keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Hyvää uutta vuotta!

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta tänne eksyville lukijoille! Lempeä, rauhaa, rakkautta, mitä nyt kukakin katsoo tarvitsevansa :)

Meillä otetaan vuosi vastaan rauhallisissa merkeissä, Kullan kanssa ollaan ihan kaksin kotona. Syödään karkkia, Kulta juonee muutaman oluen, käydään katsomassa kaupungin ilotulitus. Mihinkään sellaiseen paikkaan ei saatu illanistumiskutsuja, joihin olisi ollut kiva mennä yhdessä, ja tällä tavoin minäkin pääsen heti sänkyyn, kun alkaa nukuttaa.

Tänä yönä voi unen saaminen olla hieman haastavampaa kuin yleensä. Saatiin tädiltäni joululahjaksi budjetti uusiin peittoihin ja tyynyihin, nyt on kamppeet lastattu ensimmäiseksi yöksi sänkyyn. Saas nähdä miten nukuttaa, kun täytteitä on väleissä puolet enemmän kuin yleensä...

Kulta muuten aamulla kommentoi, että minä taidan jo harjoitella valmiiksi vauvan kanssa isossa sängyssä nukkumista, tai ainakin harjoitan häntä jo reunalla pysymiseen... Nukun kuulemma usein ihan keskellä sänkyä tai jopa osin hänen puolellaan, usein vielä iso tyyny jalkojen tai selän tukena lisätilaa viemässä. Asia on vähän voivoi, mahan kanssa nukkuminen nyt vain vie erilailla tilaa kuin ennen. Lupasin kyllä, että saa minua töniä enemmän omalle puolelleni, jos Kulta alkaa epäillä omaa mahtumistaan kovin paljon...

Takki tuli tänään vihdoin postissa, koekävelykin on jo suoritettu ulkona. Vähän oudoksutti alkuun mennä sen kanssa ulos, tuntui niin ohkaiselta materiaalilta, mutta ainakaan shoppailukierroksen aikana ei palellut yhtään. Ja ponchon allehan saa tungettua villaa väliin ihan niin paljon kuin vain kehtaa laittaa. Ihanan tuntuiseksi olin jo luokitellut sen kotiin päästessä. Perjantaina voisin varmaan yrittää ikuistaa jonkun kuvan tähänkin, samalla kun pitäisi ottaa mahasta puolivälin kuvia...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tännekin ja tulen varmasti uudelleenkin :)