Korvapäivitystä

Eilen käytiin taas näyttämässä Jäppisen korvia lääkärille. Paremmat kuin viimeksi, juhuu! Märkää näkyi enää vain toisessa korvassa, eikä siinäkään koko alalta, mutta molemmat olivat alipaineisia. Päätettiin exän kanssa yrittää vielä yhdellä antibioottikuurilla, kun se edellinen oli selvästi vihdoin purrut ainakin jonkin verran.

Vaikka Jäppinen ei isäänsä kauheasti kiinnittänyt huomiota reissussa, minusta oli silti hyvä että exkin oli matkassa. Kuuli itse saman mitä minäkin sen lääkärin suusta, ja sai sanoa oman mielipiteensä jatkosuunnitelmaan. Ja apteekkireissu oli paljon helpompi, kun ex pystyi juoksemaan mukulan perässä sillä aikaa kun minä hoidin asiat siinä tiskeillä.

Satuttiin olemaan samaan aikaan siinä lääkärikeskuksen aulassa, kun pieniä putkitettuja potilaita kotiutettiin. Aika reppania myttyjä äitien tai isien sylissä... Ei kyllä kauheasti innostaisi joutua Jäppistäkin nukuttamaan ja puhkomaan! Mutta parempi sekin kuin loputon antibioottien syöttäminen.

Onneksi huomasin vähän ennen kotoa lähtöä, että lunta sateli ihan reippaasti. Vaikka kadut olivat ihan kohtuullisessa kunnossa, pulkka oli eilen ehdottomasti oikea väline ulkona liikkumiseen. Jäpsyllä oli ihan omaa kivaa istuessaan siinä kyydissä, hihitteli yksinään kun sai hanskalla tehtyä hienoa jälkeä lumeen ohimennessä ja välillä makaili selällään lampaantaljan päällä katselemassa lumihiutaleita. Kantoreppukin oli minulla laukussa mukana "hätätilanteiden" varalta, mutta sitä ei tällä kertaa tarvittu.

Minä olen innostunut kantamisesta taas enemmän. Jossain vaiheessa se jäi melkein kokonaan pois, mutta nyt se on vähintään tasaveroinen vaihtoehto mielessä jokaisella uloslähdöllä rattaille tai pulkalle. Löysin Youtuben sidontavideot, joiden kanssa olen iltaisin harjotellut pitkällä kantoliinalla pehmonallen selkään sitomista. Aidon sätkyttelijän kanssa se on vähän haastavampaa, mutta aika monesti saan jo pojankin pysymään kyydissä niin, että minua ei hirvitä. Ja kyytiläinen vain tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista!

Voih, meidän huitulatukka pitäisi viedä parturiin siistittäväksi pikkuhiljaa. Muuten voisin antaa tukan kasvaa ja nauttisin siitä sujuvasti, mutta takana oli aiemmin kaljuksi hankautunut läntti, jonka hiukset lopulta kasvaessaan ovat latvoista muutaman sentin matkalta tosi huonossa kunnossa. Kähäriä ja aina takussa, vaikka juuri olisi harjattu, hetken päästä näkyy taas hyvää rastan alkua... Ja (yllättäen) poikaressu vihaa sen takatukan selvittelyä, kun takkujen varovainenkin aukominen taatusti nipistelee.

Sairastelua

Jäppisellä oli elämänsä ensimmäinen korvatulehdus ja lääkekuuri marraskuun puolivälissä, samoin taisi olla ainoa kerta vähään aikaan, kun asioidaan terveyskeskuksen kanssa näissä asioissa.. Hermo meni kerrasta, kun pientä lasta ei saakaan viedä suoraan terveyskeskukseen edes päivystysjonoon virka-aikaan (puhumattakaan, että lääkäriajan voisi varata!), vaan ensin pitää käydä neuvolassa näytillä ja jos sieltä katsotaan aiheelliseksi, sitten saa vasta mennä lääkäriin. Oikein mukava lenkki pakkasessa kipeän lapsen kanssa ilman autoa, ensin reilu kilometri täältä neuvolaan, sitten sieltä ainakin 3km terveyskeskuksen päivystysjonoon. 2 minuuttia lääkärin huoneessa, ja keskusta-apteekin kautta kiertäen kotiin ainakin 3km.

Kun olisi ollut jälkitarkastuksen aika, Jäppinen sai seuraavan flunssan ja korvat tulehtuivat uudestaan (tai sitten ne eivät ikinä olleet parantuneetkaan) vähän ennen joulua. Tällä kertaa käytiin yksityisellä yleislääkärillä ja saatiin Jäpsyn isä kuskiksi. Jälkitarkastus kehotettiin ottamaan suoraan oikealle korvalääkärille, jossa käytiin viime viikolla. Korvat olivat ihan kamalassa kunnossa, ja korvalääkäri ihmetteli kovasti pojan aiemmin syömiä antibiootteja. Ei kuulemma ihan korvatulehdukseen tarkoitettuja, mutta tehoa olisi pitänyt riittää vaikka keuhkokuumeen parantamiseen asti. Kolmas antibioottikuuri loppui eilen, tälläkin viikolla jätkäraukka oli kuumeessa jonkun päivän. Nyt jännäillään kovasti, mikä mahtaa olla korvien tilanne ensi viikolla. Jos eivät ole paljon paremmat, aletaan puhua putkittamisesta... Pitäkää peukkuja!

Uuden vuoden kuulumisia

Niin se aika vain hurahtaa. Käveleminen on nyt pääasiallinen liikuntamuoto meillä, tai enemmän ehkä voisi puhua juoksemisesta. Sisällä vauhti on kova. Ulkona Jäppinen hoksasi joulun jälkeen, että käveleminen on mahdollista, mutta muksahtelee vielä vauhdista aika tehokkaasti.

Ulkona ehdotonta parhautta on roskakatoksen ovi, jota voi avata ja sulkea, sekä naapurirappukäytävän portaat, joilla voi kiipeillä. Niiden väliä kuljettaisiin vaikka kuinka pitkään. Jostain syystä meidän oma rappukäytävä ei houkuttele ollenkaan yhtä paljoa! Sitten jos etupihalta päästään eteenpäin, hyviä tutkimusalueita ovat myös tien toisella puolella oleva kierrätysasema ja iiiiso parkkipaikka. Takapihan liukumäkikin on ollut kiva, nyt se vain on aivan hautautunut lumen alle...

Oltiin jouluna Kotkassa minun vanhempieni luona. Paras lahja taisi olla duplo-lentokone, joka piti saada pari kertaa nukkumaankin pikkuisen viereen. Pikkumies oli tosi reipas kyläilijä, monenkaan päivän poissaolo kotoa ei tahtia pahemmin haitannut. Minua vain vahti tosi tarkkaan, en saanut mennä edes vessaan ilman assistenttia tai huuto oli kamala. Joulu kyllä sotki meidän nukkumiset vähäksi aikaa, kun oikein ehti tottumaan kainalossa nukkumiseen reissussa, kotona yksin omassa sängyssä ei kuulostanut enää ollenkaan yhtä mukavalta.

Pienille pojille aina sattuu ja tapahtuu ohimennessä... Tuon kuvan mustelma on kerrankin tulosta muusta kuin kiukuttelusta! Oli reppana törmännyt tarhassa tuolinjalkaan. Melkein aina Jäbällä on joku kolhu ohimoissaan, mutta useimmiten ne liittyvät valtavaan kiukkuamiseen ja pään hakkaamiseen lattiaan. Jätkässä on raudanluja tahto, joka ei aina ymmärrä tosielämän rajoituksia...

Puheen kehitys on aika hauskassa vaiheessa nyt. Kenen tahansa ymmärrettäviä sanoja ei ole mitenkään valtavasti, mutta tilanneääniä löytyy kovasti. "Voi ei, ohhoh, jee, oijoi" jne piristävät minun päivääni kummasti. Eläinten ääniä osaa matkia ainakin lampaan, lehmän ja ankan/sammakon tosi vakuuttavasti, ja Ammuuuuu on suosikkisana melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tosi monesta sanasta Jäppisellä tuntuu olevan jonkinlainen haisu, kun kysyy mikä siinä on, saan usein vastaukseksi oikein rytmitetyt konsonantit. Ei varmaan mene kauaa, kun jatkuva lärpätys alkaa olla ymmärrettävässä muodossa!

Yhtenä iltana minulla ei pokka pitänyt yhtään, kun ilmoitin "nyt on satu luettu ja on uniaika, mitäs siihen sanot?". Vastaus oli salamannopea: "Ammuuu!". Niinpä, mitäs kysyin. Ei tullut hyviä vasta-argumentteja mieleen. Nätisti tuo meni sänkyyn kuitenkin, ei se ilmeisesti kieltävä vastaus ollut.