perjantai 22. toukokuuta 2009

Laskettu aika

Hiphei, laskettu aika saavutettu! Yksiön vuokrasopimus sanottu suullisesti irti, ja nyt vain odottelen, milloin vuokralainen ymmärtäisi häipyä sieltä. Yöllä tuli taas muutama lievästi kipeä supistus, muttei mitään hurraamisen arvoista. Parhaan unipätkän taisin saada tässä aamupäivällä sohvalla, kuuma kaurapussi lämmittämässä kipeitä niskoja ja selkänoja ihanasti tukemassa selkää. Taidan vieläkin vähän jännittää meidän sängyn uutta sijaintia ja ennen kaikkea sitä, että toisella reunalla ei oikeasti olekaan seinää, vaan sieltä tipahtaa jos yrittää nojata tyhjään ilmaan. 

rv 40+0

Maha on aika komea nykyisessä mittakaavassa. Ympärysmitta on 120cm luokkaa, kuviointi raidallisempi kuin seepralla. No, suojaväritys oli odotettavissakin, sen verran herkästi repesin joskus jo ennen raskautta pyöristyessäni. Kunhan vain vaalenevat joskus, niin ihan ovat kestettävissä. Ja sulaudunpahan ainakin osittain maastoon, jos eksyn johonkin polkkakarkkitehtaalle punaisten ja valkeiden raitojen sekaan! 

Nämä Seppälän halpispaidat ovat muuten edelleen ihan parhaita! Ei purista, ei kiristä, pituus riittää hyvin mahan päälle ja materiaalikin on mukavan tuntuinen. Maha ei edes näytä jättäneen pahempia venymisjälkiä kankaaseen, toiminevat vielä kropan hoikistuttuakin. Ja normaalien ihmisten vaaterekistä löydettynä nämä maksoivatkin vain normaalin verran, ei ollut äitiys- tai imetyslisiä mukana. 

Mutta joo, nyt takkia niskaan ja ulos hompsottelemaan. Lupasin Kullalle käydä hakemassa leipää ja herkkuja kaupasta, kaikkea muuta viikonloppuna tarvittavaa meiltä löytyykin. Ja niin ihanan näköinen ilma taas, että olisi synti istua koko päivä sisällä. 

1 kommentti:

Satu U kirjoitti...

Kyllä on komea massu! Hän sitten tulee sieltä ulos, kun katsoo hetken olevan oikea... Maltillista odottelua ja voimia viime metreille! Tulethan sitten heti kertomaan, kun jotain tapahtuu ;-)