7 vuotta on aika kauan

Eilen tuli minulla ja Kullalla täyteen 7 vuotta yhteistä olemista. Seitsemän!!!! How the fuck did that happen??? Seitsemän vuotta on about neljäsosa elämästäni. Saman miehen kanssa... Nyt viimeisiä kuukausia kahden, jos kaikki menee hyvin. Ensi vuonna meillä on sitten suhteessa kolmaskin osapuoli. Seitsemän vuotta tästä ja se kolmas osapuoli on jo iso aktiivinen ekaluokkalainen, me ollaan yli kolmekymppisiä "käpyjä"... Pelottavaa oikeasti, jos alkaa ajatella. Parempi kun ei ajattele, on vain ja nauttii nykyhetkestä! Eiköhän se tulevaisuus osaa pitää huolen itsestään.

Mutta juu, kuitenkin eilen pienimuotoisesti juhlistettiin tätä suurta päivää. Kulta teki hyvää kalaa ruuaksi ja jälkiruuaksi Daim-kakkua. Illaksi olin varannut meille läheisen baarin saunatilan pariksi tunniksi. Löylyteltiin rauhassa, höpötettiin, Kulta joi pari olutta ja siideriä, minä omenalimsaa. Oli tosi mukavaa. Johonkin väliin päivää saatiin vähän K18-touhujakin mahdutettua.

Meidän K18-osasto kärsii kyllä tällä hetkellä pahoinvoinneistani vähän liikaakin.. Tai ainakin minua harmittaa, kun halut ja kyvytkin tuntuvat olevan vaikeasti löydettävissä. Kun on koko ajan sellainen "oksennankohan 10 minuutin päästä?"-olo, seksi ei oikein nappaa, vaikka sitä oksua ei vielä toistaiseksi ole kertaaakaan tullut. Eikä kyllä tarvitsekaan. Väsyttääkin ihan tautisesti koko ajan... Jos oloa pysähtyy ajattelemaan, tulos on aika masentava. Suurimman osan päivästä yritänkin vain touhottaa eteenpäin ajattelematta liikaa, parempi kun ei ajattele liikaa. Muutama viikko enää, sitten tämä toivottavasti helpottaa. Ja toki kieroutuneella raskautuneen naisen logiikalla olen iloinen siitä, että oireita on. Jos ovat pari tuntia hereilläoloajasta hukassa, ehdin jo olla ihan varma kohtukuolemasta..

Kullan kanssa totesimme eilen ihan selkeän asenne-eron ajattelutavassamme tällä hetkellä. Siinä missä minulla on tämä raskaus mielessä aivan koko ajan, Kulta muistaa sen aina hetkittäin ja unohtaa täysin välissä. Varmaan jo ihan biologiaankin liittyvä ero, luolamies tuskin voi keskittyä metsästykseen jos miettii vain koko ajan kotiluolassa odottavan naisen sisälmyksiä. Odottelevan luolanaisen taas on ehkä ihan hyväkin vähän miettiä mitä touhuaa ja mitä suuhunsa laittaa. Ja pahoinvointi 24/7 on hyvä tapa muistaa asia ihan koko ajan... Muidenkin tuttujen kanssa puhuessa samaa sukupuolierotusta on ollut ilmassa.

Toivottavasti liittäminen onnistuu, alla vielä päivän piristyksenä muille tämän päiväinen eka itkunaiheeni. Mielityn blogista löytyi tämmöinen video, missä ei kai pitäisi olla mitään kovin liikuttavaa? Posket märkinä sitä kuitenkin katselin. Mitään hormoneita minulla veressä, minullako? Muita lähipäivien itkunaiheita: pomon vauvavideot, tv-sarjat, eilinen ystävän blogikirjoitus suhteensa historiasta...