perjantai 20. kesäkuuta 2008

Juhannusreissuun

KP39 ja edelleen ei mitään. Ei kuukautisia, ei plussia. Eilen taas testailin... Koko ajan kyllä mahaa vihloo ja valkovuotoa satunnaisesti kerran pari päivässä hulahduksina niin, että kuvittelen jo jotain tapahtuvan. Samma sak, nyt on juhannus ja lähdetään Kullan kanssa reissuun. Jos salamatkustaja haluaa olla tosi salaisena mukana, niin tervetuloa sillekin. Luotan kuitenkin siihen, että vaikka siellä olisikin joku mukana, istukkahormonin puute vielä estää istukan kautta tapahtuvan alkoholinkin siirtämisen.

Tosi kiva päästä lähtemään! Me ollaan täällä jo ihan täpinöissään, laukut pakattuna ja huulipunatkin kohdillaan, vaikka bussin lähtöön on vielä yli 2 tuntia. Mutta ei enää kauaa kuitenkaan!

Kamalia havaintoja muuten, meikäläisellä on tällä hetkellä naamassa peräti 4 finniä valkopäiseksi asti kehittyneenä, ja ties kuinka monta poskipäillä pieninä punaisina.. Ja yksi luomi oli puskenut esiin mustan törröttävän karvan... Pitäisi vissiin oikeasti panostaa naaman tarkkailuun ja kampailemiseen, etteivät törökit pääse hyökkäilemään. Tietenkään en mistään löytänyt mitään peitevoidetta tähän hätään, joten tyydyin vain saksimaan karvan irti ja luottamaan siihen, että kevyt silmämeikki ja poskipuna hämäävät edes vähän katsetta irti näppylöistä. Ja ihanaa olla varattu, ei tarvitse hätäillä että laivaseksit jäisivät parin näppylän takia saamatta....

Finnien invaasio ei kyllä edes muistuta murkkuiästä, enemmän niitä nyt on. Etenkin jos lasketaan mukaan olkapäät, selkä ja pakarat... Aaargh! Noh, ainakin jotain hormonitoimintaa siis on havaittavissa jopa minun kropassani. No, teininä tämä olisi ollut kamalampaa, nyt lähinnä huvittaa jollain kieroutuneella tavalla.

Mutta juu, oikein hyvää juhannusta itse kullekin säädylle ja pysykäähän pinnalla! (pitäkää myös peukkuja kaikille juhannusvauvoille, meillekin olisi yksi keskikesän yössä siitetty mukula tervetullut)

Ei kommentteja: