Käväistiin eilen taas neuvolassa kasvukontrollissa ja saatiin nykyiset mitat pikkumiehelle. Tai ei Jäppi kyllä enää mikään pikkumies ole, painoa kunnioitettava 7140g ja pituutta 64cm. Ilmankos on tuntunut siltä, että tuo kasvaa ja lihoo ihan silmissä! Paino ilmeisesti menee tasaisesti vähän nollakäyrän yläpuolella ja pituus vähän kakkosen alapuolella, tai jotain sinnepäin. Ei niistä tätsyistä aina selvää ota... Pääkin oli kasvanut parissa viikossa melkein sentin, nyt pipo on jo 44,3cm. Sekin tasaisesti omalla käppyrällään. Oma terkkarimmekin oli palannut takaisin töihin lomaltaan, oli kiva päästä taas tutumman ihmisen kanssa kertaamaan kuulumiset.
Harmistusta aiheutti neuvolalääkäri, joka ei tuntunut ymmärtävän mistään mitään. Pään kasvun takia oltiin tultu tarkastukseen, pää kuitattiin puolessa minuutissa "tasaisestihan tuo kasvaa, oletteko isopäisiä?" eikä edes näyttänyt kuuntelevan vastausta... Sairaala-ajan keltaisuuttahan jätkällä on vielä silmissä, siihen keskittyi ja ihossakin oli vielä näkevinään ylimääräistä väriä. Ja tarpeeksi kun väänteli ja häikäisi poikaa kopeloidessaan, sai aikaan niin pahan huudon että ylähuuli sinertyi ainakin lääkärin omaan silmään. Ei kuitenkaan kuullut mitään omituista sydämessä tai muualla, mutta verikokeisiin määräsi meidät.
Mistä lähtien muuten alle kolme kuukautta vanhan vauvan maidolla eläminen on ollut kummallista? Kysyi varmaan kolmesti, ennen kuin uskoi että meillä eletään pelkän tissin, d-vitamiinin ja maitohappobakteerien varassa. Ei tulisi mieleenkään antaa vielä mitään muuta, kun maito selvästi riittää ja pitää nälkää hyvin. Eikö sen pikemminkin pitäisi olla poikkeus, jos joku jotain muuta jo suun sisäpuolelle pistää?
Tänään sitten käytiin pistettävinä, ja iso itkuhan siitä tuli... Isi ei uskaltanut tulla koko pistohuoneeseen, minä pidin poikaa sylissä, yksi hoitaja pisti ja toinen piteli käsivartta. Tuntui niin raa'alta luottamuksen väärinkäytöltä pitää toista siinä väkisin, kun reppana ensin niin reippaasti katseli ympärilleen ja hymyilikin vampyyreille. Onneksi tuon ikäisten muistin ei pitäisi olla kovin pitkä, nyt pitää vain yrittää lähiaikoina keksiä kaikkia kivoja paikkoja autoiltavaksi, ettei autoistuin ala yhdistyä huudattaviin vieraisiin täteihin. Ja kiva sekin, että pistävä täti otti ensin kaiken tarvitsemansa veren yhteen isoon koeputkeen ja siirteli siitä varsinaisiin näyteputkiloihin, sen sijaan että olisi alkanut säätää joka putkilon välissä ja pidentänyt sitä neulan kädessäoloaikaa.
Nyt väsynyt sankari nukkuu parvekkeella, koettelemukset olivat niin uuvuttavia, että simahti turvakaukaloonsa eikä paljoa edes havainnut, että käytiin kaupassakin ja nosteltiin edestakaisin.
Toivottavasti kehuminen ei muuten ole liian aikaista, mutta meillä yöelämään taisi auttaa ihan jo Elisabeth Pantleyn Lempeä matka höyhensaarille -kirjan lukeminen. Iltarutiinit otin sieltä käyttöön ja yrityksen nukuttaa ilman mitään pojan suussa nukahtaessa, ehkä jotain yleistäkin filosofiaa jäi takaraivoon pyörimään. Nyt ainakin kaksi yötä putkeen ovat olleet tosi hyviä, viime yönä tuli uusi pituusnukkumisen ennätyskin. Jätkä simahti vähän ennen kahdeksaa, ja heräsi vasta puolen kolmen maissa syömään. Oli aika voittajaolo herätä itse syöttöpuuhiin, kun kerrankin olin ehtinyt nukkua monta tuntia putkeen ja tissitkin olivat taas syvän levon voimasta ääriään myöten täynnä! Loppuyöstä en tiedä, olisiko mennyt melkein kokonaan heräämättä, jos minä olisin malttanut pitää käteni erossa nukkuvasta vauvasta. Koskea ei saisi, sen kyllä tiedän, mutta toinen kuulosti niin surkealta valitellessaan mahaansa ja heilutellessaan jalkoja pierujen voimistamiseksi, kaikki kyllä sikeässä unessa. Huoli sitten tissiä aina pari hörppyä, kun äiti puoliväkisin tunki sitä ääntä kohden...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti