lauantai 6. kesäkuuta 2009

Viikko kotona

Tänään kai voisi laskea, että ollaan oltu aikalailla viikko kotosalla pikkumiehen kanssa. Sunnuntaina tultiin ja nyt ollaan lauantai-illassa. Pitää kyllä sanoa, että aika sumuisan tuntuinen viikko jälkikäteen ajateltuna! Mutta mukava... 

- Libero-kukkanen on ilman muuta mukulan suosikkilelu parista tyrkyllä olevasta vaihtoehdosta. Kukkaselle on hyvä jutella omia vauvajuttuja ja sitä on kiva huitoa, rapisee mukavasti jos sattuu käsi osumaan siihen. Vaunuissa ei nukuta päiväunia kuin korkeintaan tosi vahingossa, mutta kukkasen kanssa niissä voi hyvin loikoa hetken yksinkin. 

- Eka yö kotona oli ihan huippu, sen jälkeen ollaan alettu heräilemään enemmän. Tänään jo mietin, mahtaako pikkuisella olla vuorokausirytmi ihan sekaisin, kun päiväunet kestivät parilla tankkaustauolla pyöreästi 10-11-maista aamulla viiteen asti iltapäivällä. Miten tuon kokoiselle vihjailtaisiin nätisti vanhempien mukaisesta vuorokausirytmistä? Huudattaa en halua, enkä usko siitä olevan kauheasti hyötyäkään, vaikka anoppi jo ehtikin sitä suosittelemaan. 

- Vieraita meillä on käynyt Kullan vanhemmat tänään ja ilmeisesti toissapäivänä (minusta eilen, mutta mie olen kyllä ihan pihalla) minun äitini ja kaikki isovanhemmat. Rotinoita saatiin hurjasti, nyt on pakkanen puolillaan kaikenlaista hyvää. Onneksi on pakastimet, muuten oltaisiin oltu ihan pulassa... Ei muuten ollenkaan hassumpi perinnetapa tuo, että eka vierailulle vauvaperheeseen tullaan omien tarjottavien kanssa! Muksu sai kaikkien sukulaisten hyväksynnän, hyvin kelpaa sukuun mukaan. 

- Pikkuinen tuntuu kehittyvän ihan valtavaa vauhtia. En minä turhaan ollut sairaalassa suruissani siitä, että kun siellä oleminen vain pitkittyi, Kullalla jäi näkemättä iso osa siitä ihan kaikista pienimmästä vauvasta. Nyt tuo mokoma jo hakee vähän pään kannattelua, ja käsien liikkeissäkin alkaa aina välillä olla tarkoituksenmukaisuutta. Jalatkin sätkivät ihan erilailla kuin ennen. 

Kiitos kaikille onnittelijoille! Olette ihunia! 

Mutta kutsuhuuto kajahtelee...

1 kommentti:

Satu U kirjoitti...

Älä turhaan huolehdi, vaikka tuntuis että rytmi on ihan sekaisin. Kyllä se siitä tasaantuu, syöttöjen välit pitenee ja painottuu sitten enempi iltasyömiseen - samalla sitten se pidempi unipätkä siirtyy yöhön. Pikkuinen opettelee teidän rytmiä, ja oppii olemaan hereillä teidän äänien mukaan. Älä turhaan opeta häntä hiljaisuuteen päivällä (pidä teidän kahden ollessa vaikka radiota auki), niin oppii että päivällä on ääniä, silloin valvotaan, ja yöllä on hiljaista silloin siis nukutaan. Vauva kyllä osaa nukkua päiväunet, vaikka ääniä kuuluisikin....ne ovat tuttuja ja turvallisia ääniä, jotka kuului jo massussa...