Hömppä hihittelijä

Tänään käytiin taas verikokeissa niiden maksa-arvojen ja bilirubiinien seurannan takia, ja reissu onnistui yli odotusten. Labran odotushuone oli ihan täynnä, yli 50 ennen meitä ja yli tunti istuttiin odottelemassa. Lopulta tuli meidän vuoro, kun Jäppiseltä meinasi jo hermo mennä tylsässä huoneessa kököttämiseen. Vaihtelun saaminen ja hymyilevät tädit olivatkin niin kivoja, ettei minun pelkäämääni tappohuutoa kuulunut yhtään. Jäpsy keskittyi hurmaamaan kättä paikallaan pitävää tätiä (joka kyllä höpsötti ihan täysillä takaisinkin), eikä paljoa edes huomannut kädessä olevaa neulaa. Vähän kurtistuivat kulmat ihon puhjetessa, ja pois ottaessa meinasi ruveta harmittamaan. Minulla oli paljon pahempi hätä, kun poisoton yhteydessä verta yllättäen hulahtikin minun ja hoitsun käsille, tyynylle ja lattialle isompi määrä, ennen kuin saivat suonen tukittua... Olisi ollut noloa pökrätä itse! Pistohuoneesta ulos tullessa oli aikamoinen voittajaolo, kun meidän menoa säälitelleet mummelit eivät kuulleetkaan villejä intiaanikiljaisuja. Muskari kyllä jäi väliin pitkän odotusajan takia, mutta se on pieni murhe. 

Eiliset uudet temput eivät selvästikään olleet mitään vahinkoja. Illalla poitsu nauroi vielä isinkin kanssa leikkiessä, ja tänään räkätti melkein heti, kun mentiin taas keinumaan. Parhautta! Kovasti tuo juttelee muutenkin, päivällä meinaa usein syöminenkin jäädä puolitiehen, kun asiaa on niin kovasti. Ihana hömppä ikioma lörppöpoika... Lelujakin on tänään pidelty kovasti, ennen nukkumaanmenoa sai vielä kaasuilmapallonkin käteensä. Minä olisin varmaan melutason perusteella napannut pojan iltapesuille ihan puolen minuutin päästä, jos isi ei olisi antanut sitä palloa pikkuiselle, mutta nyt sainkin istua vielä parikymmentä minuuttia rauhassa. Kerran karkasi pallo kattoon, muuten puolityhjää oli niin hyvä rutistella ja ihmetellä, että pikkureppana viihtyi ihan erinomaisesti. (ja kyllä, oltiin ihan vieressä, tukehtumisvaaraa ei ollut eikä tuo vielä tavaroita saa suuhunsakaan vietyä)

Kohta pitäisi hiippailla minunkin nukkumaan. Muutaman päivän olen jo puhunut ihan mitä sattuu, oikeita sanoja ei vain löydy ja tänään huomasin vahingossa nukahtaneeni hetkeksi kesken päiväimetyksenkin. Pakko alkaa nukkua itse aiemmin ja yrittää taas järkevöittää meidän yöunia. Päivällä nukkuminen hallitusti olisi kyllä jees, mutta vahingossa torkahtaminen tuntuu pelottavalta. Nyt kyllä havahduin kun poika alkoi liikahdella (oli ilmeisesti nukahtanut myös), mutta entä jos joku kerta en heti hoksaakaan, ja toinen on liian lähellä tyynyn tai sängyn reunaa? Tai nappaa käteensä neuleen tai muun vastaavan irtonaisen esineen, joita päivällä saattaa syöttöpaikan vieressä olla, mutta jotka eivät oikein pikkuihmisten käyttöön sovi...

Muutama viime yö on taas mennyt aika hulinaksi. Jäpsy nukahtaa kahdeksan maissa, eka syöttö voi olla jo kahdentoista tienoilla, tai vasta kahdelta. Sen jälkeen yleensä tulee yksi kahden tunnin väli ja siitä eteenpäin enää tuntia tai vajaata... Minä tulen sänkyyn useimmiten kymmenen maissa, joten hyvänä yönä saan melkein neljä tuntia yhtenäistä unta, huonona en välttämättä yhtään kokonaista 1,5 tunnin unijaksoa. Omasta iltahetkestäkään en kyllä haluaisi luopua, mutta toimivat aivotkin olisivat ihan kivat. No, eiköhän tuohon saa taas vähän järkeä, kun skarpataan niin, että tissi suussa kainalossa nukkuminen loppuu mahdollisimman kokonaan. Tietysti parempi nukkua niinkin kuin että ei ollenkaan, mutta... Ainakin edellisellä "kuurilla" ollessa yöelämä tuntui äkkiä järkevämmältä, kun tietoisesti katsoi, ettei antanut jätkän jäädä uninautiskelemaan nälän täytettyään vaan palautti äkkiä omaan sänkyynsä joka hörppytauon jälkeen. Ja se on huomattu, että jos minä nukahdan kesken kaiken ja tuo pääsee pesiytymään siihen viekkuun tunniksi tai pariksi, sen jälkeen loppuyöstä on turha toivoa enää unia omassa sängyssä. Ja minä kun en osaa tietoisesti nukahtaa, jos vauva on siinä iholla. Vahingossa kyllä, mutta kun herään, uni ei tule kun pitää vain varoa ja kuunnella tuhinoita.