Neljäs raskauskolmannes on nyt lusittu ja aloitettiin Jäpsyn kanssa aktiivinen harrastuselämä. Eka kolme kuukautta oli oikeasti kiva etupäässä pesiä kotona ja söpöillä vauvan kanssa, mutta nyt sopivasti iän riittäessä syksyn harrastuskausikin lähti käyntiin. Kullan palattua töihin kesälomansa jälkeen alkoi olla jo vähän sellainen olo, että seinät alkavat kotona lähestyä toisiaan, jos ei jotain ala tapahtua.
Torstain perhepuistokäyntiä minä en itse jännittänyt yhtään etukäteen, vähän sillä ajatuksella että nähdään vähän muita äitejä ja vauvoja, ihan piece of cake. Jäppiselle se oli kuitenkin kaikista pelottavin reissu tähän mennessä tehdyistä... Tuoreessa muistissa taisi vielä olla maanantain sairaalakeikka, joten päiväunilta joutuminen vieraiden tätien ja vauvojen kansoittamaan huoneeseen sai aikaan pelästyneen pikkupojan, joka alkuun ei edes halunnut kaukaa katsella muita ihmisiä. Onneksi täällä "maalla" kulkee busseja harvoin ja edellinen oli juuri mennyt! Hyvällä ilmalla olisin siinä vaiheessa saattanut lähteä kävelemäänkin kotiin, mutta nyt olosuhteet vaativat istumaan siellä sisulla vielä tunnin verran ennen seuraavaa linjuria. Siinä tunnin aikana poitsu ehtikin tottumaan ja alkamaan viihtyäkin, sitten jo vähän harmitti että tapaaminen loppui ja kotiinpäin piti lähteä. Paikalla olivat melkein kaikki niistä, joiden kanssa tutustuttiin siihen perhepuistoon ennen Jäpsyn syntymää, kovasti sain kehuja välillä hoikistuneesta ulkomuodosta ja söpöstä vauvasta. (kumma juttu, että jättimahan puuttuminen vähän hoikistaa kokonaisvaikutelmaa) Hyvä kyllä, että käytiin tuolla jo totuttelemassa muiden vauvojen ääniin, muuten muut menot olisivat voineet mennä yli sietokyvyn.
Lauantaina käytiin polskuttelemassa vauvauinnissa. Minua jännitti ihan hirveästi sinne meno, miten muka siellä osaisi toimia ja entäs jos vauva tipahtaakin kesken kaiken tai pelkää vettä ja huutaa hysteerisenä... No, ei tipahtanut eikä huutanut, vaan viihtyi hyvin ja näytti tykkäävänkin kovasti. Tarkalleen ottaen pesuhuone oli kyllä hurjan pelottava paikka, upouudessa bumbotuolissa ei siellä voinut istua hetkeäkään niin että minä olisin voinut pestä itseni yksin, mutta onnistui se sitten yhdellä kädellä vauva sylissäkin. Altaassa poika selvästi nautti, oli kiva lilluskella edestakaisin ja kurvailla pinnalla, aina jos sai ohjaajaan tai muihin aikuisin katsekontaktia, naamalle levisi huiman onnellinen hymy. Ohjaaja neuvoi nousemaan jo 15-20 minuutin päästä altaasta eka kerralla, mutta ei me kyllä maltettu. 25 minuutin kohdalla poika alkoi näyttää vähän kylmältä ja haukotteli, noustiin sitten pari minuuttia ennen kuin olisi ollut pakko. Ensi viikolla ollaan kyllä taatusti ihan täysi aika, ja saadaan alkaa kuulemma pikkuisen kokeilemaan kannutustakin jos uskalletaan. (HUI!)
Eilen aamulla mentiin vielä muskariinkin, ja kivaa oli sielläkin. Musiikillinen taso ei kyllä päätä kummemmin huimannut, mutta ei se varmaan olekaan se "pointti" näin pienillä. Keskittynyttä yhdessäoloa, järjestettyä päiväohjelmaa ja muita ihmisiä, ne ovat ne tärkeimmät ainakin minulle. Mukavaahan se lastenlaulujen laulaminenkin on, ja tuolta voi saada niitä leikkivinkkejä siihen kaveriksi, mutta ehkä ne jäävät vähän toiselle sijalle...
Lastenlaulujahan meillä on jonkin verran "siedätysharjoiteltu" kotonakin. Jäpsyn mummo toi ekan lastenmusiikkicd:n jo synnärille meitä varten, alkuun levyn sisältö ja kaikki omasta päästäkin löytyneet laulut tahtoivat itkettää ihan kamalasti, nyt enää vain jokunen. Sattumalta muskarissakin laulettiin jotain tuon levyn päälle, me osattiin sanat jo valmiiksi...
Kun viikon sisällä meillä ovat myös käyneet kylässä Jäpsyn mummo, isomummi ja täti, ohjelmaa on riittänyt tosi hurjasti. Normaalipäiviä ei montaa ole jäänytkään väleihin. Tänäänkin toivottavasti saadaan ohjelmaa kummipojastani ja hänen äidistään, ja huomenna mennään neuvolaan, joten ihan pelkkiä kotonaistumispäiviä ei kamalasti jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti