Ponchoa en jaksanut alkaa kuvailemaan (mieskin katsoi sen verran pitkään) mutta tässä ainakin puolivälin maha.
Ei se kauheasti ole tainnut kasvaa viime päivinä, kun yritin vertailla edelliseen kuvaan... Paha sanoa.
Nauratti tänään miespuolisen kaverin reaktio, kun messengerissä kerroin, että meille on tulossa vauva toukokuussa. Nörttipojalta osasin odottaakin persoonallista suhtautumista, mutta "et kai sä raskaana ole??" oli silti aika hyvä veto... Kuka muu voisi olla tässä taloudessa, jos en minä? "Hullu maailma" täydensi absurdin keskustelun. Onnitteli toki myös melkein samaa hengenvetoon. Loppujen lopuksi kaveria taisi enemmän kiinnostaa meidän uusi telkkari... Niin ne tärkeysjärjestykset ihmisillä menevät, ja tämä oli niin ks. henkilölle sopiva kommentti kuin vain voi olla.
Minulla oli hassusti parina päivänä sellainen olo, kuin vauva olisi ollut kokonaan hukassa mahasta... Maha kyllä itsessään oli ihan kohdillaan, mutta pienintäkään vihjausta en tuntenut nahan läpi, missä eläjä mahtaisi olla tai liikkuisiko yhtään. Viime yönä sitten tuntui taas vähän liikettä ja päivän mittaan lisää, eli ilmeisesti tuo vain piileskeli tehokkaasti jonkun makkaran takana. Hyvä että tuli taas tuntoetäisyydelle. Vaikka kuinka tiedän, että näillä viikoilla liikkeet eivät välttämättä tunnu joka päivä, meinasin taas alkaa huolestua... Kukaan ei varoittanut etukäteen, että raskaaksi tuleminen tarkoittaisi jatkuvaa huolehtimista mitä kummallisimmista asioista! (tai ainakaan en uskonut, jos varoittikin)
Ensi viikolla voisi yrittää jonkinlaista vähäherkkuista ruokavaliolinjausta. Itse joulusta selvisin vielä ihan kunnialla, mutta nyt joulun jälkeen makea on alkanut maistumaan ihan liikaa. Pienellä itsehillinnällä säästelen omatuntoa hirmuison sokerivauvan pelolta, ja muutenkin noloilta vaakalukemilta. Tällä viikolla onkin sitten pakko tuhota piparkakkutalo loppuun ja tänään ostetut Mozartinkuulat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti