tiistai 31. maaliskuuta 2009

Pieniä tilannepaloja

Maailmani Napa -blogissa osui silmiin hauska keskustelunpalanen elävästä elämästä. Piti näyttää se miehellekin, kun tuo oli sopivasti niin lähellä. Ukkoa nauratti, silitteli vähän minunkin rintojani kun istuin siinä sopivasti vieressä toisen lukiessa. Sitten lähti keittiöön jatkamaan ruuan laittoa, ja minuutin päästä totesi "Ne puhui Jennifer Anistonista".

Miehet! Kyllähän sitä noilla tuntomerkeillä tunnistaa jo ihan kenet tahansa! Pienet rinnat ja maailman seksikkäin nainen, ei siihen paljoa jää vaihtoehtoja.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Valmistelut jatkuvat

Eilen saatiin Kullan kanssa pinnasänky kasattua. Hervottoman iso! Johan sellainen pikkuinen vastasyntynyt häviää sinne kokonaan... Ikinä ennen pituus 120cm ei ole tuntunut näin paljolta. Ohjeet olisivat auttaneet kyllä kokoamisvaiheessa tosi paljon, mutta esittelykappaleena tuossa ei moisia ylellisyyksiä ollut mukana. Parin tunnin aherruksen jälkeen tuo kuitenkin seisoo omilla pyörillään, ja liikuteltava etuseinäkin liikkuu niin kuin sen oletettavasti pitäisi. Toivottavasti.

Onneksi nyt pitäisi kasattavat jutut olla kasassa! Syöttötuolin tarpeeseenkin on vielä piiiiitkä aika, ehditään siinä välissä unohtaa nämä kasaustraumat hyvin. Ja niissäkään ei taida hirveän montaa väärinkasausmahdollisuutta olla, ainakaan sellaisissa Tripp-Trapeissa, jollaisen minä haluaisin.

Sängylle raivattiin tilaa työhuoneesta nyt ainakin väliaikaisesti, ja taas tuli puheeksi tulevat nukkumisjärjestelyt. Helpoin vaihtoehto olisi siirtää kirjahyllyt ja stereot kokonaan pois makuuhuoneesta, niin että siellä vain luettaisiin ja köllöteltäisiin. Silloin sinne mahtuisi pinnasänky ja hoitopöytä ihan kohtuullisen hyvin, ja vessaankin pääsisi suorinta mahdollista tietä. Työhuoneeseen muuttaessa saisimme viileämmät kesäyöt ja tilaa olisi paljon enemmän, mutta roudauksen määrä olisi aika hirmuinen. Minun työpöytä tieto- ja ompelukoneineen, kirjahyllyt ja lankavarasto pitäisi roudata makuuhuoneeseen, netin johdotus vetää uusiksi, tuoda paikalle meidän sänky ja hoitopöytä (mahdollisesti muutamaan osaan purettuna, että se mahtuu ulos makuuhuoneen oviaukosta...). Matkaa vessaan pesulle olisi muutama metri, mutta keittiö ihan vieressä. Nyt pitäisi mieluiten tämän viikon aikana päättää, mitä tehdään ja roudata kamat sen mukaan tulevana viikonloppuna. Vielä jos keksittäisiin paljon poisheitettävää / annettavaa (vastaanottajineen), yleensäkin tässä asunnossa on erilaista roinaa ihan tuhoton määrä.

Lankoja muuten minun ei pitäisi pahemmin joutua ostamaan tulevana vuonna. Kuten käsityöblogissa totesin, niitä löytyi työhuoneesta vaeltelemasta ympäriinsä paljon enemmän kuin olisin itsekään uskonut... No, eipähän ainakaan tarvitse kelan pienistä päivärahoista kustantaa niitä ihan kamalasti, jos en mitään puseroita välttämättä halua alkaa yllättäen tekemään, materiaaleja löytyy kyllä vaikka minkälaisiin projekteihin omasta takaa.

Päivällä mietittiin Kullan kanssa tulevan kesän lomajärjestelyjä. Kulta on varmaankin isyysloman poissa töistä heti alkuun, heinäkuussa syntymäpäiviensä aikaan muutaman päivän ja elokuussa vielä kolmisen viikkoa. Kiva juttu, että tuo tulee olemaan paljon kotona. Päästään molemmat heti kunnolla sisään siihen vauva-arkeen ja elämään, muksunkin pitäisi syöttöä lukuunottamatta oppia ottamaan hoitotoimet ihan samalla lailla molemmilta vanhemmiltaan. Ja ihanaa, kun Kulta on nyt selvästi lähiaikoina kovasti miettinyt vauvan tuloon liittyviä juttuja enemmän kuin ennen. Kai tämä muhkea vyötärönympärys alkaa väkisinkin konkretisoida tulevaa.

Minulla on jalat ihan hervottoman turvoksissa. Ensi viikolla neuvolassa pitää ehdottomasti muistaa valitella. Lauantaina jo mietin, että jos ei turvotus laske yhtään loppuviikonlopun aikana, tilaisin tälle viikolle ylimääräisen ajan ihan vain varmistellakseni, ettei se ole oire mistään raskausmyrkytyksen alkamisesta. Torstai- ja lauantaiaamujen painoero oli kokonainen kilo, sunnuntaihin laski onneksi huipustaan jo 700g ja tänään oli vielä 100g sunnuntaitakin paino pienempi. Pitää ihmetellä, ja pyrkiä vähäsuolaiseen ja runsasnesteiseen ruokavalioon edelleen. Töissä jäi jo teekin pois, kittaan vain litratolkulla vettä päivän mittaan.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Synnytysosasto nähty

Eilen oli pitkään odoteltu tutustumiskäynti KOKSiin synnytys- ja lapsivuodeosastolle. Oli ihan mielenkiintoista käydä kurkkimassa niitä paikkoja, vähän tutumpi olo sitten mennä sinne toukokuussa.

En ollut tajunnutkaan ikinä, että synnytyssalit ovat oikeasti ihan siinä äitipolin tuntumassa, välimatkaa niistä tutkimushuoneista, joissa me ollaan käyty, ei ollut varmaan kuin 10-20 metriä. Se sali, johon meidät virallisesti tutustutettiin, oli kyllä tosi pienen ja ankean näköinen... Isälle tuoli, äidille ja vauvalle sängyt, vähän pöytätiloja ja kymmenisen neliötä vapaata lattiatilaa. Pariin muuhun huoneeseen oli ovet auki, siellä onneksi näkyi enemmän tilaa ja ikkunoitakin. Voisi kuvitella, että tuo meidän näkemä huone olisi se viimeinen vaihtoehto ruuhkan sattuessa, kun kätilökin totesi sen olevan karuin niistä huoneista. Toivottavasti sieltä sitten löytyisi tositilanteessa jumppapalloa, keinutuolia tai jotain muuta virikettä siihen pystymmässä olemiseen, minä edelleen haaveilen aktiivisesta synnytyksestä.

Joku ihan tuore pikkuihminen itkeskeli siellä synnytysosastolla, vähän meinasi se ääni herkistää... Ajatella, joku oikeasti varmasti elämänsä ensimmäisiä parkaisuja, ihan pikkuriikkinen vastasyntynyt... Pari tuntia kuulemma yleensä pitävät tuoretta perhettä siellä salisa tarkkailtavana ennen osastolle siirtymistä, joten itkijällä ei todellakaan voinut olla ikää. (Tutustumiskierros alkoi puolisen tuntia myöhässä, olisivatkohan odottaneet, että se pikkuihminen ehtii maailmaan ennen kuin lähdettiin sinne käytävällekään haahuilemaan?)

Osastokin oli vähän ankean oloinen... Tietysti sairaalatilaksi täysin ymmärrettävää, mutta silti jotenkin vähän uhkasi masentaa. Kahden hengen huoneeseen päästään todennäköisimmin, perhehuoneita ei ole. Kuulemani huhukin vahvistui, vain isovanhemmat ovat tervetulleita oman ydinperheen lisäksi. Harmi, voisin hyvin kuvitella, että omat pikkusisareni olisivat halunneet nähdä meidän tulokkaan ihan tuoreeltaan, ja minusta olisi ollut ihana päästä näyttämään pikkuista heti alkuun. Sen laajempaa porukkaa en kyllä olisi kaivannutkaan.

Hyvä sattuma, lapsivuodeosastolle mennessämme siinä tuli käytävällä vastaan poislähtöpuuhissa oleva ystäväni P, joka sai pienen tytön aikaisin tämän viikon maanantaina. Yhtään en kyllä ehtinyt pikkuista kurkkaamaan, pikaisesti vain moikkasin ja onnittelin P:n. Heillä oli kuulemma nopea ja lähes kivuton synnytys, yksi sellainen minulle myös kiitos! Takaisin äitipolille hississä tullessa vanhan luokkakaverin äiti (labrahoitsu) huuteli jollain hissipysäkillä moit minulle nimen kanssa. Hyvin tunnistettu, kun en ole koko ihmistä nähnyt varmaan 8 vuoteen!

Kotimatkalla pysähdyttiin anoppilaan syömään ja istumaan hetkeksi. Anoppi oli ommellut meille muutaman setin vauvanlakanoita, muksulle peiton ja ison täkin köllöttelyalustaksi lattialle. Ihana ele.. Toivottavasti tajusi, miten kovasti tykkäsin niistä. Varmaan laitetaan jotkut hänen tekemänsä ensimmäisiksi petivaatteiksi pinnasänkyyn odottelemaan, paljon enemmän niissä on lämpöä ja tunnetta mukana kuin missään äitiyspakkauksen lakanoissa. Kiva oli muutenkin nähdä anoppia ja appiukkoa pitkästä aikaa, en ainakaan heti muista, että oltaisiin joululoman jälkeen törmätty kertaakaan.

Pikkuinen on löytänyt minun kylkiluuni nyt viimeisen parin vuorokauden aikana. Taitavat olla kovin omituiset sisältäpäin kokeiltuna, tai sitten mahdollistaa jonkun tosi lokoisan köllöttelyasennon jalat ylöspäin tuettuna. Kovasti niitä muksu ainakin on tuntunut nyt koputtelevan ja tutkivan.. Asiallinen istuma-asento on vähän haasteellinen töissä tai autossa, kun pienet kantapäät tunkevat juuri sellaiseen rakoon, josta minun olisi tarkoitus päästä taipumaan. Onneksi kotioloissa saa röhnöttää maha isona ja tilavana juuri niin kuin itse haluaa.

SatuU:n ohjeen mukaan olen nyt soitellut soittorasiaa mahalle parina aamuna. Eilen pikkuinen jähmettyi ihan liikkumattomaksi, tänään tuli jotain pientä potkua toiselle puolelle mahaa. Yllätysmomentti toimii ainakin! Ja eiköhän tuo pimputus tule muutenkin tutuksi, jos sitä yhtään malttaa tässä lähiaikoina säännöllisesti soitella.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Neuvolakuulumiset 31+3

Mitattavat juttuset:
Paino +300g/viikko (ekasta neuvolasta tähän nousua 4,7kg)
Hemppa 121
Verenpaine 115/87
Pissa puhdas
Muksun syke 140
Kohdunpohjan korkeus 31cm



Noissa ei ollut mitään huomautettavaa, ilmeisesti ihan ok kaikki. Painoa kehuivat taas, kun on pysynyt noinkin kohtuullisena. Turvotuksenpoikasta oli jaloissa havaittavissa heti aamusta, eivät kuitenkaan tainneet sitä korttiin asti merkkailla. Supistuksiakin on sen edellisen neuvolan jälkeen löytynyt muutamia, ilmeisesti auttoi, kun oikein tivasivat niiden perään. Muksukin oli tunnusteltaessa taas pää alaspäin, vaikka tuntuikin viikonloppuna heittävän pari volttia itsensä ympäri.


Tänään paikalla oli oman terkkarin asemasta sijainen, ja sama harjoittelija kuin viime kerrallakin. Vähän olivat tädit pihalla, kun tietokonejärjestelmä oli kaatunut, eikä siihen päässyt käsiksi yhtään... Hengissä kyllä selvitttin. Seuraavallakin kerralla vielä sama sijainen ottaa vastaan, mutta ilmeisesti viimeiset kerrat paikalla on taas meidän oma tätsy. Kiva niin, omasta tykkään enemmän, vaikka ihan pätevä ihminen tuokin kai on.


Ihan täydellinen menestys tämän päivän reissu ei kyllä ollut, takaisinpäin tullessa kirjoittelin tekstareita niin innolla, että yritin röntyillä oikein kunnolla jonkun sulamisvesijäätikön kanssa. Pystyssä pysyin, mutta jotain lihaksia taisin vähän venyttää liikaa... Loppumatkan kävely töihin oli aika tuskaista, kun tuntui ettei jalkoja haluaisi heilutella yhtään ja supistikin muutaman kerran aika napakasti. Työpaikan pihalla sitten soitin pomon päästämään sisään hissin ovesta, 4 kerrosta rappusia ei todellakaan tänään ole The Juttu. Nyt on olo ihan jees, kun istuu paikallaan, mutta vessareissujakin tulee kyllä viivytettyä ihan viimeiseen asti. (kävelemisen vaikeutuminenhan ei vielä ole mikään syy ilmoittaa töihin, että köpöttelee yhdeksi päiväksi kotiin lepäämään... Kyllä töihin tullaan vaikka toinen koipi haudassakin!) Viimeksi jätin sen kännykkäni neuvolaan, tänään röntyilin jään kanssa, mitähän seuraavalla kerralla?

perjantai 20. maaliskuuta 2009

31 viikkoa kasassa

Taas tuli tänään yksi lisäviikko täyteen, enää 9 kokonaista jäljellä ennen laskettua aikaa. Huih!

Volinat edellisessä kirjoituksessa helpottivat melkein heti, kun ne sai purettua mielestään kirjoittamalla johonkin. Eilen oli taas jo paljon parempi päivä, ja etenkin illalla minulla oli sellainen hetki, että vain sydämenkuvat silmissä vilisten silittelin mahaani. Pikkuhömppis tunki joko päätään tai peppuaan (toivottavasti!) suoraan ylös- ja ulospäin rintalastani alta siliteltäväksi, ja hikotteli samalla koko kroppa hytkyen. Maailman suloisinta... Kultaakin hymyilytti, kun toinen oli niin koko tarmollaan siinä ihan iholla ja edessä. Miten sitä voikin olla niin rakastunut noihin muksahduksiin ja muihin, joita mahasta tuntuu? Ja tuleekohan sitä sitten kovin yksinäistä, kun ei enää olekaan ihon sisällä 24/7 mukana kulkevaa seuraneitiä/-herraa viihdyttämässä?

Tänään minulla ei ollut töitä kuin ihan tynkäpäivä, puolen päivän maissa kävin pyörähtämässä toimistolla pari tuntia. Jotain pesimisviettiä taitaa olla ilmassa, kun aamupäivän käytin sujuvasti lajittelemalla pyykkejä ja siivoamalla vaatehuonetta. Siivoamisen loogiset lopputulokset:
1. aikuisten kokoisia lakanoita meillä on varmaan lopuksi ikäämme
2. me tarvitaan isompi vaatehuone
3. pikkuisen lakanoille ei kertakaikkiaan löytynyt vielä omaa sopivaa rakoa, sille sopivan kokoiset pyyhkeet sentään sain suosiolla eriteltyä omaksi pinokseen
4. en olisi ikinä arvannut, miten monta pöytäliinaa meiltä löytyykään...
5. meillä on ihan liikaa tavaraa noin yleensäkin

Itse asiassa huoneesta on edelleen putsattuna vasta puolet, joten lisätilan löytymisestä on vielä toivoa. Parasta olisi. Ja onneksi ostettiin se iso hoitopöytäsysteemi, sinne on toivoa saada mahtumaan kohtuullinen määrä pikkuisen vaatteitakin. Vielä kun saataisiin sänky ja pöytä kasaan, voisi alkaa pesemään ja hipeltämään pikkuvaatteita oikein urakalla. Syyhyttäisi jo!

(töistä tullessa sorruin ostamaan pikkuiselle lammassoittorasian... En tiedä, tuleeko sitä soiteltua kuinka paljon, mutta sellaisen olen omalle muksulle halunnut hankkia jo monta vuotta)

Tässä vielä aamun maha täyden viikon kunniaksi. Paita on siltä taannoiselta Helsinginreissulta tarttunut mukaan. Se ehkä vähän jopa lisää muhkeutta, tai sitten minä kuvittelen itseäni pienemmäksi kuin olenkaan...
rv 31

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Volinaa

Plääh... Nyt ei jaksaisi yhtään, olo ihan nuupallaan. Närästää, väsyttää (nukuin levottomasti ja heräsin viideltä), jalat turvoksissa heti aamusta asti. Maha on tiellä ja liian iso, potkii koko ajan ja hakkaa päätään lantion luihin kävellessä. Raskausarvet lisääntyivät selvästi viimieisen vuorokauden aikana, illalla oikein tuntui miten nahka ritisi ja kutisi venyessään... Flunssan jäänteet pyörivät edelleen limakalvoilla, ja yhtään aktiivisempi yskiminen meinaa saada minut oksentamaan. Edellisen kirjoituksen jälkeen löytyi supistuksiakin taas pitkästä aikaa, viimeinen tänään aamulla.

Voisikohan Kulta ottaa mahan ja oheisilmiöt kannettavakseen pariksi päiväksi?

Enää 65 päivää jäljellä laskettuun aikaan, ei paljoa mitään.. Onneksi. Ja 17 työaamuherätystä! Sen jälkeen saa ainakin hakea unta ihan mihin aikaan vuorokaudesta haluaa.

Kumma juttu muuten, Kullalla on ollut nyt hirmun hauskaa parina päivänä, kun on katsellut minun sängyssälukemisasentojani. Kaikista parasta on maata itse selällään peppu seinää vasten, ja jalat sojottavat joko suoraan ylöspäin tai niin sivuille, kuin vain venyvät. Joku hörhösynnytyskirja suositteli tuota hyvänä synnytykseenvalmistautumisasentona, rentouttaa vatsanseudun ja lantion, aukaisee oikeita paikkoja ja ties mitä hyvää. Mukava siinä ainakin on olla, vaikka kuulemma näyttääkin aika tuskalliselta... (huvitti myös, että kirja erikseen mainitsi, että tässä asennossa ei voi synnyttää. Eipä tulisi mieleenkään tukkia poistumistietä seinän avulla siinä vaiheessa...)

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Kolmenkympin kriisi

Herranjumala, tänään olisi sitten tasan 30 viikkoa täynnä. Mihin tämä talvi ja kevät on oikein kadonneet? Eikö raskausajan pitänyt olla hirmuisen pitkä, melkein vuosi, eikä pari hassua kuukautta? Pitäisikö meidän muka oikeasti olla valmiina ottamaan mahdollisesti mukula kotiin jo 6 viikon päästä? Pisimmilläänkin armonaikaa enää 12 viikkoa jäljellä.. Jaiks!

Hyvästi rauhalliset aamut lehden ja teekupin kanssa, yöunet, oma vapaa-aika... Tervetuloa ihan toisenlainen elämä! Hirvittää kyllä oikeasti. Kaiken järjen mukaan meistä pitäisi tulla ihan asialliset vanhemmat, mutta entäs jos ei tulekaan? Kaikki muut eri toukokuisten ketjuissa tuntuvat niin rauhallisilta, minä taidan olla ainoa panikoiva...

Rv 29 näytti tältä
rv 29

ja nyt rv 30 näyttää tältä. Kylläpäs eri paitavalintakin osaa vaikuttaa kuviin...
rv 30

On se iso... Olo on aika muhku, mutta edelleen pirun hyvä muuten. Ei supistele ja jaksan aika hyvin touhuilla, vaikka painavien nostelusta ja kantamisesta enimmäkseen kieltäydynkin. Innostuessa jaksaa vaikka kuinka paljon, tylsiä juttuja tosi vähän... Omituinen ilmiö, eikö olekin!

Vaunut tulivat eilen, kaikki kunnia nopeasti toimivalle nettikaupalle! Varmaan pari tuntia Kullan kanssa kuivaharjoiteltiin niiden käyttöä, kasaaminen ja muu tuntui yllättävän omituiselta ennen kuin sen hoksasi, ja hoksaamisen jälkeen usein itsestään selvältä. On ne ihanat, ainakin minun silmääni, mutta tosi isot. Toisaalta isoja tässä haettiinkin, isoihin pitäisi vielä vuoden parin päästäkin onnistua nukuttamisen hyvin, jos vain mukula innostuu raittiissa ilmassa nukkumisesta. Voihan sitä sitten hankkia kevyet matkarattaat kaveriksi, jos nämä alkavat jossain vaiheessa tuntua liian hyökkäysvaunumaisilta isomman käyttäjän kanssa.
Vaunut Vaunut

Samassa paketissa vaunujen kanssa tuli myös sitteri. Kulta ei oikein tainnut ymmärtää sen merkitystä... Ehkä tuo selvinnee tässä seuraavan puolen vuoden aikana, tai sitten todetaan se meidän käytössä vuoden turhakkeeksi. Etukäteen ainakin minusta on kiva ajatella, että pikkuisellekin on joku istuimen tapainen, jossa maailmaa näkee vähän eri kuvakulmasta, ja saa ehkä keinuteltua uneenkin... (ja pääsee yksin vessaan varmana muksun olinpaikasta, kun kiinnittää sitteriin siksi aikaa)

Mummi oli lähettänyt minulle yksi päivä postia. Kestotilaajan etukortti paikallislehteen ja Hesarista saksittu artikkeli kätkytkuolemista ja niihin liittyvästä nukutussuosituksesta (selällään ja tutti suussa). Voi Mummi Mummi.. Mihin tässä jouduttaisiinkaan ilman huolehtivia sukulaisia? Voin kyllä hyvin kuvitella sen tilanteen, kun ovat Papan kanssa yhdessä bonganneet jutun lehdestä, ja siinä sitten päättäneet valistaa minua noviisiakin tässä asiassa. Parasta tarkoittavat varmasti. Ja niin mummimainen ele kuin vain voi olla...

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Neuvolakuulumisia 29+5

Neuvolasta terveisiä, 29+5 tänään

paino +467g/viikko
hemoglobiini 119
verenpaine 118/79
kohdun korkeus 29cm (yläkäyrän lähellä mennään, mahan koossa huomaa kyllä)
pissa puhdas
muksu raivotarjonnassa taas, selkä kohti minun vasenta kylkeä
muksun syke 144 ja liikkeet ++

Kaikki oli siis hienosti, painonhallintaakin kehuivat, kun on pysynyt alle 500g/viikko. Omaan korvaan kyllä tuokin kuulostaa aika vauhdikkaalta nousulta, vielä sentään ollaan muutama kilo 100kg:n rajan paremmalla puolella. Vaivoja en osannut valitella kuin närästystä ja pientä "hämminkiä" lantion alueella, ilmeisesti liitokset alkavat pikkuhiljaa löystymään. Kun ei supista, niin ei supista, vaikka kuinka kyselisivät...

Muksun liikkumisinto nauratti omaa tätsyä ja opiskelijaa, kun toinen vähän hermostui mahan kokeiluista. Asentoa sai vielä mittailla ihan nätisti, mutta sykettä laskevaa anturia toinen yritti vauhdilla karkuun ja viuhtoi niin, että mahan pinnallakin näkyi kuulemma isoja liikkeitä. Hassu pikkuinen :ihq: Kiva kun sitä elinvoimaa ja omaa tahtoa selvästi löytyy jo nyt! Saas nähdä sitten toukokuussa, kuinka kovasti mokoma kaipaa viihdytyspalveluita ja muita mukavuksia justnytheti.

Olin tipauttanut oman kännykkäni sinne terkkarin huoneeseen aamulla, huomasin kun olin jo melkein keskustassa asti. En jaksanut enää lähteä talsimaan paria kilometriä takaisin, käydään huomenaamulla autolla hakemassa ennen töihin menoa. Kuulemma ovat siellä paikalla jo 7.30 jälkeen, hyvin ehditään ennen kuin Kullalla alkaa työt.

Eilen synnytysvalmennuksessa ei tullut mitään ratkaisevan uutta tietoa. Vähän minua sapetti, kun tätsy oli sitä mieltä, että paikallaolleista n. 10 parista ehkä yksi saattaa tositilanteessakin muistaa liikkeessä pysymisen hyvää tekevät vaikutukset. Voihan se ollakin ihan paikkansa pitävää tilastotietoa, mutta silti haluan ainakin etukäteen visualisoida itseni juuri siksi poikkeusyksilöksi, joka ei sinne sängyn pohjalle käperry ihan heti. Saas nähdä sitten...

Tilasin meille eilen vaunut. Beige-tummansiniruudulliset Filuu M100 Evolutionit löytävät tiensä meille toivottavasti vielä tällä viikolla. Jaiks! Toivottavasti nuo nyt olisivat niin kivat, kuin mihin olen tsempannut itseni uskomaan... Ainakin Helsingissä tuli yksi tyytyväinen käyttäjä vastaan. Oli pakko oikein kysyä, kun huomasin vaunujen merkin. Piti varmaan minua ihan kahjona, mutta entäpä sitten. Raskaanaollessa saa vähän ollakin...

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Äitiyspakkaus tuli

Meidän äitiyspakkaus löysi meidät eilen illalla! Olo oli kuin pienellä lapsella jouluna, kun pääsi penkomaan... Kauheasti kaikkea ihanaa, ainakin minun silmissäni jokaikinen pikkuvaate oli suloinen ja ihana. Positiivinen yllätys oli lammaskuvioinen potkupuku/haalari, lammaskamathan ovat olleet minun "salainen" intohimoni jo vuosia. Yleensäkin paljon kivemman tuntuisia vaatteita käsissä pyöritellessä kuin netin pieniä kuvia katsellessa. Kuinkahan kauan se pakkauksen helistin muuten on ollut samanlainen? Ainakin pikkusiskon hoitopöydällä pyöri aikanaan ihan vastaava kapistus 21 vuotta sitten...

Suurimmat ennakko-odotukset käyttötavaroissa kohdistuvat varmaan makuupussiin. Meidän perheessä ne ovat aina olleet tosi tykättyjä, omaani olen yrittänyt ahtautua koko yöksi vielä joskus ala-asteen ekaluokillakin, ennen kuin se on ollut pakko heittää täysinpalvelleena ja puhkikuluneena pois. Tässä uudessa pussissa kuosi on kiva, beigellä pohjalla ilmeisesti jotain rakennelmaa ja muutama hiiri. Eiköhän meidän Kirppu siellä saa vedettyä hirsiä ihan sujuvasti ensi talvena.

Kullan suosikki näytti olevan liukkaripurkki, yllättäen... Selvästi positiivisen ajattelun mestari, kun totesi "eiköhän me ehditä tämä käyttämään jo ennen pikkuisen syntymää". Minä en kyllä ihan moiseen kulutustahtiin usko, mutta ei se mahdotontakaan toki ole... Isyyslomista kertova opasvihkonenkin pääsi heti tarkkaan syynäykseen, hienoa. Ei saa antaa minun jyrätä noissa lomajutuissa, erittäin mielelläni haluaisin miehellekin jossain vaiheessa pätkän niin, että hän on kotona mukulan kanssa ja minä töissä.

Turhimmalta tuntui äkkiseltään naisten kortsu. Ehkä sekin tulee silti jossain vaiheessa preparoitua auki, ainakin tutustuttua rakenteeseen jos ei muuta. Ideanahan sekin on loistava, käytännössä vain ylivieras kapistus... Muutenkin siitä on ihan hervottoman kauan, kun viimeksi on tarvinnut jotain kumiukkojuttuja miettiä. Nyt toki voi tulla tarvetta. Kuparikierukkaa varmaan pyytelen sitten jälkitarkastuksessa, jos ei päätetä haluta alkaa yrittää pikkukakkosta ihan heti perään muutaman kuukauden sisällä.

Viikonloppuna pyörähdin Helsingissä shoppailemassa, siskoa katsomassa ja treffaamassa pari nettikaveria. Oli tosi mukava vuorokauden pikapyrähdys. Kavereilla oli hauskaa, kun veivät minut tutustumaan Oulunkylän uuteen lankakauppaan, ja sisään päästyä minulla silmät pyörivät päässä ja maaninen katse varmaan pelotti viattomampia... Selvisin ulos vain yhden muovikassillisen lankoja kanssa. Eilen illalla tosin tajusin, että unohdin ostaa värjäyskokeilulangat kokonaan. Täytynee siis joskus tehdä uusi reissu, tai pistää tilausta johonkin kivaan nettiputiikkiin. Muita löytöjä reissusta olivat parit pikkuvaatteet, yksi odotuspusero (siskon mielestä tosi hieno), pehmoinen lehmä, pieni yo-lahja kevääksi ja villasukkakirja.

Tänään illalla opetellaan synnyttämään, pitää lähteä töistä himpun aiemmin että ehditään perhevalmennuksen synnytysosioon ajoissa. Saas nähdä miten synnytysvideo vaikuttaa nyt raskaana ollessa... Ihan ekat silmiin osuneet synnytyskuvat joskus järkyttivät minua vähäsen netissä vastaan tullessaan, mutta sen jälkeen on tullut ihan uteliaisuudesta katseltua vaikka mitä. Nyt raskaana en ainakaan muista niihin sortuneeni. Voipi olla, että nyt alkaa omakohtaisuus olla jo vähän liian lähellä, "kliininen" suhtautuminen ei ehkä onnistu ihan yhtä hyvin.

Aamulla tajusin, että jos meidän äidin toivomus synnytysajankohdasta toteutuu, 2kk:n päästä ollaan synnärillä ihan tositoimissa. 10. päivä olisi kuulemma kaikkein paras, hyvä sukulinja jatkuisi hienosti.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Ultrakuulumisia ja muuta höpinää

Eilen oli taas ultrapäivä, käytiin Kotkassa vakoilemassa pikkuihmisen nykyistä vointia ja istukan sijaintia. Jälkimmäinen on hienosti kaukana kohdunsuulta, sen puolesta ei mitään huolia alatiesynnytyksessä. Pikkukaveri ei tuntenut oloaan kovin kuvauksellisesti, mokoma oli asettautunut poikittain sellaiseen asentoon, ettei lääkärikään tahtonut saada kuvista selvää. Minä ja Kulta arvailimme satunnaisia pätkiä selkärankaa tai sormia, mitään tolkkua niistä ei maallikko ottanut. Pääasia kuitenkin, että tärkeimmät mitat sai lääkäri katsottua, ja pikkuisella näyttäisi kaikki olevan kunnossa. Painoarvio oli 1380g päiväyksellä 28+6, kuulemma himppusen keskiarvon yläpuolella.

Sukupuoli näyttäisi nyt jäävän arvoitukseksi synnytyssaliin asti, niistä kuvista ei ollut toivoakaan saada mitään arvauksia. Ihan kiva toisaalta, jännitys paketin tarkemmasta sisällöstä säilyy edelleen. Kohta aletaan jo ollakin niin lähellä synnytystä, etten enää hurjasti haluaisi kurkkia etukäteen. Säilyy jännitys toisen lopullisesta olemuksesta, kun ei tiedä liikaa. Ihana sitten toukokuussa päästä tekemään tuttavuutta, nuuhkia päänahkaa ja katsoa, onko toisella isältään perityt heiluvat korvat vai minun eripariset... Jos ei mitään mutkia tule matkaan, tämä hyvin saattoi ollakin viimeinen ultrauskerta. Ainakaan minun pituudella tai leveydellä ei pitäisi tulla mutkia matkaan siinä, etteikö muksu mahtuisi ulos, ei ainakaan minusta tunnu että kovin tarkkaan synnytystapa-arvioon olisi aihetta. Ja niitäkin vissiin tehdään aika randomina joko ultralla tai pelkällä käsikopelolla.

Tänään käytiin Kullan kanssa ostamassa Jyskistä hoitopöytä. Hassua, vaikka kiersimme ihan kattavan valikoiman eri liikkeitä läpi, ainoastaan kahdessa sellaisia yleensä oli. Iskussa oli meidän budjettiin liian kallis malli, tämä tuntui tarpeeksi isolta, tukevalta ja sopivan hintaiselta. Lipastotilaa kolme kohtuullisen kokoista laatikkoa, ja molemmissa sivuissakin on lisähyllyt. Puunvärinen olisi ollut ihan ihanne, mutta eiköhän tuo valkoinenkin sovi ainakin hyvin meidän valkoisiin seiniin. Äitiysloman alkaessa voisi varmaan alkaa koota noita kalusteita ja suunnitella tulevaa huonejakoa. Makuuhuoneen ja työhuoneen voisi ehkä vaihtaa päittäin, työhuoneessa olisi ruhtinaallisesti tilaa käytössä makuuhuoneeseen verrattuna. Toisaalta siellä taas on vessa ihan vieressä, täältä joutuisi kävelemään monta metriä... Ei silti varmaan kymmentäkään, ei tämä nyt niin iso asunto ole. Minä kuitenkin haluan pikkuisen nukkumaan mahdollisimman lähelle meitä ainakin tiheiden yösyöntien ajaksi, ja hoitopistekin olisi kiva olla siinä lähellä sänkyä.

Hassua kyllä, miten paljon tavaraa yksi pienenpieni ihminen tarvitsee ympärilleen suhteessa omaan tilavuuteensa... Eikä se tavaran tarve suinkaan varmaan lakkaa vielä ensimmäiseen 30 vuoteen!

Tiistaina oli ensimmäinen perhevalmennus, aiheena raskauden loppu ja synnytykseen valmistautuminen. Ei siellä mitään ratkaisevaa uutta tietoa tainnut tulla, mielenkiintoisinta antia olivat video Kotkan synnytysosastolta ja toinen isäksi tulemisesta. Hyvin tutuntuntuisia ajatuksia kelasivat nekin isät päässään, samaistuminen oli helppoa etenkin siihen hämmennykseen siitä, että se mukula lopulta on maailmassa. Tosi sympaattiselta kuulosti jonkun isän toteamus, että oli ihan sormella varovasti tökkäissyt ja kokeillut...

Minun on edelleen vaikea kuvitella, miltä se elämä oikein voi tuntua sitten laitokselta lähdön jälkeen. Tänään telkkarissa ja lehdissä on paljon vilahdellut ihan tuoreita nyyttejä, ja kyllähän niistä jo sellainen "mulle heti yksi tuollainen kiitos" -olo tulee... Mutta miltä se oma sitten oikeasti sylissä tuntuu? Ja tuntuuko se heti omalta, vai meneekö ekat päivät ihan ihmetellessä? Osaataanko me hoitaa sitä oikein? Tykkääkö se meistä vanhempinaan vai haluaisiko mieluummin jonkun varman kokeneen hoitsun, joka osaa jo pelkästä hengitysrytmistä ennakoida seuraavat tarpeet? Onnistutaanko me luomaan toimiva päivärytmi vai tarjotaanko pikkuriiviölle ekan parin vuoden ajan kaikkia palveluita sekaisin ihan ympäri vuorokauden? Iiiikkk....