaistui parilla päivällä, uusi on nyt 22.5.09, eli tänään ollaan jo 11+5:ssä menossa. Niin se aika rientää.

Oli aivan ihana nähdä toisen heiluttelevan siellä käsiä ja jalkoja. Joku aamuvenyttely ehkä menossa, tai mistäs minä tiedän. Liikkis pikkuinen kuitenkin... Kultaakin hymyilytti kovasti katsella toisen touhuja. Minä katselin vedet silmissä, ja hoitajakin näytti olevan aidosti innoissaan, kun toinen liikahteli siellä omia aikojaan. Tosi ihana käynti!

Huoli toisen hyvinvoinnista helpotti heti ainakin toistaiseksi, loppupäivä meni aikalailla hymyillessä. Töissä piti heti esitellä kuvaa kaikille, meidän uusille pojillekin... (katsoivat minun intoiluani tosi pitkään)

Vielä edittinä loppukommentti: Uskalsin lopulta avata Lemonkidsille tekemäni vaatetilauspaketin, ja kaikki vaatteet ovat juuri minun kokoani ja tosi hyvän tuntuiset päällä. Ihanaa! Huomenna ei kiitos puristaville housuille!