tiistai 13. toukokuuta 2008

Uusi kierto, uudet kujeet?

Eilen oli KP1 ja uusi kierto pyörähti käyntiin. Yllättävän mukavaa! Tai no mukavaa siinä on lähinnä se, että päästään yrittämään saada uusia pikkumatosia ansaan, kyllä minulle olisi se yksi jo mahaa kasvattavakin kelvannut. Mutta jos ei tärppiä tapahtunut, tämä on ilman muuta paras vaihtoehto.

39 päivän kierto on kyllä jo aika pitkä... Jos ovis tapahtui, sen on täytynyt olla liikkeellä vasta KP24-25 paikkeilla, eikä silloin viikkoa aiemmin, kun kalenterin ja omien epäilyjen perusteella sitä ajattelin. No, aina ei voi voittaa. Pikkuhiljaa pääsee tässä tutustumaan kunnolla omaan kehoonkin ja sen toimintaan.

Ilmankos muuten teininä tuntui, että kuukautisten ennustaminen oli niin mahdotonta, jos heittelyä oli silloinkin yli viikko kierron pituudessa. Pitkä aika kulkea siteet pikkuhousuissa jos pelaa varman päälle. Ensimmäisen poikakaverin kanssa tapaillessa tuntui, että kun viikonloppuisin nähtiin, viimeistään joka sunnuntai meikäläinen tiputteli verta joka puolelle, vaikka yritettiin tähdätä johonkin muuhun ajankohtaan. Hyvä muuten, että siitä suhteesta ei seurannut pikkuihmisiä, ehkäisy ei oikein ollut hanskassa.. Kauhistus, jos sieltä olisi joku itikka tarttunut mukaan, minulla olisi jo kouluikäinen mukelo täällä kaverina! Ja vähän epäilen, että nykyinen Kulta ei yh:n kaveriksi olisi alkanut. Sinänsä kyllä hassua, 17-18v teininäkin väittäisin olleeni kypsempi, vastuullisempi ja järkevämpi aikuinen kuin melkein 9v vanhempi poikaystävä. Ja en suinkaan ollut ikäluokkani välkyimpiä... Onneksi se suhde on ohi!

Kulta oli muuten ostanut minulle aivan ihanan onnittelukortin ja huomaavaisesti lahjakortin Body Shoppiin lahjaksi. Varmasti tulee keksittyä jotain kivaa sieltä shoppailtavaksi!
kortti
Muitakin lahjoja sain vähäsen. Rahaa porukoilta ja mummiltani, kummitäti antoi leivontakirjan, täti antoi Marja Kurjen silkkihuivin ja työkaverit suklaafonduesetin. Niin ja pikkusisko oli ostanut meille lisäosan Cartcassone-peliin, huomaavaista. Toinen pikkusisko antoi jo pari viikkoa sitten Kalevala-korun Lähde-korun.

Ei kommentteja: