perjantai 6. maaliskuuta 2009

Ultrakuulumisia ja muuta höpinää

Eilen oli taas ultrapäivä, käytiin Kotkassa vakoilemassa pikkuihmisen nykyistä vointia ja istukan sijaintia. Jälkimmäinen on hienosti kaukana kohdunsuulta, sen puolesta ei mitään huolia alatiesynnytyksessä. Pikkukaveri ei tuntenut oloaan kovin kuvauksellisesti, mokoma oli asettautunut poikittain sellaiseen asentoon, ettei lääkärikään tahtonut saada kuvista selvää. Minä ja Kulta arvailimme satunnaisia pätkiä selkärankaa tai sormia, mitään tolkkua niistä ei maallikko ottanut. Pääasia kuitenkin, että tärkeimmät mitat sai lääkäri katsottua, ja pikkuisella näyttäisi kaikki olevan kunnossa. Painoarvio oli 1380g päiväyksellä 28+6, kuulemma himppusen keskiarvon yläpuolella.

Sukupuoli näyttäisi nyt jäävän arvoitukseksi synnytyssaliin asti, niistä kuvista ei ollut toivoakaan saada mitään arvauksia. Ihan kiva toisaalta, jännitys paketin tarkemmasta sisällöstä säilyy edelleen. Kohta aletaan jo ollakin niin lähellä synnytystä, etten enää hurjasti haluaisi kurkkia etukäteen. Säilyy jännitys toisen lopullisesta olemuksesta, kun ei tiedä liikaa. Ihana sitten toukokuussa päästä tekemään tuttavuutta, nuuhkia päänahkaa ja katsoa, onko toisella isältään perityt heiluvat korvat vai minun eripariset... Jos ei mitään mutkia tule matkaan, tämä hyvin saattoi ollakin viimeinen ultrauskerta. Ainakaan minun pituudella tai leveydellä ei pitäisi tulla mutkia matkaan siinä, etteikö muksu mahtuisi ulos, ei ainakaan minusta tunnu että kovin tarkkaan synnytystapa-arvioon olisi aihetta. Ja niitäkin vissiin tehdään aika randomina joko ultralla tai pelkällä käsikopelolla.

Tänään käytiin Kullan kanssa ostamassa Jyskistä hoitopöytä. Hassua, vaikka kiersimme ihan kattavan valikoiman eri liikkeitä läpi, ainoastaan kahdessa sellaisia yleensä oli. Iskussa oli meidän budjettiin liian kallis malli, tämä tuntui tarpeeksi isolta, tukevalta ja sopivan hintaiselta. Lipastotilaa kolme kohtuullisen kokoista laatikkoa, ja molemmissa sivuissakin on lisähyllyt. Puunvärinen olisi ollut ihan ihanne, mutta eiköhän tuo valkoinenkin sovi ainakin hyvin meidän valkoisiin seiniin. Äitiysloman alkaessa voisi varmaan alkaa koota noita kalusteita ja suunnitella tulevaa huonejakoa. Makuuhuoneen ja työhuoneen voisi ehkä vaihtaa päittäin, työhuoneessa olisi ruhtinaallisesti tilaa käytössä makuuhuoneeseen verrattuna. Toisaalta siellä taas on vessa ihan vieressä, täältä joutuisi kävelemään monta metriä... Ei silti varmaan kymmentäkään, ei tämä nyt niin iso asunto ole. Minä kuitenkin haluan pikkuisen nukkumaan mahdollisimman lähelle meitä ainakin tiheiden yösyöntien ajaksi, ja hoitopistekin olisi kiva olla siinä lähellä sänkyä.

Hassua kyllä, miten paljon tavaraa yksi pienenpieni ihminen tarvitsee ympärilleen suhteessa omaan tilavuuteensa... Eikä se tavaran tarve suinkaan varmaan lakkaa vielä ensimmäiseen 30 vuoteen!

Tiistaina oli ensimmäinen perhevalmennus, aiheena raskauden loppu ja synnytykseen valmistautuminen. Ei siellä mitään ratkaisevaa uutta tietoa tainnut tulla, mielenkiintoisinta antia olivat video Kotkan synnytysosastolta ja toinen isäksi tulemisesta. Hyvin tutuntuntuisia ajatuksia kelasivat nekin isät päässään, samaistuminen oli helppoa etenkin siihen hämmennykseen siitä, että se mukula lopulta on maailmassa. Tosi sympaattiselta kuulosti jonkun isän toteamus, että oli ihan sormella varovasti tökkäissyt ja kokeillut...

Minun on edelleen vaikea kuvitella, miltä se elämä oikein voi tuntua sitten laitokselta lähdön jälkeen. Tänään telkkarissa ja lehdissä on paljon vilahdellut ihan tuoreita nyyttejä, ja kyllähän niistä jo sellainen "mulle heti yksi tuollainen kiitos" -olo tulee... Mutta miltä se oma sitten oikeasti sylissä tuntuu? Ja tuntuuko se heti omalta, vai meneekö ekat päivät ihan ihmetellessä? Osaataanko me hoitaa sitä oikein? Tykkääkö se meistä vanhempinaan vai haluaisiko mieluummin jonkun varman kokeneen hoitsun, joka osaa jo pelkästä hengitysrytmistä ennakoida seuraavat tarpeet? Onnistutaanko me luomaan toimiva päivärytmi vai tarjotaanko pikkuriiviölle ekan parin vuoden ajan kaikkia palveluita sekaisin ihan ympäri vuorokauden? Iiiikkk....

4 kommenttia:

emmi kirjoitti...

Ihan hyvin se varmasti menee ja saatte päivän rytmitettyä. Ja eikös jokainen lapsi ajattele että sillä on justiinsa maailman parhaat isä ja äiti. Mäkin sain kuulla tällä viikolla että olen maailman paras äitipuoli. :) Vielä kun tulisi se oma lapsi joskus..

Satu U kirjoitti...

Hyvin se menee...ja ei kannata ollenkaan epäillä, ettet osaisi hoitaa häntä kun se aika koittaa. Varmasti osaat!! Alkuun on varmasti renkkaa, mutta elät ja olet omaan tahtiinne, syötät vauvan ja vaihdat kuiviin(silloin kun olet yksin vauvan kanssa, muulloin se ON isän homma...samoin kylvetys)ja lepäät ja olet vaan. ET stressaa siivouksista tai ruuanlaitosta tai muusta...
Ja varmasti vauva tietää kuka sinä olet, onhan hän kuunnellut ääntäsi ja tuntenut liikkeesi koko ajan. Juttelet paljon ja pidät lähellä, ihan ihoa vasten, niin hän huomaa että äitihän se....
Tsemppiä vaan!!!

Satu U kirjoitti...

No höh, tarkoitin tietysti rankkaa..mikä lienee kirotusvihrepaholainen iski....

Kaisa kirjoitti...

Poikkean asiasta mut kun googletin hakusanalla jyskin hoitopöytä niin tuli tää sun teksti..
Utelen siis et ootko mistäpäin suomea (jyskistä siis) ostanut tuon hoitopöydän? Oon koittanut sellasta metsästää mut tuloksetta kun ainakaan nää lapin jyskit ei niitä enää myy. :(