Leppoisaa vappua!

Oikein leppoisaa vappua kaikille tänne eksyville! Syökää paljon munkkeja ja nauttikaa pitkästä viikonlopusta!

Täällä taitaa vappu mennä aika rauhallisissa merkeissä. Minulla on jääkaapissa holitonta valkkaria, pöydällä pussillinen munkkeja ja kohta isken pakastepizzan uuniin. Kulta on vielä työkavereiden kanssa lietsussa, sovittiin että tulee kun tulee, en turhia odottele. Hyvä vain kun nyt vähän irrottelee, ensi kuussa joutuu sitten kuitenkin pysymään ajokunnossa ihan urakalla, ja muutenkin saattaa olla muuta mietittävää. Illalla mennään ehkä yhdessä katsomaan Mokoman keikkaa, jos jaksetaan, halutaan päästään sisään jne...

Ihan pimeä ajatus, että huomenna on 37 viikkoa raskautta kasassa ja muksu saa tulla milloin haluaa! Siitä se sitten lähtee... Veikkaisin kyllä, että ei tuo ainakaan paljoa etuajassa mihinkään viitsi liikahtaa, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Mahan läpikin näkyy aika usein hengitysharjoituksia, minun vasen kylki tekee sellaista nopeaa tasaista heilumista ihan omaan tahtiinsa. Tai ainakaan mie en ole keksinyt mitä muuta se voisi olla, suurinpiirtein pari-kolme "henkäystä" samalla kun minä hengitän kerran rauhassa sisään tai ulos. Pitäähän sitä treenailla kunnolla, että osaa sitten synnyttyään. Ihan täysin en kyllä ole vielä tainnut hahmottaa sitä yhteyttä vauvojen ja mahan myllerryksen välillä, aina välistä sen verran epätodellinen olo.

Tuo miltä maha tuntuu, on muuten päässyt yllättämään minut ainakin aika kovasti. Jotenkin sitä on aina muiden mahoja vähän varovasti silittäessä luullut niitä tasaisen koviksi palloiksi, mutta tuoltahan tosiaan tuntee yleensä hyvin läpi sen, missä asennnossa mukula milloinkin sattuu olemaan. Muutenkin hassu sekoitus kiinteää ja pehmeää, välillä etenkin nukkumaanmennessä tuntuu hyvin selvästi kantapäät kyljissä tai muuten, miten muksukin hakee hyvää omaa uniasentoa.

Aamulla jouduin pahemman kerran hormonihyökkäyksen uhriksi. Pitkän aikaa mennytkin jo edellisestä omituisesta itkukohtauksesta. Katselin telkkarista "Meille tulee vauva" -ohjelman ihan kuivin silmin, mutta sen jälkeen osui silmään Sairaala-sarjan kätilö, joka puhui synnytyksien yleisestä liikuttavuudesta työssään, ja meikäläinen vollottaa.. Huolestuttavaa reagoida noin jo mainokseen! Ehkä on parasta, etten sitä ohjelmaa edelleenkään katsele Kullan nähden...

Idioottihelppo raskaus jatkuu

Eipä tullut tänäänkään neuvolassa vastaan ylläreitä, ei suuria eikä pieniä. Idioottihelppo raskaus sen kun jatkuu, ei mitään murehdittavaa vieläkään. Hyvä juttu!

Rv 36+3, enää 25 päivää laskettuun aikaan
Paino -600g (jippii!)
Pissa puhdas
Verenpaine 130/88
Hemoglobiinia ei mitattu, kun viimeksi oli sen verran jees
Vain asiaankuuluvaa turvotusta
Mukulan syke 140 
Kohdunpohja 33cm, sama kuin viimeksi, edelleen himmaillaan vähän keskikäyrän yläpuolella. Jospa tuo olisikin jo ylimmän pisteensä saavuttanut, ainakin mukulan pää tuntuu minun mielestäni vähän alempana lantiossa kuin aiemmin. Heiluu kyllä sujuvasti edelleen.  

Leppoisa käynti oli, selvisin uloskin tätsyn huoneesta varmaan parissakymmenessä minuutissa. Kaikki oli ok eikä minullakaan ollut kummempia kysymyksiä. Imetysliivejä kannattaisi pikkuhiljaa kuulemma alkaa hankkimaan, liiviliikkeestä saattaisi saada vinkkiä oikean koon arpomiseen. Tai sitten tilaan netistä jotkut joustavat pehmomallit alkuun, katsoo sitten sairaalareissun jälkeen, millaiseksi povi mukulan kanssa asettuu. Sairaalastakin kuulemma saa jotkut auttavasti toimivat, joita käytetään siellä ja halutessaan kotona myös. Hyvä juttu, tiukan paikan tullen niilläkin pääsee alkuun. 

Parin postauksen takainen kuva-arvoituskin muuten selvisi yhdellä keskusteluforumilla, kyseessä on tosiaan nauhavaippa. Joku ystävällinen löysi jopa käyttöohjeetkin, ihanaa! Mihin sitä joutuisikaan ilman nettiä?

Kotiäiti? Minäkö?

Alkuun eiliset neuvolakuulumiset, rv 35+3: 
paino +800g/viikko
pissa puhdas
verenpaine 133/88
hb 123
turvotusta ei merkiksi asti
kohdun korkeus 33cm
muksun syke 156 (aamujumppa menossa)
raivotarjonnassa mukula edelleen, käsikopelolla tuntuu vähän keskikokoista isommalta

Paljon kivempi oli taas käydä neuvolassa, kun oli meidän oikea täti paikalla. Mahankaan läpi tutkiminen ei sattunut yhtään, ja olo oli ihan erilailla luottavainen. Nyt noita käyntejä alkaakin olla jo kerta viikkoon. Synnytyksestä puhuttiin vähän, ja elämästä sitten synnytyksen jälkeen. Kuulemma toiveet ammeesta ja pärjäilystä ilman epiduraalia kannattaisi kertoa heti suht äkkiä sairaalaan päästyä. Ja saahan sitten sen puudutteen, jos sitä alkaa kovasti haluamaan, ei ole mikään "häviämisen merkki" minulle. 

Ja tämä raskaus on kyllä edelleen idioottihelppo.. Turvotuskin tasaantunut nyt kotona ollessa ja lepäillessä aika hyvin, vaikka ei kyllä minulla normaalit kengät enää mene jalkaan... Leveillä säädettävillä työsandaaleilla hipsuttelen ulkonakin, tyylistä viis. Mutta ei supista, närästää niin vähän että vasta toinen Rennie-paketti koko raskausajassa on menossa, teen helposti useamman kilometrin kävelylenkkejä ja pääkin vielä kestää mahan kanssa olemisen. Huvitti oikein, kun täti kyseli vaivoja ja turvotusta lukuunottamatta kaikkiin tuli aikalailla ei joka kerran vastaukseksi. 

Eilen tosin sitten neuvolan jälkeen (edestakaiset matkat 4km) innostuin lähtemään keskustaan asioille ja ruokakauppaan, sieltä kotiin ison kassin raahaaminen tuntui selässä aika pahasti ja meinasi sisu loppua kesken.. Loppupäivä meni vähän romuna ollessa, selkään ja lantioon koski sen verran, että oikein mitenkään päin ei ollut hyvä olla. Tulipahan muuten hyvää asentoa hakiessa kokeiltua kaikki nämä lääkkeettömään synnytykseenkin suositellut, ja kyllä niistä muuten oli apua. Aina niin kauan kuin jaksoi olla niin päin tuntui hyvältä, ja jossain vaiheessa selkäkipu hävisi kokonaan, enää vihoittelee pikkuisen joku liitos lantion sisäpuolella.

Lauantaina meillä oli amk-luokkani luokkakokous, ensimmäistä kertaa tavattiin tarkoituksella isommalla porukalla sen kevään jälkeen, kun porukka alkoi valmistumaan. Oli tosi mukavaa! Porukka oli toisaalta niin samaa kuin aina ennenkin, toisaalta hyvin huomasi, että kasvamistakin oli tapahtunut. Jutut jatkuivat juuri siitä mihin melkein viisi vuotta sitten jäivätkin, mutta samalla mietittiin myös naimisiinmenoja, lastenkasvatusperiaatteita ja kestovaippoja. Minä olin ainoa, kenellä oli mukula mukana sattuneesta syystä, mutta monella muullakin sellainen oli kotona tai tulossa, ja varmasti ainakin puolet porukassa oli naimissa tai ainakin hääpäivä jo tiedossa. Seuraava kokouskin tulee taas ehdottomasti, mahdollisesti jo vuoden päästä, mutta viimeistään viiden. 

Loppuillasta sapetti, kun joku pojista listasi kaikkia näitä uravalintoja, joita meidänkin porukkaan mahtui: "Myyntineuvottelijoita, tallentajia, muusikkoja, maistereita, maanviljelijä ja yksi kotiäitikin". Hitto vie, en minä mikään kotiäiti ole! Tai jos olenkin, niin vain hetkellisesti ja väliaikaisesti, ei sitä ihan kokonaan voi kai kieltää. Viikko sitten olin kuitenkin vielä töissä, ja lapsikin puuttuu vielä toistaiseksi. Ja töihin paluukin on ehdottomasti tulossa jossain vaiheessa, kotiin en jää kovin moneksi vuodeksi. 

Tässä asennekasvatuksessa minulla taitaa vielä kovasti olla oppimista... Nyt sentään alan jo hyväksyä termit äiti ja isä minuun ja Kultaan liittyviksi, vaikka etuliitteitä pitääkin vielä nieleskellä. 

Kuva-arvoitus

Kuka osaisi sanoa, mikä tämä on ja miten tätä käytetään? 

Noita löytyi ystäväni minulle antamasta kestovaippakassista kolme kipaletta. Kaikille muille löysin jotain järkevää tarkoitusta, mutta nämä ovat ihan täysi arvoitus. Voisiko kyse olla nauhavaipasta? 

Ekoja lomapäiviä

Tiistaina se sitten tapahtui, äitiysloman alkua ei enää voinut estää. Ja ihan jos rehellisiä ollaan, ainakin pari ekaa päivää ovat olleet sula nautinto. Yhtään en ole vielä ehtinyt kaivata töihin.

Tiistaina meinasi kyllä olla aika orpo olo pitkin päivää. Kävin aamulla töihin mennessä hakemassa konditoriasta vähän herkkuja kahvitauolle viimeisen päivän kunniaksi. Tauolla työkaverit onnistuivatkin yllättämään minut paljon tehokkaammin - olivat varanneet minulle 1,5h kestävän hemmottelujalkahoidon, johon minut kiikutettiin alle 10 minuutin varoitusajalla. Se oli niin luksusta, niin luksusta... Ihan parhaita työkavereita! Voisi joskus vaikka itsekin yrittää mennä johonkin vastaavaan, aika livahti ohi kuin siivillä, kengät menivät helposti jalkaan jälkeenpäin ja olo oli koko loppupäivän kevyt ja mukava. Vieläkin jalat ovat tosi pehmoiset entiseen verrattuna. Hoidosta olisin kuulemma saanut jo lähteä suoraan kotiin, mutta sitä en osannut sentään tehdä. Kävin vielä pari tuntia haahuilemassa töissä, kirjoittelin viimeiset mailit ja annoin pomolle (turhia) ohjeita tolkuttoman kasan... 

Nyt nämä pari päivää ovat menneet aikalailla eat-sleep-knit-metodilla. Tai no eksyin minä kangaskauppaankin välillä, ja ainakin vähän on tullut tiskattua ja ulkoiltuakin. Hirmun mukava vain olla ja elää omaan tahtiin, pyöritellä neuletta käsissä ja lukea jotain  romaania tai nettijuttua. Langanostolakkokin on toistaiseksi pitänyt, tämänpäiväisten valmistuneiden kanssa voisin jopa jonkun yksittäisen kerän meille jo majoittaakin taas... Olo on suht jees, kun ottaa rauhallisesti. Sisällä kävely ei yleensä tunnu missään, mutta ulkona askel kai pidentyy sen verran, että hyvin huomaa pikkuisen pään painavan alas ja vihlaisevan välillä aika kipeästikin. Närästys hyökkää heti jos saa tilaisuuden, ja selällään ei tee mieli olla mistään syystä kovin montaa minuuttia... Kuitenkin pääsääntöisesti olo on hyvä, ja minä nautin tästä aivan hävyttömän kovasti. Ihanaa, kun pikkuinen on siellä lähellä ja riehuu, reagoi selvästi juttelemiseen, lauluun ja silityksiin. 

Tänään tuntui hyvältä, kun huomasin Kullankin selvästi miettivän vauvapoliittisia juttuja aina välillä. Minulla oli kankaanleikkelyt kesken pöydällä hänen tullessaan töistä vähän aiemmin kuin odotin, ja ensimmäinen kysymys taisi olla "teetkö reunoja pienen sänkyyn?". En kyllä tehnyt, vaippakankaita leikkelin, mutta kivalta tuntui... Reunuspehmusteiden kanssa päätettiin katsoa, tuleeko niille oikeasti tarvetta. Ainakaan ihan pienenä muksu tuskin pääsee pinnoihin käsiksikään ilman avustusta, ja kuinka suisidaalinen tapaus se sitten on, yrittääkö hajottaa itseään niiden kanssa. Ilma ainakin kiertää paremmin avoimemmassa pedissä, kesällä lämmön kannalta ehkä oleellinenkin juttu... Muutenkin Kulta on nyt taas kovasti silitellyt ja rapsutellut mahaa ihan oma-aloitteisesti. Ei enää hirveän montaa viikkoa, niin saadaan se sisältö sieltä syliin asti.. 

Neuvolakuulumisia jälleen

Eilen käytiin neuvolassa, 33+3:
Paino +900g/viikko
Pissa tulkittavissa puhtaaksi, juuri sillä rajalla, onko proteiinia vai ei
Turvotus +
Verenpaine 135/82
Hemoglobiinia ei mitattu
Kohdun korkeus 32,5cm
Muksun syke 147
Pää jo syvällä lantiossa, pikkuisen vielä heiluu ja vasemmalle kallellaan.

Turvotuksista olin itse jo ehtinyt huolestua ihan tosissani, mutta ei se näköjään vielä tätsykän mielestä ylittänyt kriisirajaa. Rajoittuu enimmäkseen jalkoihin, laskee yön aikana ja reagoi lepäilyyn muutenkin, eikä pissassa tai verenpaineessa ollut häikkää. No need to worry. Pahasti alkaa näyttää siltä, että tämä raskaus menee oikeasti ohi ilman yhtä ainutta saikkupäivää! En kyllä niitä olisi kaivannutkaan missään vaiheessa, paljon kivempi olla hyvässä kunnossa ja harrastaa jonkinlaista työperäistä aivojumppailua.

Seuraavalla kerralla neuvolassa meillä onkin jo oma täti taas paikalla, eikä tuo sijainen. Kummasti sitä on jo ehtinyt kiintyä siihen Ainoaan Oikeaan, ihan huijaukselta tuntuu vaihtoehtoinen ihminen samassa hommassa, vaikka varmasti osaa asiansa ja on pätevä kaikin puolin. Toivottavasti lastenneuvolan ihminen olisi yhtä mukava kuin tuo vakituinen tätikin, sielläkin kuitenkin tullaan lähivuosina juoksemaan erinäisiä kertoja.

Pikkuinen sai liikuttavan hepulin, kun terveydenhoitaja koetteli pään sijaintia lantiossa. Ei ilmeisesti tykännyt siitä mittailusta yhtään sen enempää kuin minäkään, sätkyttely ja sykkeen kohoaminen kertoivat omaa kieltään. Jonkin aikaa saatiin odotella, ennen kuin syke laski ipanalla tuolle muistiinkirjatulle tasolle, alkuun huiteli yli 170:ssä. Kohtu kasvaa edelleen komeasti yläkäyrällä, ei mikään ihme että se aina vain tuntuu isolta.

3 päivää ja 2 tuntia töitä jäljellä! Ei paljoa mitään... Huominen ja torstai tällä viikolla, ja ensi viikon tiistainakin tulen käymään paikan päällä. Kohta pitäisi alkaa putsailla työpöytää ja tätä huonetta muutenkin, kerätä henkilökohtaiset kimpsut ja kampsut kotiinviemiskuntoon. Käsittämätöntä....

Työurani tässä fyysisessä tilassa alkoi melkein tasan 4v sitten (4.4. oli tarkka vuosipäivä), nyt on menossa 6. firma. Yritysten vaihtumisesta huolimatta aina on töitä riittänyt, väliin jäi vain yksi työttömyysviikko ja sekin omasta halustani, että sain vähän henkäistä ennen seuraavaa aloitusta. Kesälomatkin olen melkein aina pitänyt pätkissä, kun en mukamas ole voinut olla koko pitkää aikaa poissa kerralla. Aikamoinen opettelu tiedossa, että pääsen puhtaaseen kotielämään kiinni! Välillä on jo sunnuntaisinkin tullut sellainen olo, että tekemisen puute kiipeilyttää seinille, nyt ensi tiistain jälkeen seuraavan kerran palailen työpöytäni ääreen ensi vuoden alkupuoliskolla, jos ei mitään yllätyksiä satu tässä välissä. Mutta eiköhän se siitä suttaannu... Ja rehellisyyden nimissä myönnettäköön, että ei minulta täysipainoista työpanosta ole enää varmaan kuukauteen saanut, mahan silittelyyn ja haahuiluun pallo hukassa menee ihan liikaa aikaa kiireisinäkin päivinä.

Rv 33

Taas on yksi täysi viikko kasassa, nyt jo kokonaiset 33. Hitsin nopeasti menee aika nyt tässä vaiheessa! Aamun maha näytti tältä:

Viikko sitten tuo tipahti alemma, en kyllä tiedä että miten hyvin sen hoksaa kuvassa. Oma olo on helpompi joka tapauksessa, kylkiluutkin ovat taas toistaiseksi vähän kauempana vaaravyöhykkeestä.

Aamulla hävetti, kun kävin ensin kaupassa hakemassa sitruunamehua turvotuksen poistoyritykseen, ja kassajonossa meidän kuoronjohtaja-kanttori päästi minut edelleen, kyseli oikein herttaisesti sen hetken ajan meidän kuulumisia. Kassalta piti jokaperjantaiseen tapaan suunnata sitten Alkon puolelle. Tuntui niin nololta mennä sinne mahan kanssa, niin että joku seurakunnan ihminen näkee... Kuitenkaan ei osannut tarkemmin alkaa selittelemään, että töihinhän minä sitä vain olen viemässä, en omaan käyttöön osta sieltä nyt juuri mitään. Toivottavasti tuo keskittyi omiin ostoksiinsa, niin ettei tarkemmin katsellut minun jatkoaskeleitani.

Kauppakompleksin ulkopuolella pari laitapuolen kulkijaa sai vinon hymyn naamalle. Ei saisi nauraa, mutta siinä oli ehkä viitisen miestä tyhjentämässä Leijona-pulloa kimpassa ja arpomassa, kuka heistä joutuisi menemään Alkoon hakemaan ihan oikeaa viinaa. Mitähän se Leijona oli olevinaan? Aperitiivi, tai jopa pelkkää vettä hämäävässä pullossa?

Eilen aamuyöstä säikähdin oikein tosissani, kun vessareissun yhteydessä aloin miettimään, miksei mukula liiku. Illastakaan en muistanut tunteneeni montaa tönäisyä, ja sillä hetkellä kyljen kääntely tai mahan ravistelukaan ei tahtonut saada elämää aikaiseksi. Olisi tietysti kannattanut ihan nousta ja käydä syömässä/juomassa jotain hiilaripitoista, mutta en siihen hätään saanut aikaiseksi. Lopulta tunnin yritysten jälkeen tuntui pari "anna ämmä mun nukkua" -tyyppistä liikahdusta... Siinä vaiheessa olin jo niin hereillä, ettei uni kuitenkaan tullut. Aamupalaa syödessä jumppa yltyi taas jo ihan vilkkaaksikin. Jälkeenpäin nauratti, että hysteerinen äiti ei anna palleron nukkua rauhassa yöllä, mutta sillä hetkellä hätä oli tosi todellinen. Parempi ehdottomasti näin päin, että pelko osoittautui turhaksi, kuin että oltaisiin jossain vaiheessa lähdetty äitipolille ja todettu, että pienellä on joku hätä siellä. Oltaisiin jo toukokuussa, niin voisi yrittää vakoilla hengitystä herättämättä kaveria ihan kokonaan! Onneksi työkaveritkin lohduttelivat, että vähän samaa ilmiötä oli heilläkin ollut havaittavissa. Useampikin sortunut häiritsemään jo syntynyttä nukkuvaa lasta sen verran, että varmasti näkee sen reagoivan johonkin vähäsen...

Nyt jos saisi toivoa, oikein energinen viikonloppu olisi kiva. Raivaisi sen työhuoneen kuntoon ja saisi johonkin järjestettyä sängyt ja muut paikalle, pesisi loput pikkuvaatteet kuljeksimasta. Pitäkää peukkuja touhuinnon puolesta! Enää 5 kokonaista päivää töitäkin jäljellä, sitten se on ohi.