sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Piparkakkutalo rakennettu

Nyt saa joulu tulla, sain vihdoin kasattua meille tämänvuotisen piparkakkutalon. Olen tainnut jonkinlaisen talon kyhätä joka vuosi sen jälkeen, kun muutin pois kotoa, ja tänäkin vuonna taikina poltteli pakkasessa jo hyvissä ajoin. Tuntui vain, että itse leipominen olisi ihan ylirankka operaatio.. (ja kyllä se eilen osien paistamisen jälkeen mahassa tuntuikin)
Piparitalo
Piparitalo
Hyvältä tuntuu kuitenkin, kun sai tuon tehtyä. Kokoamisvaiheessa meinasi tulla ongelma, kun tajusin, että pitkät sivuseinät ovat aivan liian pitkät suhteessa sokerinsulatuspannuun...

Tajusin muuten eilen kumman jutun. Jos poikkeaa normaaliruokavaliosta yllättäen syömällä lisärautaa, piparkakkutaikinaa, kuivattuja luumuja ja puoli kiloa viinirypäleitä, olo voi illalla olla aika tuskainen. Eikai tuota nyt olisi voinut hoksata kukaan etukäteen?

Huominen neuvola vähän jännittää. Toivottavasti ne paineet nyt olisivat järkevällä tasolla, kun menee paikalle bussilla ja yrittää istua siinä rauhassa aloillaan jonkin aikaa ennen mittaamista! Monta viikkoa vielä siihen, että pienellä olisi mitään mahdollisuuksia selvitä mahan ulkopuolisessa maailmassa...

1 kommentti:

Satu U kirjoitti...

Älä hätäile, kyllä ne paineetkin saadaan asettumaan... Paljon lepoa ja rauhallista oleilua, lepää aina kun voit. Luvan kanssa köllöttelet sohvalla ja mies saa passata..tämä on määräys!! Levollista odotuksen jatkoa ja oikein hyvää Joulunaikaa teille kaikille!!