lauantai 13. kesäkuuta 2009

Sekalaisia huomioita pariviikkoisesta

Ei, äidin päähän ei mahdu mitään loogisia järkeviä juttuja, mutta koitetaan nyt jotain saada itselle talteen pojan ekoista viikoista... Nythän tuo alkaa olla jo iiiiso kuin mikäkin, kaksi ja puoli viikkoa jo. Poskissa ja sormissa hyvin näkyykin, että ruokaa on saatu ja jotain kasvua tapahtuu. 

- Neuvolassa mitat torstaina olivat 4365g ja pituus 55cm, pää 39,3cm. Rintamaidolla kasvaa hyvin, ei mitään huomautettavaa. D-tippoja aloitellaan varovasti ja Reloista voi yrittää saada apua mahakipuihin. Eilen annettiin ekat tippasatsit, yksi pienenpieni pisara Jekovitia ja viisi tippaa Relaa - ja huudettiin koko hereilläoloaika loppupäivän, eikä meillä viime yönä tainnut nukkua oikein kukaan... Tänään on onneksi ollut parempi päivä, vaikka samanlainen tippasatsi tulikin aamupesujen yhteydessä taas jäppiseen työnnettyä. 

- Pikkumiehen ilmeet ovat aivan mahtavaa seurattavaa. Toisen päässä selvästi pyörii niin paljon asioita ja juttuja, ettei mitään rajaa... Vahinkohymyt ovat maailman valloittavimpia, mutta muutkin ilmeet tarjoavat vanhemmille loputtomasti huvia. Vauvatv:tä tuijotellessa menee kätevästi pitkänkin aikaa, kun toinen on sylissä tai vieressä niin että tuijottelu onnistuu näppärästi. 

- Tänään käytiin pojan kanssa kahdestaan saunavuorolla alakerrassa pesulla. Kulta lähti varpajaismeiningillä grillaamaan poikaporukalla, ja jätti meidät kotimiehiksi. Saunavuoron käyttämättä jättäminen olisi ihan kauheaa, joten pakkailin pojan ja kamppeet mukaan ja lähdettiin koittamaan onneamme. Hyvin reissu menikin, poitsu odotteli enimmän aikaa pukuhuoneessa vauvakopassa kirjaa katsellen, ja minä istuin löylyttelemässä ja pesuilla. Puku- ja pesuhuoneen väliovi oli auki niin että kutsuhuuto kuului kyllä heti tullessaan, ja lopuksi vielä suihkuteltiin poikakin puhtaaksi siellä. 

- Tämän hetken ehdoton ykköslempinimi pojalle on Jäppinen. Paras olisi keksiä oikea nimi äkkiä, muuten reppana joutuu selittelemään koko ikänsä outoa nimipolitiikkaa.. Se vain sopii toiselle kuin nenä päähän, mikään muu ei tunnu yhtä osuvalta. 

- Imetys on meillä vähän haasteellista tällä hetkellä. Maitoa olisi pienen armeijan tarpeisiin, mutta ulossaamismenetelmät vähän tökkivät. Ote on kai ollut pielessä, kun molemmat rinnat ovat kosketusarkoina ihan miltä tahansa kohdalta, ja oikeassa nännissä on reiluhko kolo... Rintakumin kanssa voi imettää siltäkin puolelta kiroilematta tai irvistelemättä (tämän illan suuria havaintoja), ja lansinohia olen yrittänyt työntää parantelemaan joka välissä. Rauhaankaan ei oikein rintaa voi jättää, kun sama puoli yrittää normaalillakin syöttövälillä tuottaa maitoa parille kolmelle vauvalle ja pakkaa ne sitten kipeäksi keilapallomaiseksi massaksi, kun ei Jäppinen mitenkään saa kaikkea syötyä kerralla. Pumppua minulla ei ole (pitäisi varmaan hankkia), ja käsin lypsämällä ei oikein irtoa. No, jos tuo rintakumi vähän suojelisi ihoa ja pienentäisi rinnan saamaa stimulaatiota niin että maidon määräkin ehkä vähän järkiintyisi. 

- Minun äitini osti poitsulle Vauvan vaaka -cd:n, jota olen nyt jätkälle soitellut parina päivänä. Minä tykkään lauluista kovastikin, pikkureppana ihmettelee silmät pyöreinä. Kulta vain muljautteli omiaan kun laitoin levyn eka kertaa soimaan ja kysyi "eikö toi oo vähän liian pieni tommosille???". Soitinta hiljennettyäni vaihtoi sitten äkkiä InFlamesin soimaan, ilmeisesti heville ei voi ikinä olla liian kirppu. Muutenkin ollaan naurettu pojan kotona saamaa asennekasvatusta, nukutuskin onnistuu oikein hyvin Iron Maidenin tahtiin. Raukka varmaan isona alkaa kapinoida ja kuunnella pelkkää iskelmää. 

Mutta joo, nyt on kyllä paras iskeä kone kiinni ja painua pehkuihin. Jäppinen on ollut unten mailla jo puolitoista tuntia, hyvällä tuurilla jatkaa vielä saman verran ennen seuraavaa syöttöä. Äitikin voisi saada vähän unta, kun ei vain jumittaisi koneen vieressä... 

1 kommentti:

Satu U kirjoitti...

Kuule, näin neljän lapsen jälkeisellä kokemuksella (hih)suosittelen hankkimaan sen pienen käsikäyttöisen rintapumpun. Varovasti sillä tyhjennät vähemmäksi liikoja maitoja ennen imetystä, niin helpottaa. Ja pian pikkumies oppii ottamaan kunnon hörpyt heti alussa ja koko homma menee paremmin.....tsemppiä ja ihania vauvahetkiä!