maanantai 24. maaliskuuta 2008

Kuinka pitkä ensimmäinen kierto voikaan olla?

Piinailen täällä yksinäni aika antaumuksella tällä hetkellä. Edelliset kuukautiset alkoivat maaliskuun kolmantena, milloinkohan voin odottaa seuraavia? Jos olisi sattunut niin onnellisesti, että hormonitoiminta olisi heti tähtäämässä ihanteelliseen 28 päivän kiertoon, 1. päivän tienoilla voisi odotella vuotoa tai ehkä jo positiivista testitulosta. Vuoto olisi ainakin selkeä merkki, miten asiat ovat... Mutta entäs jos se ei alakaan? Aika vainoharhaiseksi koen itseni, jos heti silloin olen testi käsissä jännittämässä kylppärin lattialla, ellei sitten ole niin selviä oireita että puusilmäkin ymmärtää. Teinivuosina laskeskelin muistaakseni kierron olevan jotain 30-40 välillä, niin ettei siteiden sihtaus ikinä osunut paikalleen oikealla hetkellä. Hankalaa, kun kuukautis- ja alkuraskausoireet ovat monesti niin samanlaisia.

Nännini ovat muuten alkaneet elää ihan omaa elämäänsä... Jököttävät mokomat asennossa aivan koko aika ja ovat kipeät kuin mitkäkin (tottakai, kun kerran hankaavat aktiivisesti liiveihin tai puseroihin). Kiva herätä aamulla siihen, että niitä jomottaa... Hassua siinä mielessä, että koko tähän astisen elämäni minulla on ollut äärimmäisen epäherkät rinnat, korkeintaan joskus vähän kipua, muuten ei mitään... Nyt ne sitten yllättäen intoilevat. No, tähän varmaankin saa tottua, mahdollinen positiivinenkin tärppi aiheuttanee rintaelämää.

Nyt kun ajatus yrittämisestä / tjottailusta / ei ainakaan ehkäisystä alkaa tuntua tutummalta, kauheasti tekisi hehkuttaa sitä joka suuntaan... Joudun oikein pureskelemaan kieltäni, etten paljastaisi salaisuutta normikeskustelun seassa. Toisaalta kertominenkin tuntuu tosi tyhmältä ajatustasolla: "hei, meillä muuten pannaan nykyään ihan paljaalla!". Okei, kyllä K18-hommat kuuluvat oletustasolla avoliitossa asumiseen, mutta ei sitä korostaa tarvitse ulkopuolisille päin. Sukulaisten välttely saa aikaan sitten senkin, että miltään keskustelupalstalta en oikeastaan uskaltaisi kysyä mitään. Toisella pikkusiskolla on ollut hirveä vauvakuume/-uteliaisuus jo monta vuotta, tuo on rekisteröitynyt jokaiselle ja tunnistaa varmasti normaalit nimimerkkini.

Ei kommentteja: