Hyvää uutta vuotta!

Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta tänne eksyville lukijoille! Lempeä, rauhaa, rakkautta, mitä nyt kukakin katsoo tarvitsevansa :)

Meillä otetaan vuosi vastaan rauhallisissa merkeissä, Kullan kanssa ollaan ihan kaksin kotona. Syödään karkkia, Kulta juonee muutaman oluen, käydään katsomassa kaupungin ilotulitus. Mihinkään sellaiseen paikkaan ei saatu illanistumiskutsuja, joihin olisi ollut kiva mennä yhdessä, ja tällä tavoin minäkin pääsen heti sänkyyn, kun alkaa nukuttaa.

Tänä yönä voi unen saaminen olla hieman haastavampaa kuin yleensä. Saatiin tädiltäni joululahjaksi budjetti uusiin peittoihin ja tyynyihin, nyt on kamppeet lastattu ensimmäiseksi yöksi sänkyyn. Saas nähdä miten nukuttaa, kun täytteitä on väleissä puolet enemmän kuin yleensä...

Kulta muuten aamulla kommentoi, että minä taidan jo harjoitella valmiiksi vauvan kanssa isossa sängyssä nukkumista, tai ainakin harjoitan häntä jo reunalla pysymiseen... Nukun kuulemma usein ihan keskellä sänkyä tai jopa osin hänen puolellaan, usein vielä iso tyyny jalkojen tai selän tukena lisätilaa viemässä. Asia on vähän voivoi, mahan kanssa nukkuminen nyt vain vie erilailla tilaa kuin ennen. Lupasin kyllä, että saa minua töniä enemmän omalle puolelleni, jos Kulta alkaa epäillä omaa mahtumistaan kovin paljon...

Takki tuli tänään vihdoin postissa, koekävelykin on jo suoritettu ulkona. Vähän oudoksutti alkuun mennä sen kanssa ulos, tuntui niin ohkaiselta materiaalilta, mutta ainakaan shoppailukierroksen aikana ei palellut yhtään. Ja ponchon allehan saa tungettua villaa väliin ihan niin paljon kuin vain kehtaa laittaa. Ihanan tuntuiseksi olin jo luokitellut sen kotiin päästessä. Perjantaina voisin varmaan yrittää ikuistaa jonkun kuvan tähänkin, samalla kun pitäisi ottaa mahasta puolivälin kuvia...

Joululomailua

Onpas leppoisa olo olla kotona vain. Tähän voisi vaikka tottuakin... Eilen kävivät anoppi, appiukko ja heidän koiransa kylässä, joulupäivänä minä piipahdin Kotkassa. Muuten ollaan vain oltu kahdestaan kotona, puuhailtu omia juttujamme ja lomailtu. Eilen alettiin ihan hurjiksi ja tilattiin meille uusi telkkari (vanha alkaa olla niin hajoamistilassa että jokainen kyläilijä siitä huomauttaa), tänään ehkä mennään katselemaan uutta sänkyäkin. (ja minä haksahdin tilaamaan netistä omituisen hoitolaukun itselleni, saas nähdä millaiseksi osoittautuu käytössä...)

Joulun kunniaksi meidän pikkuinen on alkanut jättää itsestään elonmerkkejä ihan uudella tavalla. Aattona tuo oli vielä hiljakseen, mutta tapaninpäivänä tietokoneella pelaaminen etukumarassa sai aikaan sellaista liikettä mahassa, mikä ei minun mielestäni voi olla muuta kuin vauvaa. Niitä liikkeitä on nyt tuntunut jo ihan keskittymättäkin pari kertaa päivässä. Muksu myös keksi, että asentoa voi näppärästi vaihtaa; joku versio poikittain selkä vatsanahkaan päin makaamisesta tuntuu jo nyt epämukavalta, etenkin ulkona kävellessä. Hassu toukkis...

Puoliväli häämöttää jo muutaman päivän päästä. Hui! Ehkä ihan vielä ei kuitenkaan kannata pistää aamukampaa pystyyn... Töitäkin on jäljellä enää kolme ja puoli kuukautta, ei paljoa mitään.

Olen joulun kunniaksi nähnyt joka yö tosi outoja unia, viime yönä olin neuvolassa. Oma neuvolan tätsyni yritti luoda minulle villasukan silmukoita suoraan säären ympärille, samalla kun joku tuntematon ultrasi vauvaa. Muksu oli piirrroshahmon näköinen, hyvin selkeästi miespuolinen, ja kulmakarvat samaa luokkaa kuin tässä kuvassa koirapresidentillä... No, 11 päivän päästä ehkä tiedetään oikeakin sukupuoli, ettei tarvitse vain arvailla unien perusteella.

Hukkaan meni hyvä huolestuminen

Hukkaan meni hyvä huolestuminen, neuvolassa oli kaikki oikein mallikkaasti. Verenpaine 122/78, paino laskenut 200g, pissa puhdas ja muksun syke 156/min. Verenpaineen kanssa helpotti siis heti, kun meni paikalle bussilla ja istui oikeasti aloillaan jonkin aikaa ennen mittausta, huh helpotusta! Nyt kuulemma pitää oikein nautiskella joulusta ja jouluruuista, painon takia ei yhtään tarvitse pyhinä miettiä syömisiä. Arkena sitten taas ehtii.

Hassu kyllä tuo paino, tänä aamuna oli sellainen haamulukema kotona vaa'assa, etten meinannut uskoa silmiäni. Minua ei kauheasti haittaisi, vaikka se alkaisi jo vähän kerrallaan nousemaankin... Vaikka kokonaispudotus ei olekaan kuin 2kg luokkaa, hämää silti, kun sitä tapahtuu edelleen. Joku kohta minun kropassa ei ole ymmärtänyt raskausajan funktiota? Toisaalta, ravitsemusterapeutti suositteli olemaan ilman nousua viimeiseen kolmannekseen asti, ja ihan vielä ei olla edes puolivälissä. Tänään vasta 18+3.

Mutta joo, nyt taitaa olla parempi alkaa keskittyä "täysillä" jouluhössötykseen ja jättää bloggaaminen pariksi päiväksi, jos ei ihmeitä tule vastaan.

Oikein oikein oikein hauskaa joulua ja rentouttavia pyhiä kaikille paikalle eksyneille!

Piparkakkutalo rakennettu

Nyt saa joulu tulla, sain vihdoin kasattua meille tämänvuotisen piparkakkutalon. Olen tainnut jonkinlaisen talon kyhätä joka vuosi sen jälkeen, kun muutin pois kotoa, ja tänäkin vuonna taikina poltteli pakkasessa jo hyvissä ajoin. Tuntui vain, että itse leipominen olisi ihan ylirankka operaatio.. (ja kyllä se eilen osien paistamisen jälkeen mahassa tuntuikin)


Hyvältä tuntuu kuitenkin, kun sai tuon tehtyä. Kokoamisvaiheessa meinasi tulla ongelma, kun tajusin, että pitkät sivuseinät ovat aivan liian pitkät suhteessa sokerinsulatuspannuun...

Tajusin muuten eilen kumman jutun. Jos poikkeaa normaaliruokavaliosta yllättäen syömällä lisärautaa, piparkakkutaikinaa, kuivattuja luumuja ja puoli kiloa viinirypäleitä, olo voi illalla olla aika tuskainen. Eikai tuota nyt olisi voinut hoksata kukaan etukäteen?

Huominen neuvola vähän jännittää. Toivottavasti ne paineet nyt olisivat järkevällä tasolla, kun menee paikalle bussilla ja yrittää istua siinä rauhassa aloillaan jonkin aikaa ennen mittaamista! Monta viikkoa vielä siihen, että pienellä olisi mitään mahdollisuuksia selvitä mahan ulkopuolisessa maailmassa...

Mahakuva rv 18

Tasaviikkojen kunniaksi tässä mahakuva, nyt mennään jo rv 18+0.


Älkää välittäkö repsottavasta hihasta tai hassusti sivuun vedetystä helmasta...

Onko pakonomainen tarve kuunnella Queeniä heti aamusta raskausoire, vai olenkohan minä sekoamassa lopullisesti?

Enää tämä päivä töitä, ja sitten alkaa jouluvapaa! Ihanaa, 2 viikkoa vapaa-aikaa! Saman verran kuin viime kesän koko kesäloma...

Neuvolakuulumisia

Tänään oli neuvolapäivä, ja hyvä mieli jäi tästäkin reissusta.
- Paino oli aivan sama kuin viimeksi
- Hemoglobiini 114, nyt kannattaisi alkaa syödä rautatabuja
- Verenpaine oli sen verran koholla, että käyn maanantaina uudelleen mittauttamassa, tällä kertaa pidemmällä istuskeluajalla ennen mittausta. Nyt päästiin tätsyn huoneeseen heti sisään tultuamme, ja 2km reipas kävely ei ainakaan helpottanut tilannetta... Toisella mittauksella tulos oli 122/90, ekalla vielä enemmän
- Vauvan syke 158 ja kohtu kasvaa juuri niin kuin kuuluukin

Tänään 17+5, valtakunnassa kaikki hyvin.

Uskaltauduin netin kautta tilaamaan itselleni takinkin, toivottavasti se nyt tulisi piakkoin ja olisi niin lämpöinen, että tämä talvi selvittäisiin sen kanssa. Vähän alkoi epäilyttää, kun katselin, että etupäässä olisi syys- ja kevätkäyttöön tarkoitettu... Toisaalta sen alle pitäisi mahtua vaatetta vaikka kuinka hirveästi, ja eipä lähivuosina täälläpäin ole kovin pahoja pakkasia näkynyt.

Liikettä näkyvissä?

Väittäisin, että viikonloppuna tuntui pari kertaa likipitäen varmaa liikettä. Ihanaa... Suurin epävarmuustekijä taitaa liittyä omaan havainnointikykyyni, molemmat kerrat olin varmaan enemmän unessa vielä kuin valveilla. Heräsin tyypillisestä unisykkyrästä, puolittain kyljellään ja puolittain mahallaan kaikki raajat solmussa, ja käännyin vauvan kannalta varoituksetta selälleen oikomaan itseäni. Ihan kuin joku olisi herännyt ja säikähtäneesti potkinut itsensä äkkiä parempaan asentoon ja tilavampaan kohtaan... Onneksi sattui olemaan sormet mahan päällä, mielestäni tunsin sen ihan vatsanahan läpikin. Jos liikettä olisi jatkunut pidempään, olisin varmasti herättänyt Kullankin kokeilemaan, mutta molemmilla kerroilla se loppui heti, kun pieni löysi mieleisensä asennon.

Posti toi eilen taas kivan paketin, 3kg vähän käytettyjä vauvanvaatteita. Postikuluineen hintaa tuli 20e, ei paha minun mielestäni ainakaan. Minulla oli tyypilliseen tapaani melkein tippa silmässä kun katselin niitä, Kultaakin hymyilytti jotkut pikkuhaalarit joita nostin näytille. Noiden pitäisi kaikkien olla ihan käyttökamaa, neutraaleissa tai vähän sinivoittoisissa sävyissä, ei mitään hienosteluversioita.

Voipi kyllä olla, että riippumatta muksun sukupuolesta se silti löytää ympäristöstään paljon sinisävyisiä asioita... Sininen on minun lempivärini, ja puhekyvyttömien mielipiteitä ei ainakaan ihan heti kysellä. Taisi tuossa olla mukana vanha äitiyspakkauksen talvihaalarikin, kivasti vaaleansinistä ja mintunvihreää. Ainakin äkkiseltään ajatellen tuo voi olla jopa mieleisempi kuin tämän hetkisen pakkauksen beige versio. Sehän meille varmaan tulee, en usko että vuoden 2009 pakkaus vielä ehtisi jakoon... Tai saa nyt nähdä.

Pitäisi varmaan hankkia joku vähän pahvilaatikkoa hienompi säilytysväline noille pikkuvaatteille ja muille, joita alkaa nyt kertyä. Tähän asti hankitut olen vain tyylikkäästi siirtänyt työhuoneeni kirjahyllyn päälle kaiken muun roinan sekaan, mutta tuossa boksissa oli niin paljon kaikkea, että niitä ei enää uskottavasti voi jättä lojumaan.

Tänään illalla meillä on laulutuntikauden päättäjäisiki pikkujoulut. Pari tuntia mukavaa seuraa, herkkuja ja joululauluja, oikein positiivista vaihtelua normaalikuvioihin. Sääli vain, että nyt sitten tulee ainakin kolme viikkoa (ihan tarkkaan en ole laskenut) ilman tunteja... Mutta ansaitsee se opettajakin toki joulutaukonsa.

Hiphei!

Aina välillä kannattaa näköjään rohkaista mielensä ja aukaista suunsa. Juttelin eilen illalla toimitusjohtajamme kanssa, ja ihan vain pyytämällä sain palkankorotuksen! Tuntuu aika hyvältä tällä hetkellä, varmasti tämä vaikuttaa positiviisesti lähiaikojen työmotivaatioonkin. Kivalta tuntui myös se, miten tj haikaili vaikeutta löytää yhtä hyvää sijaista minulle siksi aikaa kun olen äitiyslomalla, ilmeisesti pääkonttorikin työpanostani edelleen arvostaa.

Toivottavasti tänään toimisi netti työpaikalla, muuten pitää varmaan lipsua kohti etätyön tekemistä jollain tavalla. Eilen ei toiminut koko päivässä, ja nettipohjaisiin järjestelmiin perustuvat hommat "hieman" vaikeutuvat, kun niihin nettipohjaisiin ei pääse käsiksi...

Tänään tasaviikot 16+0 (laskuri näyttää jostain syystä etuilevan päivällä, tai sitten se on jollain hassulla aikavyöhykkeellä). Hassua ajatella, että toukkiksen pitäisi olla jo lähteestä riippuen 16-17cm pitkä ja painaakin toistasataa grammaa. Iso kuin mikä! Etenkin kun ajattelee sitä 3,3mm pikkuriikkistä möykkyä ensimmäisessä ultrassa... Pimeä ajatus, että jotain niin isoa voisi elää ja liikehtiä sisälläni, ja silti sen itse tuntee vielä korkeintaan vahingossa...

Säikähdys ja harmistus

Eilen olisi voinut käydä huonostikin, mutta säikähdys onneksi riitti. Olin tulossa töistä kotiin keskustan kautta, juuri ehdin miettimään että pitää kulkea sateisessa kaupunkipimeässä varovasti, ettei kukaan puuttellisen näkyvyyden takia aja päälle. Lähdin ihan normaalisti suojatielle, jonka takana oli auto pysähdyksissä, oletin että kuskikin näki minut ihan selvästi kun nätisti odotteli siinä. Eipä nähnyt, kun olin sopivasti lähellä lähti liikkeelle niin yllättäen, että yksi pyörä meni varpaideni yli ennen kuin ehdin väistää. Säikähdin hirveästi, ja niin teki kuskina ollut keski-ikäinen tätsykin. Lähempi tarkastelu onneksi osoitti, että kaikki varpaat liikkuivat normaalisti eikä mihinkään koskenut kummemmin, sain toki vielä kuskin nimen ja yhteystiedot siltä varalta että jotain lääkärikäyntiä tulisi. Loppumatkan kotiinpäin kävelin ihan ylivarovaisesti...

Ilmeisesti täti oli katsellut lähinnä yksisuuntaisella kadulla liikkuvia autoja, eikä "väärään suuntaan" tulevia jalankulkijoita. Ja näkyvyyttä ei varmasti parantanut oma lähinnä harmaan sävyistä koostuva vaatetuksenikaan... Huvitti kyllä oma reaktioni, ensimmäinen selkeä ajatus oli "miten vauvalle kävi", sen jälkeen vasta varpaat tulivat mieleen.

En saanut edes hienoa mustelmaa taisteluarveksi, tänään jalasta ei ole paljoa enää edes huomannut että missään välissä olisi ollutkaan. Toimii ihan normaalisti, pari kertaa vain sukkasillaan kävellessä on pikkuisen vihlaissut. Hyvä näin, olisi ollut kurja viettää joulua jalka paketissa.

Äsken tuli Kullan kanssa ensimmäinen pieni kiista piiiitkään aikaan. Isovanhempani antoivat meille rahaa joku aika sitten vauvahankintoja varten, ja meillä on ollut tarkoituksena ostaa niillä mm. auto, jotta synnyttämään menot ja muut olisivat sitten vähän helpompia. Sopivan hintainen ja toimivan näköinen yksilö löytyi netistä tänään, mutta tulevan omistussuhteen määrittely ei ollutkaan ihan niin helppoa. Minun mielestäni jos hankintarahat ovat tulleet minun sukulaisiltani, tuollainen iso rekisteröitävä laitetaan joko pelkästään minun omistukseeni tai 50/50, Kulta toki haltijana, kun minulla ei ole korttia. Kulta taas tykkäsi, että hänen pitää olla omistajakin, koska hän joutuu käytännössä aina olemaan kuski ja minulla ei edes sitä korttia ole. Lopputuloksena tuo sitten päätti, että ei osteta autoa ollenkaan, jos ei kerran hän saa sitä omistaa, nyt mököttää olohuoneessa.

Olenkohan minä nyt ihan kohtuuton tässä asiassa? Oma olo ei siltä tunnu, mutta harmittaa kun toinen selvästi pahoitti mielensä. Jos oltaisiin naimisissa, voisin ihan hyvin antaakin Kullan omistaa auton riippumatta siitä, mistä rahat ovat tulleet. Nyt ollaan kuitenkin vain avoja, periaatteessa mikään ei tuota sido minuun mitenkään muuten kuin vain henkisellä tasolla. Voisi vain ottaa auton ja häipyä, jos siltä tuntuisi, tai jos kuolisi yllättäen, vanhemmillaan olisi muksun syntymään asti ainakin laillinen oikeus tehdä ihan mitä tykkäävät tuon omaisuudelle. Tietenkään en usko tällaisiin vaihtoehtoihin (ainakaan kovin todennäköisinä), mutta elämästä ei ikinä tiedä... Käytännössä myös epäilen, että suurin osa auton käyttökuluista tulisi minun maksettavakseni pitkällä aikavälillä, yleensä olen meistä muutenkin ollut parempituloisempi osapuoli, eikä minulla ole opintolainoja maksettavana poispäin...

Enpä muuten olekaan ikinä tullut ajatelleeksi, mahtaako toistaiseksi syntymättömällä lapsella olla perintöoikeutta isäänsä? Ei varmaan?

Rv 15+0

Tässä vielä päivän mahakuva, likipitäen työvaatteisiin asti pukeutuneena... Kyllä tuo ilmeisesti on kunnon hyppäyksen ottanut nyt parissa viikossa! Kotona mitaten paino ei ole edelleenkään noussut, hassua... (ja ihan positiivista)

Aamutunnelmia

Aika menee äkkiä, kun on hauskaa... Tai livahtaa joka tapauksessa käsistä, siltä ainakin tuntuu.

K:n juhlat viikonloppuna olivat tosi kivat, ihanaa kun minäkin pääsin mukaan. Kyyditkin onnistuivat hienosti, molempiin suuntiin autokuljetus eikä tarvinnut miettiä taksia tai pimeässä kotiin hiippailemista. Hassua, aiemmin en olisi arastellut yhtään, nyt tuntui että mahan kanssa en halua lähteä pimeässä hiippailemaan keskustaa kohti takaisinpäin. Emännälle veimme muutaman vanhan ystävän kimppalahjana Pentikin kynttilöitä ja kauniin alusen jolla polttaa, mitalin "Olet paras" ja kuohuviiniä. Uusi talo oli aivan ihana ja seura loistavaa, oikein harmitti kun jo ennen kymmentä iski niin hirmuinen väsymys, että oli pakko alkaa miettiä kotiinpaluuta.

Näköjään muuten ihanan holittoman boolin saa niinkin yksinkertaisesti kuin sekoittamalla täystuoremehua ja limsaa. K laittoi sitäkin huomaavaisesti kannun tarjolle, ja minä litkin sitä onnessani koko illan. Ja oli muuten ihan yhtä hauskaa ja yhtä levottomat jutut tällaisenkin lasin kanssa, kuin jos lasissani olisi ollut sitä alkoholia myös...

Tämä viikko on hurahtanut käsistä tosi äkkiä, huomenna jo tasan 15 viikkoa täynnä. Kivaa! Parina iltana olen vähän miettinyt, mahtaisiko se olla liikettä mitä mahassa hetkellisesti tuntuu, eikä jotain eksyneitä ilmavaivoja. Hymyilemään ne saavat joka tapauksessa, kun ilmestyvät. Ja sormissakin on näköjään yllättävän vahvoja valtimoja, kun oikein yrittää pitää mahaa "tarkkailuasennossa" ja kuulostella mahdollisia elonmerkkejä, äkkiä tuntuu oma pulssi ihan hassuistakin kohdista...

Pomon kanssa olimme töissä muutaman päivän aika pahastikin törmäyskurssilla. Onneksi meille tuli kylään Turun myyntipäällikkö muutamaksi päiväksi, joka enemmän tai vähemmän pakotti meidät puhumaan ja tekemään rauhan. Tappelu on ikävää, kun kuitenkin periaatteessa molemmilla on ihan oikeat perustelut toimia niinkuin toimii. Ihan täyttä ymmärrystä ei ehkä löytynyt, mutta ainakin rauhallisempi ja kaverillisempi ilmapiiri taas joksikin aikaa.

Neuvolakuulumisia

Eilen oli pitkästä aikaa neuvolapäivä. Edellisestä kerrasta olikin jo melkein pari kuukautta. Toisaalta mikäs tässä on ollessakaan, kun olo on enimmäkseen väsynyt mutta onnellinen.

Paino oli tipahtanut 700g. Hemoglobiini 119, paineet vähän ylempänä kuin viimeksi (johtunee parin kilometrin reipashenkisestä kävelystä mittauspaikalle), kohdunkaula pitkä ja kiinni. D-vitamiinia saisi alkaa syömään. Kaikki veri- ja pissakokeet puhtaita, ei mitään valittamista niissäkään. Ainoa mitä osasin itse olosta sanoa negatiivista oli juuri väsymys, pahoinvointi on niin harvinainen vieras jo nykyään, kunhan vain lopetan syömisen silloin kun siltä tuntuu. Sekä neuvolatätsy että lääkäri tuntuivat jopa vähän hämmentyneiltä siitä, että minulla ei oikeasti ollut valiteltavia vaivoja, perussairauksia tai mitään verikoejuttujakaan. Tulevatko ihmiset usein sinne valtavan huoli- ja valittelulistan kanssa?

Sydänäänet löytyivät pienellä etsimisellä. Eka kerran kun löytyivät, minua alkoi helpotuksesta naurattaa niin, että muksu pääsi dopplerin alta uudestaan karkuun. Toisen kerran löytyessä sitten vain makailin silmät kiinni ja hymyilin äänelle, kauhean onnellinen olo pienestä naputuksesta. Hauska mielikuva tuli siitä kuuntelun äänimaailmasta, kuin joku tyhjä kaikuva tuulinen rautatieasema olisi kohissut, ja vauvan sydämensyke sitten yksinäinen hyvin vauhdikas korkokengillä kulkeva siellä asemalla...

Illalla oli ihana, kun Kulta tuli useammankin kerran viekkuun, kun lötkötin sohvalla tai sängyllä ja silitteli mahaa. Tekee sitä usein kyllä muutenkin, mutta nyt se tuntui jotenkin vielä korostuneelta. Oli tainnut häntäkin vähän jännittää, mitä neuvolassa sanotaan...

Tänään tasaviikko 14+0. Hassua, enää maksimissaan kaksi samanmittaista pyrähdystä ja sitten pitäisi ihan oikeasti olla muksu sylissä. 3*14 on jo kuitenkin 42, todennäköisemmin luulisi muksun syntyvän jopa vähän aiemminkin. Mie en malta odottaa! Vaikka oikeasti on hyvä näinkin, seesteinen rauha minun ja maailmankaikkeuden välillä senkun jatkuu jatkumistaan.

Ensimmäinen pikku nuttu

Uskalsinpas tehdä tämän likipitäen valmiiksi! Tai no napit puuttuvat vieläkin, mutta muuten olisi nuttu nyt kondiksessa. Aloittelin tuota jo muistaakseni ekan ultran jälkeen, mutta taikauskoisena en uskaltautunut saumojen ompeluun ennen kuin vasta nyt...



Ihan söpöltä näyttää, vaikka vähän kyllä epäilen kokoluokituksen riittämistä. Kaipa tuo hetken aikaa ainakin sitten keväällä tai kesällä sopii, jos on säätä millä tuota voi pitää päällä. Ohje väitti tuota peräti puolivuotiaan kokoiseksi.

Nutun myötä linkkasin tämän blogin pienesti käsityöblogiin, ei mitään salailua enää. Joku sieltä olikin jo tänne eksynyt kurkkimaan :)

Kerroin tänään myös meidän pikku uutisesta parille ystävälleni. Tuli niin ihana mieli, kun molemmat kuulostivat puhelimessa olevan tukehtumaisillaan onnesta meidän puolelle. Tulevan lauantain synttärisankarikin oli puhtaasti onnellisen kuuloinen, hienoa. Ystävät ovat parhautta, siitä ei pääse mihinkään.

Väsypäivä

Tänään ei ollut kovin hyvä päivä... Pahoinvointi hyökkäsi eilisen päivän mittaan takaisin, ja eilisilta ja tämä päivä ovat aikalailla menneet sängyn pohjalla, välillä nukkuen ja välillä lukien. Ei huvita mikään, kun on sellainen olo, että voisi oksentaa tai nukahtaa ihan milloin tahansa.. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi olo, pari viikkoa hyvää oloa saivat jo luulemaan, että pahoinvoinnista olisi selvitty...

Toisaalta muksu oletettavasti voi vallan paksusti, jos vielä jaksaa sysätä ilmoille noin suuria määriä istukkahormonia. Tai sitten tämä on kropan vastaisku työmatkalle ja sitä seuranneelle hektiselle perjantaityöpäivälle. Aamulla odotti mailissa 40 lukematonta viestiä ja sekava kiirus jatkui koko päivän.

Huvitti, kun sisko E soitti tänään kesken päiväunieni hurja into päällä. Jos häneltä kysyttäisiin, minun olisi pitänyt heti pukea ja hypätä junaan, lähteä viettämään Kotkapäivää ja syömään hänen ja äidin kanssa ravintolaan. Sattuneesta syystä en oikein innostunut... Hyvin kuului, kuinka äiti suorastaan ulvoi naurusta, kun minä valittelen että en halua syödä yhtään mitään ja yritän kysyä, onko siellä joku erityinen syy juhlia jotain, ja E vain hehkuttaa, että "saisit jälkkäriäkin!". Hassu sisko, hassu perhe....

Ensi viikolla olisi hyvän ystäväni kolmekymppispäivät. Pitäisi varmaan samalla kun ilmoitan tulostani mainita jotain muksustakin. Kaveri tietää kyllä, että meillä alettiin yrittää keväällä, mutta lopputuloksesta en ole vielä hiiskunut. Saman ihmisen kanssa ollaan joskus itketty ja naurettu yhdessä lapsettomuussurua, nyt minulla on sitten maha kasvamassa... Vähän jännittää, miten tuo suhtautuu, enkä ainakaan haluaisi päivänsankarin juhlaa pilata kertomalla uutista siellä paikan päällä eka kertaa.

Mahakuva

Tässä vielä tämänaamuinen maha, tänään 13+0. Tässä vielä asiallisen kokoinen pömppö, iltaa kohti turpoaa usein hurjasti...

Työreissusta selvitty

Jos osasivat katsoa, nyt tietää meidän töissä periaatteessa kaikki. Olin Tampereella parin päivän koulutuksessa niin, että paikalla oli koko yritysryppään kaikista toimipaikoista joku, ja pari päivää istuttiin samoissa tiloissa. Toimitusjohtaja huomasi heti tiistaina, kun näytti meille majoitustiloja, eilen ihan sanallisesti kerrottiin yhdelle toiselle osakkaalle. Hauskat reaktiot kyllä, tj katsoi pitkään ja totesi "Tahruska on kyllä pyöristynyt kovasti... Etkai sä raskaana ole, vai oletko?" ja sitten vaikutti ihan positiivisen hämmästyneeltä. Eilinen osakas taas kertomiseen katsoi silmät pyöreinä "Ethän?!! Oliko tahallinen vai vahinko?" Hassuja...

Hyvin kyllä huomasi, että tällä reissulla maha selvästi vähän hidasti ja rajoitti normaalisutinoihin verrattuna. Tupakanhaju ällöttää edelleen, ja meillähän kaikki normaalioloissa polttavat likipitäen koko ajan, nyt sentään minun takiani vain ulkotiloissa. Olo oli melkein koko ajan lievästi huono, kun ruokaa sai epäsäännöllisesti ja silloinkin jotain aina yllättävää ravintolaversiota, joka maistui vaihtelevassa määrin. En oikein osannut syttyä rasvaisessa kastikkeessa uiville kanansiiville, kookoksella maustetulle kalalle tai etikassa ja siiderissä marinoiduille kasviksille... Onneksi oli omat hätävaraomenat ja piparit mukana, niillä sai aina sen verran tankattua, etten ihan nälkäkuolemaa alkanut tekemään (2 aamua poissa kotoa ja +800g, ehkä se nälkäkuolema ei muutenkaan ollut kauhean todellinen uhka...). Yöllä oli ikävä Kultaa ja omaa sänkyä, ei oikein löytynyt mukavaa asentoa kumpanaakaan yönä. Eilen tuli istuttuakin ihan liikaa, ensin koko päivä koulutuksessa kamalilla tuoleilla, joissa minä ainakaan en saanut rentoutettua selkääni hetkeksikään, sitten junamatka kotiin joka vei kaikkineen 3,5h. Oli niin kiva päästä lopulta kotiin...

Kannatti kuitenkin reissussa käydä, koulutus oli vielä parempi kuin olisin osannut odottaa! Tosi hyvä! Ja oli ihana saada kasvoja äänille puhelimessa, montaa läheistäkään työkaveria en ollut vielä kertaakaan livenä vuoden aikana nähnyt. Etenkin Turun myyntipäällikkö tuntuu entistä murusemmalta, nyt kun päästiin pari päivää ihan kasvotusten filosofoimaan lasien ääressä. N:llä olutta ja minulla vettä tai limpparia tosin...

Tänään tasan 13+0, kyllä ne viikot tuntuvat pikkuhiljaa kasvavan.

It's alive and kicking!

Tänään käytiin ultrassa, ja saatiin ihan parhaita uutisia. Penska on elossa ja sätkyttelee siellä itsekseen erittäin tyytyväisen näköisenä. Pituutta hömppiksellä on 4,9cm ja niskaturvotusta 0,8mm, ei siis mitään huomautettavaa niissä. Veriseulan tuloksia vielä joudutaan odottamaan pari viikkoa, mutta tuskin niissäkään mitään on, kun kaikki rakenteet ja niskapoimu olivat ihan sen näköiset kuin pitikin. Voi meidän pikkuista, niin suloinen, niin suloinen... Laskettu aika aikaistui parilla päivällä, uusi on nyt 22.5.09, eli tänään ollaan jo 11+5:ssä menossa. Niin se aika rientää.

Oli aivan ihana nähdä toisen heiluttelevan siellä käsiä ja jalkoja. Joku aamuvenyttely ehkä menossa, tai mistäs minä tiedän. Liikkis pikkuinen kuitenkin... Kultaakin hymyilytti kovasti katsella toisen touhuja. Minä katselin vedet silmissä, ja hoitajakin näytti olevan aidosti innoissaan, kun toinen liikahteli siellä omia aikojaan. Tosi ihana käynti!

Huoli toisen hyvinvoinnista helpotti heti ainakin toistaiseksi, loppupäivä meni aikalailla hymyillessä. Töissä piti heti esitellä kuvaa kaikille, meidän uusille pojillekin... (katsoivat minun intoiluani tosi pitkään)

Vielä edittinä loppukommentti: Uskalsin lopulta avata Lemonkidsille tekemäni vaatetilauspaketin, ja kaikki vaatteet ovat juuri minun kokoani ja tosi hyvän tuntuiset päällä. Ihanaa! Huomenna ei kiitos puristaville housuille!

Turhan aikaisia huolia?

Meillä on niskapoimu-ultra vasta ensi viikolla, mutta nyt pari päivää olen aktiivisesti murehtinut, missä vaiheessa joudun vuoden päästä palaamaan mammalomalta töihin ja onnistuisiko muksun hoitaminen edes vuoden vanhaksi kotona itse. Vanhempainrahakausi päättyy jo helmikuun lopussa 2010 nykyisen lasketun ajan mukaan, ja silloin mukulaparka ei vielä ole kuin ehkä juuri ja juuri yhdeksänkuukautinen. Ei sen ikäistä vielä haluaisi hoitoon laittaa... Jos ensi kesän kesäloman voisin pitää silloin ja muutaman kertyneen talvilomapäivän, siitä saisi kuukauden verran tai vähän ylikin armonaikaa.

Meidän taloutemme ei varmaankaan salli ainakaan minun jäämistäni kotihoidontuelle, jos joku jää niin se on mies. Ei olla puhuttu vielä, haluaisiko tuo jäädä, en tiedä että olisiko se mahdollistakaan. Molemmat ollaan sen verran pienipalkkaisissa ammateissa ja asuminen ja lainanlyhennykset vaativat rahaa joka kuukausi, molempien palkkoja tarvitaan... Hitsi kun tuo ukko löytäisi yllättäen jonkun hyväpalkkaisen homman, josta saisi tuplasti rahaa sen mitä nykyään! Helpottaisi kovasti...

Olisikohan tämä murhe toistaiseksi vielä turhan aikainen? Jos nyt ensin vaikka päästäisiin niskapoimuista "läpi" ja saataisiin muksu elävänä syliin asti, sitten murehdittaisiin näitä lisää?

Tänään on muuten taas hyvä ja hyvävointinen päivä. Hassusti tuntuu, että joka toinen päivä mieliala on hyvä ja tasainen, ei väsytä tai okseta liikaa jne... Joka toinen päivä ei sitten ole, mutta niistäkin on aina hengissä selvitty. Ja jokohan se pahoinvointi alkaisi kohta kokonaan helpottaa? Töissäkin oli tänään tosi mukava päivä, uusi myyntituote toi ihanasti uutta potkua koko meidän toimistolle.

Ensimmäinen mahakuva

Eilen innostuin kuvaamaan mahaani tasan 10 raskausviikon kunniaksi (ainakin jos ultraa voi uskoa). Ei tuo pötsi vielä kyllä kovin vauvamaiselta näytä, lähinnä siltä kuin olisin lihonut kovasti entisestään... No, tästä on nyt kuitenkin hyvä lähteä liikkeelle. Selvästi maha on kuitenkin kasvanut, olen nyt pärjäillyt yksillä housuilla ja parilla hameella, muut alaosat on jo saanut hylätä kaapin pohjalle.



Kuorossa tuli eilen illalla todettua, että noissa ainoissa jalkaan menevissä normaalihousuissani ei enää voi laulaa. Pakko se on kohta alkaa metsästää äitiysmallisia... Voi hitsi, shoppailuhan voi jopa olla mukavaa jos sopivia kokoja tulee jostain vastaan. Onneksi hameet sopivat edelleen laulaessakin, tänään laulutunnilla tuli testattua.

Tänään oli töissä koko päivän niin surkki oli pahoinvoinnin ja väsymyksen takia, että lähdin jo tuntia aiemmin kotiinpäin. Muuten on olo enimmäkseen ollut positiivissävytteinen, pahoinvointia on vähemmän kuin aiemmin useimmiten. Ja nytkään en pahoinvointia sinänsä osaa harmitella, kohtuudella nautittuna se on paras merkki siitä, että istukan pitäisi toimia ja Tyypin olla hengissä.

Siskoni olivat meillä kylässä lauantai-sunnuntaiyön. Oli tosi mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa, ja päästä rauhassa höpisemään. Sopukin säilyi koko reissun, ainoastaan sunnuntaiaamuna E:n kanssa meinasi tulla sanomista, kun kasvoille suihkutettu hiuslakka laukaisi hyvin äkäisen pahoinvointiaallon. Tytöt olivat ihanan innoissaan meidän projektista. Heistä taisi tuntua ihan yhtä hassulta kuin minustakin, että jossain vaiheessa meitä oli periaatteessa 4 henkeä kasassa pienellä kahden hengen sohvalla, kun Tyyppikin lasketaan mukaan.

Vielä hassumpaa on se, että Tyypin pitäisi jo liikehtiä yksinään mahan sisäpuolella. Käsittämätön ajatus, joku pieni räpistelijä minun sisällä... Ja kertakaikkisen ihana ja hellyttävä!

Niskapoimu-ultra on 5.11. eli ensi viikon keskiviikkona. Vielä ei jännitä tavallista enempää, jos niin voi sanoa. Eiköhän se "iiiiik"-olo sieltä taas tule, kun päästään vähän lähemmä. Toivottavasti siellä nyt olisi kaikki hyvin.

Laskettu aika

Tänään oli taas ultra-aamu, tällä kertaa Kuusankoskella eikä Kotkassa. Heräsin jo viideltä jännäilemään, tosin maltoin sentään pysyä sängyssä kellon soimiseen asti. Aika oli ysiltä, joten olin paikalla (reteästi oikein taksilla matkustaen) 8.35. Sisään lääkärille pääsin 9.20 ja ulos lääkäriltä 9.22. Nopea toimitus... Töissä olin kymmenen jälkeen löydettyäni ensin oikean bussipysäkin ja haettuani työkavereille hyvää pullaa asian kunniaksi.

Pääasiat kuitenkin selvisivät. Sydän lyö aina vain, ja tyyppi vastaa nyt rv 8+4, eli laskettu aika on 25.5.09. Hienoa! Ihan päivälleen osuivat arvailuni raskautumisajankohdasta, omat epäilyni olivat juuri 25-26.5.

Nyt on taas ihan ylionnellinen olo... Ja nyt ehkä uskaltaa suhtautua pahoinvoinnin vähenemiseenkin rauhallisemmin, tällä viikolla olo on ollut aika mukava suuren osan ajasta.

Kulta on parhaillaan työkaverinsa eläköitymisbileissä, toivottavasti heillä on mukavaa siellä. Saas nähdä, kuin tehokkaasti tuo avautuu alkoholia nautittuaan tällä kertaa lähiympäristölleen...

7 vuotta on aika kauan

Eilen tuli minulla ja Kullalla täyteen 7 vuotta yhteistä olemista. Seitsemän!!!! How the fuck did that happen??? Seitsemän vuotta on about neljäsosa elämästäni. Saman miehen kanssa... Nyt viimeisiä kuukausia kahden, jos kaikki menee hyvin. Ensi vuonna meillä on sitten suhteessa kolmaskin osapuoli. Seitsemän vuotta tästä ja se kolmas osapuoli on jo iso aktiivinen ekaluokkalainen, me ollaan yli kolmekymppisiä "käpyjä"... Pelottavaa oikeasti, jos alkaa ajatella. Parempi kun ei ajattele, on vain ja nauttii nykyhetkestä! Eiköhän se tulevaisuus osaa pitää huolen itsestään.

Mutta juu, kuitenkin eilen pienimuotoisesti juhlistettiin tätä suurta päivää. Kulta teki hyvää kalaa ruuaksi ja jälkiruuaksi Daim-kakkua. Illaksi olin varannut meille läheisen baarin saunatilan pariksi tunniksi. Löylyteltiin rauhassa, höpötettiin, Kulta joi pari olutta ja siideriä, minä omenalimsaa. Oli tosi mukavaa. Johonkin väliin päivää saatiin vähän K18-touhujakin mahdutettua.

Meidän K18-osasto kärsii kyllä tällä hetkellä pahoinvoinneistani vähän liikaakin.. Tai ainakin minua harmittaa, kun halut ja kyvytkin tuntuvat olevan vaikeasti löydettävissä. Kun on koko ajan sellainen "oksennankohan 10 minuutin päästä?"-olo, seksi ei oikein nappaa, vaikka sitä oksua ei vielä toistaiseksi ole kertaaakaan tullut. Eikä kyllä tarvitsekaan. Väsyttääkin ihan tautisesti koko ajan... Jos oloa pysähtyy ajattelemaan, tulos on aika masentava. Suurimman osan päivästä yritänkin vain touhottaa eteenpäin ajattelematta liikaa, parempi kun ei ajattele liikaa. Muutama viikko enää, sitten tämä toivottavasti helpottaa. Ja toki kieroutuneella raskautuneen naisen logiikalla olen iloinen siitä, että oireita on. Jos ovat pari tuntia hereilläoloajasta hukassa, ehdin jo olla ihan varma kohtukuolemasta..

Kullan kanssa totesimme eilen ihan selkeän asenne-eron ajattelutavassamme tällä hetkellä. Siinä missä minulla on tämä raskaus mielessä aivan koko ajan, Kulta muistaa sen aina hetkittäin ja unohtaa täysin välissä. Varmaan jo ihan biologiaankin liittyvä ero, luolamies tuskin voi keskittyä metsästykseen jos miettii vain koko ajan kotiluolassa odottavan naisen sisälmyksiä. Odottelevan luolanaisen taas on ehkä ihan hyväkin vähän miettiä mitä touhuaa ja mitä suuhunsa laittaa. Ja pahoinvointi 24/7 on hyvä tapa muistaa asia ihan koko ajan... Muidenkin tuttujen kanssa puhuessa samaa sukupuolierotusta on ollut ilmassa.

Toivottavasti liittäminen onnistuu, alla vielä päivän piristyksenä muille tämän päiväinen eka itkunaiheeni. Mielityn blogista löytyi tämmöinen video, missä ei kai pitäisi olla mitään kovin liikuttavaa? Posket märkinä sitä kuitenkin katselin. Mitään hormoneita minulla veressä, minullako? Muita lähipäivien itkunaiheita: pomon vauvavideot, tv-sarjat, eilinen ystävän blogikirjoitus suhteensa historiasta...

Äitiongelma

Äitini mielestä minun ja Kullan olisi korkea aika mennä naimisiin. Itse asiassa niin korkea, että äiti pari kuukautta sitten ehdotti, että minä lopettaisin seksin ja vauvan yrittämisen kokonaan siihen asti, että "Kulta ymmärtäisi sinun kantasi ja haluaisi mennä kanssasi naimisiin". Ei minun kantani ole se, että meidän pitää ehdottomasti olla naimisissa ennen lasten saamista! Meistä kahdesta Kulta on aina ollut se vakuuttuneempi osapuoli siitä, että joskus mennään... Ajankohtaa tuokaan ei osaa sanoa.

Tuo episodi johti siihen, että ainakin minun puoleltani välit äitiin ovat vähän viilenneet. Tekstailen kyllä edelleen lähes päivittäin, mutta usein lähinnä jotain himphamppua, en mitään todellisia kuulumisia. Vrt. täällä on harmaata ja kohta pitää lähteä töihin, verrattuna siihen että kertoisin jotain mikä oikeasti pyörii mielen päällä. Ei tee mieli kertoa asioita, kun on sellainen olo, että toinen ei hyväksy meidän olemistamme ja elämäntapaamme. Kautta vuosien äiti on muutenkin kyseenalaistanut minun ja Kullan suhteen välillä aika kovasti.

Nyt sitten eilen pikkuveljen kanssa jutellessa veli totesi, että hänkin on nyt vauvauutisen jälkeen saanut kuulla saarnoja siitä, miten minun ja Kullan pitäisi kertakaikkiaan mennä naimisiin nyt. Verenpaine sen kun kohoaa minun päässäni. Saahan äiti yksinään höpistä mitä haluaa, kunhan ei tuota ilosanomaa enää meille jaa... Harmittaa silti.

Naimisiinmenemistä vastaan minulla sinänsä ei ole mitään. Se olisi ihan kiva, positiivisessa hengessä ollaan aina välillä siitä puhuttukin. Ei vain tunnu olevan mitään omaa tarvetta siihen, että nyt pitäisi mennä. Äidin propaganda tosin saa uhmamieltä päälle, kun toinen oikein painostaa niin tulee sellainen "en varmasti mene"-olo vastareaktiona. Ja se tuskin on tarkoitus...

Illalla kuorosta kotiin tullessa nuo ainoat housut, joita on ollut hyvä pitää jalassa, kiristivät aika pahasti... Maha turpoaa päivän mittaan ihan kunnolla vaikka aamuisin onkin likipitäen normaalimitoissa. Onneksi töissä olo oli ihan kohtuullinen melkein koko päivän, vain lounaan jälkeen oli tunnin pari sellainen nukkumaanoksentamaansyömäänihanmitävain -tunne, sitten sekin helpotti...

Mahan ulkoilutusta

Hassua, miten paljon mahankasvattelu ja pikkutyypin vointi pyörivät mielessä. Varmaan samaa tiheysluokkaa kuin miehillä seksi, eli n. kerran minuutissa. Vaikka mikäpäs siinä, kivahan tuota on ajatella...

Olin viikolla lupaillut itselleni, että lauantaina kiertelen vähän kaupoissa ja katson, jos jostain löytyisi jotain kivaa "tsemppibodya" tai vastaavaa. Nyt kun syke on nähty, olisi ihana hankkia jo jotain pientä konkreettista odottamaan. Se suunnitelma ei tosin kauhean hyvin toteutunut, siinä vaiheessa kun kaatosade lopulta hellitti, oli enää vain Anttila tässä keskustassa auki. Siellä kävin hiplaamassa pikkuvaatteet läpi, mutta syötävän suloiselta näytti vain yksi 52cm toppahaalari.. Ja ehkä vastasyntyneen kokoinen toppahaalari ei toukokuuvauvalle ole se fiksuin alkuostos? Toivottavasti ainakaan toukokuussa sille ei olisi käyttöä! No, ensi viikolla harjoitukset jatkuvat, jos vaikka töiden jälkeen ehtisi tai sitten lauantaina. Kiirettä ei vielä ole...

Tuli sitten ulkoilutettua mahaa vähän pidempikin lenkki, kävin jo etsimässä valmiiksi ravitsemusterapeutin majapaikan kohtaamistamme varten parin viikon päästä. Hyvä lenkki tuli tehtyä, meiltä sinne on varmaan 2km matkaa, eli yhteensä reilu 4km tuli käveltyä kaikkineen. Koiranulkoiluttajalle tai himolenkkeilijälle tuo nyt ei olisi matka eikä mikään, mutta omat sisäeläjän tapani tuntien olin ihan tyytyväinen itseeni.

Ihan uusi raskausoirekin on löytynyt, itkuherkkyys. Tänään olen jo kahdesti päässyt kuivailemaan poskiani, kun Kullan kanssa telkkarista katsotut jutut ovat olleet niin liikuttavia. Aika säälittävää, yleensä en tv:n edessä pahemmin tunteile. Ja maha mielestäni kasvaa, etenkin illalla tuntee juuri oikealla kohdalla pehmeän läskin alta kovaa kohoumaa, mitä en muista aiemmin havainneeni.

Minun vanhempani ovat nyt ihan pikkuisen vissiin höpsähtäneet tästä uutisesta. Silloin, kun muutin tänne paikkakunnalle, isi soitteli melkein päivittäin yli vuoden ajan, ja etenkin Kullalla meinasi jo välillä mennä hermo, kun aina roikuin puhelimessa sinnepäin. Nyt yhteydenpito oli jo rauhoittunut pitkäksi aikaa pari kertaa viikossa soitteluun ja äidin kanssa tekstailuun, mutta nyt plussan jälkeen puhelin on taas soinut joka päivä. Tänään äitikin halusi oikein puhua kanssani, se on yleensä harvinaista herkkua. Pitää nyt katsoa, kuinka pitkään aikovat päivittäin intoilla, jossain vaiheessa se ehkä voi alkaa hieman häiritsemään... Mutta ihanaa kyllä, että ottivat tämän positiivisena ja ovat innoissaan. Eka lapsenlapsi heille, kai sitä vähän saa ollakin höpsönä.

Tänään en enää saanut pidäteltyä, kun kaupatkin olivat jo kiinni. Nyt on puikoilla ensimmäinen vauvanneule. Tästä se sitten lähtee... Jaiks!

Meillä on salamatkustaja

Keskiviikkona iltapäivällä tuli äitiyspolilta kiireellinen kutsu neuvolan laskemien viikkojen mukaiseen niskapoimu-ultraan, ja ainoa mahdollinen aika annettiin heti eiliselle torstaiaamulle klo 8.15. Tuli vähän kiire ja paniikki miettiä molempien työpoissaolot ja aikataulutukset.. Minua jännitti aivan sairaasti, ja Kultaakin kai illalla.

Torstaina sitten herättiin jo klo 5.30, että ehdittiin 6.30 Kotkaa kohti puksuttelevaan junaan. Minä en meinannut pysyä nahoissani, jännitti vain entistä enemmän, oksetti ja ahdisti... Kulta istui vieressä tyynen rauhallisena, häntä ei hetkauttanut mikään. Käytiin sairaalassa vielä aamuteellä ja mustikkakeitolla, ja sitten hipsittiin äippäpolille aikataulun mukaisesti.

Kutsu kävi pieneen hämärään huoneeseen, ja kätilö ultrasi ensin vatsanpeitteiden päältä löytämättä mitään. Siirryttiin katsomaan sisäpuolelta ja täti kuulosti jo vähän huolestuneelta kysellessään raskausoireita. Ruskuaispussi löytyi ja jotain joka ehkä vähän väpätti sen reunassa, mitään varmaa ei sillä koneella tai kätilön näkemyksellä voinut sanoa. Se oli varmaa, että neuvolan ajatus 12+4 viikosta ei ainakaan täsmäisi missään tapauksessa. Minut ja Kulta passitettiin takaisin käytävälle, ja jäätiin odottelemaan lääkäriä ja jatkoa.

Kolmen kätilön ryhmittymä nappasi meidät siinä välissä vielä toiseen huoneeseen katsomaan tilannetta toisella koneella. Ilmeisesti tämä oli uudempi laite, koska sillä zoomaillessa syke näkyi jo ihan selkeästi edelliseen verrattuna, ja vähän saatiin mittailtuakin. Salamatkustajan syke oli 80 lyönnin luokkaa minuutissa, minun kuulemma hitaampi, ja pituutta tyypillä n. 3,3 millimetriä. Saimme kuvankin mukaan otettavaksi... Ihana, miten innoissaan kätilötkin tuntuivat olevan siitä, että siellä selvästi jotain pienenpientä oli matkassa.

Taas käytävälle, ja kohta lääkärin ja kolmannen laitteen tutkittavaksi. Nyt ei enää ilmennyt mitään uutta muksusta. Kohdun ja muksun koko vastasivat ihan sitä, mitä sen yksityisen gynekäynnin jälkiseurauksena voisi odottaakin, eli tyyppi on löytänyt tiensä limakalvoille vasta sen jälkeen. Pikkuriikkinen, mutta maasta se pienikin ponnistaa. Laskettua aikaakaan emme vielä saaneet, kaikki sellaiset mittataulukot alkavat kuulemma vasta 5 millimetristä...

Nyt on kerrottu sukulaisillekin suuri uutinen. Tuleva mummo oli meitä hakemassa pois sairaalasta, ja muille sitten soiteltiin tai laitettiin tekstiviestejä. Tottakai tästä on vielä pitkä matka toukokuuhun, mutta sykkeen löytyminen on kuitenkin jo niin vahva viite siitä, että asiat olisivat sinnepäin kuin pitääkin. Ja nyt jos tulisi huonoja uutisia jossain vaiheessa, niitä ainakin voisi käsitellä perhepiirissä avoimesti, ihmiset tietävät missä mennään.

Pikkusisarteni reaktiot lämmittivät minua erityisesti, ne olivat niin tyypillisiä heille. Yksi soitti ja hehkutti, puhui miljoona sanaa minuutissa ja ei ollut pysyä nahoissaan. Yksi lähetti tekstarin, joka oli tosi innoissaan, oli jo vähän arvaillutkin ja jatkuva hymyily häiritsi matikan opiskelua pahasti. Yksi laittoi tekstarin "heh heh aikamoinen pommi", ja muutaman tunnin päästä onnittelut erikseen. Ihania kaikki, minun rakkaita.

Ihanaa, että Kulta oli siellä sairaalassa mukana. Tuo itsekin totesi että oli tosi kiva olla mukana ja nähdä elonmerkit. Minä olisin varmaan hajonnut sen ekan kurkkauksen aikana tosi pahasti, jos ei toinen olisi ollut siinä vieressä rauhallisena ja varmana. Jälkeenpäin tuo itsekin kyllä totesi minulle, että oli ihmetellyt omaa rauhallisuuttaan koko reissun ajan.

Seuraava ultraus parin viikon päästä, silloin jos saataisiin jo laskettua pikkutyypille laskettu aikakin. Se on onneksi vähän lähempänä. Lupasin pärjätä sen reissun itsekin, kun Kullalla on joku sellainen työjuttu, mistä on tosi vaikea olla poissa eikä tuo kauheasti edes haluaisi. Toivottavasti siellä sitten olisi lupaavasti kehittynyt pikkuinen silloin näkyvillä.

Nyt minä kuitenkin keskityn vain hehkuttamaan tätä olotilaa ja nauttimaan tuosta kolmen millin tiedosta, pienestähän se on kuitenkin lähdettävä liikkelle ennen kuin iso 3 kilon otus saadaan syliin. Hassua, miten pienellä voikaan olla jo sydän! Ja miten pieniä asioita noilla ultralaitteilla saadaankaan mittailtua....

Eka neuvola takana

Eilen käytiin Kullan kanssa ekan kerran neuvolassa asti ihmettelemässä. Jännitti kovasti! Hirveän positiivinen mieli jäi kyllä molemmille reissusta, täti oli ystävällisen ja asiallisen tuntuinen ja hommat menivät ihan nappiin. Lukupakettiakin saatiin mukaan aika hurja pinkka, vähän sitä tuli illalla jo selailtua.

Neuvolan mukaan tänään oli 12+2 ja laskettu aika 12.4. Minä en kyllä usko yhtään, mutta ainakin näillä tiedoilla meidän pitäisi päästä äkkiä ultraan etsimään sikiötä ja niskaturvotusta. Jos vaikka loppuviikosta tulisi jo tieto siitä ajasta, ja ensi viikolla päästäisiin menemään.. Toivossa on ainakin hyvä elää. Ja jos siellä vain olisi elävä pikkukirppunen...

Painosta puhuttiin jonkin verran, ja sain peräti ajan ravitsemusterapeutillekin. Ei se ainakaan vahingoittaa voi, jos siellä käy juttelemassa. Ja tiedänhän minä, että sitä on ihan liikaa, ihan liikaa.. Näillä kuitenkin mennään, kun ei muutakaan tässä vaiheessa voida. Hyvä kuitenkin, ettei tätsy tuntunut ottavan siitä itselleen mitään kynnyskysymystä, totesi vain asiat niin kuin ovat.

Tietoista raskautta on nyt takana pari viikoa, ja minulla on jo nyt ikävä valkoviiniä ja yhtä tuorejuustoa. Ihan kestettävissä kyllä molemmat, mutta huvittavaa, miten niitäkin voi ajatella yllättävän paljon, jos ei saisikaan niillä herkutella ihan tuosta vain. Naurettiin Kullan kanssa yhtenä aamuna kun katsottiin jääkaappiin, siellä oli minun puolellani uuniohrapuuroa, flora-margariinia ja vähän viinirypäleitä, miehen puolella kolesterolia alentava becel, likööripullo, tuorejuustoa... Asetelma ei mitenkään ollut tietoinen, mutta seinien vierelle asettuneet tavarat vain olivat hetkellisesti hauskan näköiset.

Kävin sunnuntaina Kotkassa katsomassa porukoita ja isovanhempia. Kieltä sai välillä pureskella ihan tosissaan, ettei vielä lipsahtelisi mitään uutisia. Taisin sitten ollakin aika hiljainen, onneksi E-siskolla oli niin tehokas yhden naisen show päällä, että minuun ei kukaan ihan hirveästi ehtinyt katselemaankaan. Ultran jälkeen sitten varmaan kerrotaan Kullan kanssa aika äkkiä, että tulevat mummot ja papatkin pääsevät mukaan tunnelmaan.

Raskausoireita

Kolmas päivä testistä, ja kauhea itseanalysointi päällä koko ajan... Jännittää ihan hirveästi! Ja asia on koko ajan mielessä, ei puhettakaan että vaikka töihin keskittyminen onnistuisi.



Soitin jo neuvolaankin, 29.9. mennään Kullan kanssa ekalle visiitille sinne. Hirmuisen sydämellisen tuntuinen täti puhelimessa, eka onnittelija...



Mutta joo, kun oikein tarkkailee, niin pieniä oireita alkaa olla jo havaittavissa:



- Alamahassa on sellainen herkkä kohta, johon ei voi suoraan nojata. Mahallaan tms voi hyvin olla, mutta suoraan siihen ei voi kohdistaa painetta.



- Pientä kuukautismaista vihlontaa ja nipistelyä, seksin tai ryntäilyn jälkeen vähän enemmänkin. Ei se nyt liikaa satu, mutta muistuttaa, että ei saisi juosta kuin päätön kana... Tuo seksinjälkeinen kyllä harmittaa siinä mielessä, että kun orkku aiheuttaa tiukan jälkikouristuksen, kuin usein niitä uskaltaa saada?



- Mieliala heittää töissä tosi pahasti! Kaikki v*tuttaa, ovet paukkuu, elämä on... Ihme jos nuo eivät kohta arvaa, kun tähän mennessä minua on kai pidetty ihan ylileppoisana. Tai sitten työkaverit vain lopettavat minulle puhumisen, kun olen niin hankala. Onneksi kotona on hyvä ja leppoisa olla, Kullasta on tullut ihanampi kuin koskaan. Voisin koko päivän vain nyhertää kainalossa ja suukotella.



- Rinnat ovat hetkittäin arat, liivit ahdistaa ja nännit tököttää. Kumma juttu, Kulta suhtautuu niihin kauhean positiivisesti...



- Ruuat saattavat alkaa ällöttää kesken syömisen, mutta se onneksi menee heti ohi (ainakin vielä). Hirveä nälkä olevinaan koko ajan, ja vettä tekee mieli koko ajan. Kumma juttu, sitten saa myös juosta pissalla ahkerasti, kun työpäivän aikana saattaa mennä vettä parikin litraa ja kotona vielä lisää... Teenjuonti on vähentynyt ihan itsestään, ja herkkuja ei onneksi tee mieli ihan samaan tahtiin kuin arkena.



- Väsyttää! Töissä alkaa puolen päivän jälkeen olla kovasti sellainen olo, että voisi mennä päiväunille. Tänään tulin kotiin viiden jälkeen, syötiin ruoka, katsottiin Emmerdale ja mentiin päiväunille. Kultakin kyllä nukkui pitkään, mutta minä heräsin hetken ennen iltakymmentä suihkun kohinaan. Iltatee ja vähän leipää naamariin, BB ja nyt puolen kahdentoista maissa väsyttää jo taas..



Tai sitten vain kuvittelen kaiken, ja päästän hankalan minäni valloilleen, kun kerrankin on hyvä tekosyy. Joka tapauksessa hymy on herkässä ja elämä näyttää lähinnä pastellisävyisiltä pilviltä ympärillä. Kullalle tänään huokailin, että joku selvempi oire voisi olla kiva, ettei niin tulisi epäiltyä itseään, mutta toisaalta... Ei se oksentaminen välttämättä olisi niin kivaa...



Ja taas, teksti on kirjoitettu 17.9.08 klo 23.26. Vielä ei uskalla julkaista, panttaan nyt tätä ihan minun ja Kullan salaisuutena...

Yllättävän hyvä lapsettomuuslääkäri

Huh huh, aamulla meinasin saada pienimuotoisen kohtauksen... Kuukautisia ei vain kuulunut, joten päätin ihan vain huvin ja urheilun vuoksi testata viimeisen negatiivisen ennen kuin alan popsia Terolutteja. Muuten hyvä, mutta testi mokoma päättikin alkaa positiiviseksi! Onni toi onnea tällä kertaa...



Yllättävän hyvin auttoi siis se visiitti viime viikolla sen gynekologin luo. Viikko siitä olin jo tietoisestikin raskaana, ei huono... Voin suositella, jos joku muukin haluaa kokeilla. Tosin mokoma erehtyi siinä, että kuukautiset eivät suinkaan alkaneet viime viikolla.



Tämä päivä on nyt mennyt sekalaisessa hihittelyssä ja ihmettelyssä. Töissä tuntui, että kykenin vain punastelemaan ja hymyilemään itsekseni, ihme jos työkaveritkin eivät jotain huomaa. Itse asiassa yksi ehkä epäilikin jotain, kysyi olenko käynyt laitattamassa hiukset.. Nauroin vain, totesin että parturista on jo pitkään ja uudet silmälasitkin on olleet naamalla jo pari viikkoa, eläköön hyvä huomiokyky. Sama täti on monesti väittänyt tunnistavansa heti raskaanaolevan naisen ja tietävänsä vauvan sukupuolenkin, katsotaan nyt, tuleeko sieltä sitten ennustusta jossain vaiheessa.



Kultakin yllättyi aamulla iloisesti. Maltoin sentään olla herättämättä toista, kerroin uutisen vasta kun oli itse kömpinyt jo pystyyn. Hymyilee ihan yhtä hömelönä kuin minäkin...



Kuorossa oli illalla meidän tuorein kuorovauva mukana, ikää kuukausi. Tuntui niin hassulta katsella sitä pikkunyyttiä ja ajatella, että toukokuun lopussa meillä varmaan on jo tuollainen itsellämme jos kaikki menee hyvin... Miten ne muka uskaltaisivat sairaalasta antaa sellaisen meidän matkaan? Tipautetaan vielä ja rikotaan se... Ja voi miten suloinen se pikkutirppana olikaan, kun kurkki meitä haalarin kaulusten ja tutin takaa... Voi elämä!



Olen niiiiiiin onnellinen juuri nyt... ihan uskomatonta!



Varmuuden vuoksi itselleni talteen, teksti kirjoitettu 15.9.08, klo 21.54 koneen mukaan... Aika tasan puoli vuotta näyttäisi raskautumiseen meillä menneen, ekan blogitekstin olen päivännyt 18.3. Hurjan nopeasti mennyt tämä väliaika kyllä...

Terot on mun kavereita

Ei se lääkärikäynti sitten ollutkaan niin paha kuin pelkäsin, hyvä fiilis jäi päällimmäiseksi poislähtiessä. Vanha setälääkäri ei alussa oikein tahtonut pysyä perässäni, kun selitin asioita n. 100 sanan minuuttivauhdilla ja toisen olisi pitänyt saada kahdella sormella kirjoitettua ydinasiat muistiin. Sopiva kommunikointitahti kyllä löytyi nopeasti.

Ultrassa näkyi ihan minun itse kehittelemäni keltarauhaskysta, kuulemma sen näköinen että kuukautiset olisivat itse alkamassa muutaman päivän sisään. Jospa annan niille aikaa tulla vaikka kp70 asti, ja jos ei sitten ole alkaneet, kemiallinen apu käyttöön.

Sain tosiaan reseptin Terolutiin kolmeksi kuukaudeksi lääkärin mukaan. Resepti on kyllä vähän hämärän näköinen, Kulta tai minä emme kumpikaan keksineet, missä kohtaa siinä lukee se pillerien määrä, mitä sillä saa lunastaa. Noh, kaipa nuo apteekissa tietävät. Kierron 15. päivä pitäisi alkaa syödä 10 päivän kuuri, ja sen jälkeen kuukautisten pitäisi olla tuloillaan muutaman päivän sisällä. Tähän meneillään olevaan kuuriin ei kyllä kehtaisi niitä "tuhlata", jos menkat olisivat alkaakseen ihan itse lähiaikoina. Puolen vuoden päästä jos kierto taas vetelee huikeita lukuja uudestaan lääkäriin, tai jos vauvaa ei kuulu vuoden sisällä tasaisemmallakaan kierrolla.

Hauska muuten, ultraa kurkkiessani tulkitsin ensin tilanteen ihan väärin... Olin aivan varma, että oikeanpuoleinen munasarjani on sikiö! Himppasen sykkivä tumma möykkyinen möykky, ihan selvästi olisi voinut olla joku tyyppikin... Onneksi en ehtinyt laukaista havaintoani ääneen, kun setä jo selitti tarkemmin, mitä kuvassa onkaan. Siitä kyllä pointsit, kertoi hyvin mitä ruudulla näkyi koko ajan. Ja hyvä ettei tarvinnut omien havaintojen varassa olla.

Kädellä tehty sisätutkimus oli äärimmäisen nopea ja teki kipeää, en tosin ehtinyt sattumista edes hihkaista, kun se oli jo ohi.

Painoa pitäisi saada nyt alas ihan tosissaan, lääkäri totesi että siitä varmasti olisi kaikista suurin apu. Ja mahdollinen raskauskin olisi ihan taatusti helpompi, jos saisi edes muutamankin ylimääräisen kilon tipautettua matkan varrelle ennen sitä. Töissä tehtiin herkkulakkopäätös jo perjantaina, onneksi siellä ei enää tarvitse katsella muiden makean syöntiä tai syödä sitä itse, ainakaan niin usein...

Vielä toinenkin hyvä juttu päivästä talteen: aloimme kuorossa harjoitella Mozartin Kruunajaismessua, ja heti ekoista tahdeista alkaen siinä oli Sitä Jotakin, mitä vain Mozartin musiikissa on. Henkinen orgasmi, eikä varmasti jää tämän kauden aikana ainoaksi. Hieno kausi varmasti tulossa siellä, muutkin nyt harjoitellut kappaleet ovat tosi kivoja.

Pelottaa vähäsen

Pakko myöntää, huominen lääkäri pelottaa vähäsen... Tyhmä minä! Ennenkin on huomattu, että etukäteismurehtimisen hyötysuhde ei ole niitä ollenkaan parhaimpia. Tiedän kyllä, että pitäisi vain yrittää tsempata positiivisia ajatuksia esiin ja ottaa surut sitten jos niitä tulee. Silti päässä pyörii kaikenlaisia rumia sanoja, jotka voisivat iskeä minut niin lyttyyn, niin lyttyyn... Noo, huomenna tähän aikaan olen jo vähän viisaampi, neljältä pitäisi olla aika joten tähän aikaan olen jo matkalla kuoroharjoituksiin.

Onneksi on ollut Spore tänä viikonloppuna, se on pelastanut paljon viemällä ajatuksia muualle. Olen kasvatellut omaa ötökkääni solulimasta eteenpäin ja hihitellyt antaumuksella sekä pelintekijöiden että toisten käyttäjien luomuksille. Nerokas tuo systeemi, että peli hakee muiltakin käyttäjiltä itse tehtyjä ötököitä, takaa hienosti sen että kahta täysin samanlaista pelikokemusta ei taatusti tule. Avaruusaikaan en ole ehtinyt vielä perehtyä, muut ovat sitä hehkuttaneet aika huikeaksi elämykseksi.

Kuusikymppiset

Kierto vain venyy ja paukkuu... Tänään kp60, pitäisi varmaan pitää jonkinlaiset juhlat tasaluvun merkiksi. Siideriä tai valkoviiniä meinasin ainakin nautiskella. Hassua kyllä, ikinä pillereidenkään kanssa en onnistunut venyttämään kiertoa näin pitkälle, viimeistään viidenkympin kohdalla alkoi olla kovasti välivuotoja. Nyt ei niin mitään..

Sain sentään tilattua lääkärin, maanantaina menen eka kertaa elämässäni katsomaan ihan oikeaa gynekologia. Tähän asti olen aina käynyt joillakin yleislääkärimuunnelmilla, tai no kerran saattoi ultraamassa olla joku erikoisempikin, mutta ei siitä käynnistä kyllä mitääniloa ollut... Toivottavasti sieltä löytyisi jotain troppia käynnistämään kierto. Tai en tietysti pistäisi pahakseni, vaikka siellä mahdollisesti ultratessa löytyisi todellinen salamatkustaja. (kuinka epätoivoista on elätellä tuollaisia toiveita?)

Pitää muuten tuosta valkoviinistä vielä mainita, että nykyään asiointini alkossa tuntuu usein vähän nololta. Perjantaisin jonotan aina aamulla oven ulkopuolella hakeakseni töihin yhden palkintopullon jotain hyvää, ja jos haluan illalla ottaa jotain pientä kotona, se tulee haettua eri reissulla mutta samasta liikkeestä. Välillä aika alkkis-fiilikset, kun kovin monetta viikkoa seisoo siinä aamun vakioporukan seassa odottelemassa ovien aukeamista...

Kullan kanssa meille on nyt viikon sisällä löytynyt joku ihan uusi vaihde taas. Hirmusti K18-touhuja, ja jotenkin niissä tuntuu olevan taas enemmän tunnetta matkassa kuin ikinä. Miten se voi aina lisääntyä? Ja miten sitä toista voikaan rakastaa aina vain enemmän? Mitään ulkoista syytä en ole keksinyt, mikä muutosta olisi laukaissut ilmaan, mutta joku ihan uusi juttu tuohon on tullut. Muutenkin ollaan niin sylihalipusipuseja taas, vähän kuin oltaisiin taas ihan vastarakastuneita ja koko aika kiinni toisissamme.

Viikonloppuna tuli tehtyä reilun vuorokauden pyrähdys pääkaupunkiseudulle. Kävin siskon luona pe-la-yön, syötiin ravintolassa hyvää meksikolaista ruokaa ja höpötettiin kamalasti. En ollutkaan ennen maistanut lohta ja jalapenoja yhdistettynä, oli tosi positiivinen ylläri. Ja jälkiruokajäätelö oli aivan hurmaavaa... Syötiin yhdessä joku jättiannos, jossa oli neljää jäätelöä, melbaa, appelsiinia, kermaa, mansikkaa... Slurps!

Lauantaina käytiin äidin kanssa tervehtimässä kummitätiäni ja hänen perhettään Tuusulassa. Onnistuin yllättämään äidin syömällä (suuremmin irvistelemättä) sekä katkarapuja, mustekalaa että aurajuustoa... En tiedä mikä noista äitiä hämmensi eniten, oli pudottaa silmät päästään. Toduuden nimissä tosin sanottakoon, että kotona olisi tuo katkarapu-mustekala-osasto jäänyt syömättä, mutta kylässä en kehdannut kieltäytyä. Kummi oli tehnyt niin hienot alkupalalautaset meille, joissa oli juuri äyriäisiä, viinirypäleitä, rucolaa ja minitomaatteja. Ja aurajuustokastikkeethan ovat ihan herkkuani, äiti ei vain ikinä ole sattunut huomaamaan...

Hauska ylläri oli tavata kummitädin sisko lapsineen myös. Olen kuulemma nähnyt tämän siskoihmisen joskus likimain 20 vuotta sitten edellisen kerran, mutta mitään en muista. Hyvin lähti juttu heti luistamaan, tosi mukava naisihminen. Kuulin synnytysjutut, koiran kastroimiset ja muut mukavat, sellaista mistä naiset nyt yleensäkin puhuvat...

Mutta joo, kaipa sitä pitäisi keskittyä töihin vielä vähäksi aikaa. Täällä onkin tulossa lähitulevaisuudessa sellaisia muutoksia, että en ainakaan usko, että työajalla enää ehtisi lapsentekojuttuja pahemmin murehtia. Ihan hyvä niin, aika kuluu paljon paremmin jos tekemistä riittää.

Kun ei niin ei niin ei

Eipä tuonut Onnikaan onnea tähän talouteen, testimerkin vaihto ei auttanut yhtään kohti positiivisempaa tulosta. Testi tosin on marinoitumassa tuolla samassa roskiksessa kuin tähänkin asti, jospa se kummitus olisi siellä vielä? Tulisi edes kuukautiset, nyt on kp43 joten kierto pysyisi vielä lähes inhimillisenä.

Pidin loppuviikon ja viikonlopun sairaslomaa. Keskiviikkona diagnosoin itseltäni syysflunssan, ja torstaina olin jo sen verran kipeä, että lähdin töistä kotiin kesken päivän, perjantaina en kyennyt sinne ollenkaan. Sunnuntaina aloin taas olla elävien kirjoissa. Meneehän se viikonloppu niinkin, yskiessä ja niiskuttaessa. Ei edes päästy Taideiden yöhön tai paikallisen rockbaarin kesätapahtumaan, plääh... Selkäni ei muuten yhtään tykkää siitä, että joogataukoa on tullut jo reilusti toista viikkoa. Yrittää mennä poikki ristiselän kohdalta, koko lantion alue etu- ja takapuolelta tuntuu kuin olevan hukkapaloista tehty. Ei mitään hyvää ja luontevaa asentoa, käveleminenkin on yllättävän vaikeaa jos koko ajan pitää yrittää keskittyä pitämään lantio jotenkin järkevänä eikä eteenpäin käpristyneenä...

Pöh sanon minä. Eilen illalla oli vielä mielessä vaikka mitä kivaa ja positiivista tänne kirjoitettavaksi, mutta nyt ei mitään tule mieleen. Silloin ei ehtinyt, ennen kuin oli jo nukkumaanmenoaika, nyt tuo testi masentaa tuolla... Tiistait eivät edelleenkään ole minun juttuni.

Meidän vessassa kummittelee

Torstaiseen testiin oli työpäivän aikana ilmestynyt haamu, ihan silmin havaittava ilman erikoisvalaistusta ja oikeaa katselukulmaa. Itse asiassa kaksikin haamua. Lienevätkö seurallisia olentoja? Hassun näköinen se testi, kun siinä oli vahva kontrolliviiva, testin kohdalla hailakka viiru ja siitä vielä alkuupäin yksi ylimääräinen vielä haaleampi viiru.

Kokoontumisajo meni siis selvinpäin kaiken varmuuden vuoksi. Oli kyllä tosi hyvä viikonloppu, tänäkin vuonna se oli ihan minun kesäni kohokohtia. Monta vakionaamaa oli paikalla, muutama jäi uupumaankin. Hienosti oli moottoripyörällä ajavaa kansaa tullut paikalle, vaikka perjantaina satoikin lohduttomasti. Lauantaina onneksi vesi pysyi taivaalla ihan muutamaa karannutta pisaraa lukuunottamatta. Minä istuin taas T-siskon kanssa kanttiinin kassalla, aukaisin vuoden kiintiön olutpulloja ja lauloin kovasti karaokea T-veljen kanssa. Hienoa päästä viettämään rauhassa aikaa molempien T-ihmisten kanssa! Sen jälkeen, kun 7 vuotta sitten muutin pois kotoa, yhteistä aikaa ei ole ollut ainakaan liikaa.

Laulamiseni oli kuulemma kehittynyt kovasti vuoden aikana, ihanaa. Muutama kappale jäi mieleen tosi hyvinä nykäisyinä, paras ehkä Don't cry for me Argentina sellaisella säestyksellä, jossa tuli satunnaisia sointuja siellä täällä... Pakko vain vetää tunteella ja luottaa siihen, että sävellaji säilyy omalla korvalla. Aloitin tosin ehkä kvinttiä liian matalalta, mutta kun sain pari apuääntä, sekin ongelma ratkesi. Lopputuloksesta olin suorastaan ylpeä. Kyllä karaoke sitten on hauskaa!

Torstaisten haamujen rohkaisemana hyökkäsin heti sunnuntaina kotiuduttuani ostamaan päivystävästä apteekista uuden testin. Ei se vain mokoma osannut minua laittaa raskaaksi yhtään sen paremmin... Maanantaiaamuna tein tetin seitsemältä, ja vielä yhdeksän maissa se ainakin oli negatiivinen, kun lähdin töihin. Töistä tullessa siinä oli kuitenkin taas hailakka mutta selkeästi näkyvä kummitusviiva, juuri siinä mihin olisin viirun halunnutkin. Aaargh! Mitähän noille kummituksille pitäisi tehdä? Hankkia manaaja käsittelemään meidän vessa ja roskis? Lopettaa testien laittaminen roskikseen, jos siellä asuu joku likatassuinen tyyppi? Jättää kummitukselle lahjukseksi suklaapaloja ja tuoksukynttilöitä, jos tuo vaikka haluaisi alkaa antaa väriä testeihin heti 10 minuutin sisällä testausajankohdasta? Vai tykkäisiköhän tuo enemmän myslistä ja ruisleivästä? Jos sen testin laittaisi heti roskikseen katsomatta, tulisivatko ujot viivat nopeammin esiin?

Testailu siis jatkunee taas loppuviikosta.. Nyt ei kyllä enää sitä kuvotusoloa ole ollut, selkä vain kipuilee ja flunssa väsyttää kovasti. Tänään oli aika vähällä, etten lähtenyt töistä lepäämään kesken kaiken. Vaikkei kuumetta olekaan, väsymys on kova ja hengittäminen vaikeaa näin suurella määrällä päänsisäistä räkää...

Negatiivinen

Nega. Jälleen kerran. V*ttu.

Olin ehtinyt jo toivoa niin kovasti, psyykata itseni melkein varmaksi siitä, että väsymys ja kuvottava olo liittyisivät vauvahaaveisiin... Noh, psykofyysisenä olentona se pitäisi tietää, että jos enemmän tai vähemmän haluaa voida huonosti, maha on aina sen verran kipeä että huonovointisuutta voi havannoida...

Voinpahan ainakin juoda viikonlopun kokoontumisajossa, jos haluan.

Ajatukset karkaa

Hitsi, mistä kaikesta sitä voikaan ottaa positiivisia fiilisiä. Minulla on nyt torstaina ja eilen ollut illalla oksettava olo, tänään vähän pitkin päivää, kun en ole muistanut syödä riittävän usein. Heti karkaa toiveet korkealle, jospa tämä olisikin lupaavaa ensioireilua jostakin... KP25 tänään, aikaistahan se olisi, mutta joillakin on jo ollut.

Todennäköisempää varmaan, että tuo on ihan vain normaalia kehon oikuttelua, jos yrittää unohtaa syömiset tai korvata ne karkilla, mutta ainahan voi toivoa. Ja tuskin mikään positiivinen fiilis ainakaan tilannetta voi huonontaa.

Minulla on nyt puikoillekin päässyt livahtamaan vähän vauvakamaa, tosin ei vielä itselle. Yksi nettituttu odottelee vauvaa, ja iski pakottava tarve tehdä sinne vauvanpeitto. Nyt on aamuisin puikot suihkineet bambulankaa, kolmas tilkkurivi jo meneillään. Kovasti on peittoon laitettu kiinni ystävällisiä ajatuksia ja positiivista voimaa, toivottavasti se siirtyy käyttöönkin.

Hassua kyllä, miten eri ihmisten raskausuutiset heilauttelevat eri tavoilla. Juuri tämä vauva, jolle peitto on tulossa, kouraisi jostain syystä enemmän kuin moni muu tärpännyt yrittäjä. Ehkä peitontekohalu on osittain siitäkin syystä, että mokoma pääsi liikuttamaan tavallista enemmän. Vauvauutisia muutenkin tuntuu kuuluvan kovasti joka puolelta. Yksi ystävä oli laskenut, että hänen tutuistaan tänä vuonna odottaa tai on jo saanut 19 eri paria vauvaa, se on jo huima luku. Minä en sentään vielä ihan sellaisissa määrissä kulje. Ehkä sitten parin vuoden päästä, kun minunikäiseni ovat oikein "vauvabuumissa".

Mutta joo, nyt jos keräisi saunakamppeet kokoon, ehtisi vielä tekemään aika hyvän joogatreenin ennen löylyihin menoa. Aamulla tein jo pari aurinkotervehdystä ennen aamiaista, mutta mieli tekisi vähän lisää...

Yleistä touhuilua

Olipas kiva palata takaisin töihin! Aamuisin ei oikein jaksaisi nousta, ja iltaisinkaan ajatus herätyksestä ei innosta, mutta muuten lomanjälkeinen elämä tuntuu hymyilevän. Joku järjestänyt minulle päiväohjelmaa ja juttuseuraa mukavista ihmisistä, mikäs sen parempaa. Ja siitä vielä maksetaankin... Meidän työpaikalla riittää aina hyvää juttua ja ihmiset ovat kertakaikkisen ihania, sinne on oikeasti kiva mennä aamuisin.

Eikä mene kauaa, kun alkaa jo syksy ja harrastuskausikin, sitten pitäisi illoiksikin riittää tekemistä ja touhua sen verran, ettei kauhean usein ehdi keskittyä vain oman navan murehtimiseen. Kuoro, laulutunnit, jooga nyt tänä vuonna uutena... Tiettyjen henkilökohtaisen elämän tapahtumien takia tekisi mieli alkaa myös perehtyä vapaaehtoiseen lastensuojelutyöhön tarkemmin. En vain oikein tiedä, miten lähteä liikkeelle, tai onko siihen yleensä kauheasti mahdollisuuksiakaan, jos ei ainakaan heti hirveästi halua sitoutua. Nykyisetkin harrastukset vievät iltoja viikosta, kuinka monta pystyisi vielä hajasijoittamaan muualle? Entä jos se plussa sattuukin tulemaan, vieläkö intoa riittäisi muuallekin jaettavaksi? Toisaalta tuo on kiinnostanut kyllä jo useamman vuoden, nyt vain tuli lisäpotkua ajatuksille.

Vaihdoin tänään tämän blogin allekirjoitukseeni Kotipiha-forumilla, ennen siinä on ollut käsityöblogin osoite vain... Saas nähdä, eksyykö ketään koskaan paikalle.

Pöhinää

Miksei vauvoja voi tupsahdella vanhemmille siinä järjestyksessä kuin niitä on alettu toivomaan? Meidän 4kk:n yritys ei ehkä veisi vielä jonon huipulle, mutta aaaarrgh kun turhauttaa juuri nyt kaikenmaailman vahinkoraskailijat, jotka eivät tiedä, pitääkö vai eikö pitää vauvojaan... Joku ihme buumi nyt taas menossa, eilen yksi kaveri kertoi olevansa raskaana (ihanaa!) ja netissä iskenyt vuorokauden sisään silmille vaikka kuinka monta muuta, jotka miettivät juuri todettua raskautta kuka miltäkin kantilta. Miksei meille myös? Minä olen kyllästynyt jo odottelemaan!

Jospa ohjattu jooga pitkästä aikaa toisi tänään ainakin jotain positiivisia fiiiliksiä omaa kroppaa kohti. Aika kivasti olen kyllä kotonakin mielestäni malttanut harjoituksia tehdä, ja nyt on taas ohjaajan kesätauon jälkeen ensimmäisen alkeistunnin aika. Tuntuu hyvältä päästä taas tunnille, ainakin tähän asti olen siellä päässyt paljon meditatiivisempaan tilaan ja tahti pysyy rauhallisempana, kotona välillä huomaa tekevänsä apinanraivolla ja kiireellä, vaikka tavoite olikin rauhoittua ja nautiskella.. Hengityskin voi olla niin monenlaista... Jospa sitä syyskuussa uskaltautuisi jo kakkostason kurssille ja sitä kautta vähän vaikeamman harjoituksen pariin?

Tämän kesän pelastus on kyllä ehdottomasti ollut tuo joogaharrastus. Ensimmäinen kerta elämässäni, kun oikeasti odotan pääseväni harrastamaan jotain liikuntaa, kuukautisten loppuvaiheessakin alkoi jo olla sellainen turhautuminen, että pitäisi jo päästä tekemään... Talvella kiusanneet alaselkäkivut ovat pysyneet poissa ja muutenkin hauska huomata, että notkeus on vähän lisääntynyt. Ja mieli on rauhallisesti hyvä ja vapautunut, kun malttaa välillä tehdä sen koko harjoitussarjan...

Huvitti eilen, kun käytiin työkavereiden kanssa herkuttelemassa kaupungin uudessa jäätelöbaarissa. Jätski oli todella hyvää ja valikoima runsas, mutta kenenkään tilaamisesta ei oikein tahtonut tulla mitään, kun paikalla oli myös omistajien viikon vanha pikkutyttö... Kuka nyt haluaisi katsella jäätelöitä, jos voi katsella vaaleanpunaista tapittavaa pikkunyyttiä?

Uusi kierto, uudet kujeet

Hiphei, tänään on KP1! Jo oli aikakin, KP56 aamulla tuntui jo vähän surkuhupaisalta. Kumma juttu, miten paljon valoisammalta paikalta maailma tällä hetkellä näyttää! Kivuissakin on jo vähän "potkua" verrattuna pariin edelliskertaan, toivottavasti se enteilisi pirteämpää hormonitoiminta muutenkin. Vähän tekisi mieli yrittää metsästää ovulaatiota muullakin kuin mutu-menetelmällä tässä kuussa, saas nähdä tuleeko tehtyä.

Palasimme mökiltä kotiin eilen savunhajuisina ja onnellisina. Oli tosi hyvä reissu! Uitiin ja saunottiin paljon, käveltiin lähipikkuteitä edestakaisin, pelattiin Carcassonnea ja Othelloa ja ihan vain oltiin. Höpötettiin, luettiin, istuttiin katselemassa miten pikkulinnut veivät pesäänsä ruokaa. Minulle mökkeilyn parasta (tai melkein) parasta antia ovat aina olleet ne hetket, kun istuu vain jonkun rakkaan kanssa pihakeinussa kiikuttelemassa tekemättä mitään, kuuntelee vain tuulen suhinaa (vieno 20m/s) ja aaltojen ääniä. Niissä hetkissä on taikaa...

Tuolla mökillä on joku vanha kiukkuinen säähaltija, joka ei tunnu tykkäävän aviottomista pareista. Äiti ja isä saivat kokea sen aikanaan seurustellessaan itse, aina satoi kun mökkeilivät. Meillä on samaa ongelmaa, lähes pilvetönkin taivas onnistui muutaman kerran roiskauttamaan ilmoille oikein kunnon sateen juuri, kun olimme saaneet pihalle nuotion pystyyn. Paistettiin sitten makkaraa kaatosateessa pelkissä pyyhkeissä, hyvistä ruuanlaittoaikeista ei niin vain luovuta. Huvitti kyllä, olo oli kuin Elisan mainoksissa, kun istuttiin siinä nuotion vieressä juttelemassa mukavia ja makkarat paistuivat. Olisi pitänyt saada kuva, tosin en tiedä olisiko sade ikuistunut kuinka hyvin... Vähän säähaltija on kyllä laiskistunut viime vuosina, ekoilla minun ja Kullan reissuilla sentään satoi liki taukoamatta, nyt enää vain iltamakkaroita paistaessa. (tuo tulenteko ja muu ruuanlaitto kannattaa muuten tulkita niin, että Kulta teki ja minä ihailin vieressä... olen täysi tumpelo kaikessa ruuan valmistukseen liittyvässä, vasta syöminen on minun heiniäni)

Kaikenlaisia hauskoja luonnonilmiöitäkin riitti ihailtavaksi. Hyttysillä oli joku fetissi yhteen tiettyyn koivunoksaan, jonka päällä ne tanssivat keskenään illasta toiseen eivätkä edes malttaneet tulla välissä syömään meitä. Sadekaan ei paljoa niitä hidastanut. Vessan lähistöllä vaani pieni rusakonpoikanen, jonka olisin kovasti halunnnut kuvata. Aina vessaanpäin mennessä se lähti loikkimaan kovaa vauhtia karkuun, mutta en ikinä etukäteen nähnyt, missä se piileskeli. Kullan kanssa olivat oikein kuulemma tuijotelleetkin toisiaan. Söpö kuin mikä takajaloista ja korvista päätellen. Äiti oli kuulemma sitä kovasti pelästynyt edellisenä päivänä, oli luullut rapinaa vähintään karhuksi tai hirveksi... Noh, kai ne rusakotkin voivat olla lähes vaarallisia, ainakin nuo poikaset ovat tappavan suloisia. Joku iso metsälintukin nähtiin kauempaa lenkillä käydessä, hirveällä metelillä lähti karkuun kun osuimme paikalle. Metso olisi ainoa sen kokoluokan otus, joka tulisi mieleen, voisikohan olla? Ja mikä on pellon reunassa elävä pieni lintu, joka juoksee kovaa ja sillä on toooosi pitkä kaula suhteessa muuhun kroppaan? Semmoinen kuivan mullan ruskea otus...

Kilpirauhanen kunnossa

Yksi murehdittava vähemmän, kilpirauhanen ja melkein kaikki muut veriarvoni ovat kunnossa. Senkka tosin oli 45 ja sitä pitää seurailla, kaikki muu ok. Parin kuukauden päästä voi sitten taas käydä kokeissa... Niin tympääntyneen tuntuinen lääkäri puhelimessa, että en edes saanut henkäistyä muita jatkokysymyksiä kuin kuukautisista, ja nekin kuulemma ovat sitten gynekologin asia.

KP50 tänään, kai tämäkin on joku juhlan paikka. Edes pillereiden kanssa en usein ole onnistunut vetämään kiertoa näin pitkäksi, niiden kanssa yleensä tuli tiputtelua väliin. Nyt sitten näinpäin; kun haluaisi jo vuotaa niin taatusti ei tapahdu mitään.

Täällä on jo pieni pakkailu käynnissä, huomenna lähdetään mökille muutamaksi päiväksi. Tosi kiva lähteä!

Kolahti

Juttelin äsken mummini kanssa puhelimessa, ja tämä kertoili siskonsa seikkailuista lastelastenlasten kanssa. Sisko oli sitten kysynyt mummiltanikin, että eikös tällä vielä ole yhtään pikkuista, ja tämä oli kuulemma vastannut: "Ne muut on vielä opiskelemassa ja liian nuoria, ja Tahruskalle ei tule". Tai no tietysti käytti oikeaa nimeä, mutta silti... Eikä tuon yhtään mistään pitäisi tietää sitäkään, että meillä ikinä olisi yritelty tai ehkä on jotain häikkää linjoilla... Hyväähän mummi toki vain tarkoitti, lähinnä kai meinasi juuri sitä, ettemme me ole perheille pahemmin kertoneet vauvantekohommista mitään. Silti se oli kuin isku mahaan, että mummikin on tuota mieltä, meille ei vauvoja... En oikein osannut sanoa yhtään mitään, jotain kai hihittelin, kun puhelu kuitenkin jatkui siitä vielä ihan hyvissä tunnelmissa..

Tulisi jo tiistai ja testitulokset! Tietäisi vähän enemmän, missä mahdetaan mennä...

Räjähdysvaara

Totesin tänään saunassa, että olen aika hyvä projisoimaan ikäviä tunteitani lähipiirin miesihmisiä kohti. Töissä minua on monta päivää nyppinyt tosi pahasti melkein kaikki, mitä miespuolinen pomoni on vain keksinyt tehdä. Kotona sentään olen ollut kunnolla, kunnes nyt tänään olen (onneksi vain pääni sisällä) halunnut koko ajan rähjätä melkein jokaisesta Kullan pään kääntämisestäkin. Sen verran vielä kontrolli toimii, että en sentään ääneen ole noita fiiliksiä päästänyt tulemaan ulos, mutta sisäisesti kiehuu. Ei sitä oikeasti saa rähjätä toiselle vain sen takia, että ei heti ensimmäisenä herättyään mainitse tyhjästä jääkaapista. Tai että ei ole pessyt pyykkiä, kun minäkään en ole pessyt..

Saunassa tosiaan tuli sitten se oivallus, että omaa pahaa oloanihan minä vain haluaisin päästellä ulos. Turhauttaa niin hirveästi, kun ne kuukautiset eivät vain ala ja mitään ei tunnu tapahtuvan. Pelottaa, mitä verikokeista selviää. Raivostuttaa, kun ihan väärät ihmiset tuntuvat tulevan raskaaksi sormia napsauttamalla, ja minä en. Raivostuttaa ihmisten tyhmyys, miten tehokkaasti tietyt ihmiset saavatkaan elämänsä sotkettua. Ja huolestuttaa samojen ihmisten puolesta, tärkeitä ja läheiisä kuitenkin. Tekisi niin hyvää saada kehitettyä kunnon itkupotkuraivari, niin että saisin huudettua pahaa oloa ulos ja itkettyä itseni väsyksiin... Yöunetkin kärsivät tulosten odottelusta (tai jostain muusta), nyt jo muutaman yön olen herännyt ilmeisesti jokaisen unijakson välissä.

Kullalle yritin puhua saunassa vilvoitellessa, miten luuseriksi tunsin oloni, kun kuukautiset eivät vieläkään olleet alkaneet, vaikka edellisenkin kerran saunassa kaksi viikkoa sitten olisin jo toivottanut ne kovin tervetulleiksi... Ei tuo oikein tainnut ymmärtää, en oikein saanut asioille sanoja. Ehkä minussa on vähän taikauskoistakin, pelkojen ääneen lausuminen voisi vaikka tehdä niistä totta...

KP45 and counting

KP45 ja ei tietoakaan kuukautisista. Tämä kierto saisi jo pikkuhiljaa riittää, olisi ihan kiva siirtyä jo uuteen yritykseen. Tiistaina minulla oli lääkäri, jolle valittelin niitä mahdollisia kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Niitä löytyikin yllättävän paljon, kun alkoi tutustua listaan.. Hiusten lähtö ja kuukautiskierron sekoilu ovat ne pahimmat tällä hetkellä, mutta myös väsymystä, painon tehokasta nousua, kynsien lohkeilua, palelua, mahan sekoilua, iho kuivempi kuin yleensä jne... Kaikki voi olla sitä, tai voi olla olematta. Verikokeissa kävin eilen, tiistaina pitäisi sitten jonkun lääkärin soitella minulle tuloksista.

Hassua muuten, kun myönsin lääkärille ääneen olevani väsynyt, se kajahti niskaan ihan täysillä. Tai no taisin sanoa olon olevan lähinnä nuutunut enkä muista milloin olisin viimeksi ollut oikeasti pirteä, mutta sekin riitti.. Sen lääkärikäynnin jälkeen hyvä kun olen jaksanut tehdä yhtään mitään! Kumma juttu, miten asioiden myöntäminen ja ääneen sanominen voi vaikuttaa. Todennäköisesti jos lääkäri olisi kysynyt jotain pirteydestä ja olisin myöntänyt ehkä jotain sinnepäin, hyppisin nyt kärrynpyöriä...

Kyllä muuten täytyy olla iloinen Suomen julkisesta terveydenhoidosta ja sosiaaliturvasta! Ravelrystä olen katsellut kauhulla amerikkalaisten naisten varautumista synnytyskustannuksiin (tuhansia pienimmillään, kymmeniä tuhansia suurimmillaan) ja äitiyslomaan (onnekkailla jopa 8-12 viikkoa). Nyt meni hermo terveyskeskuksen ajanvaraukseen, kun sieltä ei niitä aikoja oikein saa, ja eka kerran elämässäni lähdin yksityiselle tutkittavaksi. Lääkäri kelakorvauksineen oli jo 30e ja verikokeet 130e, kyllä sairasvakuutukselle todellakin olisi käyttöä, jos jenkeissä asuttaisiin. Kertaluontoisesti nuo pystyn itselleni kustantamaan, pidemmän päälle ei olisi mahdollista maksaa jo vaikka tuota lääkärimaksua sairaslomapäivän takia.

Juhannusreissu meni muuten hienosti, meillä oli tosi hauskaa Kullan kanssa. Kulta söi kohtuudella, minä ihan liikaa etenkin jälkiruokapöydästä. Hyvä juomakin maistui, katseltiin merta, kuunneltiin harmonikan soittajaa, höpöteltiin ja käytiin vähän katsomassa Tallinnaakin. Tuliaisina tuotiin kotiin alkomaholia (yllättäen) ja marsipaania monta rasiaa, vähän muutakin karkkia. Kultakin on päässyt Anthon-Berg-marsipaanien makuun, joten ollaan jo tyhjentämässä rasiaa nro 2.. Vielä on sentään 2 täyttä jäljellä, onneksi! Painonvartiointi onnistuu kyllä näillä eväillä hyvin, ei pelkoa sen putoamisesta. 18 täyttäville pienimmille sisaruksilleni löytyi jonkinlaiset lahjatkin. Kaipaavat vielä vähän kaveria ehkä ympärilleen, mutta pääidea on jo keksitty.

Hauska muuten, miten meidän suvun naisilla tuntuu olevan näitä omia hurahduksia, joita ei pidättele mikään. Mummolla puutarha, äidillä pianonsoitto ja pianonuotit, minulla langat ja neulominen, toisella siskolla oli hevoset ja toisella siskolla nyt ruotsin kieli. Omaan intohimoon keskitytään yli kaiken järjen ja oheissälää hankitaan kiitettävää tahtia. 18v täyttävä T oli nyt tilannut kotiin Aftonbladetin ja esitti eilen kainon toivomuksen, että saisi syntymäpäivälahjaksi jotain ruotsin opiskelua tukevaa... Mitä siihen muuta voisi todeta, kuin että asia on harkinnassa?

Aivan ihana lipsautus Kullalta muuten laivalla, totesi että voisi hyvin ottaa meidän perheeseen pienen tytön. Tai jos kaksi, niin aivan pienellä ikäerolla... Jotenkin niin hellyttävää, että toinen nimenomaan haluaisi tyttöpuolisen... Toivottavasti se pieni tyttö löytäisi äkkiä tiensä tänne! Kulta myös ennen minua hokasi yhteyden kilpirauhasjuttujen ja kuukautishäiriöiden välillä, ja vaati ehdottomasti asian selvittämistä mahdollisimman pian.

Juhannusreissuun

KP39 ja edelleen ei mitään. Ei kuukautisia, ei plussia. Eilen taas testailin... Koko ajan kyllä mahaa vihloo ja valkovuotoa satunnaisesti kerran pari päivässä hulahduksina niin, että kuvittelen jo jotain tapahtuvan. Samma sak, nyt on juhannus ja lähdetään Kullan kanssa reissuun. Jos salamatkustaja haluaa olla tosi salaisena mukana, niin tervetuloa sillekin. Luotan kuitenkin siihen, että vaikka siellä olisikin joku mukana, istukkahormonin puute vielä estää istukan kautta tapahtuvan alkoholinkin siirtämisen.

Tosi kiva päästä lähtemään! Me ollaan täällä jo ihan täpinöissään, laukut pakattuna ja huulipunatkin kohdillaan, vaikka bussin lähtöön on vielä yli 2 tuntia. Mutta ei enää kauaa kuitenkaan!

Kamalia havaintoja muuten, meikäläisellä on tällä hetkellä naamassa peräti 4 finniä valkopäiseksi asti kehittyneenä, ja ties kuinka monta poskipäillä pieninä punaisina.. Ja yksi luomi oli puskenut esiin mustan törröttävän karvan... Pitäisi vissiin oikeasti panostaa naaman tarkkailuun ja kampailemiseen, etteivät törökit pääse hyökkäilemään. Tietenkään en mistään löytänyt mitään peitevoidetta tähän hätään, joten tyydyin vain saksimaan karvan irti ja luottamaan siihen, että kevyt silmämeikki ja poskipuna hämäävät edes vähän katsetta irti näppylöistä. Ja ihanaa olla varattu, ei tarvitse hätäillä että laivaseksit jäisivät parin näppylän takia saamatta....

Finnien invaasio ei kyllä edes muistuta murkkuiästä, enemmän niitä nyt on. Etenkin jos lasketaan mukaan olkapäät, selkä ja pakarat... Aaargh! Noh, ainakin jotain hormonitoimintaa siis on havaittavissa jopa minun kropassani. No, teininä tämä olisi ollut kamalampaa, nyt lähinnä huvittaa jollain kieroutuneella tavalla.

Mutta juu, oikein hyvää juhannusta itse kullekin säädylle ja pysykäähän pinnalla! (pitäkää myös peukkuja kaikille juhannusvauvoille, meillekin olisi yksi keskikesän yössä siitetty mukula tervetullut)

Kierto taitaa venähtää taas

Tänä aamuna taas istuin vessassa toiveikkaasti testin kanssa... KP33 menossa nyt, ja negatiivistahan se näytti. Hyvä puoli aiheessa on, että saan saunasiiderin ja illaksi on jääkaapissa pullo hyvää valkoviiniä. Hysteerikko kun olen, en uskaltanut eilen vielä sitä maistella kaiken varalta. Nyt uskaltaa... Huono puoli - tarvitseeko sitä edes sanoakaan...

Saas nähdä kuinka pitkä kierto tästä tällä kertaa tulee. Olisi kiva, jos ne menkat alkaisivat mieluummin nyt jo lähipäivinä, jos ovat alkaakseen. Varasimme Kullan kanssa risteilyn Tallinnaan juhannukseksi, mieluummin en vuotaisi siellä laivalla. Kiva kyllä päästä reissuun, saa vähän katkaisua arkitouhuihin ja arkiajatuksiin.

Kävin eilen kampaajalla otattamassa hiuksista huonot latvat pois. Kampaaja kovasti passitti minua menemään verikokeisiin tarkastamaan kilpirauhasarvot, kun minulta lähtee hiuksia irti aika huimia määriä. Itse olen epäillyt lähinnä e-pillereiden lopettamista syyksi tuohon, mutta mistäs sitä tietää. Voikohan häikkä kilpirauhasessa häikätä muuallakin?

Mutta nyt huitaisen aamuteen naamariin ja sitten lähden toiveikkaasti katsomaan, löytyisikö tästä kaupungista mitään julkisten neulojien kokoonpanoa. Tänään olisi maailmanlaajuinen Knit in Public Day. Viime vuonna missasin sen, Kotkassa vain näin neulojia mutta ei ollut tarvikkeita liittyä seuraan. Jospa tänä vuonna täällä kotikaupungissa joku porukka löytyisi...

Hienoista katkeruutta havaittavissa

Tänään ei jaksaisi muiden vauvanodotusjuttuja yhtään. Haluaisi vain sen oman navan muhkeutumaan, eikä kuulla mitään kommentteja toisten onnesta.

Töissä kirpaisi jo päivällä, kun pomo mietti kallista vauvavakuutustaan ja heipatellessaan illalla totesi olevansa menossa synnytysvalmennukseen. Kunnon naarmut sain sieluuni lukiessani yhtä keskusteluforumia tänään, jossa pari raskaana olevaa nuorta naista valitteli ihan lyhyesti tissikipujaan. Jostain syystä se riipaisi oikein kunnolla. Molemmat heistä onnistuivat pääsemään raskaaksi ennen minua, kummastakin keksisin syitä siihen, miksi minun olisi ollut reilumpaa olla vuorossa alkaa odottaa nyt. Ihan kuin se olisi siitä kiinni, elämän reiluus tai epäreiluus. Ja varmasti molemmat keksisivät hyviä syitä siihenkin, miksi heidän pitäisi olla raskaana ennen minua, jos niitä vauvoja alettaisiin vuoronumeroilla antamaan.

Aikalailla näihin aikoihin muuten minulla on tullut aktiivista vauvanhaluamista 4 vuotta täyteen. Neljän vuoden haluaminen, ja nyt vasta jonkinlaista yritystä ilmassa. Siihen väliin mahtuu aika monta surullista iltaa ja yötä, monenlaista vaaleanpunaista haavetta... Noh, ehkä meillekin vielä joskus, mieluiten seuraavan 4 vuoden (tai 4 viikon) sisällä.

Joogailua

Maanantaina kokosin rohkeuteni ja ilmoitin itseni viikonlopun astangajoogakurssille. Mokoma asia mietitytti minua toista kuukautta, kun en olisi oikein tahtonut uskaltaa mennä vaikka mieli teki. Miten niin muka olen turhan arka kohtaamaan vieraita tilanteita? Lopulta sain itseni ilmoitettua, sujuvasti jo paljon oikean ilmoittautumisajankohdan mentyä ohi, mutta pääsin sentään vielä mukaan. Ja hyvä että menin, taisi löytyä ainakin tähän elämäntilanteeseen ja mielentilaan minulle sopiva liikuntamuoto.

Pitää kyllä sanoa, että en olisi etukäteen uskonut niin rauhallisen toiminnan olevan niin rankkaa... Jo perjantaiaamuna ensimmäisten aurinkotervehdysten jäljet tuntuivat selässä ja niskassa, nyt maanantaina kurssin loputtua olo on itse asiassa yllättävänkin liikkuvainen. Pelkäsin paljon pahempaa jäykistystä, niin puhki olin harjoituksen jälkeen. Toisaalta illallakin riitti kyllä touhuenergiaa; keittelin bataattikeittoa viikon työevääksi, kävin kaupassa ja järkkäilin iltapalaa meille molemmille ja vaeltelin ympäri kämppää. Tänään vähän himottaisi mennä alkeistunnille jatkamaan, siellä olisi likipitäen sama harjoitus kuin eilenkin.

Viime viikko oli varmaan "se herkkä viikko" vauvahaaveiden kannalta. Mitään varmaa "nyt ovuloin" -oloa minulla ei ollut, mutta vähän epäilin välillä sensuuntaista toimintaa tapahtuvaksi. Ja voikohan miehen "haistamiseen" luottaa? Ainakin aina väitetään, että miehet aistisivat hedelmällisessä vaiheessa olevan naisen kiihottavammaksi kuin yleensä. Ja tällä viikolla oli hyvin selkeä hyppäys huomattavissa siinä, miten mies minun läheisyyteeni suhtautui... Tarkempia yksityiskohtia ei ehkä tässä vaiheessa, mutta tässäkin kuussa tosiaan miehen käytös muuttui juuri samalla viikolla kuin minulla oli pieniä ovulaatioepäilyksiä. Parin viikon päästähän sen sitten näkee, osuivatko epäilykset ja K18-touhut yhteen, ja oliko yhteentörmäyksestä jotain hyötyäkin.

Uusi harrastus tuntuu hyvältä idealta siinäkin mielessä, että jos yhdistetään lankapakkomielteet ja toivottavasti jollain tasolla aktiivinen joogailu, aikaa pakkomielteisille vauvahaaveille jää vähemmän. En ollenkaan usko, että vielä tässä vaiheessa kolmannella kierrolla olisi hyvä keskittyä niihin liikaa, liian helposti jää muu elämä ihan syrjään. Ja tällä ruholla voisi olla hyvä sekin, että saisi painoa alemma ja voimaa lihaksiin enemmän ennen raskauden alkua. Sitä en tiedä, kuinka pitkään uskallan tehdä noita harjoituksia jos se plussa osuu kohdalle (ja kuinka pitkään se yleensä onnistuu, ennen kuin maha alkaa kiukutella lattiakontaktista ja olla tiellä taivutuksissa), mutta siihen asti ainakin voisi yrittää kropan tilaa saada paremmaksi, että sen raskausajan sitten joskus jaksaa. Kuukautisten aikaanhan kauheasti ei saisi joogailla, mutta vauvanyritys ja ovulaatiot eivät kuulemma ole mitään esteitä... Ja kuulemma joogaajat tulevat kuulemma suht helposti raskaaksi ja saavat terveitä mukuloita. (kyllä, minä kysyin kun uteliaisuus heräsi kuukautisrajoitusten kuulemisesta...)

Pikkuiset siittiöt lammessa ui..

Tämän viikon alkupuoli meni minulta vähän ankeissa tunnelmissa. Oli kuin kuukautiset olisivat jääneet päälle, harmitti kaikki, väsytti ja maailma oli tosi ankea paikka. Aamuseksi onneksi piristi tänä aamuna tehokkaasti, sen jälkeen olisi vain hyräilyttänyt omilla sanoilla vanha lastenlaulu... Hitsi kun en löytänyt musiikkinäytettä tähän hätään mistään, mutta täältä ainakin löytyy alkuperäinen sanoitus.

Pikkuiset siittiöt lammessa ui
pikkuinen toivoja huolestui
uikaa, uikaa jos osaatte
ja he uivat ja uivat sen uskotte...

Toivottavasti nyt uivat perille oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Eilen olisin voinut nirhata pomoni töissä. Minua potutti ja suretti, K18-touhujen puute tässä kuussa vähän huolestuttikin, ja sitten pomo alkoi ensimmäisenä aamulla selittää, miten tyttökaverinsa oli antanut hänelle upean isyyspakkauksen edellisenä päivänä. Kiva heille, ilmeisesti paketti oli ollutkin tosi mieleinen. Yleensä olen heille ihan täysillä hengessä mukana, välillä vain tulee näitä lipsahduksia kun harmittaa, että toiset onnistuvat kertalaakista ja kiukuttelevat niitä raskausajan tuomia vaivoja, ja itse yrittää JO kolmatta kertaa.. Mikä mahtaa olla mieliala vuoden kuluttua, jos tämä käy nyt jo näin paljon katkeroittamaan?

Vauvamyssy pääsi hyökkäämään

Heräsin tänä aamuna valtavaan neuleinspiraatioon jo seitsemältä... Potuttava aika, viikonloppuna olisi ollut niin kiva nukkua pidempään, mutta uni ei enää tullut kun päässä risteili vain kuvia Noro-langoista tehdystä palaponchosta... Sitä en loppujen lopuksi osannut oikein toteuttaa mitenkään, mutta muuten tuli kyllä istuttua puikot kädessä ihan ahkerasti.

Suorastaan puskasta tai selän takaa minut yllätti vauvamyssy. Katselin vain Ravelryä, mietin mitä tehdä jämälangoilla, ja seuraavan kerran vessataukoa pitäessäni myssy oli jo toista korvaa myöten neulottuna. Pakkohan se oli loppuun asti tehdä... Toivottavasti joku tuttu saa poikavauvoja joskus!


Kuukautiset loppuivat nyt viikonloppuna ja nyt pitäisi taas innostua seuraavan kuukauden pupuiluista, että meillekin voisi joskus tulla joku myssykandidaatti. Vähän on minulla mieli maassa, mutta kaipa se siitä nousee.. Tämän siitä saa kun ei pupuilla normaalitahtiin, eilen sentään vähäsen mutta muuten ollut ihan kuivaa yli viikon.. Minun normaali hyvä mielialani on ehdottoman orkkusidonnainen juttu!

Uusi kierto, uudet kujeet?

Eilen oli KP1 ja uusi kierto pyörähti käyntiin. Yllättävän mukavaa! Tai no mukavaa siinä on lähinnä se, että päästään yrittämään saada uusia pikkumatosia ansaan, kyllä minulle olisi se yksi jo mahaa kasvattavakin kelvannut. Mutta jos ei tärppiä tapahtunut, tämä on ilman muuta paras vaihtoehto.

39 päivän kierto on kyllä jo aika pitkä... Jos ovis tapahtui, sen on täytynyt olla liikkeellä vasta KP24-25 paikkeilla, eikä silloin viikkoa aiemmin, kun kalenterin ja omien epäilyjen perusteella sitä ajattelin. No, aina ei voi voittaa. Pikkuhiljaa pääsee tässä tutustumaan kunnolla omaan kehoonkin ja sen toimintaan.

Ilmankos muuten teininä tuntui, että kuukautisten ennustaminen oli niin mahdotonta, jos heittelyä oli silloinkin yli viikko kierron pituudessa. Pitkä aika kulkea siteet pikkuhousuissa jos pelaa varman päälle. Ensimmäisen poikakaverin kanssa tapaillessa tuntui, että kun viikonloppuisin nähtiin, viimeistään joka sunnuntai meikäläinen tiputteli verta joka puolelle, vaikka yritettiin tähdätä johonkin muuhun ajankohtaan. Hyvä muuten, että siitä suhteesta ei seurannut pikkuihmisiä, ehkäisy ei oikein ollut hanskassa.. Kauhistus, jos sieltä olisi joku itikka tarttunut mukaan, minulla olisi jo kouluikäinen mukelo täällä kaverina! Ja vähän epäilen, että nykyinen Kulta ei yh:n kaveriksi olisi alkanut. Sinänsä kyllä hassua, 17-18v teininäkin väittäisin olleeni kypsempi, vastuullisempi ja järkevämpi aikuinen kuin melkein 9v vanhempi poikaystävä. Ja en suinkaan ollut ikäluokkani välkyimpiä... Onneksi se suhde on ohi!

Kulta oli muuten ostanut minulle aivan ihanan onnittelukortin ja huomaavaisesti lahjakortin Body Shoppiin lahjaksi. Varmasti tulee keksittyä jotain kivaa sieltä shoppailtavaksi!

Muitakin lahjoja sain vähäsen. Rahaa porukoilta ja mummiltani, kummitäti antoi leivontakirjan, täti antoi Marja Kurjen silkkihuivin ja työkaverit suklaafonduesetin. Niin ja pikkusisko oli ostanut meille lisäosan Cartcassone-peliin, huomaavaista. Toinen pikkusisko antoi jo pari viikkoa sitten Kalevala-korun Lähde-korun.

Mitä yhteistä...?

Mitä yhteistä on kultakorulla, kodin putkimiehellä, kynttilöillä ja raskaustestillä?
1. Kaikki löytyivät eilen meikäläisen kassista saman shoppailun jälkeen
2. Mikään niistä ei lisää meikäläisen onnellisuustasoa näköjään...
Koru menee äidille perheen lahjana, raskaustesti täysin puhtaasti negatiivinen. Pitäisi jo uskoa. Hyvä testi kyllä siinä mielessä, että valkoinen on niin puhdasta valkoista, ettei siihen tahdonvoimalla voi pakottaa mitään varjoja... Ehkä minä vielä joskus löydän hormonitoimintani taas. Vähän kyllä huvitti tuo kombinaatio, kovin montaa yhdistävää tekijää tuollaisille ostoksille ei yleensä löydä...

Huvitti kyllä, kun perjantaina ostin itselleni Paras Ystävä -jyväpakkauksen, jota meinasin haluta käyttää seuraavana päivänä odottamiini kuukautiskipuihin. Kaikkien todennäköisyyslakien mukaisesti kuukautiseni eivät siiis alakaan lähiviikkoina, jotta varmasti en pussia pääse testaamaan... Johan se raskaana oleminen olisikin ollut aivan liian hyvä juttu minun tuurilleni.

Niin, ja happy birthday to me tänään! 26v täynnä... Pitänee kohta töihin mennessä käydä hakemassa joku kakku työkavereita ilahduttamaan, ja illalla ollaan menossa Kullan kanssa ravintolaan syömään.

Roskishaamu

Perhana... Ei saa kiusata viattomia ihmisiä! Vieläkään ei testissä testiaikana näy yhtään mitään... Tänään kuitenkin jo puolen tunnin päästä näkyi hailakka haamu oikeassa paikassa, kun testasin uudestaan (ei, en minä osaa aamulla nukkua edes kuuteen, jos testi polttelee käsilaukussa). Ei tuosta varmasti edes kuvaa saisi otettua, mutta kuitenkin jotain oikeassa paikassa väärään aikaan... Olin jo ehtinyt heittää testin roskikseen suutuspäissäni, piti käydä se sieltä kaivelemassa vielä varmistuskatsetta varten.

Hitsi kun voisi tehdä ihan mitä tahansa muuta kuin odottaa rauhallisesti! Mutta pitänee sitä varmaan huomennakin testailla synttäreiden kunniaksi. Jospa silloin jo oikeassa ajassa alkaisi näkyä jotain? Olisi ihan kiva synttärilahja...

Tänään jo KP35, piiiiitkiä päiviä nämä viimeiset kun jännäilee.

Pomo oli eilen töissä liikuttava, koetti kovasti miettiä lahjaa tasan puolivälissä raskaana olevalle tyttöystävälleen. Toivottavasti löysi jotain kivaa!

Nega

Testasin äsken täydellisen negatiivisen... Vattuvattuvattu! Ei kuukautisia, ei positiivisia testituloksia... Harmittaa ihan sikanaan! Acon 10 pitäisi olla ihan riittävän herkkä testi, kyllä uskon että se olisi kertonut, jos jotain kerrottavaa olisi. Ei tässä varmaan muu auta kuin odotella rauhallisesti ja katsoa mitä tapahtuu. Tai jos joku keksii, mitä intoileminen johonkin suuntaan voisi auttaa, kertokoon heti!

Koko viikonlopun oli sellainen olo, että kuukautiset alkaa ihan millä hetkellä tahansa. Maha kipuilee, selkä kipuilee vielä enemmän. Nyt parhaillaankin maha kouristaa kunnolla tuossa yksinään. Eilisen aikana jo vähän helpotti enää ei ole edes niin sellainen "milläköhän hetkellä vuoto alkaa"-olo kuin viikonloppuna.

Himputti... Tästä tulee vielä piiiiiiitkä työpäivä... Ja mie muutenkin vihaan tiistaita ihan yli kaiken!

Väliaikatiedote

Pieni väliaikatiedote: Vielä ei vuoda... Pirhana, alkaa jännittää ihan tosissaan! Koko ajan on kyllä sellainen olo, että vuotaisi ihan minä hetkenä hyvänsä. Selkää särkee ja mahakin kouristelee, kohdunkaula on aika alhaalla. Pitää katsella ja yrittää olla hötkyilemättä.

Mitään sellaista, mitä minun piti tehdä viikonloppuna, en oikein ole saanut aikaan... Tai no päättelin langanpäät kolmesta huivista, kuvatakin pitäisi ne neuleblogia varten. Tiskit tiskaamatta, pyykkiä sentään pyörii tuolla yksi koneellinen, en ole kauheasti ulkoillut tai muuta...

Vuoden viimeinen viinilasi?

Tajusinpa juuri, että jos minun toiveeni nyt täyttyvät ja kuukautisia ei ala kuulumaan positiivisista syistä, tämä tässä edessäni oleva on vuoden viimeinen lasillinen viiniä... Aika hurjaa! Milloin tahansa kyllä vaihtaisin sen viinilasillisen muuhun juomaan, jos sillä edistäisi vauvallista elämää. Tänään vielä tämä yksi lasillinen, seuraava sitten kun on varmempaa tietoa asioista... (yksi pieni lasillinen tuskin missään vaiheessa olisi katastofi kuitenkaan..) Hassu minä, odotukset taas hirveän korkealla. Toivottavasti en tule ryminällä alas, mieluiten edes pehmeällä pudotuksella...

Vappu oli yllättävän jees loppujen lopuksi. Istuttiin miehen kanssa kotona, lipitettiin viiniä ja päädyttiin loppuillalla baariin katsomaan Los Bastardos Finlandesea. Pitää hehkuttaa, oli tosi hieno keikka ja ukkojen menossa ei mitään valittamista! Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, joten ylläri oli todella positiivinen.

Eilen lämmitti, kun puhuttiin siitä keikasta, ja mies totesi että nyt voitaisiin hänen puolestaan käydä useamminkin katsomassa, kun vielä voidaan yhdessä helposti. Tuo on niin hiljainen suomalainen mies, ei aina oikein tiedä mitä sillä mielessä liikkuu... Mistään vauvanodottelujutuista ei kyllä itse puhu yhtään, mutta onneksi nyt ainakin hymyilee ihan tyytyväisen näköisenä jos minä jotain sanon.

Hauskaa vappua!

Hauskaa vappua, jos joku sattuu tänne sopivasti eksymään!

Minulla on tällä viikolla iskenyt aivan järkyttävä kuohuviininhimo. Uskaltaisikohan sitä käydä pitkäripaisessa hakemassa pullollisen? Lähinnä pelkään krapulaa ja huonovointisuutta, kuoharin kanssa minulle on perinteisesti käynyt aika huonosti. Ostin töihin muutama viikko sitten pullon mansikkakuoharia myyntipalkinnoksi, ja siitä lähtien se on kaihertanut mielessä, ehdottomasti pitäisi saada... Mahdollista salamatkustajaakaan ei tässä vaiheessa juomisen vielä pitäisi haitata, kun istukkaa ei vielä montaa solua ole.

On kyllä ihana saada huomenna ylimääräinen vapaapäivä! Vaikka töissäoleminen onkin ihan jees, niin kotona on silti kivempaa (tämäkin on muuten töistä kirjoitettu, paha paha minä...) Viikonloppukin meni viime viikolla aikalailla niihin ukin juhliin, ensi viikolla juhlii äiti. Ihan hyvä saada yksi väliviikko tähän väliin... Vappuihminen en kyllä ikinä ole ollut muutenkaan, pienenä kaasupallot tosin olivat kivoja. Ja Kouvolaan muutettuani tilanne vielä synkistyi entisestään, kun suosikkiserkkuni kuoli juuri ennen vappua eka vuonna.. Sen jälkeen ei ole paljoa juhlituttanut vappuna, se on minulle vain muistopäivä siihen tapaukseen.

Yksi asia pitää muuten ikuistaa tänne blogiin talteen: kummipoika on nyt likipitäen kävelytaitoinen yksilö. R viettää 1-vuotispäiväänsä ensi viikolla, ja oli eilen kävellyt pitkiäkin pätkiä ympäriinsä luotettavan ilmapallotukijan kanssa. Ilman tukea ei kävele, mutta ilmapallon kanssa uskaltaa hienosti... Voi reppanaa, on se niin kummin muru siellä vähän kauempanakin.

Viikonloppua jännitellessä... KP27/31 jos olen laskenut oikein... Voi hitsi kun siellä olisikin jo joku, olisi niin ihanaa!

Piinailua perhejuhlissa

Vähän yrittää taas jännittää... Mahdollinen ovis oli reilu viikko sitten, ja silloin kyllä pupusteltiin ihan kiitettävästi. Ehkä niissä teorioissa on perää, jotka väittävät miesten haistavan naisten hormonikierron ja reagoivan siihen. Tai sitten mies ihan muuten vain innostui viime viikolla aivan eri tavoin kuin muuten tässä kuussa. Oli miten oli, kivaa se ainakin oli.

Tänään vietettiin äitini isän 80-vuotispäiviä oikein perinteisellä perhejuhlakaavalla (paljon sukulaisia, paljon hyvää ruokaa, paljon puhetta ja niin poispäin). Oli yllättävän mukavat juhlat, hieman kaukaisemmat sukulaiset toivat touhuun oman mukavan lisänsä. En esimerkiksi edes muista, milloin olisin viimeksi nähnyt äidinäidin sisaruksia edellisen kerran. Nyt viimeisen vuoden aikana olen pikkuhiljaa hoksannut alkaa näkemään sukulaisten yhteisiä piirteitä, ja kieltämättä vertailemaan päästessä niitä kivasti löytyikin. Aina aiemmin olen vain ihmetellyt tyhmänä, kun vaikka minua ja äitiäni on sanottu samannäköisiksi.

Jossain vaiheessa ruuan jälkeen istuimme pihalla isäni ja isänäitini kanssa kiikuttelemassa, ja tuli seuraava sukupolvi puheeksi. Mummin sisko oli juuri päässyt sylittelemään lapsenlapsenlastaan, mutta vähän jo dementoituneena ei ollutkaan tiennyt, kenen lapsesta oli kyse. Sukua kyllä, ja tyttöpuolinen, mutta siihen se sitten jäikin... Mummi kovasti toivoi, että saisi omia vastaavia mukuloita syliinsä nyt vielä kun tajuaa, kenen muksuista milloinkin on kyse. Olisi ollut aika namu tilanne kertoa, että meillä vähän niin kuin yritellään, mutta sain kuitenkin pidettyä suuni kiinni. Hössötyskammo kiusaa, samoin kuin ajatus siitä tarkkailusta jonka kohteeksi tunnustetusta yrityksestä joutuisin. Ja onhan tuo mieskin edelleen sitä mieltä, että parempi kun en mitään paljastele, pitää sitäkin toki kunnioittaa.

Kummasti tuo asia on kyllä ihan jatkuvasti mielessä nyt taas. Tai no ei se kyllä missään vaiheessa pääse unohtumaankaan... Alavatsa nipistelee aina välillä, tänäänkin aamulla taisin peräti herätä siihen kapeassa sängyssä porukoiden luona. Väsyttää, pää särkee, valkovuotoakin havaittu... Rinnoissa taas ei ole mitään muutoksia tällä kertaa ainakaan vielä havaittavissa. KP23/31 meneillään nyt, vielähän tässä on aikaa kehitellä täydet vainoharhapisteet päälle.

Sinänsä muuten nappiajoitus, 3. päivä pitäisi mahdollisten seuraavien kuukautisten alkaa jos tulevat samaan tahtiin kuin edellisetkin. 9. päivä on omat synttärini ja 10. päivä juhlitaan äitiä, eli hyvin ehtii tämän kuun onnistumistilanne selvitä ennen seuraavaa tilannetta, jossa ehkä voi joutua alkumaljan tms juomaan.