Niin se aika vain hurahtaa. Käveleminen on nyt pääasiallinen liikuntamuoto meillä, tai enemmän ehkä voisi puhua juoksemisesta. Sisällä vauhti on kova. Ulkona Jäppinen hoksasi joulun jälkeen, että käveleminen on mahdollista, mutta muksahtelee vielä vauhdista aika tehokkaasti.
Ulkona ehdotonta parhautta on roskakatoksen ovi, jota voi avata ja sulkea, sekä naapurirappukäytävän portaat, joilla voi kiipeillä. Niiden väliä kuljettaisiin vaikka kuinka pitkään. Jostain syystä meidän oma rappukäytävä ei houkuttele ollenkaan yhtä paljoa! Sitten jos etupihalta päästään eteenpäin, hyviä tutkimusalueita ovat myös tien toisella puolella oleva kierrätysasema ja iiiiso parkkipaikka. Takapihan liukumäkikin on ollut kiva, nyt se vain on aivan hautautunut lumen alle...
Oltiin jouluna Kotkassa minun vanhempieni luona. Paras lahja taisi olla duplo-lentokone, joka piti saada pari kertaa nukkumaankin pikkuisen viereen. Pikkumies oli tosi reipas kyläilijä, monenkaan päivän poissaolo kotoa ei tahtia pahemmin haitannut. Minua vain vahti tosi tarkkaan, en saanut mennä edes vessaan ilman assistenttia tai huuto oli kamala. Joulu kyllä sotki meidän nukkumiset vähäksi aikaa, kun oikein ehti tottumaan kainalossa nukkumiseen reissussa, kotona yksin omassa sängyssä ei kuulostanut enää ollenkaan yhtä mukavalta.
Pienille pojille aina sattuu ja tapahtuu ohimennessä... Tuon kuvan mustelma on kerrankin tulosta muusta kuin kiukuttelusta! Oli reppana törmännyt tarhassa tuolinjalkaan. Melkein aina Jäbällä on joku kolhu ohimoissaan, mutta useimmiten ne liittyvät valtavaan kiukkuamiseen ja pään hakkaamiseen lattiaan. Jätkässä on raudanluja tahto, joka ei aina ymmärrä tosielämän rajoituksia...
Puheen kehitys on aika hauskassa vaiheessa nyt. Kenen tahansa ymmärrettäviä sanoja ei ole mitenkään valtavasti, mutta tilanneääniä löytyy kovasti. "Voi ei, ohhoh, jee, oijoi" jne piristävät minun päivääni kummasti. Eläinten ääniä osaa matkia ainakin lampaan, lehmän ja ankan/sammakon tosi vakuuttavasti, ja Ammuuuuu on suosikkisana melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tosi monesta sanasta Jäppisellä tuntuu olevan jonkinlainen haisu, kun kysyy mikä siinä on, saan usein vastaukseksi oikein rytmitetyt konsonantit. Ei varmaan mene kauaa, kun jatkuva lärpätys alkaa olla ymmärrettävässä muodossa!
Yhtenä iltana minulla ei pokka pitänyt yhtään, kun ilmoitin "nyt on satu luettu ja on uniaika, mitäs siihen sanot?". Vastaus oli salamannopea: "Ammuuu!". Niinpä, mitäs kysyin. Ei tullut hyviä vasta-argumentteja mieleen. Nätisti tuo meni sänkyyn kuitenkin, ei se ilmeisesti kieltävä vastaus ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti