Volinat edellisessä kirjoituksessa helpottivat melkein heti, kun ne sai purettua mielestään kirjoittamalla johonkin. Eilen oli taas jo paljon parempi päivä, ja etenkin illalla minulla oli sellainen hetki, että vain sydämenkuvat silmissä vilisten silittelin mahaani. Pikkuhömppis tunki joko päätään tai peppuaan (toivottavasti!) suoraan ylös- ja ulospäin rintalastani alta siliteltäväksi, ja hikotteli samalla koko kroppa hytkyen. Maailman suloisinta... Kultaakin hymyilytti, kun toinen oli niin koko tarmollaan siinä ihan iholla ja edessä. Miten sitä voikin olla niin rakastunut noihin muksahduksiin ja muihin, joita mahasta tuntuu? Ja tuleekohan sitä sitten kovin yksinäistä, kun ei enää olekaan ihon sisällä 24/7 mukana kulkevaa seuraneitiä/-herraa viihdyttämässä?
Tänään minulla ei ollut töitä kuin ihan tynkäpäivä, puolen päivän maissa kävin pyörähtämässä toimistolla pari tuntia. Jotain pesimisviettiä taitaa olla ilmassa, kun aamupäivän käytin sujuvasti lajittelemalla pyykkejä ja siivoamalla vaatehuonetta. Siivoamisen loogiset lopputulokset:
1. aikuisten kokoisia lakanoita meillä on varmaan lopuksi ikäämme
2. me tarvitaan isompi vaatehuone
3. pikkuisen lakanoille ei kertakaikkiaan löytynyt vielä omaa sopivaa rakoa, sille sopivan kokoiset pyyhkeet sentään sain suosiolla eriteltyä omaksi pinokseen
4. en olisi ikinä arvannut, miten monta pöytäliinaa meiltä löytyykään...
5. meillä on ihan liikaa tavaraa noin yleensäkin
Itse asiassa huoneesta on edelleen putsattuna vasta puolet, joten lisätilan löytymisestä on vielä toivoa. Parasta olisi. Ja onneksi ostettiin se iso hoitopöytäsysteemi, sinne on toivoa saada mahtumaan kohtuullinen määrä pikkuisen vaatteitakin. Vielä kun saataisiin sänky ja pöytä kasaan, voisi alkaa pesemään ja hipeltämään pikkuvaatteita oikein urakalla. Syyhyttäisi jo!
(töistä tullessa sorruin ostamaan pikkuiselle lammassoittorasian... En tiedä, tuleeko sitä soiteltua kuinka paljon, mutta sellaisen olen omalle muksulle halunnut hankkia jo monta vuotta)
Tässä vielä aamun maha täyden viikon kunniaksi. Paita on siltä taannoiselta Helsinginreissulta tarttunut mukaan. Se ehkä vähän jopa lisää muhkeutta, tai sitten minä kuvittelen itseäni pienemmäksi kuin olenkaan...
1 kommentti:
Soittelepas sitä soittorasiaa massun päällä - ja kas kummaa, sitten myöhemmin hän tunnistaa sen äänen!!
Lähetä kommentti