Ja äkkiä minulla onkin käsissäni jo iso poika... Uskomatonta miten tuo jätkänpätkä kehittyy nyt ihan mielettömään tahtiin. Muutama viikko sitten puhe oli yksittäisiä kaksitavuisia sanoja, nyt voi tulla nelisanainen lause tai ties kuinka monen tavun sanoja ihan tuosta vain. Poika pitää seuraa, kuuntelee ajatuksella mitä puhutaan ja vastaa siihen. Juoksentelee ympäriinsä ja touhottaa, ajaa potkupyörällä, kehittää ensimmäisiä roolileikkejään, kuuntelee pitkiä satuja väsymättä... Ihan jo se, miten mies muistaa asioita, jos esimerkiksi katsellaan valokuvia parin viikon takaa, tuntuu hassulta.
Missähän vaiheessa sitä kyllästyisi ihmettelemään oman lapsen kehitystä? toivottavasti ei koskaan!
Kevät meni aika haipakkaa. Olin ensin muutaman viikon huhtikuussa työharjoittelussa paikallisessa ilmaisjakelulehdessä, sitten pääsin VMP:n kautta töihin muutamaksi viikoksi. Kesäkuun olin kotona työttömänä, ja nyt heinäkuusta joulukuuhun taas töissä, samassa paikassa mutta ilman VMP:tä välissä. Tuntuu hyvältä!
Kesäkuussa oli tarkoitus viettää Jäbän synttärit, käydä yksissä pääsykokeissa varmuuden vuoksi ja lomailla... Ei mennyt ihan putkeen, juhlapäivänä poitsulle nousi kuume ja kipeyttä sitten riittikin siitä melkein viikoksi, niin että melkein jo pelkäsin koereissuni puolesta. Lukeminen jäi nyt kyllä aikalailla väliin, joten kokeilta en odota liikoja... Loppukuukaudesta sentään päästiin vähän mökille Mummon ja Ukon kanssa ja muuten nautiskelemaan koti-Suomen iloista. Jäppinen rakastui järvessä uimiseen ihan täysin, juhannuksena en meinannut saada poikaa hyvällä puheella tai tiukemmillakaan sanoilla millään. Vaikka pieni jo tärisi kylmästä, aina olisi vielä pitänyt saada hypätä ja kikattaa vähän lisää...
Mitähän muuta osaisin sanoa? Ihanaa kesää jos tänne joku eksyy! Kyllä me hengissä ollaan, vaikka minä olenkin niin laiska kirjoittelija nykyään... Elämä on toisaalta niin perusarkea, toisaalta pitäisi päivittää talteen niitä ihan pieniä juttuja ja sanomisia, etteivät kokonaan unohdu.
