Laskettu aika

Hiphei, laskettu aika saavutettu! Yksiön vuokrasopimus sanottu suullisesti irti, ja nyt vain odottelen, milloin vuokralainen ymmärtäisi häipyä sieltä. Yöllä tuli taas muutama lievästi kipeä supistus, muttei mitään hurraamisen arvoista. Parhaan unipätkän taisin saada tässä aamupäivällä sohvalla, kuuma kaurapussi lämmittämässä kipeitä niskoja ja selkänoja ihanasti tukemassa selkää. Taidan vieläkin vähän jännittää meidän sängyn uutta sijaintia ja ennen kaikkea sitä, että toisella reunalla ei oikeasti olekaan seinää, vaan sieltä tipahtaa jos yrittää nojata tyhjään ilmaan. 

Maha on aika komea nykyisessä mittakaavassa. Ympärysmitta on 120cm luokkaa, kuviointi raidallisempi kuin seepralla. No, suojaväritys oli odotettavissakin, sen verran herkästi repesin joskus jo ennen raskautta pyöristyessäni. Kunhan vain vaalenevat joskus, niin ihan ovat kestettävissä. Ja sulaudunpahan ainakin osittain maastoon, jos eksyn johonkin polkkakarkkitehtaalle punaisten ja valkeiden raitojen sekaan! 

Nämä Seppälän halpispaidat ovat muuten edelleen ihan parhaita! Ei purista, ei kiristä, pituus riittää hyvin mahan päälle ja materiaalikin on mukavan tuntuinen. Maha ei edes näytä jättäneen pahempia venymisjälkiä kankaaseen, toiminevat vielä kropan hoikistuttuakin. Ja normaalien ihmisten vaaterekistä löydettynä nämä maksoivatkin vain normaalin verran, ei ollut äitiys- tai imetyslisiä mukana. 

Mutta joo, nyt takkia niskaan ja ulos hompsottelemaan. Lupasin Kullalle käydä hakemassa leipää ja herkkuja kaupasta, kaikkea muuta viikonloppuna tarvittavaa meiltä löytyykin. Ja niin ihanan näköinen ilma taas, että olisi synti istua koko päivä sisällä. 

Neuvolareissu 39+5

Paino +900g (tänään tapaamisaika myöhemmin kuin yleensä, ehdin syömää enemmän ennen sitä kuin yleensä)
Verenpaine ensin 129/94 ja sitten 137/88 --> seuraava aika jo maanantaina, tarkkaillaan
Turvotus +
Pissa puhdas
HB 119
Kohdunpohja 34,5 (jipii, ei ole ainakaan kasvanut enää!)
Muksu raivotarjonnassa
Syke 152
Liikkeet ++ (potki aktiivisesti sykkeenmittausanturia)
Pää liikkuu vielä, ei kiinnittynyt 

Kovasti sain kehuja, kun vielä olin kävellen tullut tuon parin kilsan matkan, vaikka laskettu aika on jo näin lähellä. Itse taisin olla enemmän ylpis siitä, että harjoitussupistuksia tulee jopa muutama päivässä, ja olettaisin tunnistavani ne. Pieniä on ihmisen ilot!

Verenpainetta tosiaan aletaan tarkkailla nyt tiiviimmin, kaikki samat ohjeet voimassa kuin ennenkin. Tää on vain tätä odottelua... (ja mie mokoma menin sinne tänään vartin myöhässä, kun muistin ja katsoin ajan kortistakin väärin... onneksi ei heittoa sentään tullut kovin paljoa, 12.15 vain vaihtunut mielessä 12.45:een...)

Sukulaiset alkavat kohta jo hiilestyä, kun me ei saada vauvaa työnnettyä pihalle... Kyselyitä alkaa olla tosi tiuhaan, vaikka itsekin ovat aikanaan saaneet omaa jälkikasvuaan enemmän tai vähemmän myöhässä. Tänään on kyllä omakin pinna ollut vähän tiukalla, viime yönä nukkumatti karkasi kesken kaiken enkä saanut kovinkaan monen tunnin tirsoja koko yönä. Ensi yönä sitten paremmin, toivottavasti. 

Tarkastusväli 12 tuntia

Tulin maininneeksi perjantain kipuilusta äidillekin aika selkein seurauksin. Kun aiemmin Kotkasta tuli kerran vuorokaudessa viesti tai soitto kuulumisista, nyt tarkastusväli tuntuu olevan 12 tuntia... Taitaa jännittää tulevia isovanhempiakin. Aamulla nauratti, kun isi soitteli tasan klo 9, oli tainnut oikein odottaa "säällistä kellonaikaa" ennen kuin pirauttaa. Tai ainakaan itse ei tule soiteltua ennen sitä viikonloppuisin mihinkään, ellei kyseessä ole joku ihan elämän ja kuoleman asia. Hänellä oli kuulemma ollut vanhan työporukan saaristoreissulla ylimääräinen hyvä konjakkikin varuilta mukana viikonloppuna, jos vaikka olisi päässyt skoolaamaan ukkoutumisen kunniaksi. Nyt joutui pullo jäämään edelleen koskemattomaksi. (olisi muuten kiva tietää, missä vaiheessa se pullo on ostettu odottelemaan suurta uutista)

Kummipojan äiti laittoi juuri äsken tekstarin, että nettioraakkelin mukaan meillä synnytettäisiin huomenna klo 20.39. Sopii hyvin ainakin minulle! Ei ole muuta sovittua ohjelmaa, ja kotona alkaa oikeasti olla asiat kunnossa pikkuisen sisäänmarssia varten. Pitäkää peukkuja, että tämä ennustus toteutuisi!

Pitäisi varmaan laulaa ja soittaa musiikkia mahalle enemmän. Eilen nauratti, kun katseltiin Euroviisuja, ja mahansisäinen asukas tuntui jammailevan mukana paljon suuremmalla innolla kuin vanhempansa. Ihan ei kyllä ole meidän musiikkikasvatus osunut vielä kohdalleen, hevari-isän ja klassisen äidin jälkeläinen mokoma tuntui tykkäävän kaikista eniten niistä minun korvaani kamalimmista poppirenkutuksista... No, tätä voidaan vielä harjoitella lähivuosina! Kovasti yritettiin motivoida ipanaa sanallisesti tulemaan ulos, nyt joutui raukka jättämään näköosuuden kokonaan väliin hienosta showsta. 

Perhepuistotutustuminen ja pientä kipuilua

Torstaina oli perhevalmennusten epävirallinen lisäjatke, kävin tutustumassa toiseen paikalliseen perhepuistoon. Vaikutti tosi hyvältä systeemiltä! Saa mennä pihalle hengailemaan ihan milloin vain tai sisätiloihinkin virka-aikaan, kivoja leluja ja leppoisa meininki. Kesällä järjestävät jotain grillailua ja kirpputoreja, talvella sitten vähän ohjatumpia ryhmiä ja kerhoja. Sääli vain, että ilmeisesti ihan kauhean moni ei tunne systeemiä, ja nytkin tutustumiskäynnillä meitä oli vain 5 äitiä, 3 vauvaa ja 1 isä. Vauvat olivat niin mussukan oloisia kaikki... Ja toivottavasti se isä ei saanut traumoja, kun en saanut silmiäni irti hänestä. Mokoma oli Kullan liki täydellinen kaksoisolento ulkoisesti, puhui sentään niin paljon enemmän, että siinä ominaisuudessa ei voisi sekoittaa. Samalla porukalla olisi tarkoitus yrittää treffailla jatkossakin, vähän vertaistukea ekojen lasten kasvatuksessa ja kotona olemisessa. Ei sitä kuitenkaan kehtaa ihan vain kadulla vaunujen kanssa ohikulkevia nykiä hihasta ja alkaa kysellä, kaipaisiko toinenkin mahdollisesti lenkkeilyseuraa tai juttukaveria... 

Hmm... Huomasinpa juuri, että osasin jo aika sujuvasti laskea itseni mukaan yhdeksi äideistä miettimättä moisen sanan käyttöä sen tarkemmin! Jotain henkistä kasvua tapahtunut niiden ekojen neuvoloiden ja ultran jälkeen! 

Eilen iltapäivällä minulle iski joku oikein kunnollinen kipukohtaus lantion ja ihan ala-alamahan alueelle. Pari tuntia sattui missä tahansa asennossa ihan pirusti, mutta rentoutumalla sitkeästi helpotti sitten sen verran, että illalla koski enää vain aina asentoa vaihtaessa tai liikkuessa. Ja tässä vaiheessa vessareissujahan riittää... Olisikohan tuo öttiäinen yrittänyt hivuttautua alemma lantiossa tai tehnyt jotain kohdunsuulle, paha sanoa. Supistanut ei kuitenkaan. Sen kuitenkin huomasin, että puuduttamattomasta synnytyksestä on paljon helpompi haaveilla silloin, kun ei satu... Noh, sittenhän tuon näkee, miten siinä tilanteessa toimitaan, kun päästään tositoimiin. En minä nytkään malttanut edes Panadolia ottaa. Halusin katsella ihan rauhassa, miten kipu kehittyy ja mitä tapahtuu, kun kuitenkin jotenkin päin pystyi vielä aina olemaan. Eniten taisi huolestuttaa se, että mukula tuntui hyytyvän ihan täysin. Juuri sen verran tuntui liikkeitä, että en ihan panikoinut hiljaisuutta, mutta vasta illalla tuli yhtään pidempi liikesarja. Nyt aamupäivästä tuo on taas jumppaillut sen verran, että en usko mihinkään suurempaan hätään. 

Sen verran tuo hyppäsi suoraan kohti alitajuntaa, että kaikki mitä muistan viime yön unista, liittyi jollain tapaa synnärille lähtemiseen ja siihen, milloin on hyvä hetki lähteä. Milloin mukamas supisti, milloin oli jotain synnytystä enteilevää violettia ihottumaa koko yläkroppa täynnä... 

Vaikka mentäisiin yliaikaisuuden kautta käynnistelyynkin, enää max kolmisen viikkoa, ja meillä pitäisi olla nyytti sylissä! Pakko myöntää, menojalkaa synnäriä kohti vipattaisi jo kovasti. Ja muksun lisäksi kaipaa niitä ihan pieniä normaalielämänkin juttuja, helppoa kyljen kääntämistä, mahallaan nukkumista, joogaa, suolaista ruokaa välillä... 

Neuvolassa 38+5

Tänään 38+5 neuvolakäynti, mie ja muksu voidaan aina vain erinomaisesti.
Paino +467g/viikko (yhteensä tullut 8,8kg)
Verenpaine hyvä 127/86
Pissa puhdas
Turvotus + (terkkari näki sukattomat jalat, kun en jaksanut aamulla etsiä moisia makkarankuoria...)
Hemoglobiinia ei otettu
Muksu raivotarjonnassa, muttei tietoakaan kiinnittymisestä edelleenkään
Syke 148/min
Kohdun korkeus 34,5cm

Suosituslistalla oli lepäilyä ja ulkoilua tilanteen mukaan, parisuhdeaikaa, vähäsuolaista ruokaa ja paljon vettä. Hyvä mieli jäi taas käynnistä, ensi keskiviikkona uudestaan.

Iltapäivällä onnistuin nukkumaan pitkät päiväunet, menin jo joskus puolen yhden maissa pötkölleen, ja heräsin vasta vähän ennen kolmea. Onneksi mummi ehti soittamaan ennen uudestaan nukahtamista, muuten olisin varmaan nukkunut ohi kaverin kanssa sovittujen treffien puoli neljältä. Yleensä minulla päiväunet jäävät väliin, kun silmälasien lähdettyä päästä puhelin alkaa heti pirisemään, ilmeisesti ajankohdan vaihto auttoi vähäsen. (+aamupäivällä olin ehtinyt jo puhua parin ihmisen kanssa, potentiaalisia soittajia ei enää ollut montaa jäljellä)

Kai tässä pikkuhiljaa lähtölaskenta alkaa, enää 9 päivää laskettuun aikaan! Mie en enää kertakaikkiaan malttaisi odotella! Hauskalta tuntui sekin, kun äiti totesi nyt minun takiani pitävänsä töissäkin puhelinta niin, että kuulee jos se soi tai tulee viesti. Eipä enää pidä äidinkään tyynen rauhallinen linja, johon tuo aika pitkään yritti turvautua... Tilanteen erikoislaatuisuudesta kertoo varmaan parhaiten se, että kautta historian muistan soittaneeni äidille töihin kerran, ja silloinkin saaneeni nuhteet siitä, että soitin. Äidin työt ovat olleet aika pyhiä... Ja nyt toinen sitten varta vasten pitää puhelinta päällä ja kyttää, milloin meistä kuuluisi jotain! Mummokuume taitaa tehdä pelottavia asioita ihmisten aivoille!

Pyyhkeitä, pyyhkeitä

Eilen kipaisin Kotkassa onnittelemassa omaa äitiä ja mummojani äitienpäivän johdosta. Oli ihan hauska nähdä taas koko tämä ihan lähin suku. Maha sai kovasti kehuja komeasta kasvusta ja minä muuten säteilevästä olemuksesta. Vaatteet miellyttivät jopa pikkusiskoja! (sitä ei tapahdu usein tällä muotitietoisuudella...)

Äiti joskus kuukautta tai paria aikaisemmin pyyteli, että jos jotain haluan tehdä tai ostaa synttäri-/äitienpäivälahjaksi, villasukat olisivat hyvät. Tein kaksi paria ja huivin, ja valmiiden töiden pinosta löytyi vielä pari muuta käyttämätöntä sukkaparia. Lahja näytti olevan tosi mieleinen, kiva! Jossain vaiheessa päivää nauratti, kun äiti ja mummo istuivat vierekkäin rappusilla molemmilla upouudet villasukat jalassa, ja sisko heidän vieressään paljain jaloin valitteli kuumuutta... 

Minua ja synttäreitänikään ei ollut unohdettu. Vanhemmilta ja sisaruksilta sain äidin tekemät vauvan köllöttelyalustan ja ison pinon peppupyyhkeitä, irtoteetä ja ihonhoitojuttuja. Mummin paketissa oli vähän rahaa, sukat ja suklaata, mummo oli tehnyt peräti kolme villahaalaria tulevia talvia varten ja ostanut ison pinon pyyhkeitä. Koon perusteella epäilisin, että ainakaan ensimmäiseen neljään vuoteen meille ei tule akuuttia villapuvun tarvetta... Ihania lahjoja kaikki, olin tosi mielissäni! Mies tuhisi illalla kun esittelin aarteitani (lähinnä siis näitä vauvaa varten ihmisten itse tekemiä), että missä minun omat lahjani ovat... Vaikka mikäpä voisi esikoista odottavaa enemmän miellyttää kuin tulevan pikkuisen muistaminen? Pyyhkeitä meille ei varmasti lähivuosina tarvitse ostaa! Niitä on aiemminkin tuntunut riittävän yli oman tarpeen, nyt niitä suorastaan tulvii joka paikassa... 

Äiti oli myös kaivellut vanhoja arkistojaan, joista löytyi hänen serkkunsa minulle joskus parin kuukauden ikäisenä piirtämä kuva, söötit käsintehdyt vauvantossut ja kummilusikka, jollaista en edes tiennyt omistavani... Mikä yleensä on kummilusikan funktio, milloin sitä pitäisi käyttää? Tai no sain ainakin tietää syntymämittani ja kellonajan, niistä ei ikinä ole ollut tarkempaa puhetta. 

Kotona mies oli ottanut urakan ja roudannut meillä huonekalut lopultakin uusille paikoilleen. Hurjan tehokkaasti tuntui muuttuvan koko asunto, kun järjestys vaihtui! Viime yö uudessa huoneessa oli kyllä omituinen kokemus, pelkäsin koko ajan vähän tipahtamista, joten en kai nukkunut ihan kamalan sikeästä. Toisaalta ylösnousu oli kyllä ihan siunatun helppoa, kun pääsin suoraan sängyn laidan yli lattialle, eikä tarvinnut kiipeillä jalkopään kautta. Täällä alkaa näyttääkin jo ihan vauvaperheeltä, kun pinnasänky odottelee tuossa alle metrin päässä meidän jalkopäästä! Hoitopöytäkin oli mahtunut tänne samaan paikkaan meidän kanssa. 

Onnea minä?

Jaahas, tänään ollaan vuotta vanhempia kuin eilen, huima 27v täynnä. Ei paljoa kiinnosta... Haluaisin vain tietää, milloin tuo yksi pikkuihminen aikoo viettää omia juhliaan. Hieno sarja kyllä tulisi, jos saataisiin äitienpäivävauva huomenna. Minun äitini on aikanaan syntynyt 8.5. ja minä 9.5. äitienpäivänä. 10.5. äitienpäivävaavi olisi ihan parhautta sukulinjauksen kannalta, asettaisi tiettyjä paineita seuraavan sukupolven ajoitukselle. Vielä olisi reilu vuorokausi aikaa ehtiä synnärille niin, että voitaisiin juhlia äitienpäivää jo tänä vuonna. 

Minään vuonna ikinä omat synttärit eivät ole kiinnostaneet yhtä vähän kuin nyt. Ja pakko myöntää, silti olin vähän pettynyt, kun näin isoille ei näköjään kukaan enää lähetä postitse onnittelukortteja... No, kai se siitä, huomenna varmaan halaillaan sukulaisten kanssa joka tapauksessa, kun lähden äitiä ja mummoja onnittelemaan Kotkaan. 

Eilen oli vuoden vauhdikkaimmat bileet kummipoitsun luona, siitä ei epäilystäkään. Poitsu itse täytti 2v, paikalla oli myös arviolta 1v, 3v, 8v ja 9v mukulat tuomassa pientä vipinää. Mistä niillä taaperoilla riittää se kaikki energia? Silmissä vain vilisi, kun pikkupojat ryntäilivät ympäriinsä milloin minkäkin perässä. Kiva oli kyllä mennä sinne, kun kummipoitsukaan ei malttanut vierastaa yhtään, vaan otti vastaan naurunrätkätyksellä ja piiloleikillä. Kultainen mukula! Lahjaksi olin löytänyt parkkitalon pikkuautoille ja autopalapelikirjan. Ainakin pakkauksen läpi parkkitalo näytti herättävän uteliaisuutta, toivottavasti toimisi leikeissäkin kivasti. 

Omakin mukula kuuli lajitoveriensa kutsuhuudon selvästi mahanahan läpi, hurja hinku olisi ollut päästä mukaan touhuihin. Hassu ipana potki ihan höperönä aina välillä. No, ei enää montaa viikkoa niin sitten voi jo ainakin katsella muitakin lapsia, jos malttaa. 

Toinen isompi tyttö oli selvästi kovasti kiinnostunut minun mahasta. Silitteli ja kyseli mm. sukupuolta, nimeä ja syntymisaikaa, mietti että siinä on sitten kova homma kun pikkuinen pitäisi osata pitää hiljaisena synnyttyään. Ihana viaton kysymys: "Mistä te sitten sairaalassa tiedätte, onko se tyttö vai poika?" sai aikaan hauskat vastaukset. Minä vain hymistelin, että kyllähän sen sitten näkee siitä missä isommillakin, mutta vieressä isä-tytärparin vastaukset olivat vähän suorempia. Isä: "Tyttövauvoilla on vaaleanpunaiset sukat ja poikavauvoilla vaaleansiniset" Tytär: "Naisvauvoilla on pimppi ja poikavauvoilla pippeli". Niinhän se asia on, molemmista merkeistä tunnistaa aika hyvin. 

Neuvolakuulumiset 37+6

Raivostuttavan hyväkäytöksinen raskaus senkun jatkuu. Terveydenhoitajakin katsoi heti sisään tullessani, että "ainakin näytät tosi hyvävointiselta", eikä sitä mitenkään voinut kieltääkään. Miehen kanssa naurettiin juuri eilen illalla, että hänkin on joutunut tuottamaan työkavereille yms. kauheita pettymyksiä, kun innokkaista kyselyistä huolimatta mie en osaa oksennella, kiukutella tai muuten voida huonosti. Kuulemma "ihan normaali se on" -vastauksella saa usein tosi pettyneitä ilmeitä. 

Rv 37+6 tänään:

Paino +630g/viikko
verenpaine 133/90, vähän koholla mutta ei vielä aiheuttanut mitään jatkotoimenpiteitä
pissa puhdas
hemoglobiini 116
kohdun korkeus 34cm
muksun syke 144

Lääkäri ei huolinut antaa kokoarviota, normaaleissa rajoissa kai kuitenkin mennään. Mukula on raivotarjonnassa, mutta pää heiluu edelleen ja ainakin sillä hetkellä sijaitsi suht ylhäällä (aika vapautuneesti ipana tuntuukin pyörivän ympäri kohtua edelleen). Kohdunsuu oli pehmentynyt, ulkosuu auki mutta sisäsuu kiinni, kaulaa jäljellä vielä 3cm. Kädellä kopeloimisen perusteella alasynnytyksen pitäisi onnistua hienosti.

Seuraava aika on taas ensi keskiviikkona. Ei kuulemma haittaisi yhtään käydä terveyskeskuksessa tässä välissä mittaamassa verenpainetta, ainakaan jos yhtään alkaa epäilyttää. Pakko ei kuitenkaan ole. Banaanikärpäsiä pyörii silmissä joskus ylösnoustessa ja päänsärkyä tulee ja menee, niitä jos alkaa olla kovasti niin sitten ottaa yhteyttä aikaisemmin jo, samoin kuin jos turvotus yllättäen kovasti lisääntyy. Ihan kiva tuo, että kohdunsuulla selvästi oli jotain ainakin jo tapahtunut, ehkä tästä joskus lähivuosina päästään sinne synnytyssaliin asti :)

Maha rv 37

Tässä taas mahakuva pitkästä aikaa, vaikka eipä tuo ihan hirveästi ole tainnut kasvaa. Pudonnut ehkä, tai jotain... Ainakin joskus olin mittaavinani vyötärönympärykseksi 126cm ja tänään vain 119cm, jotain siinä välissä on täytynyt tapahtua. (asennonvaihto?) 

Ipana tuntuisi kolistelevan lähtöportteja ihan erilailla kuin ennen. Vasempaan lonkkaluuhuni hakkaa joku pikkuosa melkein koko ajan seistessä tai kävellessä, välillä tasaisesti molemmilta puolilta. Selkää nipistelee välillä ja kohdunsuu (?) vihloo satunnaisesti. Pari yötä sitten nauratti, kun maha tuntui olevan aina vessareissuilla niin alhaalla, että sitä sai oikein käsin kannatella, ettei tipahtaisi koko hökötys. Ehkä tämäkin kroppa on pikkuhiljaa hoksannut alkaa kaivella hätäuloskäyntiä muksua varten esiin kaiken roinan seasta. Torstaina nähdään neuvolareissulla lääkärikin, saas nähdä olisiko kohdunsuulla tapahtunut jotain. 

Viime yönä meinasi taas iskeä kunnon rimakauhu. Liian jännittävä kirja illalla lukemisena, en kai osannut rauhoittua nukkumaan kunnolla, ja keskellä yötähän asiat eivät oikein ikinä ole hyvin. Iski taas kauhea hätä siitä, olenko tällä itsepäisellä vauvanhaluamisellani saanut Kullan ja oman elämäni pilattua lopullisesti, miten käy meidän suhteelle, tuleeko meistä ikinä kelvollisia vanhempia, missä kunnossa oma kroppa on vaikka vuoden päästä tästä... Samoja tuttuja pelkoja kuin ennenkin, nyt vain alkaa se kaiken muuttava sairaalareissu olla jo tosi lähellä. Synnytyskin jännittää, miten kova se kipu sitten oikeasti tulee olemaan ja miten siitä henkisesti ja fyysisesti selviää. Pysyykö suurinpiirtein tolkullisena ihmisenä vai meneekö kipupaniikkiin, miten Kulta reagoi... 

Ja sitten ei yhtään malttaisi odotellakaan sitä lopputulosta ulos jo pikkuhiljaa. Olisi niin ihana päästä näkemään sätkivät pikkujalat muutenkin kuin paidan heilahduksina, haistella, katsella ja ihastella pikkuihmistä. Tutustua tuohon muukalaiseen, joka nyt kulkee vain paidan alla matkassa. Päästä aloittelemaan sitä perhe-elämää, mistä kuitenkin olen monta vuotta jo haaveillut. Nukkua ihan itse valitussa asennossa, olla yksin omassa kropassa, nousta ylös helposti, käyttää taas normaaleja vaatteita ja kenkiä... 

Joka tapauksessa nyt ollaan toukokuun puolella, tässä kuussa ipanan haluaisin jo syliin asti. Täällä odotellaan kovasti!