maanantai 11. toukokuuta 2009

Pyyhkeitä, pyyhkeitä

Eilen kipaisin Kotkassa onnittelemassa omaa äitiä ja mummojani äitienpäivän johdosta. Oli ihan hauska nähdä taas koko tämä ihan lähin suku. Maha sai kovasti kehuja komeasta kasvusta ja minä muuten säteilevästä olemuksesta. Vaatteet miellyttivät jopa pikkusiskoja! (sitä ei tapahdu usein tällä muotitietoisuudella...)

Äiti joskus kuukautta tai paria aikaisemmin pyyteli, että jos jotain haluan tehdä tai ostaa synttäri-/äitienpäivälahjaksi, villasukat olisivat hyvät. Tein kaksi paria ja huivin, ja valmiiden töiden pinosta löytyi vielä pari muuta käyttämätöntä sukkaparia. Lahja näytti olevan tosi mieleinen, kiva! Jossain vaiheessa päivää nauratti, kun äiti ja mummo istuivat vierekkäin rappusilla molemmilla upouudet villasukat jalassa, ja sisko heidän vieressään paljain jaloin valitteli kuumuutta... 

Minua ja synttäreitänikään ei ollut unohdettu. Vanhemmilta ja sisaruksilta sain äidin tekemät vauvan köllöttelyalustan ja ison pinon peppupyyhkeitä, irtoteetä ja ihonhoitojuttuja. Mummin paketissa oli vähän rahaa, sukat ja suklaata, mummo oli tehnyt peräti kolme villahaalaria tulevia talvia varten ja ostanut ison pinon pyyhkeitä. Koon perusteella epäilisin, että ainakaan ensimmäiseen neljään vuoteen meille ei tule akuuttia villapuvun tarvetta... Ihania lahjoja kaikki, olin tosi mielissäni! Mies tuhisi illalla kun esittelin aarteitani (lähinnä siis näitä vauvaa varten ihmisten itse tekemiä), että missä minun omat lahjani ovat... Vaikka mikäpä voisi esikoista odottavaa enemmän miellyttää kuin tulevan pikkuisen muistaminen? Pyyhkeitä meille ei varmasti lähivuosina tarvitse ostaa! Niitä on aiemminkin tuntunut riittävän yli oman tarpeen, nyt niitä suorastaan tulvii joka paikassa... 

Äiti oli myös kaivellut vanhoja arkistojaan, joista löytyi hänen serkkunsa minulle joskus parin kuukauden ikäisenä piirtämä kuva, söötit käsintehdyt vauvantossut ja kummilusikka, jollaista en edes tiennyt omistavani... Mikä yleensä on kummilusikan funktio, milloin sitä pitäisi käyttää? Tai no sain ainakin tietää syntymämittani ja kellonajan, niistä ei ikinä ole ollut tarkempaa puhetta. 

Kotona mies oli ottanut urakan ja roudannut meillä huonekalut lopultakin uusille paikoilleen. Hurjan tehokkaasti tuntui muuttuvan koko asunto, kun järjestys vaihtui! Viime yö uudessa huoneessa oli kyllä omituinen kokemus, pelkäsin koko ajan vähän tipahtamista, joten en kai nukkunut ihan kamalan sikeästä. Toisaalta ylösnousu oli kyllä ihan siunatun helppoa, kun pääsin suoraan sängyn laidan yli lattialle, eikä tarvinnut kiipeillä jalkopään kautta. Täällä alkaa näyttääkin jo ihan vauvaperheeltä, kun pinnasänky odottelee tuossa alle metrin päässä meidän jalkopäästä! Hoitopöytäkin oli mahtunut tänne samaan paikkaan meidän kanssa. 

1 kommentti:

Satu U kirjoitti...

Meillä ainakin on kummilusikka päivittäisessä käytössä, Kuopus syö sillä oikein mielellään. Se "pesä" on juuri sopivan kokoinen pari-kolmevuotiaan omatoimiseen syömiseen. Ruoka pysyy siinä hyvin (paremmin kuin pienessä kahvilusikassa)ja lusikka mahtuu hyvin suuhun, meni se sinne miten päin tahansa...sellaista kun sattuu ;-) Isona sitten lapsi saa sen mukaansa omaan kotiin....huoh...pian sekin aika tulee...