Jäppinen 3kk

Mietitäänpäs vähän, mitä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua... Tänään ikää jo 3kk ja 1 päivä, ensi viikolla käydään sitten merkkipäiväneuvolassakin. 

Jäppisen suosikkijutut nyt: 

• Tissit!
• Äiti ja isi
• Lelukaaret sitterissä ja olohuoneen potkutteluasemalla
• Äidin Ressu-kuvioinen tyynyliina
• Peilissä näkyvä vauva
• Omien käsien lussutus
• Äidin kanssa jutteleminen syömisen jälkeen sängyllä löhöillen
• Kainalossa nukkuminen
• Kirjan lukeminen isin kanssa (isi loikoilee sängyssä lukemassa, poika on puoli-istuvassa asennossa ja katselee kansia, välillä isi nostaa kirjaa ja kurkistaa alta)

Jäpsy osaa 

• Jutella monen tavun ja sanan lauseita (sisältö kyllä edelleen hepreaa)
• Kädet löytävät hienosti suuhun erikseen tai melkein yhdessäkin. Paljosta ei jää kiinni, ettei koko nyrkki hupsahtaisi sisään yhdellä kertaa
• Lelujen menestyksekäs huitominen, selvästi onnistuu aikalailla niin kuin poika haluaakin
• Yöunien eka pätkä voi olla jopa 6,5h 
• Olla syömättä yllättävän pitkään, jos sattuu muuta mielenkiintoista ohjelmaa
• Käydä yhdessä aikuisten kanssa suihkussa pelästymättä naamalle tulevaa vettä

Äiti älä laula!

Karman laki puraisi eilen illalla pahemman kerran... 

Minun äitinihän on soitonopettaja, ja olen koko pienen ikäni vihannut hänen soittamistaan ihan yli kaiken. Pienenä kai ollut mustis soittimen saamasta ajoittaisesta jakamattomasta huomiosta, isompana siihen kurjuuteen yhdistyivät vielä yhdessä karjutut minun omat viuluharjoitteluni. 

Eilen illalla minulla oli eka laulutunti tänä syksynä, ja ihan pikkuisen kokeilin avata ääntä kotona jo ennen sitä. Edellisen kerran olin oikeasti laulanut huhtikuussa viimeisellä tunnilla. Lastenlauluja toki olen lallatellut tässä välissä, mutta sitä ei lasketa volyymin tai äänenlaadun kanssa ollenkaan samaan kategoriaan. Jäppinen leikki olohuoneessa sitterissä, Kulta istui sohvalla vieressä ja minä olin makuuhuoneessa, en siis edes ihan lähellä. Ensimmäiset voimakkaammat sävelet kun kuuluivat, lelut pysähtyivät sitterissä ja poika jähmettyi kuuntelemaan. Pari sekuntia myöhemmin kuului vihlova hätähuuto, eikä pikkureppana rauhoittunut ennen kuin vasta tiukasti minun syliini puristettuna. Isikään ei ollut mitään siihen hätään... 

Olinhan minä sen arvannut, että ennemmin tai myöhemmin tulee tiukkoja "äiti älä laula!" -vaatimuksia, mutta että jo nyt... Ja näin pienestä! Paras todellakin alkaa harjoitella Jäppisen parvekkeella nukkumista ihan tosissaan, tai viikonloppuisin isä ja poika alkavat kohta saada paljon laatuaikaa yhdessä kaukana kotoa, että äiti pääsee toteuttamaan itseään. 

Enkä muuten muistanut, miten hyvältä ja helpolta laulaminen tuntuu ilman vauvamahaa! Vatsalihaksissa oli kohtuullisesti voimaa näinkin, keuhkoissa tilaa, olo oli pirteä ja selkäkin pysyi helposti suorana ihan tukematta. Ei se laulu pahalta alkanut tuntua missään vaiheessa loppuakaan kohtaa, mutta eroa oli kyllä kuin yöllä ja päivällä eiliseen tuntiin verrattuna. 

Ei mitään hätää

Jäppisellä on kaikki likipitäen kunnossa! Aamulla käytiin siellä verikokeissa ja ultrassa huutamassa keuhkot pihalle. Oltiin kuulemma koko labran odotushuoneen puheenaihe, kun poika aukoi äänijänteitään ja kiljui yli puoli tuntia putkeen... Pikkuhetki henkäistiin tissin kanssa jo siellä näytteenottohuoneessa, sitten siirryttiin ultraan huutamaan lisää, ei tosin enää ihan niin intohimoisesti. Iltapäivällä oikein huolestutti mennä vielä sinne lastenlääkärille, kun pojalla meni naama sitruunalle jo turvakaukaloon laittamisesta. Lastenpolilla pituuden (tänään 64,2cm) ja painon (tänään 7435g) katsominen ei enää aamupäivän koettelemuksiin verrattuna ollut mitään, ja odotusaulassakin hengailu oli kolisevaa ovea lukuunottamatta kivaa. Ajat vain olivat myöhässä, tunti kökötettiin siinä ennen lääkärin luo pääsyä.

Lastenlääkäri oli ihan huippu! Joona varmaan vaihtaisi milloin tahansa meidät kaksi kalkkista siihen lääkäriin ja lääkärin soivaan perhoseen. Setä höpsötti poikaa tutkiessaan niin tehokkaasti, että poika ei edes muistanut olevansa hurjan pahassa paikassa, jutteli ja hymyili vain innoissaan. Perhonen oli ihan parhautta, Jäppi hihkui sille niin innoissaan, että lääkärikin sekosi sanoissaan kun nauroi toisen innolle. Ei haitannut mahan kopelointi tai korvien katsominen, toinen vain jammaili. Kuulemma ihan uusi lelu, pitää yrittää nyt pitää silmiä ja korvia auki kaupoissa, jos samanlainen tulisi vastaan ihan kotiin ostettavaksi. 

Hyvin kyllä tipahti kivi sydämeltä tällä reissulla. Pitkittynyt äidinmaitokeltaisuus oli diagnoosi, sen laskua tarkkaillaan mutta muuten tuloksissa ei ollut mitään, mitä huima kasvu, ikä ja huudon volyymi eivät selittäisi. Imetystaukoakaan ei tarvitse pitää, niin alhaalla olivat maksa-arvot ja bilirubiini, vaikka viitearvoja ylempänä olivatkin. Muuten kaikki oli oikein hienosti ja tyypillistä, ilmeisesti kaikki refleksit ja temputkin tulivat niin kuin tuon ikäiseltä pitää. 

Kuriositeettina mainittakoon, että minun pääni näytti sijoittuvan +3-käyrälle, kun verrattiin 20-vuotiaiden naisten normaalikokoon... Kulta oli nollakäyrän tuntumassa miesten vastaavassa. 

Mutta kolminkertainen eläköönhuuto hyville lääkäreille! Pikkupotilas kaikkea muuta kuin traumatisoitui ja äitikin on taas rauhallisella mielellä. Ei huonompi keikka yhtään :)

Voi yök

Onneksi neuvolan täti soitteli eilen ja varoitti, että se meidät tiistaina tutkinut lääkäri oli laittanut verikokeiden tulokset nähtyään lähetteen aluesairaalaan, ja että sieltä varmaan kohta tulisi kutsu. Hirveä huolihan iski heti päälle, vaikka täti kuinka yritti rauhoitella minua. Tänään olisin varmaan kuitenkin saanut kohtauksen, kun sairaalasta soittivat meille aikaa jo maanantaille, jos en olisi yhtään osannut varautua. 

Mutta voi yök, maanantaista tulee tosi kökkö päivä. Aamulla kahdeksaksi labraan antamaan lisää verta, yhdeksältä ultraan kurkkaamaan mahan ja pään sisältöä, ja yhden maissa vielä lastenlääkäri. Onneksi Kulta sai järkättyä itselleen palkattoman vapaan maanantaille, päästään siinä välissä kotiin ja meitä on kaksi murehtijaa reissussa. Yksin jos pitäisi Jäpin kanssa lähteä sinne sairaalaan seikkailemaan, menisi varmaan ihan itkeskelyksi äidillä ja pojalla.. (voi kyllä mennä nytkin) Näitä verikokeita varten pitäisi vielä yrittää olla pari tuntia syöttämättäkin, huudosta tulee kahta kauheampi. Tai lääkäri varmaan tykkäisi pitkään ruokkimatta olleista tuloksista, mutta en minä ainakaan kotona haluaisi tissivauvaa pitkään huudattaa. Aamulla syödään herätessä tai vähän riippuu aamun alkuajasta, sitten toivottavasti heti labran jälkeen. 

Pitäkää peukkuja, ettei siellä tulisi ilmi mitään ihmeitä!

Neuvola ei-ihan-kolmekuukautiselle

Käväistiin eilen taas neuvolassa kasvukontrollissa ja saatiin nykyiset mitat pikkumiehelle. Tai ei Jäppi kyllä enää mikään pikkumies ole, painoa kunnioitettava 7140g ja pituutta 64cm. Ilmankos on tuntunut siltä, että tuo kasvaa ja lihoo ihan silmissä! Paino ilmeisesti menee tasaisesti vähän nollakäyrän yläpuolella ja pituus vähän kakkosen alapuolella, tai jotain sinnepäin. Ei niistä tätsyistä aina selvää ota... Pääkin oli kasvanut parissa viikossa melkein sentin, nyt pipo on jo 44,3cm. Sekin tasaisesti omalla käppyrällään. Oma terkkarimmekin oli palannut takaisin töihin lomaltaan, oli kiva päästä taas tutumman ihmisen kanssa kertaamaan kuulumiset. 

Harmistusta aiheutti neuvolalääkäri, joka ei tuntunut ymmärtävän mistään mitään. Pään kasvun takia oltiin tultu tarkastukseen, pää kuitattiin puolessa minuutissa "tasaisestihan tuo kasvaa, oletteko isopäisiä?" eikä edes näyttänyt kuuntelevan vastausta... Sairaala-ajan keltaisuuttahan jätkällä on vielä silmissä, siihen keskittyi ja ihossakin oli vielä näkevinään ylimääräistä väriä. Ja tarpeeksi kun väänteli ja häikäisi poikaa kopeloidessaan, sai aikaan niin pahan huudon että ylähuuli sinertyi ainakin lääkärin omaan silmään. Ei kuitenkaan kuullut mitään omituista sydämessä tai muualla, mutta verikokeisiin määräsi meidät. 

Mistä lähtien muuten alle kolme kuukautta vanhan vauvan maidolla eläminen on ollut kummallista? Kysyi varmaan kolmesti, ennen kuin uskoi että meillä eletään pelkän tissin, d-vitamiinin ja maitohappobakteerien varassa. Ei tulisi mieleenkään antaa vielä mitään muuta, kun maito selvästi riittää ja pitää nälkää hyvin. Eikö sen pikemminkin pitäisi olla poikkeus, jos joku jotain muuta jo suun sisäpuolelle pistää?

Tänään sitten käytiin pistettävinä, ja iso itkuhan siitä tuli... Isi ei uskaltanut tulla koko pistohuoneeseen, minä pidin poikaa sylissä, yksi hoitaja pisti ja toinen piteli käsivartta. Tuntui niin raa'alta luottamuksen väärinkäytöltä pitää toista siinä väkisin, kun reppana ensin niin reippaasti katseli ympärilleen ja hymyilikin vampyyreille. Onneksi tuon ikäisten muistin ei pitäisi olla kovin pitkä, nyt pitää vain yrittää lähiaikoina keksiä kaikkia kivoja paikkoja autoiltavaksi, ettei autoistuin ala yhdistyä huudattaviin vieraisiin täteihin. Ja kiva sekin, että pistävä täti otti ensin kaiken tarvitsemansa veren yhteen isoon koeputkeen ja siirteli siitä varsinaisiin näyteputkiloihin, sen sijaan että olisi alkanut säätää joka putkilon välissä ja pidentänyt sitä neulan kädessäoloaikaa. 

Nyt väsynyt sankari nukkuu parvekkeella, koettelemukset olivat niin uuvuttavia, että simahti turvakaukaloonsa eikä paljoa edes havainnut, että käytiin kaupassakin ja nosteltiin edestakaisin. 

Toivottavasti kehuminen ei muuten ole liian aikaista, mutta meillä yöelämään taisi auttaa ihan jo Elisabeth Pantleyn Lempeä matka höyhensaarille -kirjan lukeminen. Iltarutiinit otin sieltä käyttöön ja yrityksen nukuttaa ilman mitään pojan suussa nukahtaessa, ehkä jotain yleistäkin filosofiaa jäi takaraivoon pyörimään. Nyt ainakin kaksi yötä putkeen ovat olleet tosi hyviä, viime yönä tuli uusi pituusnukkumisen ennätyskin. Jätkä simahti vähän ennen kahdeksaa, ja heräsi vasta puolen kolmen maissa syömään. Oli aika voittajaolo herätä itse syöttöpuuhiin, kun kerrankin olin ehtinyt nukkua monta tuntia putkeen ja tissitkin olivat taas syvän levon voimasta ääriään myöten täynnä! Loppuyöstä en tiedä, olisiko mennyt melkein kokonaan heräämättä, jos minä olisin malttanut pitää käteni erossa nukkuvasta vauvasta. Koskea ei saisi, sen kyllä tiedän, mutta toinen kuulosti niin surkealta valitellessaan mahaansa ja heilutellessaan jalkoja pierujen voimistamiseksi, kaikki kyllä sikeässä unessa. Huoli sitten tissiä aina pari hörppyä, kun äiti puoliväkisin tunki sitä ääntä kohden... 

Huijausta?

Mitä tämä tällainen on? Käytiin Jäpin ja Kullan kanssa saunassa 18-19 kuten lauantaisin aina, ja poika nukahti kotiin tullessa kantokoppaansa. Höpsö pieni... Nukkuu edelleen! Luultiin ihan, että olisi vain ottanut pikku torkut, mutta nyt kellon ollessa jo yli kymmenen nämä on kyllä pakko todeta jo yöuniksi. Mie olen ihan pallo hukassa... Ei iltaleikkejä, ei jalkojen hierontaa, ei pientä syliin rauhoittuvaa tutin lupsuttelijaa.. Ja syötinkin pojan viimeksi jo ennen kuutta, saas nähdä mihin aikaan herää syömään. Huijausta! Missä meidän iltarutiinit muka ovat??? 

Vaan kieltämättä ilta vapaasti omia juttuja touhuten on kyllä ollut kiva, neule on edistynyt huimasti ja nettiinkin olen päässyt niin paljon kuin olen halunut. Toivottavasti aamukin alkaisi inhimilliseen aikaan, eikä tuntia aiemmin kuin ikinä!

Saunalla ollessa minä olin löylyissä sillä aikaa kun Kulta ja Jäppinen kokeilivat eka kertaa yhteistä suihkua. Yllättäen alkoi ihan hirveä intiaanikiljunta, jonka Kulta sai vaimennettua parin minuutin päästä (minä kökötin valmiusasemissa mutten halunnut mennä väliin jos ei erikseen kutsuta), sitten huuto alkoi hetken päästä taas. Enää ei voinut pidätellä, pakko oli mennä katsomaan, että mikä riivaa. Poika kiljui keuhkojaan pihalle pukuhuoneen penkillä vaippa päällään, Kulta tuhahti ettei saa puettua sille mitään ja paineli löylyihin. Syliin otto ja kova höpöttely huudon yli tyynnyttikin pojan, kunnes yritin laskea alas puettavaksi. Kilju tuli takaisin yllättävän nopeasti... Seuraava yritys muutaman minuutin päästä sentään meni jo läpi, samoihin aikoihin tuli Kultakin takaisin. Olin ihan luullut, että poika olisi pelästynyt suihkussa jotain, saanut vettä yllättäen kasvoille tms mutta ei. Reppana vain vihaa edelleen vedestä pois joutumista ihan yli kaiken. Niin kauan kuin pojat suihkuilivat yhdessä, kaikki oli hienosti, mutta pukuhuoneessa kuulunutta pahempaa huutoa Kulta ei muistanut kuulleensa ikinä... 

Nej!!!

Meidän pikkujätkä on oppinut väittämään vastaan! Tosin väärällä kielellä, mutta hyviä nauruja ollaan silti Kullan kanssa saatu pikkumiehen kustannuksella. Jäppi osaa tosi tehokkaasti huudahtaa Nej!!! väleihin, kun ehdottelen jotain omituisia puuhia kuten vaipanvaihtoa tai lattialle menemistä. Innokkaalta tuo kuitenkin aina näyttää, ehkä hakusessa olisi lähinnä innostunut Jejj!! Syömisen ehdottelu ja sitä ennakoiviin asentoihin laittaminen ei sentään saa mitään huutoja aikaiseksi, silloin pojalla on liian kiire hymyillä innolla koko naamallaan ja aukoa suuta oikein isoksi. Hammaslääkärin olisi helppo kurkkia, kunhan tissi vilkkuisi muutaman sentin päässä naamasta! 

Oikeaa kättään Jäppinen on mussuttanut antaumuksella jo jonkun aikaa, tänään myös vasen alkoi maistua yhtä hyvältä. Voi sitä kuolan määrää... Ja miten ihmeessä sen nyrkin saakaan niin syvälle koko suun täydeltä? Ei menisi oma nyrkki samalla tavalla, yökkö tulisi jo paljon aikaisemmin. Alaikenissä näkyy läpi jo jotain vaaleaa, kai ne hampaatkin vähän kutittelevat siellä, mutta päähuomion veikkaisin olevan käsien löytämisessä ja niihin tutustumisessa. Ja taitavat maistuakin tosi hyviltä, välillä pitää oikein siirtää ne pois tieltä, että rinta mahtuu väliin. 

Viime yö oli kyllä harvinaisen perseestä kauniisti ilmaistuna... Näin iltapäivällä pomoni ja kuulin uutisankkana, ettei meidän työpaikkaa enää olisi. Hurja shokkiuutinen, joka ensin stressasi jo illalla ja oikein jysähti yöllä tietoisuuteen. Taisi oma levottomuus tarttua Jäppiseenkin, tuollaisia hulinoita meillä ei montaa kertaa ole öisin ollut. Oikein mitenkään ei ollut hyvä, ei omassa sängyssä, ei meidän sängyssä, ei suu tyhjänä, täynnä tissiä tai täynnä tuttia... Näköjään nukkuminenkin onnistuu hyvin siten, että samalla heilutellaan kaikkia raajoja ja päätä ja pidetään omituista ääntä, naama kuitenkin tyynenä ja silmät levollisesti kiinni. Hassu ipana! Nyt naurattaa, yöllä ei niinkään... Toivottavasti tänä yönä rauhallisemmin. Ja paljonhan tässä on ollut tosi jees öitä taas välillä, pari syöttöä ja ehkä vähän aamuaktiivisuutta enemmän kuin tarvitsisi, muttei mitään maata kaatavaa. 

Kulta nauroi jossain vaiheessa päivällä, että hänen sänkyyn tullessaan olimme olleet Jäppisen kanssa molemmat sikiunessa meidän sängyssä. Olisi nostanut pojan omaan petiinsä takaisin, mutta kun mokoma oli edelleen rinnassa tiukasti kiinni, ei lähtenyt irroittamaan. Minä en ihan siitä alkuyöstä muista koko sänkyyn ottamistakaan, ilmeisesti olen tosi nopeasti nukahtanut uudestaan haettuani vauvan puolitajuttomana syömään. Hyvä että edes silloin tuli muutama tunti hyvää lepoa. 

Aina ei kyllä jaksaisi sukulaisten kommentteja... Tänään taas kun äidin kanssa oli puhetta viime yön aktiivisuudesta, sieltä vain tuli "Kohta teillä on niin hyvät hotellipalvelut öisin, ettei kukaan ehdi nukkumaan", ei kuitenkaan vinkkejä, millä moisen huseeraavan vauvan hiljentäisi. Syötöistäkään sinänsä en vielä etenkään alle kolmekuukautista lähtisi vieroittamaan, normaaliöiden kaksi tai kolme on vielä oikein jees, kerran ollaan lipsahdettu yhteenkin. Toki ihan vain säätämisen takia nouseminen ärsyttää... Katsotaan sitten jos väsymys nousee ihan infernaaliseksi tai jos kiinteiden ruokien aloittamisen aikoihin muutenkin alkaisi jollain tavoin panostaa yöelämän vähentämiseen. Kiirettä ei varmasti Jäpin puolelta ainakaan ole. 

Mumminikin oli kuulemma avautunut siskolleni siitä, että syötän vauvaa ihan liikaa. Onneksi ei suoraan minulle, olisin voinut sanoa rumasti takaisin. Isäni on ruokittu normaalikokoisena vauvana 4 tunnin välein ja setä keskosena 3 tunnin tauoilla, kyllä se olisi hyvä rytmi nykyaikanakin. Onneksi saa olla vapaasti eri mieltä! Ja sen pari päivää, kun yritin joskus Jäppisen syömisrytmiin puuttua, poika oli ihan paiseissa ja huusi kunnes sai sen suosikkirauhasensa esiin. Siinä vaiheessa huuto oli jo tehnyt tehtävänsä niin täysin, että muutaman imaisun jälkeen reppana jo sammui, ja heräsi kohta taas nälkäisenä... Ei hyvä! Vauvantahtinen ruokkiminen tapahtuu tällä hetkellä useimmiten 2-3 tunnin tauoilla, illalla tarjoan viimeisenä ennen nukkumista vaikkei väliä edelliseen syöttöön olisikaan kuin tunti. Yön eka unipätkä on useimmiten kahdeksan tienoilta lähelle kahta, siinä ehdin minäkin jo saamaan ihan kohtuullisesti unta, kunhan muistan mennä sänkyyn ajoissa. Eikä tissillä venytä turhia, varmasti alle kymmenessä minuutissa hoituvat useimmat perussyötöt. Pidempäänkin saisi välillä olla, olisi kiva herkistellä ja katsella omaa söpöläistä. 

Ehkäisyttää

Pikkumöttönen ei ihan vielä olisi tervetullut tänne, vaikka Jäppinen onkin jo yli kaksikuukautinen. Minulla on kyllä jo hurja ikävä vauvamahaa ja raskaana olemista, mutta toisella vauvalla en kyllä vielä tekisi mitään. Jokin ehkäisy pitäisi siis saada käyttöön, tai muuten pikkumöttösen esiinmarssi on vain ajan kysymys. 

Tähän mennessä ollaan Kullan kanssa yritetty käyttää synnytyksen jälkeen kortsuja, mutta menestys on vaihteleva. Jos ne ovat väärässä huoneessa, ei tahdota muistaa hakea. Pari on hajonnut kesken kaiken. Tulella leikkivin vaihtoehto taitaa olla se, että alkuun käytetään, mutta loppuvaiheessa se jotenkin häviää koko kapistus yhdellä ranneliikkeellä... Eli ei, me ei todellakaan osata käyttää kumeja niin kuin pitäisi. 

Tänään soittelin ehkäisyneuvolaan jälkitarkastuslääkärin ohjeiden mukaan ja kyselin sitä kuparikierukkaa. Suoralta kädeltä puhelimeen vastannut terkkari ei sitä kieltänyt, muttei luvannutkaan. Synnytyksestä pitäisi kuulemma olla vähintään 4kk (kumma juttu, muualla Suomessa ne laitetaan heti jälkitarkastuksessa usein!) ja kuukautiset. Muutenkin täti oli aika epäileväinen, lupasi konsultoida lääkäriltä ja kysellä, miten asian kanssa pitäisi edetä. Kyseli synnytysajan, imetykset, kuukautiset ja muut, muistutteli kuparikierukan aiheuttavan runsaita kuukautisia. Koneelta löytyi se minipillerireseptikin, mutta siitä totesin, etten ainakaan vielä ole syönyt niitä yhtään. Lisähormonit ei hotsita, ei yhtään.. Kuinka vaikeaa sen kierukan saaminen oikein voi olla? Tuleeko kohta taas joku uusi viivyttävä lisäehto vastaan?

Yhdet kuukautiset sentään olen jo synnytyksen jälkeen nähnyt, jälkitarkastuspäivänä alkoi tuhruttaa ja siitä kehittyi ihan kunnon vuoto melkein viikoksi. Hyvä, ettei mökilläkin tarvinnut vielä pelata siteiden kanssa. Jospa tämä nyt tästä lähtisi kehittymään... 

Shoppaajageenini ovat muuten tällä viikolla aktivoituneet uhkaavasti. Kun minulla yleensä ei ole sellaista oloa, että tarvitsisin jotain ihmeellistä, nyt tarpeita on alkanut pöllähdellä joka suunnasta. Uusi kännykkä olisi ihana (mieleiset mallit >600e), Applen läppäri olisi niin kiva lelu samalla kun leikkii Jäppisen kanssa olohuoneessa, uudet kamerat olisivat kivoja ja teräväpiirtovideokuvaus raportoisi aiempaa paremmin Jäpin touhut. Aleksi13:n kevätuutuuksia pikaisesti silmäilemällä siellä oli ainakin 3 pakkosaadakäsilaukkua. Onnistuin kuitenkin juoksemaan niitä karkuun, kun käsilaukussa painoi iso pussi Body Shopin juttusia ja olin juuri maksanut 100e:n tilauksen imetyspaidoista netin kautta... Nettilankakaupatkin ovat olleet kovassa katselussa, mutta niistä olen vielä onnistunut kieltäytymään. Saas nähdä kuinka kauan. 

Viime viikolla kotkaanlähtöaamuna Jäppinen oli hauskan näköinen sohvalla kököttäjä. Työnsin pojan tyynyjen varaan ihan hetkeksi käydessäni vessassa, ja Kulta antoi vielä kaukosäätimenkin leluksi, kun mitään tekemättä ei ollut kiva istua. Tiukka katse tutin takaa kertoi hyvin selvästi, että kaukosäätimelle kävisi huonosti, jos ei heti alkaisi tulla tissiä ja leikkikavereita... 

Kotona paras

Viikonloppuna juhlittiin mummon 80v-päivät ja oltiin eka kertaa Jäppisen mummolassa eli minun vanhemmillani yökylässä. Reissu meni taas mukavasti, tosi hienosti poika jaksoi seurustella ja hymyillä vaihtuvien naamojen kanssa. Minä en saanut pikkuistani syliin kuin ihan vain syömään ja vaipanvaihdoille, isänsä pääsi kerran syötön jälkeen vähän jututtamaan kun oltiin oltu piilossa ruokailemassa. Toki olisin tarpeen mukaan kovaäänisestikin puolustanut pikkumiehen oikeutta olla tutussa sylissä, jos poikaa olisi näyttänyt ahdistavan, mutta hätää ei tullut missään välissä. Eikä voi kieltääkään, yhdellä istumalla syöty ruoka tai juotu teekuppi on harvinaista ylellisyyttä nykyään. Nyt ei edes ollut heti ruuan loputtua kiirettä nousta tai ottaa vauvaa syliin. Ja ihanaa, kun suku on selvästi pikkuisesta innoissaan!

Mummolassa Jäppistä nukutti vähintään kohtuullisen hyvin, minulla yö meni vähän levottomaksi. Ikinä ennen, edes Kotkassa asuessa, en ollut nukkunut äidin työhuoneen lattialla, ja nyt oli vielä poikakin vaunukopassa vieressä. Alkuyöstä piti kytätä, milloin siskoni tulevat kotiin, etteivät vain pääse hyökkäämään vauvaan kiinni ja herättämään (huom! luottavainen asenne aikuisiin ihmisiin!), loppuyöstä sitten tuttia sai työnnellä pojan suuhun ihan urakalla. Ukon iloksi noustiin pystyyn jo kuuden maissa, mummo herätettiin seitsemältä. Jäppi oli vähän pelästyneen näköinen, kun normaalisti ihan ihmismäisen näköinen mummo oli yöllä muuttunut huippupörröiseksi peikkomuoriksi... 

Sunnuntaina oli kiva tulla illalla kotiin, kun hyvin huomasi, miten poikanen ilahtui tästä siirrosta. Jo lauantaina kotiin palanneelle isille oli asiaa ihan kauheasti, samoin hymikselle ja lelukaaren kilpikonnalle. Kotilattialla oli hyvä potkutella, ja muutenkin yleinen olemus oli ihanan rauhallinen ja rentoutunut. Poissa hyvä, mutta kotona paras ehdottomasti! Auto oli muuten varsin täynnä Kouvolaan päin ajellessa, kun mukana olivat minun vanhempani, minä ja Jäppinen, vaunut, turvakaukalo, kaksi isoa kassillista pakastemarjoja, vanhempien mökkivarusteet, hoitolaukku ja minun tavarat sisältänyt reppu. Mökkieväätkin vanhemmat ostivat vasta Kouvolasta, aiemmin ei henkilöautoon mahtunut. 

Maanantaina ilmoittauduttiin vauvauintiin. Kausi alkaisi täälläpäin jo tämän kuun puolivälissä, mutta me saadaan mennä sitten kuun lopussa, kun 3kk ikää tulee Jäppiselle täyteen. Kiva mennä! Tosin saadaan kuulemma etupäässä mennä kahdestaan, Kulta taisi pelästyä, kun ohjaaja puhui kakkavahinkojen sattuessa siirtymisestä isoon altaaseen ja sukelluttaessa muksun veden alle pistämisestä. Kieltämättä ajatus siitä, että tahallaan laittaa vauvan kokonaan umpsukkeluksiin kuulostaa hurjalta! Ja vähän mietityttää, miten me pärjäillään suihkut sun muut yhdessä liukkaina, mutta ainakin suihkussa käymistä voi onneksi harjoitella jo kotonakin. Miksei mekin selvittäisi, kun kaikki muutkin selviävät?