ja äkkiä se on jo iso...

Ja äkkiä minulla onkin käsissäni jo iso poika... Uskomatonta miten tuo jätkänpätkä kehittyy nyt ihan mielettömään tahtiin. Muutama viikko sitten puhe oli yksittäisiä kaksitavuisia sanoja, nyt voi tulla nelisanainen lause tai ties kuinka monen tavun sanoja ihan tuosta vain. Poika pitää seuraa, kuuntelee ajatuksella mitä puhutaan ja vastaa siihen. Juoksentelee ympäriinsä ja touhottaa, ajaa potkupyörällä, kehittää ensimmäisiä roolileikkejään, kuuntelee pitkiä satuja väsymättä... Ihan jo se, miten mies muistaa asioita, jos esimerkiksi katsellaan valokuvia parin viikon takaa, tuntuu hassulta.

Missähän vaiheessa sitä kyllästyisi ihmettelemään oman lapsen kehitystä? toivottavasti ei koskaan!

Kevät meni aika haipakkaa. Olin ensin muutaman viikon huhtikuussa työharjoittelussa paikallisessa ilmaisjakelulehdessä, sitten pääsin VMP:n kautta töihin muutamaksi viikoksi. Kesäkuun olin kotona työttömänä, ja nyt heinäkuusta joulukuuhun taas töissä, samassa paikassa mutta ilman VMP:tä välissä. Tuntuu hyvältä!

Kesäkuussa oli tarkoitus viettää Jäbän synttärit, käydä yksissä pääsykokeissa varmuuden vuoksi ja lomailla... Ei mennyt ihan putkeen, juhlapäivänä poitsulle nousi kuume ja kipeyttä sitten riittikin siitä melkein viikoksi, niin että melkein jo pelkäsin koereissuni puolesta. Lukeminen jäi nyt kyllä aikalailla väliin, joten kokeilta en odota liikoja... Loppukuukaudesta sentään päästiin vähän mökille Mummon ja Ukon kanssa ja muuten nautiskelemaan koti-Suomen iloista. Jäppinen rakastui järvessä uimiseen ihan täysin, juhannuksena en meinannut saada poikaa hyvällä puheella tai tiukemmillakaan sanoilla millään. Vaikka pieni jo tärisi kylmästä, aina olisi vielä pitänyt saada hypätä ja kikattaa vähän lisää...

Mitähän muuta osaisin sanoa? Ihanaa kesää jos tänne joku eksyy! Kyllä me hengissä ollaan, vaikka minä olenkin niin laiska kirjoittelija nykyään... Elämä on toisaalta niin perusarkea, toisaalta pitäisi päivittää talteen niitä ihan pieniä juttuja ja sanomisia, etteivät kokonaan unohdu.

Maailman nopein herätys

Tiedättekö, mikä ääni takaa maailman nopeimman herätyksen ainakin minulle? palohälytin - ei. Puhelin - ei. Oksentava ipana - bingo! Torstai-perjantaiyönä tuli taas testattua, reaktioaika on oletettavasti joitain millisekunteja. Onneksi ei ollut kovin pitkän oksentelun tauti tällä kertaa. Kello 3.30 olin jo siivonnut ekat tuotokset, päällystänyt oman sänkyni pyyhkeillä, etsinyt ämpärit strategisille paikoille ja olin menossa poika kainalossa omaan sänkyyni takaisin yrittämään nukkumista. No, ei kyllä nukuttu muutamaan tuntiin, mutta lepäiltiin kuitenkin. Ja kun muksu oli vieressä, hengitysrytmistä oli hyvä vaania, milloin kannatti napata Jäpsy pystyyn ja ämpäri alle. Omakin olo oli aika jyrän alle jäänyt, pari kertaa yökin samaan tahtiin pojan kanssa mutta oksua en saanut ulos (alakautta tyhjeni minulla maha koko päivänkin vielä).

Viiden maissa noustiin pystyyn hetkeksi kunnolla, kuuden maissa tilanne oli sen verran rauhoittunut että hakeuduttiin takaisin sänkyyn ja torkuttiin pari tuntia. Jäppinen taisi nukkua ihan kunnolla, minä havahduin jokaiseen varpaiden heilautukseenkin. Kasin maissa noustiin ylös ja varovaisesti testaillen pojalla kesti vesi sisällä mahassa ja sadut ja Muumit alkoivat kiinnostaa. Hetken päästä se oli jo ihan tolpillaan ja kerjäsi jatkuvasti ruokaa, kun mie en ihan rajoittamatta uskaltanut antaa... Miten ihmeessä nuo muksut toipuvat niin nopeasti? Loppupäivän hulina oli jo ihan normaalia.

Smoothieita olisi maistunut useampikin putkeen, samoin kuin pipareita...

Uusia lakanoita Jäppisen sänkyyn laittaessa nallesta tuli hyvä hevonen... Meni muuten vielä pitkään, ennen kuin sain sankarin pysähtymään päiväunille!

Ja aina välillä piti tarkistaa uusimmat touko"vauvojen" juorut Ravelrystä.

Korvapäivitystä

Eilen käytiin taas näyttämässä Jäppisen korvia lääkärille. Paremmat kuin viimeksi, juhuu! Märkää näkyi enää vain toisessa korvassa, eikä siinäkään koko alalta, mutta molemmat olivat alipaineisia. Päätettiin exän kanssa yrittää vielä yhdellä antibioottikuurilla, kun se edellinen oli selvästi vihdoin purrut ainakin jonkin verran.

Vaikka Jäppinen ei isäänsä kauheasti kiinnittänyt huomiota reissussa, minusta oli silti hyvä että exkin oli matkassa. Kuuli itse saman mitä minäkin sen lääkärin suusta, ja sai sanoa oman mielipiteensä jatkosuunnitelmaan. Ja apteekkireissu oli paljon helpompi, kun ex pystyi juoksemaan mukulan perässä sillä aikaa kun minä hoidin asiat siinä tiskeillä.

Satuttiin olemaan samaan aikaan siinä lääkärikeskuksen aulassa, kun pieniä putkitettuja potilaita kotiutettiin. Aika reppania myttyjä äitien tai isien sylissä... Ei kyllä kauheasti innostaisi joutua Jäppistäkin nukuttamaan ja puhkomaan! Mutta parempi sekin kuin loputon antibioottien syöttäminen.

Onneksi huomasin vähän ennen kotoa lähtöä, että lunta sateli ihan reippaasti. Vaikka kadut olivat ihan kohtuullisessa kunnossa, pulkka oli eilen ehdottomasti oikea väline ulkona liikkumiseen. Jäpsyllä oli ihan omaa kivaa istuessaan siinä kyydissä, hihitteli yksinään kun sai hanskalla tehtyä hienoa jälkeä lumeen ohimennessä ja välillä makaili selällään lampaantaljan päällä katselemassa lumihiutaleita. Kantoreppukin oli minulla laukussa mukana "hätätilanteiden" varalta, mutta sitä ei tällä kertaa tarvittu.

Minä olen innostunut kantamisesta taas enemmän. Jossain vaiheessa se jäi melkein kokonaan pois, mutta nyt se on vähintään tasaveroinen vaihtoehto mielessä jokaisella uloslähdöllä rattaille tai pulkalle. Löysin Youtuben sidontavideot, joiden kanssa olen iltaisin harjotellut pitkällä kantoliinalla pehmonallen selkään sitomista. Aidon sätkyttelijän kanssa se on vähän haastavampaa, mutta aika monesti saan jo pojankin pysymään kyydissä niin, että minua ei hirvitä. Ja kyytiläinen vain tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista!

Voih, meidän huitulatukka pitäisi viedä parturiin siistittäväksi pikkuhiljaa. Muuten voisin antaa tukan kasvaa ja nauttisin siitä sujuvasti, mutta takana oli aiemmin kaljuksi hankautunut läntti, jonka hiukset lopulta kasvaessaan ovat latvoista muutaman sentin matkalta tosi huonossa kunnossa. Kähäriä ja aina takussa, vaikka juuri olisi harjattu, hetken päästä näkyy taas hyvää rastan alkua... Ja (yllättäen) poikaressu vihaa sen takatukan selvittelyä, kun takkujen varovainenkin aukominen taatusti nipistelee.

Sairastelua

Jäppisellä oli elämänsä ensimmäinen korvatulehdus ja lääkekuuri marraskuun puolivälissä, samoin taisi olla ainoa kerta vähään aikaan, kun asioidaan terveyskeskuksen kanssa näissä asioissa.. Hermo meni kerrasta, kun pientä lasta ei saakaan viedä suoraan terveyskeskukseen edes päivystysjonoon virka-aikaan (puhumattakaan, että lääkäriajan voisi varata!), vaan ensin pitää käydä neuvolassa näytillä ja jos sieltä katsotaan aiheelliseksi, sitten saa vasta mennä lääkäriin. Oikein mukava lenkki pakkasessa kipeän lapsen kanssa ilman autoa, ensin reilu kilometri täältä neuvolaan, sitten sieltä ainakin 3km terveyskeskuksen päivystysjonoon. 2 minuuttia lääkärin huoneessa, ja keskusta-apteekin kautta kiertäen kotiin ainakin 3km.

Kun olisi ollut jälkitarkastuksen aika, Jäppinen sai seuraavan flunssan ja korvat tulehtuivat uudestaan (tai sitten ne eivät ikinä olleet parantuneetkaan) vähän ennen joulua. Tällä kertaa käytiin yksityisellä yleislääkärillä ja saatiin Jäpsyn isä kuskiksi. Jälkitarkastus kehotettiin ottamaan suoraan oikealle korvalääkärille, jossa käytiin viime viikolla. Korvat olivat ihan kamalassa kunnossa, ja korvalääkäri ihmetteli kovasti pojan aiemmin syömiä antibiootteja. Ei kuulemma ihan korvatulehdukseen tarkoitettuja, mutta tehoa olisi pitänyt riittää vaikka keuhkokuumeen parantamiseen asti. Kolmas antibioottikuuri loppui eilen, tälläkin viikolla jätkäraukka oli kuumeessa jonkun päivän. Nyt jännäillään kovasti, mikä mahtaa olla korvien tilanne ensi viikolla. Jos eivät ole paljon paremmat, aletaan puhua putkittamisesta... Pitäkää peukkuja!

Uuden vuoden kuulumisia

Niin se aika vain hurahtaa. Käveleminen on nyt pääasiallinen liikuntamuoto meillä, tai enemmän ehkä voisi puhua juoksemisesta. Sisällä vauhti on kova. Ulkona Jäppinen hoksasi joulun jälkeen, että käveleminen on mahdollista, mutta muksahtelee vielä vauhdista aika tehokkaasti.

Ulkona ehdotonta parhautta on roskakatoksen ovi, jota voi avata ja sulkea, sekä naapurirappukäytävän portaat, joilla voi kiipeillä. Niiden väliä kuljettaisiin vaikka kuinka pitkään. Jostain syystä meidän oma rappukäytävä ei houkuttele ollenkaan yhtä paljoa! Sitten jos etupihalta päästään eteenpäin, hyviä tutkimusalueita ovat myös tien toisella puolella oleva kierrätysasema ja iiiiso parkkipaikka. Takapihan liukumäkikin on ollut kiva, nyt se vain on aivan hautautunut lumen alle...

Oltiin jouluna Kotkassa minun vanhempieni luona. Paras lahja taisi olla duplo-lentokone, joka piti saada pari kertaa nukkumaankin pikkuisen viereen. Pikkumies oli tosi reipas kyläilijä, monenkaan päivän poissaolo kotoa ei tahtia pahemmin haitannut. Minua vain vahti tosi tarkkaan, en saanut mennä edes vessaan ilman assistenttia tai huuto oli kamala. Joulu kyllä sotki meidän nukkumiset vähäksi aikaa, kun oikein ehti tottumaan kainalossa nukkumiseen reissussa, kotona yksin omassa sängyssä ei kuulostanut enää ollenkaan yhtä mukavalta.

Pienille pojille aina sattuu ja tapahtuu ohimennessä... Tuon kuvan mustelma on kerrankin tulosta muusta kuin kiukuttelusta! Oli reppana törmännyt tarhassa tuolinjalkaan. Melkein aina Jäbällä on joku kolhu ohimoissaan, mutta useimmiten ne liittyvät valtavaan kiukkuamiseen ja pään hakkaamiseen lattiaan. Jätkässä on raudanluja tahto, joka ei aina ymmärrä tosielämän rajoituksia...

Puheen kehitys on aika hauskassa vaiheessa nyt. Kenen tahansa ymmärrettäviä sanoja ei ole mitenkään valtavasti, mutta tilanneääniä löytyy kovasti. "Voi ei, ohhoh, jee, oijoi" jne piristävät minun päivääni kummasti. Eläinten ääniä osaa matkia ainakin lampaan, lehmän ja ankan/sammakon tosi vakuuttavasti, ja Ammuuuuu on suosikkisana melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tosi monesta sanasta Jäppisellä tuntuu olevan jonkinlainen haisu, kun kysyy mikä siinä on, saan usein vastaukseksi oikein rytmitetyt konsonantit. Ei varmaan mene kauaa, kun jatkuva lärpätys alkaa olla ymmärrettävässä muodossa!

Yhtenä iltana minulla ei pokka pitänyt yhtään, kun ilmoitin "nyt on satu luettu ja on uniaika, mitäs siihen sanot?". Vastaus oli salamannopea: "Ammuuu!". Niinpä, mitäs kysyin. Ei tullut hyviä vasta-argumentteja mieleen. Nätisti tuo meni sänkyyn kuitenkin, ei se ilmeisesti kieltävä vastaus ollut.

Meillä kävellään!

Hihhei, kippis ja kulaus rasvatonta maitoa (eilisen päivänsankarin suosikkijuoma) kaikille tänne eksyneille. Jäppinen ponkaisi toissapäivän iltana vihdoin ja viimein kävelemään! Eilen tuli täyteen maaginen puolitoista vuotta ikää, eli edelleen poika on tiukalla linjalla aikataulujen kanssa... Niitä noudatetaan just jemptisti eikä etuilla. 

Edellisen postauksen vesirokko selätettiin ihan hienosti aikanaa, tosin vieläkin on jonkin verran näppylöiden jälkiä ihossa näkyvissä. Elän edelleen toivossa, että haihtuisivat siitä pikkuhiljaa, lapsen ihon pitäisi kuitenkin olla aika uudistumiskykyistä... Tässä välissä ehti poikaressulla olla jo elämänsä eka korvatulehduskin, aloitettiin reteästi molemmista korvista samalla kertaa. 

Käytiin vanhempiani moikkaamassa eilisillasta tähän iltaan, ja äsken kippasin pojan unille omaan sänkyynsä. Vahingossa pikkuinen nukahti ilman tuttia! Jahuu! Tai no vahingossa ja vahingossa, kuulosti olevan melkein unessa minun kainalossani niin nostin siitä omaan petiinsä enkä sanonut tutista mitään. Minua ei yhtään haittaisi, jos pikkuhiljaa alettaisiin hankkiutua siitä eroon. 

Ennen sukuloimaan lähtöä jätkänpätkä ehti losottelemaan neljät pissat vuorokauden sisään ilman vaippaa mahdollisimman vääriin paikkoihin (patjalle, tv-hyllyyn jne). Olisikohan hyvä aika aloittaa hyvänmielen pottailu? Ainakin ilman vaippaa pissiminen näyttäisi olevan hurjan hauskaa.... 

Vesirokkoilua

Hihhei, meillä sairastellaan nyt oikein urakalla! Sen työkkärin kurssin teoriaviikko oli ihan järkyttävä, parasta antia minulle taisi olla sukkapari, jonka ehdin neulomaan sillä aikaa kun lähinnä vain istuttiin ja odoteltiin. Tai no tekemistä olisi ollut enemmän, jos cv ja työhakemusten kirjoittaminen eivät olisi jo olleet hallussa, tai tietokoneen käyttö olisi vähän enemmän hakusessa. Sen viikon kruunasi Jäppisen nuha, tuli melkein tyhjästä mutta perjantai-lauantaiyö huudettiin siihen malliin, että lauantaiaamuna oltiin päivystysjonossa kolmansina korvatulehdusepäilyinä. Korvat onneksi olivat ihan kunnossa, raukkaparka tekee vain hampaita urakalla ja nuha täytti kaikki mahdolliset ontelot hankaloittaen hengitystä turhan paljon... No, tietenkin minä sain sen flunssan myös, ja työharjoittelusta tuli saikkua maanantaista keskiviikkoon. Poika toipui tosi nopeasti,  minulla vasta nyt parin viikon päästä on yskä kokonaan voitettuna. 

Tämän viikon maanantaina ja tiistaina ihmettelin, kun pikkumiehen selkään oli ilmestynyt pari punaista näppylää. No, pari vain eivätkä näyttäneet häiritsevän, olin enemmän huolissani poistuvasta allergisen näköisestä ihottumassa jalkapöydillä. Keskiviikkoaamuna näppylöitä oli jo sen verran, että soittelin ensin äidilleni "osaatko suoralta kädeltä heittää, mistä voisi tulla pieniä punaisia näppylöitä?" ja sitten neuvolaan. Saatiin onneksi aamuaika, että päästiin sinne käymään ajatuksella "myöhästyn työharjoittelusta vain vähän". No, kiire loppuikin sitten siihen, neuvolan täti näki puolessa sekunnissa, että vesirokkohan poitsulla on. Hurja soittelu ympäriinsä, peruin loppuviikon omat menot ja tiedotin sukulaiset ja pojan isän. Onneksi siskolla sattui olemaan syysloma ja hän oli vielä opiskelupaikkakunnaltaan Kotkassa käymässä, tuli sitten pojalle leikkikaveriksi niin mie pääsin työharjoittelemaan edes pariksi tunniksi. 

 

Keskiviikkoaamun kuvassa näppyjä ei vielä näy ollenkaan, jäävät essun alle ja selkäpuolelle piiloon. Sen jälkeen näppylämäärä räjähti käsiin, torstaiaamuna laskin pelkästään kasvoista 15 erivaiheista rakkulaa ja vaipan alla niitä on useampi kymmenen, selkänahka on kuin suolahauleilla ammuttu. Poitsu itse ei paljoa ole hoksannut olevansa kipeä, joskus näyttää jotain näppylää huolestuneen näköisenä ja torstai-perjantai-yö meni ilmeisesti kutinan takia valvoessa, muuten vipeltää innoissaan ja vauhdilla edestakaisin. Vesirokkovoidetta olen pistänyt ainakin nukkumaanmennessä pari kertaa päivässä, se ainakin näyttää helpottavan näppyjen punoitusta kovasti ja kiherryksestä päätellen tuntuu iholla hauskalta. 

Minun kannaltani tämä on kyllä ollut ihan luksussairastamista tällä kertaa. Tällä viikolla siskoni oli pojan kaverina keskiviikon ja torstain, perjantaina minun äitini (myös syyslomalainen) katsoi pikkujätkän perään. Eilen iltapäivällä Jäpsy lähti isin luo yökylään ja tulee tänäiltana takaisin. Kun poika itse on pirteä ja hyvällä tuulella, ei se kaipaile minun perääni tavallista enempää. Ja minäkin olen osannut ottaa tämän sairastamisen suht rauhallisesti, kun toinen on niin vauhdikas koko ajan. Enää mietityttää ensi viikko - neuvolan tädin mielestä 3-6 päivää oireiden alkamisesta riittäisi tarhastapoissaoloajaksi, nettilähteet taas suosittelevat pysymään kotona kunnes nahka olisi ihan kunnossa. Mie en millään malttaisi pysyä poissa sieltä työharjoittelusta! Ja loppuviikosta viikko lyhenee kuitenkin, kun se yrittäjä lähtee muutaman päivän työmatkalle... Kaikki minun alle kahdeksankymppiset sukulaiseni ovat töissä, exän vanhemmilla on sellaisia omia menoja joita ei voi peruuttaa (ymmärrän oikeasti hyvin), ex on toki töissä myös.