maanantai 21. syyskuuta 2009

Törmäyskurssilla

Pakko se on pystyä ääneen (tai ainakin kirjoittamalla) toteamaan: Jäpsyn isä ja minä olemme nyt tosi pahasti törmäyskurssilla parisuhteemme kanssa. Viikko sitten asiat kärjistyivät ihan yllättäen, ja tehtiin jo hetkellinen eropäätöskin. Peruttiin tosin se päätös parin tunnin sisällä sen syntymisestäkin, mutta... Kokeillaan vielä, jos saataisiin parisuhdeneuvonnasta apua, omat eväät eivät enää riitä tämän sopan purkamiseen. 

Miten me oikeastaan ollaankaan ikinä päästy näin pitkälle näin vähällä kommunikoinnilla? Positiivisia juttuja ollaan ilmaistu herkästi ja fyysinen läheisyys on kukoistanut, mutta negatiivisia juttuja ollaan hyvin paljon vain tungettu tiukemmalle pinnan alle. Nyt ne sitten poksahtivat silmille, enää ei voi piilotellakaan. Ja tiedossa kyllä oli, että parisuhde tulee heittämään jonkin verran joka tapauksessa lapsen saannin yhteydessä, mutta että näin pahasti...  

Pienen vauvan kanssa pääsee näköjään noihin yhteiskunnan tukitoimiinkin mukaan nopeasti. Tiistaiaamuna soittelin, keskiviikkona kello 8 oltiin jo työntekijän huoneessa tuijottelemassa seiniä. Oli tosi hyvä ja valaiseva palaveri! Molemmat todettiin poislähtiessä, että riippumatta suhteen jatkosta tuo neuvonta selvästi tekee hyvää pään sisällölle jatkoa ajatellen. 

Viime viikolla olo oli kuin joku olisi kiskaissut minut irti ruumiista, heittänyt pariin kertaan alas parvekkeelta ja tyrkännyt jäljelle jääneen rikkinäisen mytyn takaisin kroppaan väärinpäin. Nyt alkaa palasia olla paljon jo näennäisesti kohdillaan taas, Jäppisen kanssa ei ole voinut jäädä tuleen makaamaan yhtään. Pienestä on joka tapauksessa huolehdittava ympärivuorokautisesti, eikä minulla ainakaan riitä pokkaa itkeä tai velloa itsesäälissä pikkumiehen nähden. Poitsun hereilläollessa hymyillään ja höpsötellään, nukkuessa sitten saa mennä suihkuun itkemään jos on pakko. Toisaaalta tosi hyväkin, kun on muuta ajateltavaa ja pakollista tekemistä, ei ehdi jäädä vellomaan kielteisiin juttuihin vaan pysyy elämässä kiinni. Ja jos ei poikaa olisi, olisin varmaan viime maanantaina saattanut tehdä jotain tosi epätoivoistakin... 

2 kommenttia:

Satu U kirjoitti...

*halirutistus* Voimia sinulle, ystäväni!!

Jenni kirjoitti...

Mielettömän paljon voimia tilanteeseen. Onneksi olet osannut hakea apua ja sitä myöskin saannut.