Flunssailua

Kulta sen aloitti viime viikolla, ja minä seurasin tällä viikolla hyvällä menestyksellä perässä. Kumpikaan ei yleensä pahemmin sairastella, mutta nyt oli joku flunssavirus päässyt läpi Kullan rautaisen panssarin. Sikäli harvinaista, että yleensä minä tuon taudit kotiin, ja Kulta ehkä saa sitten minua pussailtuaan saman taudin lievennettynä versiona... Kurkkua kutittaa ja kuumottaa, yskittää hillittömästi, nokka tukossa eikä räkä liiku sisään tai ulos. Jumittaa vain, täyttää koko pään. Kuumetta ei sentään ole ollut, keskiviikkona juuri mittari hipoi 37 rajaa, muuten menty ihan normaalilla lämmöllä.

Olen yrittänyt malttaa ottaa rauhallisesti ja lepäillä, mutta kuumeen puutteessa olin kuitenkin joka päivä töissä, ja tänäänkin piti vähän päästä kaupungille kävelemään ja Kullan mukana kauppaan. Säilyy edes pieni liike kropassa... Siinä mielessä tämä flunssa tuli nyt huonoon aikaan, että pelkään jumahtavani nyt toipuessa liian pitkäksi aikaa liki paikoilleen, ja uudelleen liikkeelle pääsy saattaa olla sen jälkeen vähän haasteellista. Ipana kasvaa niin kovaa vauhtia, ja minulla kunto on tuntunut laskevan muutenkin viime viikkoina... No joo, ehkä se on oletettavissakin, että seitsemännellä kuulla raskaana oleva nainen ei porhalla ihan yhtä kovaa vauhtia kuin normaalitilassa.

Pikkukaverin kasvamisen huomaa hyvin, tehot potkuissa ja nyrkkeilyssä lisääntyvät niin vauhdilla. Tänään meinasi teekuppi kaatua kesken kaiken, kun lepuutin sitä rennolla otteella mahaa vasten, ja joku sisäpuolella lähetti matkaan tarkkaan tähdätyn ninjapotkun. Mahaa painelemalla yleensä huomaan ihan selvästi, missä kohtaa pieni vartalo sijaitsee. Yhtenä päivänä herätin yleistä hilpeyttä töissä, kun valittelin vauvan kadonneen. Liikettä tuntui aina välillä vähän ihan pallean vieressä, muuten koko ipana oli täysin tavoittamattomissa. Hyvä äiti hukkaa vauvan jo ennen synnytystä... Mutta ilmeisesti tuolla pallon sisäpuolella vielä siis on tilaa etsiä luovia asentoja ja leikkiä piilosta.

Pötköttelyasennon hakemisessa alkaa olla pientä lisähaastetta, kun välillä tuntuu, että yritän loikoilla kummalla kyljellä tahansa, aina on pieniä käsiä tai jalkoja alimmaisena. Hillitön riehuntakin antaa ymmärtää, että pikkuihmisten rusentaminen ei ole suositeltavaa. Mahallaan olemisesta on turha edes haaveilla, eikä selälläänkään ole hyvä pitkään... No, enää kolmisen kuukautta, sitten saan taas nukkua ihan yksin omassa kropassani, kyllä tämä siihen asti kestetään.

Tällä viikolla olen saanut monta ihan hillitöntä hellyysrakkauskohtausta, kun ollaan Kullan kanssa loikoiltu sohvalla sylikkäin ja mukula pitää sitä omaa elämäänsä. Ne ovat ihan parhaita hetkiä, elämän kaksi tärkeintä ihmistä siinä ihan kiinni minussa. Toinen lämmittää selkää ja rutistaa, toinen pommittaa vatsanahkaa. Siihen tunteeseen voisi jäädä lopuksi ikäänsä, aivan käsittämätöntä onnea...

Näkyviä potkuja

Tämän päivämäärän haluan itselleni muistiin, tänään eka kerran näin potkujen aiheuttaman liikkeen vatsanahassa ja sen päällä olevassa puserossa. 27+2 viikkoja tänään kasassa. Meidän pikkuinen intoilee... Hassun näköistä kyllä, tunne siitä että kasvattelen pikkuista alienia sen kun kasvoi vain. Kulta oli juuri suihkussa sillä hetkellä, harmi ettei hänelle saanut näytettyä samalla vauhdilla. Kuitenkin olisi mukula lopettanut heti, jos olisin huudellut niin kovaa, että parin suljetun oven ja valuvan veden läpi olisi kuulunut.

Eilen sinne Lastentarvikkeeseen mennessä minulle meinasi iskeä paniikki, tuli sellainen "ei meistä ole tähän, saako tän vielä peruuttaa" -olo kauhean vahvana päälle. Ei kestänyt kuin pari minuuttia, mutta oli yllättävän vahvana sen aikaa. Tänään nauroin sitä miehelle, ja tuo totesi "No nyt tiedät, miltä musta tuntuu 24/7". Ei oikein taida olla mitään, millä minä pystyisin toisen paniikkia lieventämään... Eikä tätä hommaa oikein enää saa peruutettuakaan, jos aletaan molemmat panikoimaan yhtäaikaa kamalasti... Kohtuullinen määrä pelkoa tulevaa kohtaan toki kuuluukin asiaan, mutta harmi, jos toisella menee koko odotusaika sitä miettiessä. Ja mitäs me sitten tehdään, jos se kammo vain jatkuu vauva-aikana? Toisaalta kyllähän tähän jotain positiiivistakin miehen mielestä varmaan liittyy, kun oma-aloitteisestikin pitää mahaa hyvänä ja hymyilee vauvajutuista puhuessa. Hitsi kun tuota ei saa avautumaan millään, lähtee vain karkuun jos yritän liikaa kysellä tunnejuttuja. Missä olisi se mikroskooppi, jolla pääsisi porautumaan suoraan miespuolisten ihmisen kallon sisään?

Vähän kyllä veikkaisin, että olen liian lähellä, että Kullan olisi helppo avautua minulle. Ainakin pomon odotusta kun seurasi viime vuonna, tuntui että hänen oli helppo tilittää minulle ulkopuolisena niitä monenlaisia tunteita, jotka liittyivät odotukseen. Toivottavasti Kullallakin on joku, kenelle avautua, edes humalassa...

Vaippahousumaniaa ja kestovaippamietintää

Pari postausta sitten vilautin parit villahousut, joita oli tullut neulottua. Kuukauden sisällä ne ovat vain lisääntyneet. Päättelin tänään viisistä langanpäät...






Ylimmät ovat samalla Villapöpien mallilla tehdyt, joista hurahdus lähtikin liikkeelle, parilliset ovat Tiuhtis-housujen ohjeella kasattuja. Tiuhtisetkin ovat ainakin lievästi addiktoivia näköjään... Värit ovat vähän hassuja, etenkin Noroista tehdyissä, mutta käytössä varmaan toimivat ihan mukavasti.

Posti toi tällä viikolla ensimmäiset netistä tilaamani kestovaipat meille kotiin. Kulta ei ainakaan ihan yhdellä silmäyksellä vakuuttunut niistä, katseli tosi epäluuloisena ja totesi, että ei kyllä ymmärrä miten ne voisivat olla yhtään kestovaippoja parempia missään suhteessa... Minulla kyllä tuli "voi miten söpöjä" -ajatus mokomista käytetyistä nöttösistäkin... Tarkoituksena minulla ainakin olisi kokeilla kestoilua ihan avoimin mielin. Vihaan itse muovisia kuukautissuojia, joten ajatus pienen pepun hautomisessa muovisessa kertakäytössä ei tunnu kivalta, ja sisäinen kettutyttöni haluaisi pelastaa maailman ja käyttää ekologisempaa versiota. Aika näyttää sitten, mitkä vakiintuvat käyttöön, mutta jos nyt ainakin lähdettäisiin sekakäyttäjinä liikenteeseen.

Shoppailua

Meillä on pinnasänky ja turvakaukalo! Puolisen tuntia sitten tultiin paikallisesta Lastentarvikkeesta kotiin mukana kalusteita pikkuista varten. Patjakin ostettiin, hieno kaksipuoleinen malli, jossa on kova ja pehmeä puoli, ja petauspatja vielä siihen päälle. Kotimatkalla hihiteltiin yhdessä, että tuollaiset puolet taitavat olla lähinnä vanhempien psykologista manipulointia kalliimpaan suuntaan, mutta haksahdettiinpa itsekin. Pykälää halvempi patja oli niin onnettoman tuntuinen vaahtomuovisydeemi, tämä tuntui kuitenkin kädellä kokeillessa hyvältä.

Saas nähdä kuinka näppärältä sänky alkaa sitten tuntua käytössä. Peruskehikon lisäksi löytyy pyörät alta, säädettävän korkuinen pohja ja alaslaskettava laita. Sänkykin ajatuksena herätti autossa lievää hysteriaa, kumpikaan ei muistanut yhtään elokuvaa, jossa pinnasänkyä olisi koottu sopuisassa yhteisymmärryksessä. Toivottavasti todellisuus olisi Hollywoodia sävyisämpi, ettei siitä tarvitsisi alkaa tappelemaan...

Turvakaukalo on Graco Logico S Air-värisenä. Myyjä näytti ensin sisällä malli-istuimen kanssa, miten kiinnitys tapahtuu, ja sen jälkeen saatiin lupa mennä sovittelemaan omaan autoon. Kiinnitys onnistuikin kohtuullisesti, mutta irroittaminen ei sitten millään. Lopulta tuli toinen myyjä meitä pelastamaan... Pitää vissiin muutaman kerran kuivaharjoitella istuimen käyttöä kotioloissa, ennen kuin kehdataan lähteä synnyttämään, muuten ei julkisella paikalla uskalla nyyttiä pahemmin kuljettaa. Oikeasti kaukalo ja jalusta olivat tosi näppärän tuntuiset, kunhan toimintalogiikka löytyi.

Vielä pitäisi löytää kiva hoitopöytä jostain, sitten olisi kai tärkeimmät tavarat hankittuna. Ja tulisipa se äitiyspakkaus jo kohta! Tuolla liikkeessä vakuuttavan näköiset hoitopöydät olivat ihan sikahintaisia, ja ainoa kohtuuhintainen ihan tolkuttoman pieni. Katsellaan vielä, josko sopivampi löytyisi jostain muualta.

Maha rv 27

Taas tuli tasan 27 viikkoa täyteen ja aamulla piti vähän kuvailla.


Paksuna ollaan, ei epäilystäkään mistään muusta.

Aamulla tuli muutama selvä harjoitussupistus töihinpäin kävellessä. Kun työmatkan pituus on ehkä puolisen kilometriä, tiheys oli minun makuuni turhankin suuri... Onneksi loppuivat toimistolle päästyä, kun pääsin istumaan alas ja touhuamaan vain tässä näytön vieressä. Parempi olla riehumatta liikoja ja hiippailla ympäriinsä vain rauhalliseen tahtiin taas tänään.

Toivottavasti huomenna olisi jo sellainen päivä, että käytäisiin katselemassa pinnasänkyjä ja muita vermeitä vauvaa varten. Olisi niin kiva päästä pesemään ja laittelemaan pikkuvaatteita paikalleen, vähän inventoimaan tämänhetkistä tilannetta. Kummipojan äitikin lupaili, että heiltä voisi riittää meille pikkuista vähänkäytettyä vaatetta...

Leppoisaa viikonloppua kaikille paikalle eksyneille! Minä yritän vielä muutaman tunnin pusertaa palkanlaskentaintoa itsestäni, heti kun saan henkilöstölistat tänne asti...

Happamia tyyppejä

Äsken soitteli neuvolan tätsy sokerirasituksen tuloksista, kirkkaasti päästiin läpi. Kaikki arvot kaukana raja-arvoista, eli ei mitään ongelmaa sokerinkäsittelyn kanssa. Happamia tyyppejä taidetaan vauvan kanssa olla, jopa karvaita.



Paastoarvo 4,3, kun suositus <5,3

1h sokerin nauttimisesta 6,5, suositus <10

2h sokerin nauttimisesta 4,9, suositus <8,6



Nyt vain pitäisi ihan itse osata rajoittaa syömisiä, ettei paino nousisi tolkuttomia... Minusta on tullut ihan hirmuinen herkkuhiiri viime viikkoina, kaikki missä on rasvaa ja sokeria uppoaisi tosi hyvin (ja melkein kaikki muukin maistuisi...).

Sokerit rasitteilla

Eilen käytiin mahan kanssa pyörähtämässä terveyskeskuksessa sokerirasituskokeessa. Mainettaan paljon helpompi juttu, hukkaan meni työkavereidenkin hyvät pelottelut. Suurin ongelma taisi olla jano ja närästys illalla, kun en viitsinyt enää katkaista hyvin alkanutta paastoa tunnin parin päästä veden ja rennien takia. Juomana täällä oli sitä kolan tapaista, ja verikokeidenkaan pistäminen ei paljoa sattunut (enemmän kuitenkin kuin yleensä, huonoja vampyyrejä tai erikokoinen neula?). Onneksi oli puikot mukana ja siinä aulassa naistenlehtiä tyrkyllä, muuten olisi odotellessa aika käynyt pitkäksi. Töihin lähtiessä pää oli vähän pöhnäisen oloinen, muuten säilyi olokin koko ajan tosi hyvänä.

Paastosokeri pikamittauksella oli 4,1 tai 4,6, muista arvoista neuvolan tätsy soittelee lähipäivinä. Olisivatpa ne hyviä, ettei tarvitsisi hirveästi alkaa miettimään mitään erikoisruokavaliota tai jopa piikittelyä... Miten voi muisti olla sitä luokkaa, että jää miettimään tuollaisten desimaalien väliin? miksi juuri nuo, jos päänsisäinen generaattori arpoo vain jotain?

Koin eilen myös lievää pahempia kauhunhetkiä, kun en aamulla löytänyt neuvolakorttia mistään. Olisin halunnut sen mukaan terveyskeskukseen, vaikka sitä ei siellä mihinkään tarvinnutkaan loppupeleissä. Pengoin normaalin kaapin läpi ja vähän pöytäänikin, sitten oli pakko lähteä. Töissäkään sitä ei ollut missään lojumassa, eikä kotiin tultua ensimmäisellä etsintäkierroksella löytynyt. Siinä vaiheessa aloin jo olla varma, että neuvolakortin hukanneelle eivät vauvaakaan uskalla antaa matkaan keväällä sieltä synnäriltä... Loppujen lopuksi kortti löytyi ihan oikeasta paikasta kolmannella etsinnällä, oli vain päässyt tipahtamaan johonkin rakoseen ja sulautumaan ympäristöönsä.

Abiherkistelyä ja neuvolakuulumisia

Taisin vähän säikäyttää Kultaa tänä aamuna... Herättiin seiskalta ihan normaalisti, toivoteltiin huomenet, kömmittiin olohuoneeseen ja Kulta pistin aamutv:n päälle, uutisissa tuli juuri juttua penkkareista. Minä aloin ajattelemaan T-siskoani, sitä autonlavalla hyppimistä, miten isoja me kaikki lapset ollaankaan jo... Itkuhan siinä pääsi, en edes heti saanut sanottua Kullalle että mikä minulla oli hätänä. T:llä oli hauskaa, kun pistin tekstarin hänelle ja toivottelin hyvää penkkaripäivää.

Puolilta päivin osuin kävelykadulle juuri siihen aikaan, kun paikalliset abit marssivat kulkueena kaupungin läpi. Taas oli posket märkinä, ehkä vähän hillitympänä versiona... Eläköön raskaushormonit! Ja eläköön nuoret ihanat ihmiset ja penkkaripäivät, kyllä se oma päivä on jäänyt ihan top10 parhaiden koulumuistojen joukkoon. Toivottavasti T:lläkin olisi tänään hauskaa!

Aamuitkun jälkeen kömmimme mahan kanssa kohti neuvolaa, tänään oli ohjelmassa sekä oman terkkarin että neuvolalääkärin tarkastus. Meinasin eksyäkin tuolle matkalle, kun lähdin mukamas oikomaan liian aikaisin, ja jouduin johonkin ihan uppo-oudon näköiselle seudulle. Onneksi joku kouluunpäin pyöräilevä pikkupoika ajoi ohi, järkeilin että suuntana olisi varmaan 1oom neuvolasta sijaitseva oppilaitos, ja seurasin. Muuten olisin lähtenyt viimeisestä risteyksestä ennen tuttua aluetta juuri päinvastaiseen suuntaan... Ehkä se tulemani reitti oikaisikin mahdollisesti vähän, mutta toista kertaa en kyllä taida lähteä harhailemaan.

Neuvolassa kaikki mitattavat jutut olivat ihan ok, en ainakaan kuullut mitään huomautuksia. Paino noussut edellisen käynnin jälkeen 457g/viikko, hemppa 116, verenpaine 124/85, pissa puhdas. Muksun syke taas 152, yksiö jo 24cm korkea ja tiukasti suljettu. Edellisen kerran mittaillessaan sama lääkäri tuomitsi kohdunsuun pituudeksi 3,5cm, tänään se oli jo 4cm kiinni.

Yhtenä päivänä töissä työkaverit innostuivat kertomaan synnytysjuttuja, ja Kirppu alkoi potkia minun kylkeäni kuin hengen hädässä... Noin tiukasti kiinni olevasta kohdunsuusta voisi päätellä, että reppana kuroi kiinni viimeisetkin joustovarat siinä vaiheessa.

Vaihtelevaan kipuun kävellessä en saanut oikein muuta neuvoa kuin pysähtyä tai hiljentää tahtia niin paljon, että se pysyy kurissa. Kävelyä ei missään tapauksessa saa lopettaa, liikkeessä pitää pysyä ettei yleiskunto romahda. Varmaan jotain harjoitussupistelua, onneksi ei ole tehnyt mitään kohdunsuulle.

Hakemukset tehty

Nyt on Kelankin paperit täytelty, lauantai-illalla ei ollut parempaakaan tekemistä. Tai no suoraan nettiin näpyttelin, töistä vain tänään printtailin itselleni kopsut talteen. Vähän oli olo kuin pahanteossa, nyt jo sellaisia intoilemassa... Tulisipa äitiyspakkauksesta etenkin päätös jo äkkiä! Raskaustodistus pitäisi muistaa viedä paikallistoimistoon tässä joku päivä. Tarvitseekohan se jotain liitteitä kaverikseen, että osaavat yhdistää oikeaan, vaiko pelkän tyhjän kuoren..? Tänään pistin sitten "virallisen" äitiyslomatiedotteen työpaikallakin henkilöstöpäällikölle, talouspäällikölle ja johtajalle, ei tarvitse sitäkään enää miettiä. Huhtikuun 15. päivään ei loppujen lopuksi enää ole kovinkaan pitkä aika.

Aamulla tuli tehtyä yllättävän paljon nykytanssia muistuttavia vauhdikkaita liikkeitä, kun kotitalon rappuset olivat yllättävän jäässä ja hiekka näköjään kaikki uponneena jään sisälle, eikä siinä pinnalla. Onneksi pysyin pystyssä, kivisillä rappusilla röntyily mahan kanssa olisi varmaan johtanut ainakin sairaalassa näytillä käymiseen asti. Työpaikan pihakin oli hengenvaarallisen liukkaan tuntuinen, jäljistä päätellen autotkin olivat liukuneet ihan mukavasti.

Meidän keittiön kello sekosi viikonloppuna, alkoi käymään aivan liian nopeasti. Miten sellaista voi käydä patterikäyttöiselle viisarikellolle? Ensin luultiin, että jompikumpi olisi kävellyt unissaan ja siirtänyt sitä, mutta heitto vain kasvoi, vaikka käänneltiin oikeaan aikaan ja vaihdettiin patteritkin. Kaikkea sitä voi sattua... No, perjantaina on minulla tilipäivä, jospa sitä vaikka investoisi uuteen hienoon kelloon.

Eikö se ikinä nuku??

Hih, enpä olisi uskonut miettiväni, eikö meidän vauva aio ikinä nukkua, ennen kuin pikkuinen olisi edes hankkiutunut yksiöstään ulos. Päädyinpä miettimään kuitenkin, kun bileet ovat nyt minun laskujeni mukaan jatkuneet jo yli 12 tuntia... Illallla kasin maissa alettiin katsoa Kullan kanssa jotain Actors Studion jaksoa ja muksulla oli ihan yhtä hauskaa kuin minullakin. Sen jälkeen tuo ei montaa minuuttia ole kerralla ollut paikallaan..

Yöllä heräsin puolen kahden maissa peitto rutattuna jalkojen väliin ja tyyny selän takana, paleli hirveästi mutta asento olisi ollut täydellisen rento ja ihana minulle ja kirpulle. Kun sain etsittyä kakkospeiton rutattavaksi ja ykköspeiton päälleni, rentous oli hävinnyt ja päädyin valvomaan vaikka kuinka pitkään. Neljältä katsoin kelloa viimeisen kerran... Muksulla oli kovat bileet, jotka vain yltyivät aina jos olin mielestäni hyvässä asennossa. Huonommassa asennossa toinen olisi ehkä ollut vähän rauhallisemmin (ei toki paikoillaan), mutta sellaiseen ei voi nukahtaa. Päädyin sitten murehtimaan sitä ettei meillä ole vielä vaunuja tai muita isoja hankintoja tehtynä, että minusta tulee kamala äiti, sitä miten eilen rähisin yhdellä keskustelupalstalla ja pahoitin ainakin yhden ihmisen mielen, miten työmotivaationi on kadonnut jne muita positiivisia juttuja, jotka suunnattomasti painavat mieltä kello kolmelta yöllä.

Lopulta uni löytyi, kello soi seiskalta ja ekana tuntui taas, kun pikkuinen jatkaa ehtymättömällä innolla omia juttujaan. Onneksi perjantait on töissä lyhyitä päiviä, ei tarvitse hirveän montaa tuntia yrittää keskittyä merkkitarkkaan olemiseen. Virheitä ei saisi tehdä...

Tänään meillä on 25 viikkoa tasan täynnä, pistetäänpä sen kunniaksi aamuinen mahakuvakin esiin.

Mie en enää malttaisi odottaa yhtään, että päästäisiin sinne toukokuulle asti. Olisi niin ihana tutustua meidän pikkuitiöön jo vatsanahan tältäkin puolelta. (ja voisi taas nukkua mahallaan...) Ja samaan aikaan ajatus siitä, että 15 viikon päästä on laskettu aika, kuulostaa aika hurjalta. 10 viikonkin päästä pikkukaiffarin pitäisi olla jo aika valmista kauraa... Kelan paperit pitää muistaa täyttää viikonloppuna ja yrittää palauttaa maanantaina. Äippälomakin alkaa olla yllättävän "nurkan takana" jo nyt, tajusin juuri loppuviikosta että jos se pitää hakea 2 kuukautta aiemmin, ensi viikko on viimeinen mahdollisuus. Hurjaa!

Valmistuneita pikkuneuleita

Ihanaa, käsityörintamakin sai taas vähän edistystä. Kauhuissani katselin tänään käsityöblogista, että edelliset valmistuneet neuleet siellä olivat marraskuun puolelta... Ja nyt ollaan sentään jo helmikuussa.



Villapöpät Ullaneuleen mallilla tehtynä tällä viikolla saivat taas puikot suihkimaan. Ekojen tekemisen aloitin maanantaina, nyt puikoilla on jo neljännet. Punavyötäröiset ovat molemmat pienintä kokoa, violetilla vyötäröllä varustetut vähän isommat. Saas nähdä miten jalkaan mahtumisen laita sitten on, kun koekäyttäjä pääsee maailmaan asti... Näitä on aivan ihana tehdä, tuli todellista tarvetta tai ei, olen koukussa joka tapauksessa. Kestovaippailu kyllä ajatuksena houkuttelee jatkuvasti enemmän ja enemmän, uskoisin että meillä sitä kyllä kokeillaan muutenkin kuin vain housujen tekemisen asteella.



Ikuistetaanpa blohiin myös söpöin pikkuasu, mitä meillä tällä hetkellä on Kirppusta varten jemmassa. Tulevat tädit toivat tuon joululomamatkaltaan, olen aivan rakastunut tuohon pukuun. Roikkuukin meidän kirjahyllystä esillä jatkuvasti, kun en malta piilottaa mihinkään. Ainoa pelko newborn-kokoisen puvun kanssa on se, että pikkuinen syntyy saman tien niin isona, ettei mahdu tuohon ikinä ollenkaan. Se olisi sääli!

Pikkukaveri on taas parin päivän sisällä ollut tosi aktiivinen. Jos potkuttelutiheydestä voi päätellä jotain, se tykkää ainakin hip-hopista ja Signmarkin euroviisuehdokaskappaleesta, isänsä ääneen lukemisesta, sotaelokuvista ja lankojen päättelystä. Nukkumaanmenosta puhumattakaan... Mieluiten ainakin tulkitsisin potkut positiivisiksi merkeiksi, enkä "vie minut täältä heti pois" -signaaleiksi.