maanantai 22. kesäkuuta 2009

Sano ei tupakalle, alkoholille - ja tutille

Ekaksi kivat kuulumiset, meidän mökkireissu oli oikein jees. Jäppiselle riitti sylejä ja huomiota, hyvä kun ehti päiväsaikaan minulle edes syötettäväksi välillä. Muuten oli päivät melkein kokonaan isovanhempien tai tätinsä hoivissa, hyvä kun Kulta edes näki poikaansa välillä. Hienosti poika jaksoikin seurustella ja söpöillä, nyt on luotu tulevillekin läheisille väleille hyvä pohja. Kaikkiaan reissu oli tosi hyvä, ihan parhaasta päästä varmasti tuon ikäisen kanssa mentynä. 

Yöt nukuttiin sitten ihan omalla perheellä erillisessä rakennuksessa, mikä varmasti oli muiden yöunien kannalta onnistunut ratkaisu. Meidän nukkumiset sitten olivatkin vähän mitä sattuu, molempina öinä Jäpin mahaa väänsi ihan kauheasti, ja syöttöväli ei muutenkaan ollut paljoa puoltatoista tuntia pidempi. Äiti minua jo kutsuikin huvitutiksi melkein heti alkuun meidän syömispuuhia katseltuaan (eikä edes tainnut olla ihan väärässä). 

Saunajuomat mielessä Jäppiselläkin?
Himokkaista katseista huolimatta pikkumies joutui kyllä koko reissun ajan tyytymään pelkkään tissin kautta tarjoiltuun evääseen. Siskoni eli pojan tädin kanssa tuli välillä vähän sanomista, kun en osannut hoitaa poikaa tädin mielen mukaisesti. Joko olin kamala äiti, kun omin poikani enkä antanut tädille syliin (halusin ensin antaa toisen syödä rauhassa loppuun), tai sitten kidutin poikaa nälällä, kun en antanutkaan rintaa heti ensimmäiseen suun aukaisemiseen vaan koitin viedä huomiota muualle. Hirveä pätemään olen myös, kun en edes anna suukottaa poikaa suulle bakteerien leviämisen takia, ja muutenkin yritin aina välillä vähän vaikuttaa siihen, mitä toinen seuraavaksi puuhaa... (Kotiinpäästyämme Kulta huomasi jonkun iltalehden sivuilta jonkun sisarusten välisen pahoinpitelytapauksen, ja hetkellisesti ymmärsin tekijää erittäin hyvin...) Eihän tuo sisko pahaa tarkoita, mutta puhuu ennen kuin ajattelee ja ilmaisee voimakkaat mielipiteensä voimakkain sanakääntein. Ja ihan höpsönä on vauvaan, varmasti sieltä saadaan hyvää hoito- ja seurusteluapua kunhan poika alkaa olla hoidettavaksi annettavan ikäinen.

Eilen illalla kotona jo iltatankkaus alkoi mennä pojalta ihan pelleilyn puolelle, ja huvikseni kokeilin pitkästä aikaa, mahtaisiko tutista olla yhtään apua ylenmääräiseen imuhaluun. Olihan siitä. Alkuun idea näytti tosi hyvältä, poika lupsutti tuttia onnellisen näköisenä ja jopa nukahti ihan itse omaan sänkyynsä, sitä ei montaa kertaa ole tapahtunut. Huono puoli selvisi illan mittaan, unesta ei todellakaan päässyt tulemaan kovin syvää, kun tutti tipahteli jatkuvasti ja assosiaatio imemisestä ja nukkumisesta samaan aikaan pääsi tosi vahvaksi tosi nopeasti. Ei puhettakaan, että suu tyhjänä olisi voinut rauhoittua ollenkaan... 23.30 syötin pojan ihan vain saadakseni rintoja vähän tyhjemmiksi ennen nukkumista, seuraavan kerran puuhasin vastaavaa samasta syystä 3.30. Nälkäiseltä ei poika silloinkaan näyttänyt, tutin karkaamista vain kitisi. Oli muuten taivaallista nukkua melkein koko tuo väli putkeen! Loppuyö menikin taas tutin perässä hyppiessä, kuuden jälkeen noustiin ylös. Kasilta pistin pojan jo ekaa kertaa päiväunille, kun oli ihan puhkiväsy koko mies... Mahaa muuten ei kitisty kuin ihan vähän! Voisikohan syy olla ihan siinä, että kun röyhtäyttämättömiä yösyöttöjä ei ollut montaa, ilmaakaan ei päässyt tulemaan samalla tavoin... 

Toivottavasti meidän viimeinenkin yörytmi ei hävinnyt tuohon kokeiluun. Muutenkin vähän huolestutti, kun mökillä rytmi heitti aikalailla ja täti halusi ehdottomasti päivällä poitsun nukkumaan mahansa päälle. Onneksi kotona oma sänky on silti kelvannut edelleen, ei ehtinyt tottua liian hyvälle... Minäkin sinänsä rakastan torkkuja vauvan kanssa, mutta etenkin yöunet pitää saada nukkua niin, ettei kukaan ole ihossa kiinni. Hyvä puoli asiassa oli ilman muuta se, että kun selvästi huomasin, ettei poika nälkäänsä ole yöllä syönyt koko sitä maitomäärää, voisin nyt yrittää alkaa uskaltaa kiusallakin venytellä meidän syöttövälejä. Nälkä ensin pohjalle ja sen päälle ateria, eikä lupsuttelua aina vähän päästä. Voisivat nuo rinnatkin ehtiä parantumaan vähän välissä, kun eivät ole koko aikaa töissä... Nyt muuten on komeat märät läikät yöpaidassa melkein vyötärölle asti, kun olen miettinyt imetystä ja boobsit ovat edelleen aika täydet... 

3 viikkoa vanha
Tässä vielä loppuun kuva aika tarkkaan 3-viikkoisesta Jäpistä. Huomennahan tuo saa jo neljä viikkoaan täyteen, ikämies suorastaan!

2 kommenttia:

Satu U kirjoitti...

Ohooo hän on jo iso mies. Onnea kuukauden virstanpylväästä!

Anonyymi kirjoitti...

Oii miten suloinen poika <3

-ellije