Näkyviä potkuja

Tämän päivämäärän haluan itselleni muistiin, tänään eka kerran näin potkujen aiheuttaman liikkeen vatsanahassa ja sen päällä olevassa puserossa. 27+2 viikkoja tänään kasassa. Meidän pikkuinen intoilee... Hassun näköistä kyllä, tunne siitä että kasvattelen pikkuista alienia sen kun kasvoi vain. Kulta oli juuri suihkussa sillä hetkellä, harmi ettei hänelle saanut näytettyä samalla vauhdilla. Kuitenkin olisi mukula lopettanut heti, jos olisin huudellut niin kovaa, että parin suljetun oven ja valuvan veden läpi olisi kuulunut.

Eilen sinne Lastentarvikkeeseen mennessä minulle meinasi iskeä paniikki, tuli sellainen "ei meistä ole tähän, saako tän vielä peruuttaa" -olo kauhean vahvana päälle. Ei kestänyt kuin pari minuuttia, mutta oli yllättävän vahvana sen aikaa. Tänään nauroin sitä miehelle, ja tuo totesi "No nyt tiedät, miltä musta tuntuu 24/7". Ei oikein taida olla mitään, millä minä pystyisin toisen paniikkia lieventämään... Eikä tätä hommaa oikein enää saa peruutettuakaan, jos aletaan molemmat panikoimaan yhtäaikaa kamalasti... Kohtuullinen määrä pelkoa tulevaa kohtaan toki kuuluukin asiaan, mutta harmi, jos toisella menee koko odotusaika sitä miettiessä. Ja mitäs me sitten tehdään, jos se kammo vain jatkuu vauva-aikana? Toisaalta kyllähän tähän jotain positiiivistakin miehen mielestä varmaan liittyy, kun oma-aloitteisestikin pitää mahaa hyvänä ja hymyilee vauvajutuista puhuessa. Hitsi kun tuota ei saa avautumaan millään, lähtee vain karkuun jos yritän liikaa kysellä tunnejuttuja. Missä olisi se mikroskooppi, jolla pääsisi porautumaan suoraan miespuolisten ihmisen kallon sisään?

Vähän kyllä veikkaisin, että olen liian lähellä, että Kullan olisi helppo avautua minulle. Ainakin pomon odotusta kun seurasi viime vuonna, tuntui että hänen oli helppo tilittää minulle ulkopuolisena niitä monenlaisia tunteita, jotka liittyivät odotukseen. Toivottavasti Kullallakin on joku, kenelle avautua, edes humalassa...