Yleistä touhuilua

Olipas kiva palata takaisin töihin! Aamuisin ei oikein jaksaisi nousta, ja iltaisinkaan ajatus herätyksestä ei innosta, mutta muuten lomanjälkeinen elämä tuntuu hymyilevän. Joku järjestänyt minulle päiväohjelmaa ja juttuseuraa mukavista ihmisistä, mikäs sen parempaa. Ja siitä vielä maksetaankin... Meidän työpaikalla riittää aina hyvää juttua ja ihmiset ovat kertakaikkisen ihania, sinne on oikeasti kiva mennä aamuisin.

Eikä mene kauaa, kun alkaa jo syksy ja harrastuskausikin, sitten pitäisi illoiksikin riittää tekemistä ja touhua sen verran, ettei kauhean usein ehdi keskittyä vain oman navan murehtimiseen. Kuoro, laulutunnit, jooga nyt tänä vuonna uutena... Tiettyjen henkilökohtaisen elämän tapahtumien takia tekisi mieli alkaa myös perehtyä vapaaehtoiseen lastensuojelutyöhön tarkemmin. En vain oikein tiedä, miten lähteä liikkeelle, tai onko siihen yleensä kauheasti mahdollisuuksiakaan, jos ei ainakaan heti hirveästi halua sitoutua. Nykyisetkin harrastukset vievät iltoja viikosta, kuinka monta pystyisi vielä hajasijoittamaan muualle? Entä jos se plussa sattuukin tulemaan, vieläkö intoa riittäisi muuallekin jaettavaksi? Toisaalta tuo on kiinnostanut kyllä jo useamman vuoden, nyt vain tuli lisäpotkua ajatuksille.

Vaihdoin tänään tämän blogin allekirjoitukseeni Kotipiha-forumilla, ennen siinä on ollut käsityöblogin osoite vain... Saas nähdä, eksyykö ketään koskaan paikalle.

Pöhinää

Miksei vauvoja voi tupsahdella vanhemmille siinä järjestyksessä kuin niitä on alettu toivomaan? Meidän 4kk:n yritys ei ehkä veisi vielä jonon huipulle, mutta aaaarrgh kun turhauttaa juuri nyt kaikenmaailman vahinkoraskailijat, jotka eivät tiedä, pitääkö vai eikö pitää vauvojaan... Joku ihme buumi nyt taas menossa, eilen yksi kaveri kertoi olevansa raskaana (ihanaa!) ja netissä iskenyt vuorokauden sisään silmille vaikka kuinka monta muuta, jotka miettivät juuri todettua raskautta kuka miltäkin kantilta. Miksei meille myös? Minä olen kyllästynyt jo odottelemaan!

Jospa ohjattu jooga pitkästä aikaa toisi tänään ainakin jotain positiivisia fiiiliksiä omaa kroppaa kohti. Aika kivasti olen kyllä kotonakin mielestäni malttanut harjoituksia tehdä, ja nyt on taas ohjaajan kesätauon jälkeen ensimmäisen alkeistunnin aika. Tuntuu hyvältä päästä taas tunnille, ainakin tähän asti olen siellä päässyt paljon meditatiivisempaan tilaan ja tahti pysyy rauhallisempana, kotona välillä huomaa tekevänsä apinanraivolla ja kiireellä, vaikka tavoite olikin rauhoittua ja nautiskella.. Hengityskin voi olla niin monenlaista... Jospa sitä syyskuussa uskaltautuisi jo kakkostason kurssille ja sitä kautta vähän vaikeamman harjoituksen pariin?

Tämän kesän pelastus on kyllä ehdottomasti ollut tuo joogaharrastus. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun oikeasti odotan pääseväni harrastamaan jotain liikuntaa, kuukautisten loppuvaiheessakin alkoi jo olla sellainen turhautuminen, että pitäisi jo päästä tekemään... Talvella kiusanneet alaselkäkivut ovat pysyneet poissa ja muutenkin hauska huomata, että notkeus on vähän lisääntynyt. Ja mieli on rauhallisesti hyvä ja vapautunut, kun malttaa välillä tehdä sen koko harjoitussarjan...

Huvitti eilen, kun käytiin työkavereiden kanssa herkuttelemassa kaupungin uudessa jäätelöbaarissa. Jätski oli todella hyvää ja valikoima runsas, mutta kenenkään tilaamisesta ei oikein tahtonut tulla mitään, kun paikalla oli myös omistajien viikon vanha pikkutyttö... Kuka nyt haluaisi katsella jäätelöitä, jos voi katsella vaaleanpunaista tapittavaa pikkunyyttiä?

Uusi kierto, uudet kujeet

Hiphei, tänään on KP1! Jo oli aikakin, KP56 aamulla tuntui jo vähän surkuhupaisalta. Kumma juttu, miten paljon valoisammalta paikalta maailma tällä hetkellä näyttää! Kivuissakin on jo vähän "potkua" verrattuna pariin edelliskertaan, toivottavasti se enteilisi pirteämpää hormonitoiminta muutenkin. Vähän tekisi mieli yrittää metsästää ovulaatiota muullakin kuin mutu-menetelmällä tässä kuussa, saas nähdä tuleeko tehtyä.

Palasimme mökiltä kotiin eilen savunhajuisina ja onnellisina. Oli tosi hyvä reissu! Uitiin ja saunottiin paljon, käveltiin lähipikkuteitä edestakaisin, pelattiin Carcassonnea ja Othelloa ja ihan vain oltiin. Höpötettiin, luettiin, istuttiin katselemassa miten pikkulinnut veivät pesäänsä ruokaa. Minulle mökkeilyn parasta (tai melkein) parasta antia ovat aina olleet ne hetket, kun istuu vain jonkun rakkaan kanssa pihakeinussa kiikuttelemassa tekemättä mitään, kuuntelee vain tuulen suhinaa (vieno 20m/s) ja aaltojen ääniä. Niissä hetkissä on taikaa...

Tuolla mökillä on joku vanha kiukkuinen säähaltija, joka ei tunnu tykkäävän aviottomista pareista. Äiti ja isä saivat kokea sen aikanaan seurustellessaan itse, aina satoi kun mökkeilivät. Meillä on samaa ongelmaa, lähes pilvetönkin taivas onnistui muutaman kerran roiskauttamaan ilmoille oikein kunnon sateen juuri, kun olimme saaneet pihalle nuotion pystyyn. Paistettiin sitten makkaraa kaatosateessa pelkissä pyyhkeissä, hyvistä ruuanlaittoaikeista ei niin vain luovuta. Huvitti kyllä, olo oli kuin Elisan mainoksissa, kun istuttiin siinä nuotion vieressä juttelemassa mukavia ja makkarat paistuivat. Olisi pitänyt saada kuva, tosin en tiedä olisiko sade ikuistunut kuinka hyvin... Vähän säähaltija on kyllä laiskistunut viime vuosina, ekoilla minun ja Kullan reissuilla sentään satoi liki taukoamatta, nyt enää vain iltamakkaroita paistaessa. (tuo tulenteko ja muu ruuanlaitto kannattaa muuten tulkita niin, että Kulta teki ja minä ihailin vieressä... olen täysi tumpelo kaikessa ruuan valmistukseen liittyvässä, vasta syöminen on minun heiniäni)

Kaikenlaisia hauskoja luonnonilmiöitäkin riitti ihailtavaksi. Hyttysillä oli joku fetissi yhteen tiettyyn koivunoksaan, jonka päällä ne tanssivat keskenään illasta toiseen eivätkä edes malttaneet tulla välissä syömään meitä. Sadekaan ei paljoa niitä hidastanut. Vessan lähistöllä vaani pieni rusakonpoikanen, jonka olisin kovasti halunnnut kuvata. Aina vessaanpäin mennessä se lähti loikkimaan kovaa vauhtia karkuun, mutta en ikinä etukäteen nähnyt, missä se piileskeli. Kullan kanssa olivat oikein kuulemma tuijotelleetkin toisiaan. Söpö kuin mikä takajaloista ja korvista päätellen. Äiti oli kuulemma sitä kovasti pelästynyt edellisenä päivänä, oli luullut rapinaa vähintään karhuksi tai hirveksi... Noh, kai ne rusakotkin voivat olla lähes vaarallisia, ainakin nuo poikaset ovat tappavan suloisia. Joku iso metsälintukin nähtiin kauempaa lenkillä käydessä, hirveällä metelillä lähti karkuun kun osuimme paikalle. Metso olisi ainoa sen kokoluokan otus, joka tulisi mieleen, voisikohan olla? Ja mikä on pellon reunassa elävä pieni lintu, joka juoksee kovaa ja sillä on toooosi pitkä kaula suhteessa muuhun kroppaan? Semmoinen kuivan mullan ruskea otus...

Kilpirauhanen kunnossa

Yksi murehdittava vähemmän, kilpirauhanen ja melkein kaikki muut veriarvoni ovat kunnossa. Senkka tosin oli 45 ja sitä pitää seurailla, kaikki muu ok. Parin kuukauden päästä voi sitten taas käydä kokeissa... Niin tympääntyneen tuntuinen lääkäri puhelimessa, että en edes saanut henkäistyä muita jatkokysymyksiä kuin kuukautisista, ja nekin kuulemma ovat sitten gynekologin asia.

KP50 tänään, kai tämäkin on joku juhlan paikka. Edes pillereiden kanssa en usein ole onnistunut vetämään kiertoa näin pitkäksi, niiden kanssa yleensä tuli tiputtelua väliin. Nyt sitten näinpäin; kun haluaisi jo vuotaa niin taatusti ei tapahdu mitään.

Täällä on jo pieni pakkailu käynnissä, huomenna lähdetään mökille muutamaksi päiväksi. Tosi kiva lähteä!