Tänään tuli tosi hyvä mieli, kun 18v pikkuveljeni soitti ja kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan syömään. Veikka oli tulossa kavereiden kanssa tähän kaupunkiin shoppailemaan päiväksi, ja jätti sitten kaverit tunniksi (tai vähän yli) syödäkseen vanhan siskonsa kanssa. Ihanaa että kelpasin seuraksi! Oli oikein mukava istuskella ravintolassa, ruoka oli hyvää ja juttu loisti. Ehdittiin käymään pisin häiriötön keskustelu varmaan pariin vuoteen, mahdollisesti useampaankin. Yleensä ei kahdestaan missään olla törmäilty, ja porukoilla nähdessä siinä on aina sitä muuta sutinaa niin paljon ympärillä...
Kaikki kunnia myös velipojan ruokahalulle, oli syönyt jo kavereiden kanssa täyden kebab-annoksen, ja vetäisi vielä Amarillossa täyttävännäköisen kanapastan päälle hyvällä halulla ja vauhdilla. Niin sitä pitää, kasvava poika tarvitsee paljon ruokaa.
lauantai 31. tammikuuta 2009
perjantai 30. tammikuuta 2009
Rv 24+0
Olenkohan epähuomiossa tullut syöneeksi jalkapallon? Kuinkahan pitkään nämä normaalielämän paidat vielä mahtuvat päälle mitenkään päin?
Näin eilen vanhan työkaverin pitkästä aikaa, tuli haastatteluun nykyiseen työpaikkaani. Kun pikakuulumisia kysellessä kerroin olevani raskaana, tämä totesi, että oli katsonutkin minun lihoneen pahemman kerran... Kiitti vaan kovasti!
Muksu on oli varmaan eilen ja toissapäivänä eri asennossa kuin yleensä, hassulta tuntui kun liikkeet tuntuivatkin yllättäen ihan "väärissä" kohdissa. Kiva vain kun jumppailee ahkerasti.
Vau-kirjan mukaan pikkuisella pitäisi tällä viikolla olla mittaa jo 29cm ja painoa 650g, ja nyt alkaisi varsinainen massan kasvatus parinsadan gramman viikkovauhdilla. Kuulostaa kivalta, antaa mennä vain niin kasvaa sopivan kokoiseksi syntymäänsä mennessä.
Illalla pikkuitiö ei millään meinannut rauhoittua nukkumaan. Alkoi jumppailemaan aktiivisesti jo tässä koneella istuessani, potki läpi hampaiden pesujen ja Kullan kanssa höpöttelyn ennen kuin Kulta pisti kirjan pois vierestään. Luulin jo toisen rauhoittuneen siihen, mutta heti kylkeä käännettyäni melskaus alkoi uudestaan. Yölläkin herätessäni asennon vaihteluihin melkein joka kerta tuntui pikkujalkojen vilskettä. Mitkähän läpi yön rave-bileet mahassa on oikein ollut menossa?
Ja taas minun perjantaiaamuinen töihinlähteminen myöhästyy, kun unohduin tähän kirjoittelemaan.. Toivotonta! onneksi alko on tässä ihan vieressä, ja perjantaiaamut alkavat aina perjantaipullon hakureissulla. Maha alkaa muuten kerätä siellä hyllyjen välissä seikkaillessa jo ihan kohtuullisen rumia mulkaisuja...
Näin eilen vanhan työkaverin pitkästä aikaa, tuli haastatteluun nykyiseen työpaikkaani. Kun pikakuulumisia kysellessä kerroin olevani raskaana, tämä totesi, että oli katsonutkin minun lihoneen pahemman kerran... Kiitti vaan kovasti!
Muksu on oli varmaan eilen ja toissapäivänä eri asennossa kuin yleensä, hassulta tuntui kun liikkeet tuntuivatkin yllättäen ihan "väärissä" kohdissa. Kiva vain kun jumppailee ahkerasti.
Vau-kirjan mukaan pikkuisella pitäisi tällä viikolla olla mittaa jo 29cm ja painoa 650g, ja nyt alkaisi varsinainen massan kasvatus parinsadan gramman viikkovauhdilla. Kuulostaa kivalta, antaa mennä vain niin kasvaa sopivan kokoiseksi syntymäänsä mennessä.
Illalla pikkuitiö ei millään meinannut rauhoittua nukkumaan. Alkoi jumppailemaan aktiivisesti jo tässä koneella istuessani, potki läpi hampaiden pesujen ja Kullan kanssa höpöttelyn ennen kuin Kulta pisti kirjan pois vierestään. Luulin jo toisen rauhoittuneen siihen, mutta heti kylkeä käännettyäni melskaus alkoi uudestaan. Yölläkin herätessäni asennon vaihteluihin melkein joka kerta tuntui pikkujalkojen vilskettä. Mitkähän läpi yön rave-bileet mahassa on oikein ollut menossa?
Ja taas minun perjantaiaamuinen töihinlähteminen myöhästyy, kun unohduin tähän kirjoittelemaan.. Toivotonta! onneksi alko on tässä ihan vieressä, ja perjantaiaamut alkavat aina perjantaipullon hakureissulla. Maha alkaa muuten kerätä siellä hyllyjen välissä seikkaillessa jo ihan kohtuullisen rumia mulkaisuja...
tiistai 27. tammikuuta 2009
The Mom Song
Tämä pitää ehdottomasti pelastaa kommenteista näkyviin laajemmallekin yleisölle. Aivan loistava Youtube-pätkä! Päivän parhaat naurut, tunnistin tuosta erinomaisesti itseni ja aika monta muuta lähipiirin naisihmistä...
Mahtuu - Ei mahdu...
Joskus liika ajattelu on vaarallista.. Aloin illalla neuloa pikkukaverille villavaippahousuja, ja alkuun hyväksi kehutun ohjeen kokoinen muodostelma oli tosi hämmentävän kokoinen. Liian kapea vyöräröksi, liian leveä lahkeeksi vastasyntyneen koossa tehdessä. Irkissä ilmeisesti ohjeen tekijä itse ohjeisti, että kyllä sen ohjeen vyötäröltä pitäisi alkaa. Kappale alkoikin leviämään vakuuttavampiin mittoihin yllättävän nopeasti, mutta se vyötärö nyt toista lahjetta vaille valmiissa housuissa epäilyttää edelleen. Tuntuu liian tiukalta minun käteeni minkään kokoisen ihmisen pidettäväksi, tekisi mieli saksia aloituskerros irti ja yrittää tehdä löyhempi päättely sen tilalle. Ja toisaalta, minunkin nyrkkini menee ihan heittämällä siitä läpi. Suhteutettuna taas minun alapääni normaaliin kokoon... Jaiks! Aivan liian konkreettisia ajatuksia synnytyksestä! Ilta ja tämä aamu ovatkin sitten menneeet mahtuu - ei mahdu -ajatuksia punnitessa, en ole vielä osannut kumpaakaan mahtumista päättää.
Muksun liikunnalliset harrastukset saivat minut taas eilen hihittelemään. Katseltiin aamulla pomon kanssa Nina Mikkosen kohuttua lastentarhakeskustelua, ja pikkuinen potki aina kun hoitomyönteinen mies puhui. Olisiko tuo nyt sitten tulkittava hoitomyönteiseksi vai -kielteiseksi kannanotoksi? Potkii muuten jo tosi ylös, kylkiluihin ja vatsalaukkuun ei enää montaa senttiä ole matkaa... Illalla kun olin jo sängyssä lueskelemassa ennen nukkumaanmenoa kaveri innostui nyrkkeilemään jonkun herkän alavatsassa sijaitsevan kohdan kanssa. Hassu tunne, sananmukaisesti kuin jos joku löisi mahaa pienellä nyrkillä ja koko voimallaan... Jatkoi vaikka kuinka pitkään, ehkä pisin yhtäjaksoinen liikesarja tähän mennessä. Kunnon treeni vain päälle niin lihakset vahvistuu.
Kulta esitti illalla hyvän kysymyksen, miksi aina puhutaan että vauva potkisi? Ihan yhtä laillahan se voi käsilläänkin touhuta, ainakaan minä en voi väittää että tietäisin tarkkaan, mitä ruumiinosaa se milloinkin käyttää. Jotenkin vain olen toivonut ja olettanut, että kun ultrassa pää oli jo nätisti alaspäin, kohdun yläosassa ja oikeassa reunassa tuntuvat liikkeet olisivat jalkoja, ja virtsarakon lähellä ja alavatsalla touhuavat liikkeet sitten käsiä.
Tänään jo 23+4, hurjan nopeasti menee nyt viikot eteenpäin.
Muksun liikunnalliset harrastukset saivat minut taas eilen hihittelemään. Katseltiin aamulla pomon kanssa Nina Mikkosen kohuttua lastentarhakeskustelua, ja pikkuinen potki aina kun hoitomyönteinen mies puhui. Olisiko tuo nyt sitten tulkittava hoitomyönteiseksi vai -kielteiseksi kannanotoksi? Potkii muuten jo tosi ylös, kylkiluihin ja vatsalaukkuun ei enää montaa senttiä ole matkaa... Illalla kun olin jo sängyssä lueskelemassa ennen nukkumaanmenoa kaveri innostui nyrkkeilemään jonkun herkän alavatsassa sijaitsevan kohdan kanssa. Hassu tunne, sananmukaisesti kuin jos joku löisi mahaa pienellä nyrkillä ja koko voimallaan... Jatkoi vaikka kuinka pitkään, ehkä pisin yhtäjaksoinen liikesarja tähän mennessä. Kunnon treeni vain päälle niin lihakset vahvistuu.
Kulta esitti illalla hyvän kysymyksen, miksi aina puhutaan että vauva potkisi? Ihan yhtä laillahan se voi käsilläänkin touhuta, ainakaan minä en voi väittää että tietäisin tarkkaan, mitä ruumiinosaa se milloinkin käyttää. Jotenkin vain olen toivonut ja olettanut, että kun ultrassa pää oli jo nätisti alaspäin, kohdun yläosassa ja oikeassa reunassa tuntuvat liikkeet olisivat jalkoja, ja virtsarakon lähellä ja alavatsalla touhuavat liikkeet sitten käsiä.
Tänään jo 23+4, hurjan nopeasti menee nyt viikot eteenpäin.
lauantai 24. tammikuuta 2009
Aamuherätys
Ipana on näköjään oppinut jo normaalin aamuherätysrytmin... Työaamuinahan heräämisaika on vakio, mutta tänään olisin itse voinut vielä seitsemältä jäädä sänkyyn etsimään unta uudestaan. Muksu aloitti niin määrätietoisen potkimisen vähän joka puolelle, että eihän sitä voinut. Hyvin selvästi toinen haki "äiti ylös ja äkkiä" -tyyppistä toimintaa... Meinasi alkaa jo hihityttää toisen into, pakko oli nousta ylös ennen kuin herättäisin miehenkin. Nyt tuo hömppis on sitten jumppaillut koko tämän reilun tunnin verran tosi aktiivisesti.
Illalla mies yritti pitkään pyydystää liikkeitä omiin sormiinsa. Yleensä sohvalla pötköttäminen tv:n edessä on varma tapa saada pikkuinen liikkeelle, nyt tuo oli liki hiiskahtamatta tasan siihen asti, että mies lähti välillä käymään kaupassa. Kauppareissun ajan hurja mylläys, ja elokuvan jatkuessa ihan pari asennonhakemispotkua sisäänpäin ja sitten hiljeni taas. Innostui vasta Madventuresin ryyppäysextrasta uudestaan. Isänsä poika, kun holillisten juttujen käyttö kiinnostaa jo noin pienenä? Hurjan hyvin tuo osaa aina vain erotella minun ja Kullan kädet toisistaan, Kulta on tähän mennessä onnistunut sen yhden hipaisun tuntemaan.
Ei noita liikkeitä kyllä yhtään tunnustele vieläkään hymyilemättä. Ihan sama mitä muuten tapahtuu, tai mitä telkkarissa näkyy, jos muksu potkii niin minulta karkaa hymy väkisinkin. Viime viikon Teho-osaston katselu oli varmaan huvittavan näköistä, kun jakson olisi oikeasti ollut kai tarkoitus olla järkyttävä ja liikuttava, ja mie vain hymyilin autuaana ja silittelin mahaani..
tiistai 20. tammikuuta 2009
Todistetusti raskaana
Hmm... Vyötärö alkanut pyöristyä lokakuussa, kuukautiset kadonneet lopullisesti syyskuussa, nainen puhuu pehmoisia ja silittelee esiintungettua mahaansa... Epäilyttävää. Jepjep, vihdoin jopa neuvolan kriteerit täyttyivät ja sain tänään todistuksen mukaani. Raskaana ollaan! Ja oikeutettuja äitiyspakkaukseen ja perhelomiin, kunhan onnistutaan täyttämään Kelan kaavakkeet oikein.
Tänään oli taas ihan huippu neuvolakäynti, edelleen mie kauheasti tykkään siitä meidän tätsystä. Pääsin sisään huoneeseen jo varttia liian aikaisin (lähdin kotoa 50 min ennen virallista aikaa, jotta ehtisin kävellä sinne tosi rauhassa verenpainetta nostamatta, mutta maleksiminen ei ole minun lajini...), ja ulostauduin vasta pari minuuttia oman aikani jälkeen. Oli kovasti pieniä hassuja kysymyksiä ja tuli ihan oikeaa keskusteluakin käytyä joistain asioista.
Kaikki mitattavat arvot olivat ihan odotettavissa olevia, ei mitään suurempaa kalabaliikkia niistä. Verenpaine oli ok, vähän alle 120/75. Hemppa 111, eli raudansyönti jatkuu. Paino noussut 309g/vko, pissakin puhdas. Muksun syke oli 152 ja yksiö tilava, kohdunpohja 22cm eli hypättiin ihan yläkäyrälle. Mahan isohko koko ei olekaan vain puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Masennustestistäkin selvisin 3 pisteellä, kun 12 olisi ollut ensimmäinen huomiota vaativa raja. Mikäs tässä on ollessa, tukevassa omassa hormonipöllyssä.
Kelan papereiden lisäksi sain aikataulun perhevalmennuksiin maaliskuussa ja sokerirasituskokeeseen helmikuussa. Se vähän harmittaa, että neuvolalääkärin käynti on viikkoa aiemmin kuin saan mennä sinne sokerirasitukseen, olisin mieluummin saanut ne sokeritulokset myös sinne mukaan. No, aina ei voi voittaa, ja eiköhän tuo tätsykin osaa neuvoa, jos liiasta sokerista ja lunttaamisesta jäädään siellä kiinni. Hassut ne ohjeet kutsussa, hampaitakaan ei aamulla saa tahnalla pestä, jottei tulos vääristyisi. Hyvä toki varoittaa, muuten olisin taatusti tahnaillut.
Kulta tunsi eilen eka kertaa liikettä vatsanahan läpi, ihanaa. Siitä se isän ja lapsen välinen kommunikaatio lähtee kehittymään. Minä en ikinä kestäisi olla mies ja odotella niitä liikkeitä noin kauaa! Nytkään en ollut pysyä nahoissani, vaikka jotain epämääräisiä kutinoita on tuntunut jo pitkään.
Tulisi jo toukokuu äkkiä!
Tänään oli taas ihan huippu neuvolakäynti, edelleen mie kauheasti tykkään siitä meidän tätsystä. Pääsin sisään huoneeseen jo varttia liian aikaisin (lähdin kotoa 50 min ennen virallista aikaa, jotta ehtisin kävellä sinne tosi rauhassa verenpainetta nostamatta, mutta maleksiminen ei ole minun lajini...), ja ulostauduin vasta pari minuuttia oman aikani jälkeen. Oli kovasti pieniä hassuja kysymyksiä ja tuli ihan oikeaa keskusteluakin käytyä joistain asioista.
Kaikki mitattavat arvot olivat ihan odotettavissa olevia, ei mitään suurempaa kalabaliikkia niistä. Verenpaine oli ok, vähän alle 120/75. Hemppa 111, eli raudansyönti jatkuu. Paino noussut 309g/vko, pissakin puhdas. Muksun syke oli 152 ja yksiö tilava, kohdunpohja 22cm eli hypättiin ihan yläkäyrälle. Mahan isohko koko ei olekaan vain puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Masennustestistäkin selvisin 3 pisteellä, kun 12 olisi ollut ensimmäinen huomiota vaativa raja. Mikäs tässä on ollessa, tukevassa omassa hormonipöllyssä.
Kelan papereiden lisäksi sain aikataulun perhevalmennuksiin maaliskuussa ja sokerirasituskokeeseen helmikuussa. Se vähän harmittaa, että neuvolalääkärin käynti on viikkoa aiemmin kuin saan mennä sinne sokerirasitukseen, olisin mieluummin saanut ne sokeritulokset myös sinne mukaan. No, aina ei voi voittaa, ja eiköhän tuo tätsykin osaa neuvoa, jos liiasta sokerista ja lunttaamisesta jäädään siellä kiinni. Hassut ne ohjeet kutsussa, hampaitakaan ei aamulla saa tahnalla pestä, jottei tulos vääristyisi. Hyvä toki varoittaa, muuten olisin taatusti tahnaillut.
Kulta tunsi eilen eka kertaa liikettä vatsanahan läpi, ihanaa. Siitä se isän ja lapsen välinen kommunikaatio lähtee kehittymään. Minä en ikinä kestäisi olla mies ja odotella niitä liikkeitä noin kauaa! Nytkään en ollut pysyä nahoissani, vaikka jotain epämääräisiä kutinoita on tuntunut jo pitkään.
Tulisi jo toukokuu äkkiä!
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Kivoja vieraita
Kummipoikani pyörähti eilen vanhempineen kylässä täällä, oli tosi mukavaa nähdä poitsua pitkästä aikaa. Edellisen kerran puolisen vuotta sitten poika juuri osasi seistä ja harjoitteli kävelyä, nyt kävely oli tosi varmaa ja puhettakin tuli jo muutamia sanoja. Ne tärkeimmät: auto, mopo, pupu, ota, hauva... Tässä järjestyksessä :D Osaa myös jotain muita yksittäisiä sanoja, joita ei tällä kertaa meille esitellyt . Ja hurjasti sitä omaa kieltä, mikä ei vielä ihan valjennut kuulijoille. Tarkoitus tuli kyllä selväksi, sävyjä ja eleitä oli kivasti värittämässä ilmaisua.
Vähän pikkumies alkuun katseli alta kulmien, että mihin ihmeen paikkaan onkaan tullut, ja minkä takia minä häntä niin tiiviisti seurailen. Eihän 1,5v vielä voikaan muistaa, että on meillä aiemminkin muutaman kerran käväissyt. Onneksi poitsu kuitenkin suli siitä äkkiä, uskalsi touhuilla ja leikkiä meidän kanssa. Loppuvierailusta uskalsin napata syliinkin kutiteltavaksi, enää ei vierastettu, ja pois lähtiessä poika halusi juuri minut pistämään hanskat ja kengät jalkaan... Nyt se on vielä etuoikeus, kun tuollainen vieraileva tähti sitä pyytää, todennäköisesti hohto vähän karisee pukemisesta oman kanssa.
Hyvin selvästi huomasi, että enää ei yhtään kysymys ollut vauvasta, vaan nimenomaan pienestä pojasta jolla on oma tahto ja omat suunnitelmat asioissaan. Äkkiä se vauva-aika menee ohi noiden pienten kanssa... Ja minusta ainakin oli ihanan helpottavaa muistaa taas, että vielä noinkin ison kanssa leikit ja touhut voivat olla tosi yksinkertaisia ja silti kivoja. Ei tarvitse osata lastenhoitajan pätevyyden verran erilaisia systeemejä, kun toisella voi olla hauskaa ihan simppelin ota ja anna -leikin kanssa. Ja kun olin ostanut pojalle muovisen veturin, juna itsessään oli ihan yhtä kiva kuin laatikkokin, johon se oli pakattu. (julmat vanhemmat tosin jättivät laatikon tänne, ja ottivat vain junan mukaan...)
Kullallekin näytti jäävän hyvä mieli visiitistä ja vierailijoista. Toinen on ollut niin vähän tekemisissä ikinä pienten lasten kanssa, että konkreettinen havaintoväline oli todennäköisesti ihan tervetullut. Meidänkin elämä voi kahden vuoden päästä sisältää hyvin samankokoisen ja samanoloisen tarkkailijan, hassua...
Ja lopuksi pitää vielä mainostaa, että meidän tarkkailija taisi saada ensimmäisen diagnosoidun hikkakohtauksen eilen illalla. Taisi ottaa mallia minusta, itse hikottelin muutamaa tuntia aiemmin limsaa juodessa. Illalla nukkumaanmennessä maha nytkähteli tosi omituisesti ja tasaisesti pitkän aikaa. Minulle ainakin tuli sellainen olo, että siellä loikoiltiin ihan poikittain, ja hikoteltiin koko yläkropalla...
Vähän pikkumies alkuun katseli alta kulmien, että mihin ihmeen paikkaan onkaan tullut, ja minkä takia minä häntä niin tiiviisti seurailen. Eihän 1,5v vielä voikaan muistaa, että on meillä aiemminkin muutaman kerran käväissyt. Onneksi poitsu kuitenkin suli siitä äkkiä, uskalsi touhuilla ja leikkiä meidän kanssa. Loppuvierailusta uskalsin napata syliinkin kutiteltavaksi, enää ei vierastettu, ja pois lähtiessä poika halusi juuri minut pistämään hanskat ja kengät jalkaan... Nyt se on vielä etuoikeus, kun tuollainen vieraileva tähti sitä pyytää, todennäköisesti hohto vähän karisee pukemisesta oman kanssa.
Hyvin selvästi huomasi, että enää ei yhtään kysymys ollut vauvasta, vaan nimenomaan pienestä pojasta jolla on oma tahto ja omat suunnitelmat asioissaan. Äkkiä se vauva-aika menee ohi noiden pienten kanssa... Ja minusta ainakin oli ihanan helpottavaa muistaa taas, että vielä noinkin ison kanssa leikit ja touhut voivat olla tosi yksinkertaisia ja silti kivoja. Ei tarvitse osata lastenhoitajan pätevyyden verran erilaisia systeemejä, kun toisella voi olla hauskaa ihan simppelin ota ja anna -leikin kanssa. Ja kun olin ostanut pojalle muovisen veturin, juna itsessään oli ihan yhtä kiva kuin laatikkokin, johon se oli pakattu. (julmat vanhemmat tosin jättivät laatikon tänne, ja ottivat vain junan mukaan...)
Kullallekin näytti jäävän hyvä mieli visiitistä ja vierailijoista. Toinen on ollut niin vähän tekemisissä ikinä pienten lasten kanssa, että konkreettinen havaintoväline oli todennäköisesti ihan tervetullut. Meidänkin elämä voi kahden vuoden päästä sisältää hyvin samankokoisen ja samanoloisen tarkkailijan, hassua...
Ja lopuksi pitää vielä mainostaa, että meidän tarkkailija taisi saada ensimmäisen diagnosoidun hikkakohtauksen eilen illalla. Taisi ottaa mallia minusta, itse hikottelin muutamaa tuntia aiemmin limsaa juodessa. Illalla nukkumaanmennessä maha nytkähteli tosi omituisesti ja tasaisesti pitkän aikaa. Minulle ainakin tuli sellainen olo, että siellä loikoiltiin ihan poikittain, ja hikoteltiin koko yläkropalla...
perjantai 16. tammikuuta 2009
Rv 22
On se edellisestä kuvasta tainnut taas kasvaa mokoma... Ei mikään ihme, että toukokuisesta lasketusta ajasta kuulevat tutut kyselevät, odotanko kaksosia. Hassulta kuulostaa, kun jotkut toiset toukokuisia odottelevat näihin aikoihin harkitsevat, pitäisikö alkaa käyttää äitiyshousuja nyt vai myöhemmin. Meillä ei Toukkiksen kanssa paljon ole ollut vaihtoehtoja.
Onpas minun ryhti etukeno... Suorempi asento varmaan saisi mahan näyttämään hitusen pienemmältä, tuo menee melkein jo pullisteluksi :)
Tänään tasan rv 22.
torstai 15. tammikuuta 2009
Pieniä juttuja
Elämä on enimmäkseen yhtä ällösöpöilyä tällä hetkellä.. Kai minulla on jonkun onnellisuushormonin yliannostus veressä, kun tuntuu, että edes työjutut eivät onnistu ahdistamaan kuin hetkellisesti. Enimmäkseen vain leijailen tukevasti 15cm maanpinnan yläpuolella ja silittelen mahaa. Tähän voisi vaikka tottua!
- Meidän vakisiivoojan vakisijainen sekosi tuossa yhtenä päivänä sanoissaan ihan täysin, kun osuin eka kerran alkusyksyn jälkeen samaan huoneeseen hänen kanssaan. Oli tuolla joku tieto jo ollut minun raskaudesta, mutta mahan koko pääsi silti yllättämään pahemman kerran. Ensimmäisen pari minuuttia siivoojatar vain osoitteli mahaa osaamatta sanoa mitään, oli vielä ihan shokissa koko loppukeskustelunkin.. Ja ehdottomasti yhtyi minun ajatukseeni siitä, että todennäköisesti tarvitsen toukokuussa kottikärryt mahan kuskaamiseen.
- Töissä pomo katselee minun mahaa jatkuvasti ja hymyilee sille. Alan kuulemma näyttää ihan raskaanaolevalta naiselta... Hauska katsoa, kun iso mies herkistelee.
- Vauva on nyt alkanut jumppailemaan niin, että liikkeet tuntuvat minun käsiini tosi selvästi ulospäin. Selvemmin kuin sisäpuolella tuntuu mikään itse asiassa. Aika ufo tunne, kun yllättäen mahanahka työnnetään määrätietoisesti joltain kohdalta sekunniksi tai pariksi vähän ylöspäin. Istukan sijainti vielä tekee sen, että todellakaan en saa mitään tuntoaistimusta sisäpuolelta. Alienleffat tulee elävästi mieleen... Hyvin tuo kyllä osaa tähdätä, minun käsiäni voi hyvin potkia mutta Kultaa ei, vaikka kädet olisivat mahan päällä vierekkäin. Kokoerokaan meidän käsissä ei ole iso, sormet ovat samanpituiset mutta Kullan käsi vähän leveämpi. Voisiko se olla pulssi tjsp, mitä muksu kuulee?
- Töissä ei varmaan kellään ole ollut kovin kivaa näinä parina viikkona vuodenvaihteen jälkeen, kauheaa riitelyä ja selvittelyä... Ei oikein tunnu mikään toimivan. Mutta tästä päästään vain ylöspäin.
- Eilen alkoi kohdun vasemmalta puolelta varmaan joku kannatin tai kiinnike huutaa pahemman kerran. Töissä kipuili pari tuntia tosi aktiivisesti, kotona melkein koko illan... Yöllä ei oikein tahtonut löytyä hyvää asentoa ja aamulla vihlaisi vielä pari kertaa mutta nyt ainakin tuntuisi rauhoittuneen. Pitäisi vain ottaa rauhallisesti ja yrittää välttää sen kohdan rasittamista. Edelleen luotan "toispuoleisuusteoriaani", niin kauan kuin kipu on vain pienessä kohdassa jossain sivulla, ei se voi kohdunsuuhun vaikuttaa...
- Paino on nyt noussut hurjasti, tänään tasan +2kg edellisestä neuvolakäynnistä. Tai no neuvolavaa'an tuomiosta en tiedä, mutta kotivaaka näyttää moista eroa sen aamun ja tämän aamun välille. Vähän hankalaa, kun juuri sille aamulle sattui haamuloikka alaspäin, nousu näyttää vielä parisataa grammaa komeammalta kuin mitä se muuten olisi. Pitää oikeasti alkaa vahtia syömisiä. Ja kovastihan vauva nyt näillä viikoilla kasvaa ja mahakin on selvästi suurentunut, kai siinä ihan aiheellistakin nousua on ainakin muutama sata grammaa. Vau-kirjan mukaan painon 18+ viikolla olisi pitänyt olla 220g, nyt huomenna alkavan viikon painoennuste on 500g. Hömppis tuplannut itsensä kuukaudessa, jos kirjaan on uskomista... Koko kahta kiloa ei tuo huima 300g:n lisäys kyllä vielä selitä!
- Ultran jälkeen mie olen alkanut höpistä mahalleni. Ainakin huomenet ja hyvät yöt pitää toivotella, usein myös aamulla yksin kotona selitän töihin lähtemistä... Ehkä sieltä joku äänenpaino menee läpi, jos ei muuta. Töissä muksu on enimmäkseen ollut hiljaa, eilen kyllä innostui riehumaan sielläkin, kun istuin liian kyyryssä.
- Meidän vakisiivoojan vakisijainen sekosi tuossa yhtenä päivänä sanoissaan ihan täysin, kun osuin eka kerran alkusyksyn jälkeen samaan huoneeseen hänen kanssaan. Oli tuolla joku tieto jo ollut minun raskaudesta, mutta mahan koko pääsi silti yllättämään pahemman kerran. Ensimmäisen pari minuuttia siivoojatar vain osoitteli mahaa osaamatta sanoa mitään, oli vielä ihan shokissa koko loppukeskustelunkin.. Ja ehdottomasti yhtyi minun ajatukseeni siitä, että todennäköisesti tarvitsen toukokuussa kottikärryt mahan kuskaamiseen.
- Töissä pomo katselee minun mahaa jatkuvasti ja hymyilee sille. Alan kuulemma näyttää ihan raskaanaolevalta naiselta... Hauska katsoa, kun iso mies herkistelee.
- Vauva on nyt alkanut jumppailemaan niin, että liikkeet tuntuvat minun käsiini tosi selvästi ulospäin. Selvemmin kuin sisäpuolella tuntuu mikään itse asiassa. Aika ufo tunne, kun yllättäen mahanahka työnnetään määrätietoisesti joltain kohdalta sekunniksi tai pariksi vähän ylöspäin. Istukan sijainti vielä tekee sen, että todellakaan en saa mitään tuntoaistimusta sisäpuolelta. Alienleffat tulee elävästi mieleen... Hyvin tuo kyllä osaa tähdätä, minun käsiäni voi hyvin potkia mutta Kultaa ei, vaikka kädet olisivat mahan päällä vierekkäin. Kokoerokaan meidän käsissä ei ole iso, sormet ovat samanpituiset mutta Kullan käsi vähän leveämpi. Voisiko se olla pulssi tjsp, mitä muksu kuulee?
- Töissä ei varmaan kellään ole ollut kovin kivaa näinä parina viikkona vuodenvaihteen jälkeen, kauheaa riitelyä ja selvittelyä... Ei oikein tunnu mikään toimivan. Mutta tästä päästään vain ylöspäin.
- Eilen alkoi kohdun vasemmalta puolelta varmaan joku kannatin tai kiinnike huutaa pahemman kerran. Töissä kipuili pari tuntia tosi aktiivisesti, kotona melkein koko illan... Yöllä ei oikein tahtonut löytyä hyvää asentoa ja aamulla vihlaisi vielä pari kertaa mutta nyt ainakin tuntuisi rauhoittuneen. Pitäisi vain ottaa rauhallisesti ja yrittää välttää sen kohdan rasittamista. Edelleen luotan "toispuoleisuusteoriaani", niin kauan kuin kipu on vain pienessä kohdassa jossain sivulla, ei se voi kohdunsuuhun vaikuttaa...
- Paino on nyt noussut hurjasti, tänään tasan +2kg edellisestä neuvolakäynnistä. Tai no neuvolavaa'an tuomiosta en tiedä, mutta kotivaaka näyttää moista eroa sen aamun ja tämän aamun välille. Vähän hankalaa, kun juuri sille aamulle sattui haamuloikka alaspäin, nousu näyttää vielä parisataa grammaa komeammalta kuin mitä se muuten olisi. Pitää oikeasti alkaa vahtia syömisiä. Ja kovastihan vauva nyt näillä viikoilla kasvaa ja mahakin on selvästi suurentunut, kai siinä ihan aiheellistakin nousua on ainakin muutama sata grammaa. Vau-kirjan mukaan painon 18+ viikolla olisi pitänyt olla 220g, nyt huomenna alkavan viikon painoennuste on 500g. Hömppis tuplannut itsensä kuukaudessa, jos kirjaan on uskomista... Koko kahta kiloa ei tuo huima 300g:n lisäys kyllä vielä selitä!
- Ultran jälkeen mie olen alkanut höpistä mahalleni. Ainakin huomenet ja hyvät yöt pitää toivotella, usein myös aamulla yksin kotona selitän töihin lähtemistä... Ehkä sieltä joku äänenpaino menee läpi, jos ei muuta. Töissä muksu on enimmäkseen ollut hiljaa, eilen kyllä innostui riehumaan sielläkin, kun istuin liian kyyryssä.
torstai 8. tammikuuta 2009
Rakenneultrassa kaikki ok
Tänään kävimme taas äippäpolilla esittelemässä mahaa. Pikkukaveri oli suorastaan ällösöpön näköinen minun puolueettomalla näkökulmallani, puoli tuntia tutkimuspöydällä/sängyllä meni kuin siivillä.
Hurjan valmiin näköiseksi vauva oli jo kehittynyt! Ihan selkeä vauva, ei enää mitään alienmaista yhtään... Kasvaa vain pitäisi vielä hurjasti ennen kuin on valmis syntymään. Kaikki mitat olivat juuri mitä pitikin, ja niiden yhteistuloksena kone kuulemma ehdotti päivälleen samaa laskettua aikaa kuin mikä meillä onkin. Aika hyvin mitattu edellisellä kerralla! Pää tosin oli muutamaa päivää isomman vauvan näköinen, mutta sekin normaalirajoissa. Ja meidän molempien suvussa on paljon isopäisiä ihmisiä, ei mikään ihme...
Sukupuoltakin kysyttiin, ja todennäköisemmin kaiffari on poika kuin tyttö. Varmaa tulosta ei saatu, osassa kuvia tuo oli pojan ja osassa tytön näköinen. Pojan mukaan varmaan elellään Kullan kanssa kuitenkin, sen verran poikamaiselta tuo näytti minun silmiini sellaisessakin vaiheessa, kun päähuomio ei sinne jalkoväliin kiinnittynyt. Minä en kai vieläkään ole nähnyt muita kuin poikavauvamaisia unia, joten olin jo vähän epäillytkin, että kyytiläinen voisi hyvin olla isäänsä tullut.
Ultraava kätilö oli hurjan mukavan tuntuinen nuori tyttö. Ilmeisesti ihan juuri valmistunut tai vielä harjoittelija, totesi heti alkuun että hänellä voi kestää vähän pidempään, ja kävi vielä lopussa näyttämässä ottamiaan kuvia huoneen ulkopuolellakin jollekin. Minulle ainakin sopi loistavasti katsella pikkukaveria rauhassa, olisi ollut ikävää jos kätilö olisi ollut nopean kuvauksen ja äkkiä ulosajamisen linjoilla. Tuo tyttö saisi tulla synnyttämäänkin meidän kanssa, jos silloin on tuolla vielä talossa. Tosin kaikki tuolla äitipolilla ovat aina olleet tosi kivan tuntuisia, kenessäkään ei mitään valitettavaa.
Istukka on kuulemma tuossa ihan edessä, missä se valitettavasti vaimentaa liikkeitä aika tehokkaasti. Sen verran alhaallakin, että käydään vielä maaliskuussa varmistusultrassa katsomassa sen sijaintia, ettei ole kasvaessaan ja kohdun kasvaessa joutunut siihen kohdunsuun päälle.
Siskoni olivat ulkomailla käymässä joulun ja uuden vuoden, ja olivat tuoneet meillekin tuliaisia. Minulle teetä ja lankojen värjäämiseen Cool-Aid-pusseja, pikkuiselle sukkia, bodyjä ja ehkä maailman söpöimmän potkupukutyyppisen asun. Aivan ihania! Puku roikkuu parhaillaankin tuossa kirjahyllyni reunassa, en raaskinut piilottaa sitä... Ja tuleva mummo oli sortunut tekemään ensimmäisen ostoksensa, puisen palapelin maatilan eläimistä. Kokonaisuudessaan palapeli on tosi hauska, ja minua lämmitti erityisesti se, että sieltä löytyivät kaikki meidän perheen tärkeät eläimet. Monta lammasta - minä olen keräillyt erilaisia lammaskamoja jo melkein 20 vuotta, possu ja hevonen siskojeni intohimoja ajatellen...
Tänään viikkoja jo 20+6, huomenna taas tasaviikot.
Hurjan valmiin näköiseksi vauva oli jo kehittynyt! Ihan selkeä vauva, ei enää mitään alienmaista yhtään... Kasvaa vain pitäisi vielä hurjasti ennen kuin on valmis syntymään. Kaikki mitat olivat juuri mitä pitikin, ja niiden yhteistuloksena kone kuulemma ehdotti päivälleen samaa laskettua aikaa kuin mikä meillä onkin. Aika hyvin mitattu edellisellä kerralla! Pää tosin oli muutamaa päivää isomman vauvan näköinen, mutta sekin normaalirajoissa. Ja meidän molempien suvussa on paljon isopäisiä ihmisiä, ei mikään ihme...
Sukupuoltakin kysyttiin, ja todennäköisemmin kaiffari on poika kuin tyttö. Varmaa tulosta ei saatu, osassa kuvia tuo oli pojan ja osassa tytön näköinen. Pojan mukaan varmaan elellään Kullan kanssa kuitenkin, sen verran poikamaiselta tuo näytti minun silmiini sellaisessakin vaiheessa, kun päähuomio ei sinne jalkoväliin kiinnittynyt. Minä en kai vieläkään ole nähnyt muita kuin poikavauvamaisia unia, joten olin jo vähän epäillytkin, että kyytiläinen voisi hyvin olla isäänsä tullut.
Ultraava kätilö oli hurjan mukavan tuntuinen nuori tyttö. Ilmeisesti ihan juuri valmistunut tai vielä harjoittelija, totesi heti alkuun että hänellä voi kestää vähän pidempään, ja kävi vielä lopussa näyttämässä ottamiaan kuvia huoneen ulkopuolellakin jollekin. Minulle ainakin sopi loistavasti katsella pikkukaveria rauhassa, olisi ollut ikävää jos kätilö olisi ollut nopean kuvauksen ja äkkiä ulosajamisen linjoilla. Tuo tyttö saisi tulla synnyttämäänkin meidän kanssa, jos silloin on tuolla vielä talossa. Tosin kaikki tuolla äitipolilla ovat aina olleet tosi kivan tuntuisia, kenessäkään ei mitään valitettavaa.
Istukka on kuulemma tuossa ihan edessä, missä se valitettavasti vaimentaa liikkeitä aika tehokkaasti. Sen verran alhaallakin, että käydään vielä maaliskuussa varmistusultrassa katsomassa sen sijaintia, ettei ole kasvaessaan ja kohdun kasvaessa joutunut siihen kohdunsuun päälle.
Siskoni olivat ulkomailla käymässä joulun ja uuden vuoden, ja olivat tuoneet meillekin tuliaisia. Minulle teetä ja lankojen värjäämiseen Cool-Aid-pusseja, pikkuiselle sukkia, bodyjä ja ehkä maailman söpöimmän potkupukutyyppisen asun. Aivan ihania! Puku roikkuu parhaillaankin tuossa kirjahyllyni reunassa, en raaskinut piilottaa sitä... Ja tuleva mummo oli sortunut tekemään ensimmäisen ostoksensa, puisen palapelin maatilan eläimistä. Kokonaisuudessaan palapeli on tosi hauska, ja minua lämmitti erityisesti se, että sieltä löytyivät kaikki meidän perheen tärkeät eläimet. Monta lammasta - minä olen keräillyt erilaisia lammaskamoja jo melkein 20 vuotta, possu ja hevonen siskojeni intohimoja ajatellen...
Tänään viikkoja jo 20+6, huomenna taas tasaviikot.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Puoliväli saavutettu
No niin, puolivälissä ollaan! Hiphei!
Ponchoa en jaksanut alkaa kuvailemaan (mieskin katsoi sen verran pitkään) mutta tässä ainakin puolivälin maha.
Ei se kauheasti ole tainnut kasvaa viime päivinä, kun yritin vertailla edelliseen kuvaan... Paha sanoa.
Nauratti tänään miespuolisen kaverin reaktio, kun messengerissä kerroin, että meille on tulossa vauva toukokuussa. Nörttipojalta osasin odottaakin persoonallista suhtautumista, mutta "et kai sä raskaana ole??" oli silti aika hyvä veto... Kuka muu voisi olla tässä taloudessa, jos en minä? "Hullu maailma" täydensi absurdin keskustelun. Onnitteli toki myös melkein samaa hengenvetoon. Loppujen lopuksi kaveria taisi enemmän kiinnostaa meidän uusi telkkari... Niin ne tärkeysjärjestykset ihmisillä menevät, ja tämä oli niin ks. henkilölle sopiva kommentti kuin vain voi olla.
Minulla oli hassusti parina päivänä sellainen olo, kuin vauva olisi ollut kokonaan hukassa mahasta... Maha kyllä itsessään oli ihan kohdillaan, mutta pienintäkään vihjausta en tuntenut nahan läpi, missä eläjä mahtaisi olla tai liikkuisiko yhtään. Viime yönä sitten tuntui taas vähän liikettä ja päivän mittaan lisää, eli ilmeisesti tuo vain piileskeli tehokkaasti jonkun makkaran takana. Hyvä että tuli taas tuntoetäisyydelle. Vaikka kuinka tiedän, että näillä viikoilla liikkeet eivät välttämättä tunnu joka päivä, meinasin taas alkaa huolestua... Kukaan ei varoittanut etukäteen, että raskaaksi tuleminen tarkoittaisi jatkuvaa huolehtimista mitä kummallisimmista asioista! (tai ainakaan en uskonut, jos varoittikin)
Ensi viikolla voisi yrittää jonkinlaista vähäherkkuista ruokavaliolinjausta. Itse joulusta selvisin vielä ihan kunnialla, mutta nyt joulun jälkeen makea on alkanut maistumaan ihan liikaa. Pienellä itsehillinnällä säästelen omatuntoa hirmuison sokerivauvan pelolta, ja muutenkin noloilta vaakalukemilta. Tällä viikolla onkin sitten pakko tuhota piparkakkutalo loppuun ja tänään ostetut Mozartinkuulat...
Ponchoa en jaksanut alkaa kuvailemaan (mieskin katsoi sen verran pitkään) mutta tässä ainakin puolivälin maha.
Ei se kauheasti ole tainnut kasvaa viime päivinä, kun yritin vertailla edelliseen kuvaan... Paha sanoa.
Nauratti tänään miespuolisen kaverin reaktio, kun messengerissä kerroin, että meille on tulossa vauva toukokuussa. Nörttipojalta osasin odottaakin persoonallista suhtautumista, mutta "et kai sä raskaana ole??" oli silti aika hyvä veto... Kuka muu voisi olla tässä taloudessa, jos en minä? "Hullu maailma" täydensi absurdin keskustelun. Onnitteli toki myös melkein samaa hengenvetoon. Loppujen lopuksi kaveria taisi enemmän kiinnostaa meidän uusi telkkari... Niin ne tärkeysjärjestykset ihmisillä menevät, ja tämä oli niin ks. henkilölle sopiva kommentti kuin vain voi olla.
Minulla oli hassusti parina päivänä sellainen olo, kuin vauva olisi ollut kokonaan hukassa mahasta... Maha kyllä itsessään oli ihan kohdillaan, mutta pienintäkään vihjausta en tuntenut nahan läpi, missä eläjä mahtaisi olla tai liikkuisiko yhtään. Viime yönä sitten tuntui taas vähän liikettä ja päivän mittaan lisää, eli ilmeisesti tuo vain piileskeli tehokkaasti jonkun makkaran takana. Hyvä että tuli taas tuntoetäisyydelle. Vaikka kuinka tiedän, että näillä viikoilla liikkeet eivät välttämättä tunnu joka päivä, meinasin taas alkaa huolestua... Kukaan ei varoittanut etukäteen, että raskaaksi tuleminen tarkoittaisi jatkuvaa huolehtimista mitä kummallisimmista asioista! (tai ainakaan en uskonut, jos varoittikin)
Ensi viikolla voisi yrittää jonkinlaista vähäherkkuista ruokavaliolinjausta. Itse joulusta selvisin vielä ihan kunnialla, mutta nyt joulun jälkeen makea on alkanut maistumaan ihan liikaa. Pienellä itsehillinnällä säästelen omatuntoa hirmuison sokerivauvan pelolta, ja muutenkin noloilta vaakalukemilta. Tällä viikolla onkin sitten pakko tuhota piparkakkutalo loppuun ja tänään ostetut Mozartinkuulat...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)