Hyvää uutta vuotta!

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta tänne eksyville lukijoille! Lempeä, rauhaa, rakkautta, mitä nyt kukakin katsoo tarvitsevansa :)

Meillä otetaan vuosi vastaan rauhallisissa merkeissä, Kullan kanssa ollaan ihan kaksin kotona. Syödään karkkia, Kulta juonee muutaman oluen, käydään katsomassa kaupungin ilotulitus. Mihinkään sellaiseen paikkaan ei saatu illanistumiskutsuja, joihin olisi ollut kiva mennä yhdessä, ja tällä tavoin minäkin pääsen heti sänkyyn, kun alkaa nukuttaa.

Tänä yönä voi unen saaminen olla hieman haastavampaa kuin yleensä. Saatiin tädiltäni joululahjaksi budjetti uusiin peittoihin ja tyynyihin, nyt on kamppeet lastattu ensimmäiseksi yöksi sänkyyn. Saas nähdä miten nukuttaa, kun täytteitä on väleissä puolet enemmän kuin yleensä...

Kulta muuten aamulla kommentoi, että minä taidan jo harjoitella valmiiksi vauvan kanssa isossa sängyssä nukkumista, tai ainakin harjoitan häntä jo reunalla pysymiseen... Nukun kuulemma usein ihan keskellä sänkyä tai jopa osin hänen puolellaan, usein vielä iso tyyny jalkojen tai selän tukena lisätilaa viemässä. Asia on vähän voivoi, mahan kanssa nukkuminen nyt vain vie erilailla tilaa kuin ennen. Lupasin kyllä, että saa minua töniä enemmän omalle puolelleni, jos Kulta alkaa epäillä omaa mahtumistaan kovin paljon...

Takki tuli tänään vihdoin postissa, koekävelykin on jo suoritettu ulkona. Vähän oudoksutti alkuun mennä sen kanssa ulos, tuntui niin ohkaiselta materiaalilta, mutta ainakaan shoppailukierroksen aikana ei palellut yhtään. Ja ponchon allehan saa tungettua villaa väliin ihan niin paljon kuin vain kehtaa laittaa. Ihanan tuntuiseksi olin jo luokitellut sen kotiin päästessä. Perjantaina voisin varmaan yrittää ikuistaa jonkun kuvan tähänkin, samalla kun pitäisi ottaa mahasta puolivälin kuvia...

Joululomailua

Onpas leppoisa olo olla kotona vain. Tähän voisi vaikka tottuakin... Eilen kävivät anoppi, appiukko ja heidän koiransa kylässä, joulupäivänä minä piipahdin Kotkassa. Muuten ollaan vain oltu kahdestaan kotona, puuhailtu omia juttujamme ja lomailtu. Eilen alettiin ihan hurjiksi ja tilattiin meille uusi telkkari (vanha alkaa olla niin hajoamistilassa että jokainen kyläilijä siitä huomauttaa), tänään ehkä mennään katselemaan uutta sänkyäkin. (ja minä haksahdin tilaamaan netistä omituisen hoitolaukun itselleni, saas nähdä millaiseksi osoittautuu käytössä...)

Joulun kunniaksi meidän pikkuinen on alkanut jättää itsestään elonmerkkejä ihan uudella tavalla. Aattona tuo oli vielä hiljakseen, mutta tapaninpäivänä tietokoneella pelaaminen etukumarassa sai aikaan sellaista liikettä mahassa, mikä ei minun mielestäni voi olla muuta kuin vauvaa. Niitä liikkeitä on nyt tuntunut jo ihan keskittymättäkin pari kertaa päivässä. Muksu myös keksi, että asentoa voi näppärästi vaihtaa; joku versio poikittain selkä vatsanahkaan päin makaamisesta tuntuu jo nyt epämukavalta, etenkin ulkona kävellessä. Hassu toukkis...

Puoliväli häämöttää jo muutaman päivän päästä. Hui! Ehkä ihan vielä ei kuitenkaan kannata pistää aamukampaa pystyyn... Töitäkin on jäljellä enää kolme ja puoli kuukautta, ei paljoa mitään.

Olen joulun kunniaksi nähnyt joka yö tosi outoja unia, viime yönä olin neuvolassa. Oma neuvolan tätsyni yritti luoda minulle villasukan silmukoita suoraan säären ympärille, samalla kun joku tuntematon ultrasi vauvaa. Muksu oli piirrroshahmon näköinen, hyvin selkeästi miespuolinen, ja kulmakarvat samaa luokkaa kuin tässä kuvassa koirapresidentillä... No, 11 päivän päästä ehkä tiedetään oikeakin sukupuoli, ettei tarvitse vain arvailla unien perusteella.

Hukkaan meni hyvä huolestuminen

Hukkaan meni hyvä huolestuminen, neuvolassa oli kaikki oikein mallikkaasti. Verenpaine 122/78, paino laskenut 200g, pissa puhdas ja muksun syke 156/min. Verenpaineen kanssa helpotti siis heti, kun meni paikalle bussilla ja istui oikeasti aloillaan jonkin aikaa ennen mittausta, huh helpotusta! Nyt kuulemma pitää oikein nautiskella joulusta ja jouluruuista, painon takia ei yhtään tarvitse pyhinä miettiä syömisiä. Arkena sitten taas ehtii.

Hassu kyllä tuo paino, tänä aamuna oli sellainen haamulukema kotona vaa'assa, etten meinannut uskoa silmiäni. Minua ei kauheasti haittaisi, vaikka se alkaisi jo vähän kerrallaan nousemaankin... Vaikka kokonaispudotus ei olekaan kuin 2kg luokkaa, hämää silti, kun sitä tapahtuu edelleen. Joku kohta minun kropassa ei ole ymmärtänyt raskausajan funktiota? Toisaalta, ravitsemusterapeutti suositteli olemaan ilman nousua viimeiseen kolmannekseen asti, ja ihan vielä ei olla edes puolivälissä. Tänään vasta 18+3.

Mutta joo, nyt taitaa olla parempi alkaa keskittyä "täysillä" jouluhössötykseen ja jättää bloggaaminen pariksi päiväksi, jos ei ihmeitä tule vastaan.

Oikein oikein oikein hauskaa joulua ja rentouttavia pyhiä kaikille paikalle eksyneille!

Piparkakkutalo rakennettu

Nyt saa joulu tulla, sain vihdoin kasattua meille tämänvuotisen piparkakkutalon. Olen tainnut jonkinlaisen talon kyhätä joka vuosi sen jälkeen, kun muutin pois kotoa, ja tänäkin vuonna taikina poltteli pakkasessa jo hyvissä ajoin. Tuntui vain, että itse leipominen olisi ihan ylirankka operaatio.. (ja kyllä se eilen osien paistamisen jälkeen mahassa tuntuikin)


Hyvältä tuntuu kuitenkin, kun sai tuon tehtyä. Kokoamisvaiheessa meinasi tulla ongelma, kun tajusin, että pitkät sivuseinät ovat aivan liian pitkät suhteessa sokerinsulatuspannuun...

Tajusin muuten eilen kumman jutun. Jos poikkeaa normaaliruokavaliosta yllättäen syömällä lisärautaa, piparkakkutaikinaa, kuivattuja luumuja ja puoli kiloa viinirypäleitä, olo voi illalla olla aika tuskainen. Eikai tuota nyt olisi voinut hoksata kukaan etukäteen?

Huominen neuvola vähän jännittää. Toivottavasti ne paineet nyt olisivat järkevällä tasolla, kun menee paikalle bussilla ja yrittää istua siinä rauhassa aloillaan jonkin aikaa ennen mittaamista! Monta viikkoa vielä siihen, että pienellä olisi mitään mahdollisuuksia selvitä mahan ulkopuolisessa maailmassa...

Mahakuva rv 18

Tasaviikkojen kunniaksi tässä mahakuva, nyt mennään jo rv 18+0.


Älkää välittäkö repsottavasta hihasta tai hassusti sivuun vedetystä helmasta...

Onko pakonomainen tarve kuunnella Queeniä heti aamusta raskausoire, vai olenkohan minä sekoamassa lopullisesti?

Enää tämä päivä töitä, ja sitten alkaa jouluvapaa! Ihanaa, 2 viikkoa vapaa-aikaa! Saman verran kuin viime kesän koko kesäloma...

Neuvolakuulumisia

Tänään oli neuvolapäivä, ja hyvä mieli jäi tästäkin reissusta.
- Paino oli aivan sama kuin viimeksi
- Hemoglobiini 114, nyt kannattaisi alkaa syödä rautatabuja
- Verenpaine oli sen verran koholla, että käyn maanantaina uudelleen mittauttamassa, tällä kertaa pidemmällä istuskeluajalla ennen mittausta. Nyt päästiin tätsyn huoneeseen heti sisään tultuamme, ja 2km reipas kävely ei ainakaan helpottanut tilannetta... Toisella mittauksella tulos oli 122/90, ekalla vielä enemmän
- Vauvan syke 158 ja kohtu kasvaa juuri niin kuin kuuluukin

Tänään 17+5, valtakunnassa kaikki hyvin.

Uskaltauduin netin kautta tilaamaan itselleni takinkin, toivottavasti se nyt tulisi piakkoin ja olisi niin lämpöinen, että tämä talvi selvittäisiin sen kanssa. Vähän alkoi epäilyttää, kun katselin, että etupäässä olisi syys- ja kevätkäyttöön tarkoitettu... Toisaalta sen alle pitäisi mahtua vaatetta vaikka kuinka hirveästi, ja eipä lähivuosina täälläpäin ole kovin pahoja pakkasia näkynyt.

Liikettä näkyvissä?

Väittäisin, että viikonloppuna tuntui pari kertaa likipitäen varmaa liikettä. Ihanaa... Suurin epävarmuustekijä taitaa liittyä omaan havainnointikykyyni, molemmat kerrat olin varmaan enemmän unessa vielä kuin valveilla. Heräsin tyypillisestä unisykkyrästä, puolittain kyljellään ja puolittain mahallaan kaikki raajat solmussa, ja käännyin vauvan kannalta varoituksetta selälleen oikomaan itseäni. Ihan kuin joku olisi herännyt ja säikähtäneesti potkinut itsensä äkkiä parempaan asentoon ja tilavampaan kohtaan... Onneksi sattui olemaan sormet mahan päällä, mielestäni tunsin sen ihan vatsanahan läpikin. Jos liikettä olisi jatkunut pidempään, olisin varmasti herättänyt Kullankin kokeilemaan, mutta molemmilla kerroilla se loppui heti, kun pieni löysi mieleisensä asennon.

Posti toi eilen taas kivan paketin, 3kg vähän käytettyjä vauvanvaatteita. Postikuluineen hintaa tuli 20e, ei paha minun mielestäni ainakaan. Minulla oli tyypilliseen tapaani melkein tippa silmässä kun katselin niitä, Kultaakin hymyilytti jotkut pikkuhaalarit joita nostin näytille. Noiden pitäisi kaikkien olla ihan käyttökamaa, neutraaleissa tai vähän sinivoittoisissa sävyissä, ei mitään hienosteluversioita.

Voipi kyllä olla, että riippumatta muksun sukupuolesta se silti löytää ympäristöstään paljon sinisävyisiä asioita... Sininen on minun lempivärini, ja puhekyvyttömien mielipiteitä ei ainakaan ihan heti kysellä. Taisi tuossa olla mukana vanha äitiyspakkauksen talvihaalarikin, kivasti vaaleansinistä ja mintunvihreää. Ainakin äkkiseltään ajatellen tuo voi olla jopa mieleisempi kuin tämän hetkisen pakkauksen beige versio. Sehän meille varmaan tulee, en usko että vuoden 2009 pakkaus vielä ehtisi jakoon... Tai saa nyt nähdä.

Pitäisi varmaan hankkia joku vähän pahvilaatikkoa hienompi säilytysväline noille pikkuvaatteille ja muille, joita alkaa nyt kertyä. Tähän asti hankitut olen vain tyylikkäästi siirtänyt työhuoneeni kirjahyllyn päälle kaiken muun roinan sekaan, mutta tuossa boksissa oli niin paljon kaikkea, että niitä ei enää uskottavasti voi jättä lojumaan.

Tänään illalla meillä on laulutuntikauden päättäjäisiki pikkujoulut. Pari tuntia mukavaa seuraa, herkkuja ja joululauluja, oikein positiivista vaihtelua normaalikuvioihin. Sääli vain, että nyt sitten tulee ainakin kolme viikkoa (ihan tarkkaan en ole laskenut) ilman tunteja... Mutta ansaitsee se opettajakin toki joulutaukonsa.

Hiphei!

Aina välillä kannattaa näköjään rohkaista mielensä ja aukaista suunsa. Juttelin eilen illalla toimitusjohtajamme kanssa, ja ihan vain pyytämällä sain palkankorotuksen! Tuntuu aika hyvältä tällä hetkellä, varmasti tämä vaikuttaa positiviisesti lähiaikojen työmotivaatioonkin. Kivalta tuntui myös se, miten tj haikaili vaikeutta löytää yhtä hyvää sijaista minulle siksi aikaa kun olen äitiyslomalla, ilmeisesti pääkonttorikin työpanostani edelleen arvostaa.

Toivottavasti tänään toimisi netti työpaikalla, muuten pitää varmaan lipsua kohti etätyön tekemistä jollain tavalla. Eilen ei toiminut koko päivässä, ja nettipohjaisiin järjestelmiin perustuvat hommat "hieman" vaikeutuvat, kun niihin nettipohjaisiin ei pääse käsiksi...

Tänään tasaviikot 16+0 (laskuri näyttää jostain syystä etuilevan päivällä, tai sitten se on jollain hassulla aikavyöhykkeellä). Hassua ajatella, että toukkiksen pitäisi olla jo lähteestä riippuen 16-17cm pitkä ja painaakin toistasataa grammaa. Iso kuin mikä! Etenkin kun ajattelee sitä 3,3mm pikkuriikkistä möykkyä ensimmäisessä ultrassa... Pimeä ajatus, että jotain niin isoa voisi elää ja liikehtiä sisälläni, ja silti sen itse tuntee vielä korkeintaan vahingossa...

Säikähdys ja harmistus

Eilen olisi voinut käydä huonostikin, mutta säikähdys onneksi riitti. Olin tulossa töistä kotiin keskustan kautta, juuri ehdin miettimään että pitää kulkea sateisessa kaupunkipimeässä varovasti, ettei kukaan puuttellisen näkyvyyden takia aja päälle. Lähdin ihan normaalisti suojatielle, jonka takana oli auto pysähdyksissä, oletin että kuskikin näki minut ihan selvästi kun nätisti odotteli siinä. Eipä nähnyt, kun olin sopivasti lähellä lähti liikkeelle niin yllättäen, että yksi pyörä meni varpaideni yli ennen kuin ehdin väistää. Säikähdin hirveästi, ja niin teki kuskina ollut keski-ikäinen tätsykin. Lähempi tarkastelu onneksi osoitti, että kaikki varpaat liikkuivat normaalisti eikä mihinkään koskenut kummemmin, sain toki vielä kuskin nimen ja yhteystiedot siltä varalta että jotain lääkärikäyntiä tulisi. Loppumatkan kotiinpäin kävelin ihan ylivarovaisesti...

Ilmeisesti täti oli katsellut lähinnä yksisuuntaisella kadulla liikkuvia autoja, eikä "väärään suuntaan" tulevia jalankulkijoita. Ja näkyvyyttä ei varmasti parantanut oma lähinnä harmaan sävyistä koostuva vaatetuksenikaan... Huvitti kyllä oma reaktioni, ensimmäinen selkeä ajatus oli "miten vauvalle kävi", sen jälkeen vasta varpaat tulivat mieleen.

En saanut edes hienoa mustelmaa taisteluarveksi, tänään jalasta ei ole paljoa enää edes huomannut että missään välissä olisi ollutkaan. Toimii ihan normaalisti, pari kertaa vain sukkasillaan kävellessä on pikkuisen vihlaissut. Hyvä näin, olisi ollut kurja viettää joulua jalka paketissa.

Äsken tuli Kullan kanssa ensimmäinen pieni kiista piiiitkään aikaan. Isovanhempani antoivat meille rahaa joku aika sitten vauvahankintoja varten, ja meillä on ollut tarkoituksena ostaa niillä mm. auto, jotta synnyttämään menot ja muut olisivat sitten vähän helpompia. Sopivan hintainen ja toimivan näköinen yksilö löytyi netistä tänään, mutta tulevan omistussuhteen määrittely ei ollutkaan ihan niin helppoa. Minun mielestäni jos hankintarahat ovat tulleet minun sukulaisiltani, tuollainen iso rekisteröitävä laitetaan joko pelkästään minun omistukseeni tai 50/50, Kulta toki haltijana, kun minulla ei ole korttia. Kulta taas tykkäsi, että hänen pitää olla omistajakin, koska hän joutuu käytännössä aina olemaan kuski ja minulla ei edes sitä korttia ole. Lopputuloksena tuo sitten päätti, että ei osteta autoa ollenkaan, jos ei kerran hän saa sitä omistaa, nyt mököttää olohuoneessa.

Olenkohan minä nyt ihan kohtuuton tässä asiassa? Oma olo ei siltä tunnu, mutta harmittaa kun toinen selvästi pahoitti mielensä. Jos oltaisiin naimisissa, voisin ihan hyvin antaakin Kullan omistaa auton riippumatta siitä, mistä rahat ovat tulleet. Nyt ollaan kuitenkin vain avoja, periaatteessa mikään ei tuota sido minuun mitenkään muuten kuin vain henkisellä tasolla. Voisi vain ottaa auton ja häipyä, jos siltä tuntuisi, tai jos kuolisi yllättäen, vanhemmillaan olisi muksun syntymään asti ainakin laillinen oikeus tehdä ihan mitä tykkäävät tuon omaisuudelle. Tietenkään en usko tällaisiin vaihtoehtoihin (ainakaan kovin todennäköisinä), mutta elämästä ei ikinä tiedä... Käytännössä myös epäilen, että suurin osa auton käyttökuluista tulisi minun maksettavakseni pitkällä aikavälillä, yleensä olen meistä muutenkin ollut parempituloisempi osapuoli, eikä minulla ole opintolainoja maksettavana poispäin...

Enpä muuten olekaan ikinä tullut ajatelleeksi, mahtaako toistaiseksi syntymättömällä lapsella olla perintöoikeutta isäänsä? Ei varmaan?