Hihii, todistettavasti meillä on neulottu! Tekniset yksityiskohdat ja tarkemmat tiedot löytyy käsityöblogista, mutta nämä herkkupalakuvat haluan kyllä jakaa tälläkin puolella. Ruskean myssyn tein itselleni, valkea menee siskolle.
Tänään käytiin taas labrassa huutamassa verikokeissa. Olisi kyllä itku tullut minullakin, jos olisi yhtä paljon kaiveltu kättä neulalla, jotta suoni puhkeaisi... No, toivottavasti enää ei tarvitsisi käydä.
Ja suuret kiitokset tsemppauskommenteista teille!
Niin se pikkujätkä onnistui viikonloppuna livahtamaan jo nelikuukautiseksi. Hurja vauhti pikkumiehellä päällä! Missä välissä se muka noin isoksi ehti?
Jäpsy 4kk
Äidillä on leluja ja vauvalla on leluja, niinpä niin... Olisikohan ollut sama muotoilija suunnittelemassa kumpaakin?
Toivottavasti anopille ei ikinä valkene, mikä oli minun eka ajatus, kun näin hänen Jäpsylle ostamansa ihanan lelun eka kertaa!
Pistetäänpä samaan postaukseen vielä pari muutakin kuvaa lähiajoilta...
Mitenniin muka meidän hoitopöytäelämä olisi nykyään vähän liikunnallista?
Ja nyt poitsun herätys ja muskariin juoksu, mars mars!
Pakko se on pystyä ääneen (tai ainakin kirjoittamalla) toteamaan: Jäpsyn isä ja minä olemme nyt tosi pahasti törmäyskurssilla parisuhteemme kanssa. Viikko sitten asiat kärjistyivät ihan yllättäen, ja tehtiin jo hetkellinen eropäätöskin. Peruttiin tosin se päätös parin tunnin sisällä sen syntymisestäkin, mutta... Kokeillaan vielä, jos saataisiin parisuhdeneuvonnasta apua, omat eväät eivät enää riitä tämän sopan purkamiseen.
Miten me oikeastaan ollaankaan ikinä päästy näin pitkälle näin vähällä kommunikoinnilla? Positiivisia juttuja ollaan ilmaistu herkästi ja fyysinen läheisyys on kukoistanut, mutta negatiivisia juttuja ollaan hyvin paljon vain tungettu tiukemmalle pinnan alle. Nyt ne sitten poksahtivat silmille, enää ei voi piilotellakaan. Ja tiedossa kyllä oli, että parisuhde tulee heittämään jonkin verran joka tapauksessa lapsen saannin yhteydessä, mutta että näin pahasti...
Pienen vauvan kanssa pääsee näköjään noihin yhteiskunnan tukitoimiinkin mukaan nopeasti. Tiistaiaamuna soittelin, keskiviikkona kello 8 oltiin jo työntekijän huoneessa tuijottelemassa seiniä. Oli tosi hyvä ja valaiseva palaveri! Molemmat todettiin poislähtiessä, että riippumatta suhteen jatkosta tuo neuvonta selvästi tekee hyvää pään sisällölle jatkoa ajatellen.
Viime viikolla olo oli kuin joku olisi kiskaissut minut irti ruumiista, heittänyt pariin kertaan alas parvekkeelta ja tyrkännyt jäljelle jääneen rikkinäisen mytyn takaisin kroppaan väärinpäin. Nyt alkaa palasia olla paljon jo näennäisesti kohdillaan taas, Jäppisen kanssa ei ole voinut jäädä tuleen makaamaan yhtään. Pienestä on joka tapauksessa huolehdittava ympärivuorokautisesti, eikä minulla ainakaan riitä pokkaa itkeä tai velloa itsesäälissä pikkumiehen nähden. Poitsun hereilläollessa hymyillään ja höpsötellään, nukkuessa sitten saa mennä suihkuun itkemään jos on pakko. Toisaaalta tosi hyväkin, kun on muuta ajateltavaa ja pakollista tekemistä, ei ehdi jäädä vellomaan kielteisiin juttuihin vaan pysyy elämässä kiinni. Ja jos ei poikaa olisi, olisin varmaan viime maanantaina saattanut tehdä jotain tosi epätoivoistakin...
Tänään käytiin taas verikokeissa niiden maksa-arvojen ja bilirubiinien seurannan takia, ja reissu onnistui yli odotusten. Labran odotushuone oli ihan täynnä, yli 50 ennen meitä ja yli tunti istuttiin odottelemassa. Lopulta tuli meidän vuoro, kun Jäppiseltä meinasi jo hermo mennä tylsässä huoneessa kököttämiseen. Vaihtelun saaminen ja hymyilevät tädit olivatkin niin kivoja, ettei minun pelkäämääni tappohuutoa kuulunut yhtään. Jäpsy keskittyi hurmaamaan kättä paikallaan pitävää tätiä (joka kyllä höpsötti ihan täysillä takaisinkin), eikä paljoa edes huomannut kädessä olevaa neulaa. Vähän kurtistuivat kulmat ihon puhjetessa, ja pois ottaessa meinasi ruveta harmittamaan. Minulla oli paljon pahempi hätä, kun poisoton yhteydessä verta yllättäen hulahtikin minun ja hoitsun käsille, tyynylle ja lattialle isompi määrä, ennen kuin saivat suonen tukittua... Olisi ollut noloa pökrätä itse! Pistohuoneesta ulos tullessa oli aikamoinen voittajaolo, kun meidän menoa säälitelleet mummelit eivät kuulleetkaan villejä intiaanikiljaisuja. Muskari kyllä jäi väliin pitkän odotusajan takia, mutta se on pieni murhe.
Eiliset uudet temput eivät selvästikään olleet mitään vahinkoja. Illalla poitsu nauroi vielä isinkin kanssa leikkiessä, ja tänään räkätti melkein heti, kun mentiin taas keinumaan. Parhautta! Kovasti tuo juttelee muutenkin, päivällä meinaa usein syöminenkin jäädä puolitiehen, kun asiaa on niin kovasti. Ihana hömppä ikioma lörppöpoika... Lelujakin on tänään pidelty kovasti, ennen nukkumaanmenoa sai vielä kaasuilmapallonkin käteensä. Minä olisin varmaan melutason perusteella napannut pojan iltapesuille ihan puolen minuutin päästä, jos isi ei olisi antanut sitä palloa pikkuiselle, mutta nyt sainkin istua vielä parikymmentä minuuttia rauhassa. Kerran karkasi pallo kattoon, muuten puolityhjää oli niin hyvä rutistella ja ihmetellä, että pikkureppana viihtyi ihan erinomaisesti. (ja kyllä, oltiin ihan vieressä, tukehtumisvaaraa ei ollut eikä tuo vielä tavaroita saa suuhunsakaan vietyä)
Kohta pitäisi hiippailla minunkin nukkumaan. Muutaman päivän olen jo puhunut ihan mitä sattuu, oikeita sanoja ei vain löydy ja tänään huomasin vahingossa nukahtaneeni hetkeksi kesken päiväimetyksenkin. Pakko alkaa nukkua itse aiemmin ja yrittää taas järkevöittää meidän yöunia. Päivällä nukkuminen hallitusti olisi kyllä jees, mutta vahingossa torkahtaminen tuntuu pelottavalta. Nyt kyllä havahduin kun poika alkoi liikahdella (oli ilmeisesti nukahtanut myös), mutta entä jos joku kerta en heti hoksaakaan, ja toinen on liian lähellä tyynyn tai sängyn reunaa? Tai nappaa käteensä neuleen tai muun vastaavan irtonaisen esineen, joita päivällä saattaa syöttöpaikan vieressä olla, mutta jotka eivät oikein pikkuihmisten käyttöön sovi...
Muutama viime yö on taas mennyt aika hulinaksi. Jäpsy nukahtaa kahdeksan maissa, eka syöttö voi olla jo kahdentoista tienoilla, tai vasta kahdelta. Sen jälkeen yleensä tulee yksi kahden tunnin väli ja siitä eteenpäin enää tuntia tai vajaata... Minä tulen sänkyyn useimmiten kymmenen maissa, joten hyvänä yönä saan melkein neljä tuntia yhtenäistä unta, huonona en välttämättä yhtään kokonaista 1,5 tunnin unijaksoa. Omasta iltahetkestäkään en kyllä haluaisi luopua, mutta toimivat aivotkin olisivat ihan kivat. No, eiköhän tuohon saa taas vähän järkeä, kun skarpataan niin, että tissi suussa kainalossa nukkuminen loppuu mahdollisimman kokonaan. Tietysti parempi nukkua niinkin kuin että ei ollenkaan, mutta... Ainakin edellisellä "kuurilla" ollessa yöelämä tuntui äkkiä järkevämmältä, kun tietoisesti katsoi, ettei antanut jätkän jäädä uninautiskelemaan nälän täytettyään vaan palautti äkkiä omaan sänkyynsä joka hörppytauon jälkeen. Ja se on huomattu, että jos minä nukahdan kesken kaiken ja tuo pääsee pesiytymään siihen viekkuun tunniksi tai pariksi, sen jälkeen loppuyöstä on turha toivoa enää unia omassa sängyssä. Ja minä kun en osaa tietoisesti nukahtaa, jos vauva on siinä iholla. Vahingossa kyllä, mutta kun herään, uni ei tule kun pitää vain varoa ja kuunnella tuhinoita.
Viime yönä Jäpsyllä oli ilmeisesti päässään aikamoinen aivomyrsky. Äiti ei ainakaan paljoa ehtinyt nukkumaan, mutta jotain reseptoreita selvästi kääntyi yön aikana uusiin asentoihin. Poika nimittäin on tänään sekä nauranut ääneen että ottanut helistintä käteensä ja heilutellut sitä!
Tarttumista Jäppinen on selvästi jo hakenut muutamana päivänä. Hipelöi ensin lelukaaren leluja ihan sen näköisenä kuin hakisi jotain tosi tarkasti, ja sitten kun puuha ei onnistu, paiskoo helistimet hurjaan liikkeeseen turhautuneena. Tänään sitten käteen tarjotessani nappasi normaalista helistimestä kiinni kuin vanha tekijä, hymyili kyllä aika velmun voittajan näköisenä tajuttuaan, että heilutteli sitä ihan itse.
Naurukin oli ihana kuulla. Aamupäivällä onnistuin jo kerran saamaan vähän ääntä ulos, kun oikein pussailin pikkuisen mahaa vaatteiden päältä ja uhosin syöväni koko pojan, mutta äsken keinutuolissa vasta hauskaa olikin. Istuttiin naamat vastatuksin ja ensin vain pikkuista hymyilytti kovasti. Vauhti kun kiihtyi, alkoi tulla äänitehosteita mukaan, ja sitten pitikin jo nauraa ihan ääneen kun oli niin hauskaa. Ihana ääni! Ja niin selvästi poikamainen, hassua... Vähän veikkaisin, että meillä tänään yritetään vielä keksiä kovasti kaikkia juttuja, joilla poitsu höpsötetään nauramaan vähän lisää.
Lelu kädessä -kuvia en vielä ole saanut, mutta pistetäänpä nyt söpöilykuvaa uimapuvun kuivasovituksesta kuitenkin. Piti ennen ekaa uintia kokeilla, olisiko tämä malli yhtään tiukempilahkeinen kuin jo olemassaoleva, ja taas piti kaivaa kamera esiin... Toivoton äiti, aina räpsimässä kuvi joka hassustakin tilanteesta. (huomaatteko muuten, vaikka kertisvaipoilla ollaankin nyt menty toista kuukautta putkeen, kestot ovat edelleen ihan valmiusasemissa odottamassa inspiraatiota)
Neljäs raskauskolmannes on nyt lusittu ja aloitettiin Jäpsyn kanssa aktiivinen harrastuselämä. Eka kolme kuukautta oli oikeasti kiva etupäässä pesiä kotona ja söpöillä vauvan kanssa, mutta nyt sopivasti iän riittäessä syksyn harrastuskausikin lähti käyntiin. Kullan palattua töihin kesälomansa jälkeen alkoi olla jo vähän sellainen olo, että seinät alkavat kotona lähestyä toisiaan, jos ei jotain ala tapahtua.
Torstain perhepuistokäyntiä minä en itse jännittänyt yhtään etukäteen, vähän sillä ajatuksella että nähdään vähän muita äitejä ja vauvoja, ihan piece of cake. Jäppiselle se oli kuitenkin kaikista pelottavin reissu tähän mennessä tehdyistä... Tuoreessa muistissa taisi vielä olla maanantain sairaalakeikka, joten päiväunilta joutuminen vieraiden tätien ja vauvojen kansoittamaan huoneeseen sai aikaan pelästyneen pikkupojan, joka alkuun ei edes halunnut kaukaa katsella muita ihmisiä. Onneksi täällä "maalla" kulkee busseja harvoin ja edellinen oli juuri mennyt! Hyvällä ilmalla olisin siinä vaiheessa saattanut lähteä kävelemäänkin kotiin, mutta nyt olosuhteet vaativat istumaan siellä sisulla vielä tunnin verran ennen seuraavaa linjuria. Siinä tunnin aikana poitsu ehtikin tottumaan ja alkamaan viihtyäkin, sitten jo vähän harmitti että tapaaminen loppui ja kotiinpäin piti lähteä. Paikalla olivat melkein kaikki niistä, joiden kanssa tutustuttiin siihen perhepuistoon ennen Jäpsyn syntymää, kovasti sain kehuja välillä hoikistuneesta ulkomuodosta ja söpöstä vauvasta. (kumma juttu, että jättimahan puuttuminen vähän hoikistaa kokonaisvaikutelmaa) Hyvä kyllä, että käytiin tuolla jo totuttelemassa muiden vauvojen ääniin, muuten muut menot olisivat voineet mennä yli sietokyvyn.
Lauantaina käytiin polskuttelemassa vauvauinnissa. Minua jännitti ihan hirveästi sinne meno, miten muka siellä osaisi toimia ja entäs jos vauva tipahtaakin kesken kaiken tai pelkää vettä ja huutaa hysteerisenä... No, ei tipahtanut eikä huutanut, vaan viihtyi hyvin ja näytti tykkäävänkin kovasti. Tarkalleen ottaen pesuhuone oli kyllä hurjan pelottava paikka, upouudessa bumbotuolissa ei siellä voinut istua hetkeäkään niin että minä olisin voinut pestä itseni yksin, mutta onnistui se sitten yhdellä kädellä vauva sylissäkin. Altaassa poika selvästi nautti, oli kiva lilluskella edestakaisin ja kurvailla pinnalla, aina jos sai ohjaajaan tai muihin aikuisin katsekontaktia, naamalle levisi huiman onnellinen hymy. Ohjaaja neuvoi nousemaan jo 15-20 minuutin päästä altaasta eka kerralla, mutta ei me kyllä maltettu. 25 minuutin kohdalla poika alkoi näyttää vähän kylmältä ja haukotteli, noustiin sitten pari minuuttia ennen kuin olisi ollut pakko. Ensi viikolla ollaan kyllä taatusti ihan täysi aika, ja saadaan alkaa kuulemma pikkuisen kokeilemaan kannutustakin jos uskalletaan. (HUI!)
Eilen aamulla mentiin vielä muskariinkin, ja kivaa oli sielläkin. Musiikillinen taso ei kyllä päätä kummemmin huimannut, mutta ei se varmaan olekaan se "pointti" näin pienillä. Keskittynyttä yhdessäoloa, järjestettyä päiväohjelmaa ja muita ihmisiä, ne ovat ne tärkeimmät ainakin minulle. Mukavaahan se lastenlaulujen laulaminenkin on, ja tuolta voi saada niitä leikkivinkkejä siihen kaveriksi, mutta ehkä ne jäävät vähän toiselle sijalle...
Lastenlaulujahan meillä on jonkin verran "siedätysharjoiteltu" kotonakin. Jäpsyn mummo toi ekan lastenmusiikkicd:n jo synnärille meitä varten, alkuun levyn sisältö ja kaikki omasta päästäkin löytyneet laulut tahtoivat itkettää ihan kamalasti, nyt enää vain jokunen. Sattumalta muskarissakin laulettiin jotain tuon levyn päälle, me osattiin sanat jo valmiiksi...
Kun viikon sisällä meillä ovat myös käyneet kylässä Jäpsyn mummo, isomummi ja täti, ohjelmaa on riittänyt tosi hurjasti. Normaalipäiviä ei montaa ole jäänytkään väleihin. Tänäänkin toivottavasti saadaan ohjelmaa kummipojastani ja hänen äidistään, ja huomenna mennään neuvolaan, joten ihan pelkkiä kotonaistumispäiviä ei kamalasti jää.
